Esittely

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja yltää kaikkialle ihmisen toiminnan muotoihin. Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, juhlia ja tapoja, käsityötaitoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja ja taitoja. Näiden pohjalta voi syntyä esineitä, erilaisia esittäviä ilmaisun muotoja tai vaikkapa ruokia ja leikkejä.

Aineettomaan kulttuuriperintöön sisältyy ilmiöitä, jotka elävinä ja muuntuvina säilyvät sukupolvilta toiselle. Kulttuuriperintö on monimuotoista, ja se voi omaksua piirteitä niin naapurikylästä kuin maailman toiselta puoleltakin. Se saa voimansa yhteisöistä ja riippuu niistä, jotka siirtävät tietoa, taitoja ja tapoja eteenpäin. Yhteisöt itse määrittelevät elävän perintönsä arvon ja merkityksen.

Kansainvälinen sopimus ohjaa elävän kulttuuriperinnön suojelua. Yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta hyväksyttiin vuonna 2003 Unescon yleiskokouksessa. Tällä hetkellä sopimuksen piiriin kuuluu jo 172 valtiota. Yleissopimuksen tavoitteena on edistää elävän perinnön tunnistamista ja vaalimista.

Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 2013 ja Museovirasto vastaa sopimuksen toteuttamisesta Suomessa yhteistyössä monialaisten toimijaverkoston ja elävän perinnön rinkien kanssa.

Lisätietoa osoitteesta aineetonkulttuuriperinto.fi ja facebook.com/elavaperinto.

Tietoa luetteloinnista

Unescon sopimukseen kuuluu myös aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi. Se on työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa, kuvata ja välittää tietoa elävästä perinnöstä. Se voi käsittää niin laajalle levinneitä perinteitä ja tietotaitoa kuin pienten ryhmien tapakulttuuria. Wikiluettelo tarjoaa mahdollisuuden saada uutta tietoa elävästä kulttuuriperinnöstä Suomessa.

Unesco ylläpitää sopimukseen liittyen kahta aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa sekä parhaiden käytäntöjen rekisteriä.  Luetteloiden avulla halutaan tuoda näkyvyyttä elävälle perinnölle eri puolilla maailmaa ja jakaa hyviä käytäntöjä maiden kesken.

Suomessa luettelointia toteutetaan kahdessa tasossa. Tässä Elävän perinnön wikiluettelossa esitellään esimerkkejä aineettomasta elävästä kulttuuriperinnöstä Suomessa. Avoin wikipohjainen luettelo tarjoaa erilaisille yhteisöille mahdollisuuden esitellä omaa aineetonta kulttuuriperintöään. Samalla luettelo on yksi tilaisuus osallistua elävän perinnön monimuotoisuuden vaalimiseen. Luettelo on elävä asiakirja, jota täydennetään ja päivitetään jatkuvasti. Työ on vasta alussa, sillä tällaista perintöä on loputtomasti.

Wikiluettelossa olevia kohteita voi keväällä 2017 ehdottaa Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Tästä luettelosta on mahdollista hakea kohteita edelleen Unescon kansainvälisiin luetteloihin. Molemmista päättää opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä.


Kysy ja kommentoi! aineetonkulttuuriperinto(at)museovirasto.fi

Muut kielet:
English • ‎suomi • ‎svenska