Äänellä itkeminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Äänellä itkeminen
Sijainti Suomi
Asiasanat äänellä itkeminen, itkuvirret

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Äänellä itkijät ry vaalii, edistää ja elvyttää ikivanhaa itämerensuomalaisten kansojen äänellä itkemisen perinnettä. Yhdistys kouluttaa itkukurssien vetäjiä, järjestää tapahtumia ja seminaareja.

Perinteen harjoittaminen

Äänellä itkeminen on tunteiden ilmaisua sanojen ja itkumelodian avulla. Itämerensuomalaisten kansojen vanha perinne on monimuotoista sekä kielellisesti että kulttuurisesti. Nykyaikana perinne on saanut uusia muotoja. Myös itkulauluja sävelletään ja sanoitetaan. Niin kutsutut tilapääitkut eli harmien ja surujen purkaminen oman mielentilan lievittämiseksi ovat sekä vanhaa että nykyperinnettä. Yhä edelleen itketään metsän puille henkilökohtaisia asioita.

Vanhaan perinteeseen kuuluivat myös ns käspaikat, suojelevia symboleja sisältävät liinat, joita annettiin morsiamelle, sulhaselle, vainajalle ja sotaanlähtijälle. Itkijä käytti itkuliinaa, joka oli painettuna poskea vasten itkun aikana. Moni käyttää itkuliinaa nykyäänkin ja käspaikan tekemistä opetetaan käsityökursseilla.

Perinteen taustaa ja historiaa

Häät, hautajaiset ja armeijaan tai sotaan lähdöt olivat aiemmin yhteisöllisten itkujen paikka, mutta nykyitkuja tehdään myös esim maailmantilanteen, luonnon tuhoutumisen, yhteiskunnallisten asioiden, erojen, muuttojen, sairauksien vuoksi. Itkijän yhteisö on muuttunut perhe- tai kyläyhteisöstä enemmän esiintymistilanteiksi tai eri syistä kokoontuvien ihmisten ryhmätilanteiksi. Yhteisöjen äänellä itkemisellä toteutetut siirtymäriitit ovat saaneet väljempiä ja vapaamuotoisempia tulkintoja. Sukujuhlissa voidaan äänellä itkemisellä juhlistaa nimen antoa, kastetta, rippijuhlaa ja työpaikan tilaisuuksissa eläkkeelle siirtymistä. Äänellä itkeminen on ollut pitkälti naisten ylläpitämää perinnettä, mutta nykyaikana itkijän sukupuoli ei ole määrittävä tekijä. Kaikki ovat tervetulleita perinteen ylläpitäjiksi.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Aiemmin perinne oli suullista ja välittyi yhteisön elämässä seuraavalle sukupolvelle, nykyään tutkijoiden tallentama tieto ja harvojen vanhojen itkijöiden välittämä oppi on siirtynyt kiinnostuneille kurssien, tapahtumien, luentojen ja kouluttautumisen kautta. Äänellä itkijät ry on järjestänyt vuodesta 1998 yli 200 kurssia 40 paikkakunnalla Suomessa. Lisäksi kursseja on pidetty Ruotsissa, Norjassa ja Espanjassa. Yhdistys järjestää luentoja ja itkukonsertteja useita kertoja vuodessa.

Perinteen tulevaisuus

Äänellä itkemisen tulevaisuus on optimistinen. Tutkimustietoa on saatavilla hyvin ja kursseja järjestetään säännöllisesti. Perinne saa uusia muotoja erilaisista taustoista tulevien ihmisten muokatessa sitä omaan elämäntapaansa ja äidinkieleensä sopivaksi. Yhdistyksessä on mukana myös useita kansanmuusikoita, jotka ovat ottaneet äänellä itkemisen osaksi omaa taiteellista työtään. Uudet muodot voivat auttaa perinnettä säilymään myös tulevaisuudessa. Yhteys vanhaan elämäntapaan ja siitä kertominen ylläpitää sidettä menneiden ja tulevien sukupolvien välillä.

Huoli perinteen hiipumisesta oli suurimmillaan 1990-luvulla, jolloin äänellä itkijöitä oli enää harvassa ja hekin hyvin iäkkäitä. Perinteentuntijat yhdistivät voimansa ja perustivat yhdistyksen ylläpitämään ja elvyttämään äänellä itkemistä. Perinteellä on paljon annettavaa myös nykyajassa. Itkuperinteen vieminen saattohoidon yhteyteen on vielä tekemättä. Surutyössä äänellä itkemistä kyllä jonkin verran käytetään. Monille itkuperinne on yhä outo ja sen tunnettuutta on tärkeää lisätä, jotta ne ihmiset, joille syvä yhteys ikiaikaiseen inhimilliseen perinteeseen tuo lohtua, syvyyttä ja kiitollisuutta elämään, sen voisivat löytää. Perinteen ylläpitäjiä on yhä vähän, joten lisää koulutusta on myös tärkeä järjestää sekä luoda uusia tapoja toimia.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Äänellä itkijät ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Konkka, Unelma: Ikuinen ikävä: Karjalaiset riitti-itkut. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1985.

Nenola-Kallio, Aili: Itämerensuomalaiset itkuvirret. Teoksessa Asplund, Anneli & Hako, Matti (toim.): Kansanmusiikki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 366. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1981.

Nenola, Aili: Inkerin itkuvirret. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 735. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.

Tenhunen, Anna-Liisa: Itkuvirren kolme elämää. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1051. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006.

Honko, Lauri 1963: Itkuvirsirunous. Teoksessa Kuusi (toim.): Suomen kirjallisuus I. Helsinki: SKS, 81–128. Itkuja Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Laments from Karelia, Ingria, Finland. SKS CD3 -levy. Toimittaja Anneli Asplund.

Nenola, Aili 2002: Inkerin itkuvirret Ingrian Laments. Helsinki: SKS. Nenola-Kallio, Aili 1982: Studies in Ingrian Laments. Helsinki. FFC 234.

Pekkilä, Erkki (toim.) 1990: Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Helsinki: SKS.

Stepanova, A. S. & Koski, T. A. (toim.) 1976: Karelskie pricitanija (Karjalaiset itkuvirret).

Petrozavodsk: ”Karelija”. Stepanova, A. S. 1985: Metaforiceskij mir karelskih pricitanij (Karjalaisten itkuvirsien metaforamaailma).

Leningrad: ”Nauka”. Stepanova, A. S. 1991: Traditsionnoje i individualnoje natsalo v tvortsestve plakaltshits (Perinteinen ja henkilökohtainen aines itkennässä). – Folkloristika Karelii: 97–119. Petrozavodsk.

Stepanova, A. S. 1999: Itkuvirret ja hautajaisrituaali Neuvosto-Karjalassa. – Uskonto ja identiteetti. Suomalais-ugrilaisten kokemuksia ja vaiheita Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Toim. Laitila, Teuvo & Saarinen, Tuija. SKS. 42–55.

Stepanova, A. S. 2003: Karelskije pricitanija. Spetsifika zhanra (Karjalaiset itkuvirret. Genreen erikoispiirteet).

Petrozavodsk: ”Periodika”. Stepanova, A. S. 2004: Tolkovyj slovar jazyka karelskih prichitanij (Karjalaisen itkukielen sanakirja).

Petrozavodsk: ”Periodika”. Stepanova, Aleksandra 2012: Karjalaisen itkuvirsikielen sanakirja. Helsinki: SKS.

Stepanova Eila 2009: Itkukielen metaforat ja itkujen dramaturgia. – Kantele, runolaulu ja itkuvirsi. Runolaulu-Akatemian seminaarijulkaisu. Juminkeko. 13–25.