Chala-leipä juutalaisessa kulttuurissa
| Chala-leipä juutalaisessa kulttuurissa | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Chala on tärkeä osa juutalaista kulttuuria kaikkialla maailmassa. Sitä syödään shabatin aikana ja juutalaisten juhlapäivinä. Helsingin ja Turun juutalaisseurakuntiin kuuluvia juutalaisia on karkeasti arvioiden 1200 henkilöä ja yhteensä Suomessa arvioidaan olevan noin kaksituhatta juutalaista, kun mukaan lasketaan henkilöt, jotka eivät ole minkään seurakunnan jäseniä. Myös monet maallistuneet Suomen juutalaiset syövät edelleen chalaa viikoittain. Koska tuoretta ja kosher sääntöjen mukaan valmistettua chalaa ei Suomessa saa kaupoista, sitä leivotaan usein kotona. Perheen naiset ovat usein vastuussa chalan valmistamisesta, mutta leipä nautitaan perheen kesken. Chalaa leivotaan myös Helsingin ja Turun seurakunnissa, myös erinlaiset naistenpiirit, yhdistyksiset ja järjestöt kuten esimerkiksi WIZO, Fruntta ja Chabad järejestävät joskus yhteistä leipomista. Perjantaisin lapset leipovat ja syövät chalaa juutalaisessa koulussa ja päiväkodeissa.
Perinteen harjoittaminen
Chala valmistetaan yleensä valkoisesta jauhosta, sokerista, hiivasta, öljystä, vedestä ja kananmunista. Chala muistuttaa suomalaista pullapitkoa, mutta chala on vähemmän makea ja valmistettu ilman maitoa. Makeuden ero on tärkeä sefardijuutalaisten perinteiden kannalta, koska liian makeaa leipää voidaan pitää kakkuna, ja siten sopimaton pidettäväksi chalaksi.
Chalalla on erilaisia nimiä ja muunnoksia eri yhteisöissä. Suomessa sitä kutsutaan usein myös chaleksi, chala-leiväksi tai chalapullaksi, joka on yhdistelmä hepreaa ja suomen sanaa pulla. Chalapullaa käytetään yleisesti lasten kanssa. Suuri osa Helsingin seurakunnan jäsenistä käyttävät samaa chala-reseptiä: Harasin chala-reseptiä, jota käytetään myös seurakunnan keittiössä. Tämä resepti on ainutlaatuinen paikallinen muunnelma, koska siihen lisätään kardemummaa. Monet kodit valmistavat kuitenkin leivän ilman kardemummaa. On olemassa myös Turusta peräisin oleva resepti, jossa suositellaan Koskenkorvan lisäämistä reseptiin.
Jotta chala olisi rituaalisesti hyväksyttävä, pieni osa taikinasta on otettava tarjoilusta syrjään. Tätä tekoa kutsutaan chalan erottamiseksi ('hafrashat chala'). Erotettua taikinanpalaa kutsutaan myös ”chalaksi”.
Chala-taikina jaetaan yleensä tankoihin, jotka punotaan ennen paistamista. Punomistyylit, koristelut ja yksityiskohdat voivat vaihdella. On olemassa perinteisiä tapoja palmikoiden tekemiseen ja erilaisia tyylejä käytetään eri tilaisuuksissa. Esimerkiksi pyöreää chalaa, johon lisätään rusinoita, nautitaan juutalaisena uutena vuotena, Rosh Hashanahina. Se symbolisoi vuodenaikojen loputonta sykliä. Sen lisäksi on olemassa muun muassa avaimen muotoinen chala, jota kutsutaan "shlisseliksi”. Sitä syödään ensimmäisen shabatin aikana Pesachin jälkeen onnen symbolina. Shabat-ateria, jota juutalaiset syövät perjantai-iltaisin, edellyttää, että chalaa on kaksi kappaletta - riippumatta siitä, mistä itse ateria koostuu. Leipä asetetaan sille suunnitellulle leipälaudalle tai -lautaselle ja se peitetään chala-liinalla. Liina on usein koristeltu brodeerauksilla ja joskus myös kullalla ja hopealla. Jotkut ihmiset käyttävät myös erityistä veistä, jota käytetään vain chalan leikkaamiseen.
Shabat-ateria alkaa viinin siunauksella, tämän jälkeen perheenjäsenet pesevät kätensä. Käsien pesun ja chalan siunauksen välillä on tapana olla puhumatta. Sitten chala-liina poistetaan ja leivät pidetään vierekkäin, kun perheen pää lausuu siunauksen. Myöhemmin chala joko leikataan tai revitään riippuen perinteestä, suolataan ja jaetaan perheenjäsenten kesken.
Perinteen taustaa ja historiaa
Sana chala tulee heprealaisesta raamatusta, missä se tarkoittaa ”leipää” tai ”kakkua”. Se mainitaan ensimmäisen kerran jakeessa, jossa käsketään erottamaan taikinasta osa, joka on varattu lahjoitukseksi Kohenille (pappi). Erotettua palaa kutsutaan chalaksi (Numerot 15:19-20).
Chala, sellaisena kuin sitä yleisesti syödään Suomessa, on itäeurooppalainen perinne. Sen juuret ulottuvat 1800-luvulle, jolloin suomeen saapuivat niin sanotut ”kantonistijuutalaiset”- eli tsaarin armeijassa palvelleet sotilaat. Sotilaat värvättiin armeijaan usein alaikäisinä ja he saattoivat kuulua siihen jopa 25 vuotta. Kantonistijuutalaiset olivat ensimmäisiä juutalaisia, joiden tiedettiin asettuvan pysyvästi Suomessa. He muodostivat seurakuntia Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin.
Palvelunsa suoritettuaan, kantonistit saivat asettua perheidensä kanssa kaupunkeihin, joissa he palvelivat. Näin he pystyivät oleskelemaan Suomessa aikana, jolloin juutalaisia muuten lailla kiellettiin asettumasta Suomen autonomiseen suuriruhtinaskuntaan. Kansalaisoikeuksien puutteesta, karkotuksen uhasta ja monista muista rajoituksista huolimatta, kantonistit pitivät tiukasti kiinni juutalaisesta uskonnosta ja perinteistä, mikä vahvisti kulttuurin säilymistä.
Nykyään monet juutalaiset Suomessa ovat myöhemmin Suomeen muuttaneiden jälkeläisiä, ja heillä on erilaisia taustoja ja perinteitä. Chala-perinteet ovat yleensä kuitenkin melko samanlaisia ympäri maailmaa.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Monilla on jo varhaisia muistoja chalasta kotoa. Perinne välitetään usein perheen sisällä osana laajempaa juutalaista kasvatusta. Reseptejä saatetaan jakaa perheenjäsenten ja ystävien kesken ja ateriat nautitaan yhdessä.
Helsingin ja Turun seurakunnat ja sekä erinlaiset yhdistykset ovat tärkeitä juutalaisen tiedon ja perinteiden välittämisessä. Ne mahdollistavat yhdessäolon, juutalaisuuden harjoittamista ja kulttuurin välittämisen. Chalaa leivotaan seurakunnissa ja syödään seurakuntien aterioiden yhteydessä. Juutalaiseen opetukseen osallistuvat lapset tutustuvat chala perinteisiin juutalaisissa päiväkodeissa ja koulussa. Organisaatiot kuten Chabad rohkaisevat juutalaisia osallistumaan perinteiden harjoittamiseen ja oppimaan perinteistä.
Perinteen tulevaisuus
Nykyään monelle Suomen juutalaiselle uskonnolla ja perinteillä on vähemmän merkittävä rooli heidän elämässään kuin aiemmilla sukupolvilla. Perinteisiä juutalaisia ruokia syödään usein vain pyhinä mutta chalaa monet juutalaiset nauttivat perjantai-iltaisin viikottain. Ruoka on vahvin ja joskus ainoa linkki yhteisön jäsenten Ashkenasi-juutalaisiin juuriin. Juhlalliset ateriat tarjoavat mahdollisuuden säilyttää yhteyden omiin juuriinsa.
Samaan aikaan Internet on mahdollistanut erityisesti nuorille uudenlaisen yhteyden kansainväliseen juutalaiseen yhteisöön. Sosiaalisesta mediasta löytyy uusia tapoja harjoittaa juutalaisia perinteitä osana nykypäivästä elämää, sen kautta monet tuntevat kuuluvuutta globaaleihin trendeihin. Sosiaalisessa mediassa leviäviä ilmitöitä kokeillaan myös Suomessa, kuten esimerkiksi sateenkaaren värisen chalan paistaminen, shabattina jolloin luetaan Nooan toorajakso. Joykut jakavat perinteeseen liittyviä meemeejä, toiset seuraavat tyyliteltyjä instagram tiliejä joissa jaetaan chala leivonta- ja punontavinkkejä.
Perinteen jatkamiseksi on tärkeää pystyä ylläpitämään juutalaisia tapoja niin henkilökohtaisella kuin yhteisöllisellä tasolla. Seurakuntia ympäri maailmaa haastaa jäsenmäärien väheneminen, ikääntyvä väestö ja maallistuminen.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
WIZO Finland (Women’s International Zionist Organization) on vapaaehtoistyötä tekevä kansainvälinen poliittisesti sitoutumaton naisjärjestö, joka työskentelee naisten ja lasten hyväksi Israelissa.
Fruntta (JudiskaFruntimmers Välgörenhetsförening) on juutalaisten naisten vuonna 1898 perustama hyväntekeväisyysyhdistys.
Artikkeli on syntynyt osana Elävän perinnön lähettiläät hanketta vuonna 2023 ja sen on kirjoittanut Shani Armon.
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Verkkolähteet
Helsingin juutalainen seurakunta
Pataricza, Dóra, Challahpulla NJ Where two wor(l)ds meet
Kirjallisuus
Haras, Rina, 2006. Suomen juutalaisten perinneruokia (Helsinki, Judiska Fruntimmers Välgörenhetsförening)
Kadimah Suomen juutalaisten historia, Taimi Torvinen, Otava 1989, ISBN 951-1-10951-0
LeChaim – Kuvia Suomen juutalaisten historiasta. Karisto Oy Kirjapaino 2006, s. 154
Videoita ja kuvia