Aavetarinat
| Aavetarinat | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Aavetarinat ovat osa tarinakerrontaperinnettä. Tarinat kantavat mukanaan seudun menneisyyttä vähän toisenlaisessa muodossa kuin mitä virallinen historiankerronta. Historian henkilöt ja tapahtumat heijastuvat myös kummitustarinoihin. Tarinat ovat usein tiettyyn paikkaan tai henkilöön liittyviä uskomustarinoita, jotka voivat vaihdella pituudeltaan.
Perinteen harjoittaminen
Leirinuotioilta ja takkatulien äärestä tarinat ovat kulkeutuneet kirjoihin, verkkoon, sosiaaliseen mediaan, elokuviin ja peleihin. Eräs aavetarinoiden suullisen kerronnan muoto on aavekävelyt, joissa opas johdattelee kaupungin tai seudun historiaan aavetarinoiden avulla.
Aavekävelyt ovat joko vahvan faktapohjaisia seutuopastuksia tai draamaa ja fiktiota hyödyntäviä elämyskierroksia. Näitä suosittuja tapahtumia järjestetään Suomessakin jo useammalla paikkakunnalla.
Paikallisia aavetarinoita hyödynnetään myös taiteessa. Musiikin alalta esimerkkeinä Kokkolassa esitetty Harrbådan Neito -ooppera (2015) ja Vaasan kaupunginorkesterin Waasa Gothic -aavesinfonia (2016), jossa paikallisia aavetarinoita yhdistettiin klassisen musiikin aavemaisiin säveliin.
Perinteen taustaa ja historiaa
Suomessa on maailman suurin kansanrunousarkisto. Erityisen paljon siellä on tarinoita vainajista, joista moni on jäänyt levottomaksi. Hautausmaat ovat tarinoissa kammottavia paikkoja, joissa manalaiset ja keijukaiset majailevat, ja kuolleista tarttuu kalma – sairaus ja kirous. Siunaamattomat vainajat kummittelevat pitkin vanhaa kylänraittia.
Levottomiksi hengiksi jäivät kirkonoppineiden mielestä sellaiset ihmiset, jotka olivat eläneet huonon elämän, juopotelleet, tulleet murhatuiksi tai tehneet itsemurhan. Kirkolla oli reseptinsä vainajanpelkoon. Ihmisiä kehotettiin suojaamaan itseään vainajalta rukouksen ja ristinmerkin avulla.
Tarinoiden avulla käsiteltiin kyläyhteisön kollektiivisia pelkoja ja lujitettiin yhteishenkeä. Toisaalta jutut olivat myös aikansa kauhuviihdettä – ne loivat tunnelmaa pimeisiin ja pitkiin talvi-iltoihin. Kun naiset kehräsivät ja miehet paikkasivat verkkoja, heräsivät kummitustarinat eloon.
Tarinoilla on ollut myös muita merkityksiä. Niiden tarkoitus on ollut kasvatuksellinen ja opettavainen. Lapsia suojeltiin eksymästä metsään, ja opettavainen kertomus pyhäpäivän kummittelijoista korosti levon merkitystä, tosin ei unohdettu myöskään painottaa pyhätyön syntisyyttä.
Tarinat periytyivät suusta suuhun ja vääntyivät suuhun sopiviksi. Kaikkia tarinoita ei itse keksitty, vaan monet tarinat lainattiin muualta ja sovitettiin omaan ympäristöön sopivaksi ja dramatisoitiin kertomishetkestä ja kuulijakunnan toiveista riippuen.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Nykyihmistä kiehtoo selittämättömät ja kammottavat tapahtumat sekä entisaikojen tarinoihin sisälletyt moraaliopetukset ja varoitukset.
Yhä edelleen suullinen kerronta on aavetarinoiden tyypillinen välitystapa. Äänikirjojen myötä myös kirjalliseen muotoon kerätyt aavetarinat ovat siten tavallaan palanneet alkuperäisen perinteen ilmaisuun. Tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Joskus aavetarinat hyppäävät muutaman sukupolven yli ja pujahtavat sitten taas uudelleen esiin.
Aavetarinateemat ovat useimmiten sterotyyppisiä ja globaaleja, mutta ne kätketään taidokkain yksityiskohdin paikallistarinan kaapuun. Tarinat kertovat paikallisista merkkihenkilöistä, historian tapahtumista, luonnosta, elintavoista ja elinolosuhteista.
Perinteen tulevaisuus
2000-luvulla ei kaikille uskomusperinteen aiheille ole enää käyttöä. Kodinhaltijoita ei tarvita, ja koska karja ei liiku vapaalla laitumella, eivät eläimetkään joudu metsänhaltian lumoamina metsänpeittoon. Kylätietäjien apuneuvotkaan eivät ole tarpeen.
Kummitusjutut, aavetarinat, ovat silti jatkuvan kiinnostuksen kohde, ja uudet sukupolvet ottavat kauhun, kuoleman ja pelon vastaan uusin tavoin. Uskomusperinne ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Haamu-työryhmä (Tiina Hautala, Saana Jaakkola & Karolina Kouvola)
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videoita
Aaveiden Pohjanmaa. Esitys Elävä kulttuuriperintö Pohjanmaalla -seminaarissa 25.11.2015.
Verkkosivustot
Aavetarinakartat Vaasa ja Pohjanmaa
Kirjallisuutta
Aaltonen, Sami 2002. Aavetaloja. Helsinki: Nemo.
Erkko, Rimma & Artemis Kelosaari 2020. Aaveiden Tampere. Kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta. Vaasa: Haamu.
Hautala, Tiina 2009. Aaveiden kaupunki. Kummitustarinoita Vaasasta. Vaasa: Haamu.
Hautala, Tiina 2023. Aaveiden Vaasa. Kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista. Vaasa: Haamu.
Hautala, Tiina 2017. Hotellien henget. Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista. Vaasa: Haamu.
Hautala, Tiina 2013. Aaveiden Pohjanmaa. Kummitustarinoita mailta ja meriltä. Vaasa: Haamu.
Hoffman, Yvonne 2008. Tarinoita rannikolta. Vaasa: Scriptum.
Hytönen, Ville & Tuulia Matilainen 2018. Aaveiden Eesti. Kummitustarinoita Virosta. Vaasa: Haamu.
Jaakkola, Saana & John Swallow 2021. Aaveiden Rauma. Kummitustarinoita pitsikaupungista. Vaasa: Haamu.
Kairulahti, Vanessa & Karolina Kouvola 2018. Helsingin henget. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Kanto, Anneli 2008. Kuollut kulkee – tarinoita kalman majoilta. Helsinki: Gummerus.
Kauhanen, Riku 2018. Väärin haudattu sotamies. Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä. Jyväskylä: Atena.
Kelosaari, Artemis 2019. Aaveiden Turku. Kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista. Vaasa: Haamu.
Lampela, Kati (toim.) 2006. Pieni kummituskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Myllyniemi, Satumaarit 2021. Yliluonnollinen sota 1939-1945. Helsinki: SKS Kirjat.
Ojanen, Eero 2016. Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen. Helsinki: Minerva.
Ojanen, Eero 2018. Suomessa kummittelee. Helsinki: Minerva.
Peltonen, Riina 2021. Noitia, kalloja, vedenhenkiä. Maaginen matkaopas Pohjanmaallea. Vaasa: Haamu.
Peltonen, Riina 2024. Tervahaudan haltija. Myyttisiä tarinoita Pohjanmaalta. Vaasa: Haamu.
Pulkkanen, Aki 2017. Gunilla ja kummat kertomukset – kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta. Raahe: Omakustanne.
Pulkkinen, Risto (2014). Suomalainen kansanusko – samaaneista saunatonttuihin. Helsinki : Gaudeamus.
Timonen, Eija 1984. Kuu paistaa, kuollut ajaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Virtanen, Leea 1974. Kun kello pysähtyi. Tavallisen suomalaisen yliluonnolliset kokemukset. Helsinki: WSOY.
Katso myös
Harrbådan neito -ooppera (Kokkolan oopperakesä 2015)
Waasa Gothic -aavesinfonia (Vaasan kaupunginorkesteri 2016)