Aavetarinat

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aavetarinat
Sijainti Suomi
Asiasanat aaveet, haamut, kansanperinne, kummitustarinat, paikallishistoria, paikalliskulttuuri, kerronnallisuus, kerronta, suullinen kulttuuri, vainajaolennot
Pohjanmaan museon (Vaasa) voimahahmo professori Karl Hedman pyysi testamentissaan, että hänen tuhkansa haudattaisiin museon alueelle jotta hänen henkensä saisi ”kernaasti ainiaan oleskella täällä”. Hedmanin väitetään vartioivan edelleen kokoelmiaan. Kuvitus © Suvi Kari (kirjasta Aaveiden kaupunki - kummitustarinoita Vaasasta).

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Aavetarinat ovat osa tarinakerrontaperinnettä. Tarinat kantavat mukanaan seudun menneisyyttä vähän toisenlaisessa muodossa kuin mitä virallinen historiankerronta. Tarinat ovat usein lyhyitä urbaanilegendamaisesti kerrottuja kummitusjuttuja, jotka liittyvät tiettyyn paikkaan ja henkilöön.

Perinteen harjoittaminen

Leirinuotioilta ja takkatulien äärestä tarinat ovat kulkeutuneet kirjoihin, verkkoon, sosiaaliseen mediaan, elokuviin ja peleihin. Eräs aavetarinoiden suullisen kerronnan muoto on aavekävelyt, joissa opas johdattelee kaupungin tai seudun historiaan aavetarinoiden avulla.

Aavekävelyt ovat joko vahvan faktapohjaisia seutuopastuksia tai draamaa ja fiktiota hyödyntäviä elämyskierroksia. Näitä on järjestetty eri paikkakunnilla, mm. Vaasassa (Vaasa-Mustasaari oppaat, Pimeä Productions), Oulussa (Oulun matkaoppaat) ja pysyviä kierroksia on ainakin Porissa (Porin kummituskävelyt) ja Helsingissä (Helsinki Horror Walk).

Paikallisia aavetarinoita hyödynnetään myös taiteessa. Musiikin alalta esimerkkeinä Kokkolassa esitetty Harrbådan Neito -ooppera (2015) ja Vaasan kaupunginorkesterin Waasa Gothic -aavesinfonia (2016), jossa paikallisia aavetarinoita yhdistettiin klassisen musiikin aavemaisiin säveliin.

Perinteen taustaa ja historiaa

Suomessa on maailman suurin kansanrunousarkisto. Erityisen paljon siellä on tarinoita vainajista, joista moni on jäänyt levottomaksi. Hautausmaat ovat tarinoissa kammottavia paikkoja, joissa manalaiset ja keijukaiset majailevat, ja kuolleista tarttuu kalma – sairaus ja kirous. Siunaamattomat vainajat kummittelevat pitkin vanhaa kylänraittia.

Levottomiksi hengiksi jäivät kirkonoppineiden mielestä sellaiset ihmiset, jotka olivat eläneet huonon elämän, juopotelleet, tulleet murhatuiksi tai tehneet itsemurhan. Kirkolla oli reseptinsä vainajanpelkoon. Ihmisiä kehotettiin suojaamaan itseään vainajalta rukouksen ja ristinmerkin avulla.

Tarinoiden avulla käsiteltiin kyläyhteisön kollektiivisia pelkoja ja lujitettiin yhteishenkeä. Toisaalta jutut olivat myös aikansa kauhuviihdettä – ne loivat tunnelmaa pimeisiin ja pitkiin talvi-iltoihin. Kun naiset kehräsivät ja miehet paikkasivat verkkoja, heräsivät kummitustarinat eloon.

Tarinoilla on ollut myös muita merkityksiä. Niiden tarkoitus on ollut kasvatuksellinen ja opettavainen. Lapsia suojeltiin eksymästä metsään, ja opettavainen kertomus pyhäpäivän kummittelijoista korosti levon merkitystä, tosin ei unohdettu myöskään painottaa pyhätyön syntisyyttä.

Tarinat periytyivät suusta suuhun ja vääntyivät suuhun sopiviksi. Kaikkia tarinoita ei itse keksitty, vaan monet tarinat lainattiin muualta ja sovitettiin omaan ympäristöön sopivaksi ja dramatisoitiin kertomishetkestä ja kuulijakunnan toiveista riippuen.
Tottesundin kartanon (Maksamaa, Vöyri) valkean rouvan tarina on säilynyt pitkälti suullisessa muodossa 1300-luvulta meidän aikaamme. Kuvitus © Suvi Kari (kirjasta Aaveiden Pohjanmaa).

Perinteen eteenpäin välittäminen

Nykyihmistä kiehtoo selittämättömät ja kammottavat tapahtumat sekä entisaikojen tarinoihin sisälletyt moraaliopetukset ja varoitukset.

Yhä edelleen suullinen kerronta on aavetarinoiden tyypillinen välitystapa. Tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Joskus aavetarinat hyppäävät muutaman sukupolven yli ja pujahtavat sitten taas uudelleen esiin.

Aavetarinateemat ovat useimmiten sterotyyppisiä ja globaaleja, mutta ne kätketään taidokkain yksityiskohdin paikallistarinan kaapuun. Tarinat kertovat paikallisista merkkihenkilöistä, historian tapahtumista, luonnosta, elintavoista ja elinolosuhteista.

Perinteen tulevaisuus

2000-luvulla ei kaikille uskomusperinteen aiheille ole enää käyttöä. Kodinhaltijoita ei tarvita, ja koska karja ei liiku vapaalla laitumella, eivät eläimetkään joudu metsänhaltian lumoamina metsänpeittoon. Kylätietäjien apuneuvotkaan eivät ole tarpeen.

Kummitusjutut, aavetarinat, ovat silti jatkuvan kiinnostuksen kohde, ja uudet sukupolvet ottavat kauhun, kuoleman ja pelon vastaan uusin tavoin. Uskomusperinne ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan.

Harrbådan neitoon (Kokkola) on liittynyt jo reilun vuosisadan ajan melkoinen tarinavyyhti. Siinä on mukana pysähdyttäviä aaveneidon kohtaamisia, ulkopuolisten karkottamiseksi sepitettyjä valeaaveita. Myös murhatarinat, onnettomuudet ja majakanvartijan traagiset tarinat elävät edelleen, vaikkei 1953 rakennetussa loistossa ole koskaan vartijaa ollutkaan. Kuvitus © Suvi Kari (kirjasta Aaveiden Pohjanmaa)

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Haamu-työryhmä (Jaana Ala-Huissi ja Tiina Hautala)

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videoita

Aaveiden Pohjanmaa. Esitys Elävä kulttuuriperintö Pohjanmaalla -seminaarissa 25.11.2015.

Verkkosivustot

Aavedata

Aavetarinakartat Vaasa ja Pohjanmaa

Haamu Kustannus

Henkien talo - yksityishenkilöiden kertomia kummituskokemuksia

Ylä-Kainuun tarinakartasto

Pimeä Productions

Porin kummituskävely

Helsinki Horror Walk

Kävelykierros "Kummituksia ja kummia kohtaloita"

Kirjallisuus

Aaltonen, Sami 2002. Aavetaloja. Helsinki: Nemo.

Hautala, Tiina 2009. Aaveiden kaupunki - kummitustarinoita Vaasasta. Vaasa: Haamu.

Hautala, Tiina 2017. Hotellien henget - kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista. Vaasa: Haamu.

Hietikko-Hautala, Tiina 2013. Aaveiden Pohjanmaa - kummitustarinoita mailta ja meriltä. Vaasa: Haamu.

Hoffman, Yvonne 2008. Tarinoita rannikolta. Vaasa: Scriptum.

Hytönen, Ville & Tuulia Matilainen 2018. Aaveiden Eesti - kummitustarinoita Virosta. Vaasa: Haamu.

Kairulahti, Vanessa & Karolina Kouvola 2018. Helsingin henget. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Kanto, Anneli 2008. Kuollut kulkee - tarinoita kalman majoilta. Helsinki: Gummerus.

Karvonen, Mauri 2016. Aavetaloja ja ihmiskohtaloita. Helsinki: Nemo.

Karvonen, Mauri 2018. Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2. Helsinki: Nemo.

Kauhanen, Riku 2018. Väärin haudattu sotamies. Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä. Jyväskylä: Atena.

Lampela, Kati (toim.) 2006. Pieni kummituskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Myllyniemi, Satumaarit (koonnut). Korpimuseo Wildwood Tales. Matka Ylä-Kainuun maagisiin maisemiin. On the trail of the magical tradition of Upper Kainuu. Hyrynsalmi: Hyrynsalmen kunta, 2013. Luettavissa verkossa.

Ojanen, Eero 2016. Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen. Helsinki: Minerva.

Pulkkanen, Aki 2017. Gunilla ja kummat kertomukset - kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta. Raahe: Omakustanne.

Timonen, Eija 1984. Kuu paistaa, kuollut ajaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Virtanen, Leea 1974. Kun kello pysähtyi. Tavallisen suomalaisen yliluonnolliset kokemukset. Helsinki: WSOY.

Katso myös

Harrbådan neito -ooppera (Kokkolan oopperakesä 2015)

Waasa Gothic -aavesinfonia (Vaasan kaupunginorkesteri 2016)