Juhannuksen vietto
| Juhannuksen vietto | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Juhannuksen vietto on Suomessa elävää kulttuuriperintöä parhaimmillaan. Ympäri maata järjestetään erilaisia kokko- ja salkojuhlia yhdistysten ja järjestöjen toimesta. Lavoilla järjestetään juhannustansseja ja ravintoloissa tarjotaan juhannuskattauksia. Perheet ja seurueet juhlistavat keskikesää mökeillä ja leirintäalueilla.
Väkimäärältään suuria juhannusjuhlia järjestetään Suomessa enää vain muutamia. Nämä juhlat ovat yksipäiväisiä tai viikonlopun yli kestäviä tapahtumia, jotka vetävät yhteen niin suomalaisia kuin turisteja. Tapahtumissa perinteet vahvistuvat ja niiden rinnalle syntyy uusia tapoja. Virtain perinnekylässä on esimerkiksi vietetty JuhannusVirrat -tapahtumaa vuodesta 2004 lähtien, jolloin Virtain kaupunki nimesi itsensä viralliseksi juhannuskaupungiksi. Ja Helsingin Seurasaaressa on järjestetty vuodesta 1954 lähtien talonpoikaisiin perinteisiin pohjautuvaa juhannusjuhlaa. Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä rannikkoseudulla tapahtumat keskittyvät juhannussalkojen ympärille..
Perinteen harjoittaminen
Keskikesän valoisaa aattoiltaa, vuoden lyhintä yötä vietetään usein luonnon äärellä. Osa kaupunkilaisista lähtee edelleen kohti kesäpaikkaa tai festivaaleja, mutta kaupunkiin jäävien osuus on kasvamassa. Juhannusaatto on virallinen vapaapäivä, joten juhannuksena voi viettää niin sanottua pitkää viikonloppua.
Kansanomaisina elementteinä juhannuksenvietossa elävät kokon poltto, juhannussalon nosto sekä tanssi, laulu ja leikki eri muodoissaan. Seremoniat keskittyvät aattoiltaan, jolloin kokoonnutaan saunomaan ja uimaan, seurustelemaan, syömään ja juomaan. Oven ja portin pieliin asetellaan koivunoksia ja maljakoihin luonnonkukkia. Myös leikkimielistä taikojen tekoa ja enteiden ottoa harrastetaan vanhojen tapojen vuoksi. Juhannusaattona käydään myös lavatansseissa. Nuoriso osallistuu musiikkifestivaaleille.
Nykyajan juhannusruokia ovat uudet perunat ja kala sekä erilaiset grilliruoat.
Aattoiltana nostetaan Suomen lippu salkoon, ja se saa liehua poikkeuksellisesti seuraavaan iltaan asti. Juhannuspäivä on Suomen lipun päivä.
Juhannusta vietetään Suomessa kesäkuun 19.–26. välisenä aikana, ja aattoilta on aina perjantai.
Perinteen taustaa ja historiaa
Juhannus on ikivanha keskikesän juhla, jota vietettiin maassamme alun perin säänjumala Ukon juhlana. Juhlan tarkoituksena oli varmistaa maataloudesta elantonsa saaneen väestön tulevan vuoden sato ja hedelmällisyys. Juhannuksen vietossa ovat eläneet kansanomaiset ja kirkolliset perinteet rinnakkain. Kirkollisen perinteen mukaan juhannusta on juhlistettu Johannes Kastajan syntymäjuhlana. Juhannus on Johannes-nimen kansanomainen ääntämismuoto. Tapana oli käydä kirkossa juhannuspäivänä.
Juhannukseen valmistauduttiin suursiivouksella. Tupa ja pirtti koristeltiin koivun ja pihlajan oksilla sekä kukin. Koivut aseteltiin oven ja portin molemmin puolin.
Kokon polttaminen oli osa juhannuksen rituaalia. Tapa liittää suomalaisen juhannuskokkoperinteen osaksi yleiseurooppalaista maanviljelyskulttuurin piirissä harjoitettua tapaa polttaa tulia. Juhannuksen lisäksi tulia on poltettu pääsiäisenä, helluntaina, vappuna ja kekrinä. Juhannuskokko on Suomessa elinvoimaisin ja laajimmalle levinnyt. Tuli koettiin puhdistavaksi ja voimalliseksi elementiksi. Kokon palamistavasta voitiin ennustaa naimaonnea ja polton katsottiin edistävän hedelmällisyyttä sekä torjuvan pahaa. Kokkoja rakennettiin yleensä vesistöjen rannoille ja korkeille paikoille. Kokon poltto oli Suomessa alkuaan itäsuomalainen perinne, mutta nykyisin niitä poltetaan kautta maan. Vanha kirjallinen kuvaus juhannustulien poltosta on Turun Kupittaalta vuodelta 1645.
Kesän valoisimman yön uskottiin sisältävän erityistä kasvuvoimaa, joten keskiyön lyhimpänä hetkenä oli tapana lukea luonnosta enteitä ja tehdä taikoja. Taikoja tehtiin erityisesti naimaonnen, mutta myös karjaonnen, voi- ja maito-onnen tai viljaonnen varmistamiseksi. Aisa- ja kelakeinuja rakennettiin ulkorakennusten viereen ja mäille, ja niissä keinuttiin aattoiltana. Keinumenoja on niin ikään selitetty riitiksi, jonka tarkoituksena oli viljan kasvun edistäminen. Naimattomat neidot nostattivat lempeään juhannussaunassa, kokon yli hyppien tai ruispellossa kieriskellen.
Juhannus oli vanhastaan paimenten juhla. Härät saatettiin koristella kukkaseppelein ja lampaille tarjottiin syötäväksi juhannuslehviä. Perinteisiä juhannusruokia ovat olleet erilaiset maitoruoat, juustot, pannukakut ja räiskäleet sekä kalakeitto. Myös juhannuskaljaa ja -sahtia valmistettiin. Kahvia juotiin paikoitellen erikseen rakennetuissa lehtimajoissa.
Pohjois-Suomessa aurinko ei laske kesällä lainkaan, joten siellä on ihailtu keskiyön aurinkoa. Tunnetuin paikka auringon katseluun oli Aavasaksan vaara, joka tuli tunnetuksi kansainvälisten tutkimusmatkailijoiden ja valtiomiesten vierailujen ansiosta jo 1700-luvulla.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Juhannusperinteet välittyvät luontevasti eteenpäin tapahtumien välityksellä ja sukupolvelta toiselle. Myös perinteisessä ja digitaalisessa mediassa tapahtuu perinteen siirtoa.
Perinteen tulevaisuus
Juhannuksen viettoperinteitä ei vaaranna oikeastaan mikään niin kauan kun aattopäivä säilyy lakisääteisenä vapaapäivänä. Mökkikulttuuri ja luontoyhteys pitävät omalta osaltaan tapoja elävinä.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videolähteitä
Yle Elävä Arkisto 2006. Juhannusyö Aavasaksalla 1946.
Kirjallisia lähteitä
Nieminen, Aila & Olsson, Pia 2016: Festivalisoitu juhannus ja elävä perinne. Teoksessa Festivaalien Suomi. Toim. Satu Silvanto. Cuporen julkaisuja 29. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö. Helsinki.
Moilanen, Raija 2007. [1]. Kotus.
Seurasaarisäätiö 2003. Suomalaisen juhannusperinteen bibliografia.
Seurasaarisäätiö 2016. Seurasaaren juhannusvalkeat.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Juhlakalenteri. Juhannus.
Virrat. [2].
Visit Finland. Midsummer – Go Peaceful or Go Party.