Eteläpohjalainen kaksirivisen haitarin soitto
| Eteläpohjalainen kaksirivisen haitarin soitto | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Haitarinsoitolla on ollut keskeinen asema suomalaisessa ja varsinkin eteläpohjalaisessa musiikkikulttuurissa aina 1900-luvun alkupuolelta saakka. Kansansoittimena tunnettu kaksirivinen haitari on suosittu soitin etenkin Etelä-Pohjanmaan alueella. Soitinta soitetaan ympäri Suomea, mutta sillä soitettu sävelmistö pohjautuu paljolti Etelä-Pohjanmaan alueelta muistiinmerkittyihin kansansävelmiin.
Eteläpohjalainen kaksirivisen haitarin soitto on elävää perintöä. Perinteenharjoittajia toimii niin ammattimaisesti kuin harrastajalähtöisestikin. Alueella toimii lukuisia haitarinsoiton mestaripelimanneja, esiintyjäryhmiä, soitinrakentajia ja kouluttajia. Kaksirivisen haitarin soittajat ovat kaikenikäisiä, mukana on harrastajia lapsista eläkeläisiin. Kokoonpanoja on useampi kymmenen ympäri Etelä-Pohjanmaata. Vahvoja perinnealueita ovat Alavus, sekä sen pienemmät kylät Sapsalampi ja Sydänmaa, Jalasjärven seutu (nykyisin osa Kurikan seutukuntaa), Kuortaneen seutu, Seinäjoen seutu, Peräseinäjoen seutu (nykyisin osa Seinäjoen seutukuntaa) sekä Laihian seutu.
Kaksiriviselle haitarinsoitolle on tyypillistä suuret soitinyhtyeet, joissa soittaa useampi kymmenen soittajaa samanaikaisesti. Yhtyeiden toiminta on järjestäytynyttä ja yhteisöllistä, yhteisiä esiintymisiä ja tapahtumia järjestetään aktiivisesti. Osa yhtyeistä ovat järjestäytyneet myös omien yhdistysten alle, kuten Alavuden kaksiriviset ry ja Seinäjoen kaksiriviset ry. Muita tunnettuja kaksirivisyhtyeitä ovat mm. Tepot, Usko Välimäki & Usko’s Pois, Ronuuttajat, Sakalaiskat, Kiharakolmio, Haka, 5/5, Enkel ja MäSä-duo. Elossa olevista perinteen taitajista mestaripelimannin arvonimen ovat kaksirivisellä haitarilla saaneet mm. Airi Hautamäki, Usko Välimäki, Teijo ja Teppo Aho, Teppo Alajuntti, Teppo Välimäki, Risto Ala-Ikkelä, Ritva Talvitie ja Antti Hosioja, jotka kaikki ovat omalla työllään jatkaneet perinnettä eteenpäin esiintyen ja kouluttaen.
Kaksirivisen haitarin soitto koetaan Etelä-Pohjanmaan alueella omaksi tärkeäksi perinteeksi myös muiden kuin soittajien toimesta. Haitarin soitto koetaan alueella vahvasti alueidentiteetin osana ja haitarin soitto on samalla tärkeä osa maakuntaidentiteettiä. Kansalaisopistot tarjoavat kaksirivisen haitarinsoiton ympärivuotisia oppikursseja mm. Lakeudenportin kansalaisopistossa Alavudella sekä Seinäjoen ja Kurikan kansalaisopistoissa. Esiintyjät ovat tuttu näky alueen tapahtumissa ja elävöittävät alueen kulttuuriperinnettä järjestäen erilaisia tapahtumia, konsertteja ja kansansoittokilpailuja.
Näkyvin toimija eteläpohjalaisen kansanmusiikin ja samalla kaksirivisen soiton taustalla on Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry:n (lyh. Spelit ry). Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja kehittää eteläpohjalaisen kulttuuriperinteen pohjalta suomalaista kansanmusiikki- ja kansantanssitoimintaa. Tarkoituksen toteuttamiseksi Spelit ry järjestää vuosittain valtakunnallisen ja kansainvälistäkin sävyä omaavan kansanmusiikkitapahtuman Eteläpohjalaiset Spelit. Spelejä on vietetty 50 vuoden ajan eri paikkakunnilla Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Lisäksi Spelit ry on mukana järjestämässä muita kansanmusiikin tapahtumia ja yhdistys toimii yhteistyössä useiden jäsenistönsä järjestämien kansanmusiikkitapahtumien kanssa toiminta-alueellaan.
Perinteen harjoittaminen
Haitarilla soitettu ohjelmisto ja kansanomainen soittotyyli ovat yli vuosisadan jatkunutta kansanperinnettä. Eteläpohjalainen sävelmistö ja soittotyyli ovat laajasti kansanmusiikin kentällä tunnettua, ja myös uutta sävelmistöä syntyy soittajien toimesta. Kaksirivisen haitarin soitolla vaalitaan oman alueen pelimannimusiikkia ja vanhojen mestaripelimannien soittotyylejä. Ohjelmistossa keskeisessä roolissa ovat vanhat tanssisävelmät, kuten polkat, jenkat, sottiisit, polskat, valssit ja masurkat. Kaksirivisen haitarinsoiton perustana on aina ollut perinteinen kuulonvarainen oppiminen. Eteläpohjalaiselle soittotyylille ovat ominaista ronski ote ja tanssittava poljento. Kuulonvaraisen oppimisen kautta sävelmät soitetaan edelleen samalla tyylillä, kuin niitä ovat aikoinaan soittaneet vanhat mestarit. Kaksirivisen haitarin soittajat vaalivat oman alueensa traditiota pelimannisävelmien lisäksi kansansoittimien ja kansallispukujen välityksellä. Esiintymisiin kuuluu oleellisena osana oman alueen kansallispukuihin ja pelimanniasuihin pukeutuminen.
Kaksirivisessä diatonisessa haitarissa on diskanttisormiossa kaksi pystysuuntaista näppäinriviä. Yhdelle näppäinriville on yleisimmin viritetty diatonisen, seitsensävelisen asteikon sävelet. Samasta näppäimestä painettaessa saadaan eri sävelet palkeen työntö- ja vetosuunnilla. Samaan soitinperheeseen kaksirivisen haitarin lisäksi kuuluvat myös yksi- ja kolmiriviset haitarimallit, joissa niin ikään on perustana diatoninen näppäinjärjestelmä. Haitarilla on ollut vuosien saatossa useita eri nimiä, kuten kurttu, pussipeli, hanuri tai pirunkeuhko. Vähärivinen on yleisesti käytössä oleva termi kaksiriviseen haitariin liittyen, ja se viittaa samalla soittimen rivien vähäiseen lukumäärään.
Kaksirivisen haitarin soittoa harjoitetaan ympärivuotisesti erilaisissa kokoonpanoissa, pelimanniyhtyeissä, suuremmissa soittoryhmissä tai yksittäisten pelimannien toimesta. Ryhmät ja yhtyeet kokoontuvat joko omatoimisesti soittajien toimesta tai esimerkiksi kansalaisopistojen, työväenopistojen ja nuorisoseurojen järjestämissä viikoittaisissa opintoryhmissä. Kaksirivisen opetusta annetaan paikallisesti ja myös valtakunnallisesti eri koulutusasteilla musiikkiopistossa, konservatoriossa, ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Kansalaisopiston ryhmissä soittaminen on yhteisöllistä, tarkoitus on vaalia kansansoittimella soitettua oman alueen perinnesävelmistöä ja soittaa niitä yhdessä musisoinnista nauttien. Soittoryhmiin voi vapaasti liittyä kaikki halukkaat.
Ryhmien toimintaan kuuluvat esiintymiset mm. kansanmusiikki- ja kansantanssitapahtumissa, kaupunkien ja kuntien järjestämissä kulttuuritapahtumissa sekä ryhmien järjestämissä omissa konserteissa ja iltamissa. Näistä tunnetuimpia tapahtumia ovat Eteläpohjalaiset Spelit -tapahtuma, jota on järjestetty yhtäjaksoisesti jo 50 vuoden ajan kiertävänä tapahtumana eteläpohjalaisissa kunnissa. Eteläpohjalaiset Spelit on ollut toimintansa alusta lähtien yksi alueen sekä laajemmin koko maamme merkittävimmistä kansanmusiikkitapahtumista. Spelit-tapahtuman yhteydessä järjestetyissä Spelimestaruuskilpailuissa kokoontuu vuosittain kisaamaan kaksirivisen soittajien parhaimmisto. Paikallistapahtumista merkittävin on Alavudella järjestetty Kevättä palkeissa - konsertti sekä Pelimannien parhaat -kansansoittokilpailut, joita on yhtäjaksoisesti järjestetty jo 1990-luvulta alkaen.
Keskeisimpiä haitarinsoiton kouluttajia Etelä-Pohjanmaalla on alavutelainen Mestaripelimanni, director musices Airi Hautamäki (s. 1949), joka on kouluttanut 1980-luvun puolivälistä alkaen useamman sadan oppilaan verran pelimannimusiikin taitajia korvakuulolta soittaen. Hautamäki on itseoppinut soittaja ja pedagogi, joka on opetellut sekä opettanut kappaleita korvakuulolta. Opetuspaikkakuntien lista vuosien ajalta on pitkä: 17 eri opetusryhmää Alavudella, Virroilla, Seinäjoella, Kuortaneella, Ähtärissä, Jalasjärvellä ja Tampereella. Ryhmistä pitkäaikaisin ja tunnetuin on vuonna 1986 perustettu Alavuden kaksiriviset.
Soittokulttuuri on Alavuden seudulla edelleen elävää ja mukana on paljon lapsia ja nuoria. Airin kouluttamia ryhmiä on levittäytynyt laajasti ympäri Etelä-Pohjanmaan aluetta. Osa hänen oppilaistansa on kouluttautunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikin aineryhmässä musiikin maisteriksi ja tohtoriksi saakka. Airin soittotyyliä ja opetustyötä ovat ansiokkaasti jatkaneet ja kehittäneet omassa taiteellisessa työssään mm hänen oppilaansa Miia Palomäki, Leija Lautamaja, Riina Sakala, Terhi Puronaho, Lauri Kotamäki ja Antti Paalanen
Perinteen taustaa ja historiaa
Eteläpohjalaisen haitarinsoiton erityispiirteenä on yksi- ja kaksirivisten, kansankielellä vähärivisten haitareiden soittoperinne, joka on säilynyt maakunnan alueella elävänä traditiona aina 1900-luvun alusta saakka. Sanomalehti Pohjalaisessa julkaistun kirjoituksen mukaan Alavudella järjestetyillä? ensimmäisillä? markkinoilla vuonna 1898 musiikkia edusti runsaasti puolisataa pussipeli pusertajaa. 1800-luvun loppupuolella saattoi tuhatpäisen markkinaväen joukkoon sekoittua posetiivin veivaajien lisäksi jopa kymmeniä harmonikansoittajia.
Varsinaisen nousukauden kaksirivisellä haitarilla soitettu musiikki koki maakunnassa sotien jälkeen. Sotien jälkeistä myönteistä kehitystä tuki ennen kaikkea iltamaperinteen nopeasta kasvusta johtuva haitarimusiikin tarve. Toisaalta myös sotien jälkeen 1950- luvulta alkanut kansansoittokilpailujen uusi tuleminen innosti lukuisia maakunnan haitarinsoittajia kaivamaan yksi- ja kaksiriviset soittimet uudelleen esiin.
Kansansoittokilpailujen suosio ja halu menestyä niissä vaikutti omalta osaltaan siihen, että nuoremman polven soittajat ryhtyivät hakemaan oppia yksityisesti vanhemmilta mestareilta. Vanhemman polven soittajista neuvoja ja opetusta antoivat esimerkiksi jalasjärveläiset Aapeli Hautanen (1899–1984) ja Martti Koivumäki (1914–2000) sekä kauhajokiset Veikko Turja (1899–1983) ja Urho Myllymäki (1917–1995). Myllymäki on tunnettu eräänä eteläpohjalaisen kansanmusiikin merkittävimmistä taitajista ja sai mestaripelimannin arvonimen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1971. Aapeli Hautanen oli pienviljelijä ja kyläsuutari, joka saavutti menestystä taitavana ja puhdastyylisenä yksi- ja kaksirivisen haitarin soittajana. Hän oli oppinut osan ohjelmistostaan Jalasjärveläiseltä pelimannilta Samuel Kujanpäältä (1879–1965). Hautanen nimettiin mestaripelimanniksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1973. Laihialaisen Tauno Krossin (1925–1979) puolestaan muistavat monet kansanmusiikkijuhlien kävijät karismaattisena ja uupumattomana pelimannina. Esiintymisten lisäksi Krossi oli myös aktiivinen nuoren soittajapolven kasvattaja. Krossin opetusmetodi oli hyvin käytännönläheinen. Kappaleet opeteltiin ”kärestä pitäen” ja ”nappi napilta”. Kurikkalainen Matti Viitala (1894–) oli aikoinaan laajalti tunnettu maalarimestari ja pelimanni soittimenaan yksi-, kaksi- ja viisirivinen haitari, huuliharppu ja viulu. Hän myös sävelsi kaksirivisellä esitettäviä kappaleita.
Viime vuosisadan alkupuolella alueella oli myös vahva soitinrakentamisen aikakausi, jolloin yksittäiset soitinrakentajat valmistivat käsityönä haitareita. Näistä tunnetuimpia oli kurikkalainen hääpelimanni Sameli Elomaa (1889–1967). Korjailtuaan harmonikkoja aikansa Elomaa alkoi valmistaa niitä itsekin käsityönä Kurikan Soitintuvaksi nimetyssä verstaassaan. Hän valmisti kaiken kaikkiaan pitämiensä tilauskirjojen mukaan 664 harmonikkaa alusta alkaen. Muita tunnettuja haitarin rakentajia oli kauhajokinen Antti Viita (1890-1968). Viidan rakentamat kaksiriviset haitarit olivat myös hyvässä maineessa. Hän rakensi haitareita kaiken kaikkiaan 74 kappaletta.
Kaksirivisen soitossa on havaittavissa selkeitä paikkakuntakohtaisia tyylillisiä erityspiirteitä. Alavuden seudun soittoperinne on näistä nykypäivänä kenties näkyvin lukuisine esiintyjäryhmineen, joita on levittäytynyt harrastajien mukana myös lähipitäjiin. Jalasjärven seudulla vanhojen mestareiden, kuten Aapeli Hautasen ja Urho Myllymäen soittoperinnettä ovat ansiokkaasti jatkaneet mestaripelimannit Usko Välimäki (s. 1952) sekä Teppo Välimäki (s. 1947), joka on esiintynyt useaan mm. radiossa ja televisiossa, harmonikkakonserteissa, lukemattomista paikallisista tilaisuuksista puhumattakaan. Usko Välimäki, vähärivistaituri Jalasjärveltä, nykyisestä Kurikan kaupungista on erinomainen esimerkki pelimannista, joka on samalla perinteen pyyteetön vaalija että myös sen uudistaja. Oman paikkakunnan ohjelmisto ja tyyli on omaksuttu jo varhain, mutta myös omia sävellyksiä on syntynyt lukuisia. Usko Välimäki aloitti soittamisen jo neljävuotiaana – suvussa olivat soittaneet muun muassa isä ja isoisä.
Kuortanelaislähtöisen harmonikkataitelija Markku Lepistön (s. 1963) soittotyylitutkimus alkoi 1980-luvulla Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelman maisteriopintojen myötä. Lepistön tekemän tutkimuksen keskiössä on ollut kuortanelainen mestaripelimanni Tauno Aho (1914–1996) ja hänen polkansoittotyylinsä. Tauno Ahon ohjelmistoa ja soittotyyliä on vaalinut sukunsa jalanjäljissä kuortanelaislähtöiset Mestaripelimannit Teijo ja Teppo Aho. Laihialaisen soittoperinteen ja Tauno Krossin soittotyylin tunnetuksi tekemistä on puolestaan jatkanut Jaana Rinta-Ruona (s. 1964). Ammattikansanmusiikkiyhtye Tallari sekä siinä vaikuttaneet mestaripelimannit Ritva Talvitie ja Antti Hosioja ovat myös vuosikymmenien ajan nostaneet ohjelmistossaan esiin eteläpohjalaisia pelimanneja ja heidän soittotyylejään.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Kaksirivisen haitarin ohjelmistoon kuuluu useampi sata muistiinmerkittyä sävelmää, jonka suurin osa soittajista taitaa korvakuulolta ja ohjelmisto on alueella hyvin tiedossa. Kaksirivisen haitarin soitto perustuu pelimannimusiikille tyypilliseen mestari-kisälli -oppimismetodiin. Sävelmistö on siirtynyt sukupolvien ajan pelimannilta toiselle korvakuulolta soittaen. Kaksirivisen haitari on matalan oppimiskynnyksen soitin. Sävelmistöä opetellaan toisilta soittajilta oppien ja yhteissoitoissa toisia soittajia kuunnellen. Etelä-Pohjanmaan alueella kokoontuu lukuisia kaksirivisen haitarin soittoryhmiä ja pelimanniyhtyeitä, joiden ohjelmistossa kaksirivisellä soitettu musiikki on keskeisessä roolissa. Perinne välittyy eteenpäin ryhmien esiintyessä maakunnallisissa pelimannitapahtumissa. Soittoryhmät esiintyvät aktiivisesti myös sekä kotimaassa että ulkomailla erilaisissa kansanmusiikkitapahtumissa.
Alkujaan haitarinsoitolla oli keskeinen rooli ihmisten vapaa-ajan vietoissa, kuten sadonkorjuuaikoina ladon vinteillä järjestetyissä nurkkatansseissa. Kruunuhääseremonioissa haitarinsoittajat olivat myös keskeisessä roolissa. Entisajan soittajat opettelivat ohjelmistonsa ja kehittivät soittotyyliään omatoimisesti. Vapaan sivistystyön koulutusta tarjoavien tahojen, kuten kansalais- ja työväenopistojen ja nuorisoseurayhdistysten aloitettua soitonopetuksen järjestämisen, perinnettä alettiin harrastaa ja harrastetaan edelleen erilaisissa kansansoittoryhmissä ja pelimannipiireissä kokeneen mestarin johdolla.
Kansansoittokilpailuissa esiinnytään yleensä soolona ja kilpailuja varten harjoitellaan aktiivisesti. Pelimannilla on kautta aikain ollut omat bravuurikappaleensa, joita hän esittää kilpailuissa tuomaristolle ja yleisölle. Kilpailut ovat myös hyvä alusta uusien kappaleiden ja soittotyylien opetteluun. Korvakuulolta soittamisen innoittajina kansansoittokilpailut ovat parhaita mahdollisia tapahtumia. Yhden viikonlopun aikana pelimannit saattavat kuulla kymmeniä uusia kappaleita, joita myöhemmin opetellaan yhdessä kansalaisopistojen opintopiireissä sekä myöhemmin kotona.
Kaksirivisryhmät ja yhtyeet kokoontuvat talvisaikaan lähinnä kansalaisopistojen järjestämissä viikoittaisissa opintopiireissä. Lisäksi aktiiviset toimijat järjestävät omia kursseja ja koulutusviikonloppuja. Kaksirivisen opetusta annetaan myös valtakunnallisesti eri koulutusasteilla musiikkiopistossa, konservatoriossa, ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Ammattitutkinnon hankkineet musiikin ammattilaiset jatkavat perinnettä opettaen ja esiintyen valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.
Perinteen turvaaminen
Haitarin soitto koetaan Etelä-Pohjanmaan alueella omaksi tärkeäksi perinteeksi myös muiden kuin soittajien toimesta. Traditiolla on pitkät perinteet, mutta nyky-yhteiskunnassa uudet musiikilliset vaikutteet ovat varsinkin viime aikoina vieneet elintilaa perinteeltä.
Eteläpohjalaista haitarinsottoa pyritään vahvistamaan tuoden se näkyväksi osaksi ihmisten arkea ja juhlaa. Työ tapahtuu toiminnan näkyväksi tekemisen kautta, esiintyen ja kouluttaen. On tärkeää antaa mahdollisuus alueen ihmisille kokea perinne omakseen ja tätä kautta vahvistaa alueellista kulttuuri-identiteettiään. Parhaiten tämä tapahtuu erilaisten tapahtumien kautta. Esimerkiksi Spelit ry järjestää vuosittain valtakunnallisen kansanmusiikkitapahtuman Eteläpohjalaiset Spelit Etelä-Pohjanmaalla. Tapahtuma oli noin 40 vuotta kiertävänä tapahtumana eri paikkakunnilla, mutta viime vuosina tapahtuma on vuorotellut Ilmajoella ja Kauhajoella. Lisäksi Spelit ry on mukana järjestämässä ja tukemassa muita kansanmusiikin tapahtumia ja toimii yhteistyössä useiden jäsenistönsä järjestämien kansanmusiikkitapahtumien kanssa toiminta-alueellaan. Yksi tärkeimmistä tapahtumista muiden muassa ovat Lokakuun loiskeet -tapahtuma- ja koulutusviikonloppu.
Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt 2023 Spelit ry:n toimiesta kulttuuriperintöhanke. Hankkeen toiminnalla kerätään harrastajia yhteen ja lisätään tietoisuutta kaksirivisen haitarin soittoperinteen ainutlaatuisuudesta ja tärkeydestä niin soittajien kuin laajemminkin koko alueen asukkaiden keskuudessa. Keskeisenä kohderyhmänä ovat myös lapset ja nuoret, jotka ovat perinteen säilymisen ja elävöittämisen kannalta keskeisessä asemassa. Hankkeen avulla pyritään luomaan lapsille ja nuorille räätälöityjä koulukonsertteja, tapahtumia sekä koulutuksia. Nuorten kautta toimintaa tullaan laajentamaan sosiaalisen median eri alustoille. Sisältöä pyritään luomaan mm. TikTok, Snapchat, BeReal, Facebook, YouTube sekä Instagram -sivustoille. Hankkeen kannalta tärkeää on myös lasten ja nuorten mielipiteiden tietoon saattaminen haitarin soittoon ja kulttuuriperintökeskusteluun liittyen.
Hankkeen aikana teetetään kyselytutkimus alueen soittajille, jossa selvitetään millaisena eri tekijät näkevät perinteen arvon ja miten perinnettä voisi parhaan mukaan säilyttää, jotta soittokulttuuri säilyisi elinvoimaisena myös jatkossa. Hankkeen aikana kerätystä materiaalista saatetaan alulle elävän perinnön portaali, joka on helposti saavutettavissa harrastajien käyttöön. Portaali on kevyesti koottu verkkokokonaisuus, joka on samalla suojelumetodi ja yhteisöalusta. Sivustolle tullaan linkittämään hankkeen aikana kerätyn materiaalin lisäksi haitarin soittoon liittyvät sosiaalisen median sivustot ja tapahtumakalenterit sekä hankkeen aikana perustettavan työryhmän kokousmateriaalit.
Hankkeen puitteissa järjestetään tapahtuma- ja koulutusviikonloppuja kuten Hanuriparaati ja Pirunkeuhkopäivät, joihin kutsutaan haitarinsoiton harrastajia, ammattilaisia ja kouluttajia Etelä-Pohjanmaalta sekä laajemmin koko Suomen alueelta. Lisäksi järjestetään lapsille ja nuorille suunnattuja koulukonsertteja ja työpajoja.
Kuinka perinnettä tallennetaan
Eteläpohjalaista haitarimusiikkia on julkaistu nuotteina ja äänitteinä yksittäisten soittajien sekä esiintyjäryhmien ja yhtyeiden toimesta jo useamman vuosikymmenen ajan. Julkaisuja, sekä kirjallisia että äänitteitä on lukuisia, mutta kaiken kattavaa koontia ei ole aiheesta tehty.
Kaksirivisen haitarin soittoperinnettä on tallennettu tunnetun kansanperinteen kerääjän Erkki Ala-Könnin kokoelmiin, jotka sijaitsevat Kansanmusiikki-instituutin arkistoissa Kaustisella. Arkistomateriaalia löytyy myös Ikaalisista Suomen Harmonikkainstituutin kokoelmista. Lisäksi yksittäiset soittajat ovat keränneet ohjelmistoaan talteen eri tallennusvälineille, kuten c-kaseteille, dvd-levyille, videonauhoille ja myöhemmin myös digitoineet omia kokoelmiaan.
Alavuden seudulla Mestaripelimanni Airi Hautamäki on julkaissut kymmeniä äänitteitä eri ryhmien kanssa vuosien 1990–2023 aikana. Vuonna 1990 Airi kehitti oman opetusmetodinsa, numeronuotit, jotka ovat olleet erittäin hyvä apuväline ja monelle oppilaalle ja niistä voivat myös hyvin nuoret soittajat opetella. Metodi on samalla myös hyvä tallennusväline, jonka avulla voi merkitä muistiin oppimansa sävelet. Airi Hautamäki on myös säveltäjä. Esimerkiksi vuonna 2016 julkaistussa nuottikirjassa on 62 Airin sävellystä, joiden soittamisesta Airin oppilaat edelleen pitävät, ja sävellystyö jatkuu edelleen.
Spelit ry on koostamassa kulttuuriperintöhankkeen aikana elävän perinnön portaalia, johon tullaan kokoamaan yhteen eteläpohjalaisen haitarin soittoon liittyvää keskeinen materiaali, kuten albumit, digijulkaisut, arkistonauhat, kirjalliset artikkelit, nuotti- ja opetusmateriaali, opetusvideot sekä musiikkivideot huomioiden monen ikäiset harrastajat lapsista alkaen.
Eteläpohjalaisesta haitarinsoitosta on tehty myös aiempia tutkimuksia. Varhaisimpia suomalaisia haitarin soittotutkimuksia julkaistiin Vesa Kurkelan vuonna 1982 toimittamassa kirjassa Tutkielmia jalasjärveläisestä haitarinsoitosta. Julkaisun sisältö koostui Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen vuonna 1976 tekemään kenttätyömatkaan Jalasjärvelle. Keruumatkan aineiston pohjalta tutkijat Ilkka Kolehmainen, Erkki Pekkilä ja Kimmo Salminen kirjoittivat opinnäytetöinään yleiskuvauksia harmonikansoiton harrastuksesta Jalasjärvellä sekä tarkempia musiikki- ja tyylianalyysejä Aapeli Hautasen (1899–1984) ja Salomon Katilan (1901–1984) harmonikansoitosta. Sittemmin Helsingin yliopiston etnomusikologian professorina toiminut Erkki Pekkilä jatkoi myöhemmin Salomon Katilan soittotyylin ja ohjelmiston analysointia väitöskirjassaan Musiikki tekstinä.
Markku Lepistön tekemän soittotyylitutkimuksien pohjalta syntyneistä nuotinnoksista on julkaistu kaksi nuottikirjaa. Ensimmäinen Sitähä voi inspiroira (1999) keskittyy Mestaripelimanni Tauno Ahon ohjelmistoon ja toinen Tauno Krossin kaksiriviskirja (2009) koostuu laihialaisen mestaripelimanni Tauno Krossin (1925–1979) henkilöhistoriasta ja ohjelmistosta.
Perinteen tulevaisuus
Perinteen tulevaisuus näyttää hyvältä ja turvatulta, koska perinnettä vaalitaan aktiivisesti esimerkiksi kouluttamalla uusia soittajia ja esiintymällä erilaisissa tapahtumissa. Kaksirivisen haitarin soitto on Etelä-Pohjanmaalla uusiutuvaa ja elävää perinnettä, joka kehittyy ja saa uusia muotoja uusien sävellyksien ja yhtyetoiminnan myötä. Kaksirivisen haitarinsoiton harrastajien lukumäärä on viime vuosina säilynyt tasaisena. Esiintymisryhmät ja yhdistykset sekä kouluttajat tekevät arvokasta työtä esiintyen ja opettaen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta on valmistunut useita eteläpohjalaislähtöisiä haitarimusiikin ammattilaisia. Nykypäivän haitarinsoiton ammattilaiset ovat luoneet moniulotteisia ja mielenkiintoisia urapolkuja kansanmusiikin ja esittävän taiteen parissa. Eteläpohjalaista haitarinsoittoa ja sen eri muotoja on kuultavissa ympäri maailmaan kansainvälisillä festivaaleilla, sekä levytyksissä ja erilaisissa produktioissa niin harrastajien kuin ammattilaisten toimesta. Eteläpohjalainen haitarinsoitto on myös osa lukuisten ihmisten arkea ja juhlaa yksityisissä tilaisuuksissa sekä useissa kylätapahtumissa. Haitarinsoitto koetaan alueella vahvasti alueidentiteetin osana ja haitarin soitto on samalla tärkeä osa maakuntaidentiteettiä
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry
Kaustisen Kansanmusiikki-instituutti
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö
Artikkelin kirjoittajina toimivat Antti Paalanen ja Markku Lepistö.
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videot
Hanuriparaati Kalevan navetassa Seinäjoella 2.10.2022
Alavuden kaksiriviset virtuaalikaustisella 2021
Yle Elävä Arkisto. Ohjelmasta: Mestaripelimannin syysmietteitä. Toimittaja: Mirja Metsola Yle kuvanauha 1977. Luettu 8.6.2022
Yle Elävä Arkisto. Ohjelmasta: Mestaripelimanni Urho Myllymäki. Yle kuvanauha 1972. Luettu 8.6.2022
Yle Elävä Arkisto. Ohjelmasta: Mestaripelimannit eteläpohjalaisten Spelien tähtinä Laihialla 1975. Luettu 8.6.2022
Yle Elävä Arkisto. Ohjelmasta: Haitarissa Veli-Matti Järvenpää, Julkaistu 1989
Usko Välimäki & usko’s Pois soittavat kesäjenkkaa
5/5 yhtye esittää kappaleen Wild Wide Lakeus
Kiharakolmio feat. Lusikkamestari Veikko Kuivala
Markku Lepistö & Leija Lautamaja esittävät kappaleen Balkan Breakfast (Lepistö)
Markku Lepistö esittää kappaleen Lakeuden kutsu (trad.)
Verkkolähteet
Sakala, Riina. Alavuden kaksiriviset, historia. Internet-sivu. Luettu 8.6.2022
Etelä-Pohjanmaan maakunta, wikipedia-artikkeli, luettu 14.6.2022
Harmonikka, wikipedia-artikkeli, luettu 8.6.2022
Urho Myllymäki, wikipedia-artikkeli, luettu 14.6.2022
Tauno Krossi, wikipedia-artikkeli, luettu 9.6.2022
Ilkka-Pohjalainen "Jalasjärveläinen Usko Välimäki on vuoden mestaripelimanni" (11.7.2016)
2-rivisen haitarinsoittajat -Facebook-ryhmä
Alan toimijoiden sivustot
Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry
Kirjallisuus ja artikkelit
Ala-Könni, Erkki 1974: Jalasjärven nuottikirja. Vammalan kirjapaino Oy.
Lepistö, Markku 2016: Markkinarenkuttimesta Martin Pauliin, Harmonikka kansanvalistuksen ja populaarimusiikin Suomessa 1850–1900. Sibelius-Akatemian kansanmusiikkijulkaisuja 26. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2016.
Lepistö, Markku 2014. Yksi- ja kaksirivisen harmonikan opetus. Teoksessa Vesa Kurkela & Marko Tikka (toim.), Suomalaisen harmonikan historia.Suomen Harmonikkainstituutti & Suomen Harmonikkaliitto, Sastamala.
Kolehmainen, Ilkka 1989: Hanuri suomalaisessa kansanmusiikissa. Kansanmusiikki 3/1989. Kansanmusiikki-instituutti.
Kurkela, Vesa & Tikka, Marko (toim.) 2014. Suomalaisen harmonikan historia. Suomen Harmonikkainstituutti & Suomen Harmonikkaliitto, Sastamala.
Kurkela, Vesa (toim.) 1982. Tutkielmia jalasjärveläisestä haitarinsoitosta. Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen julkaisuja 1, Helsinki.
Linqvist, Kalevi 1983. Soitamme yksi- ja kaksirivistä. Kansanmusiikki-instituutti, Kaustinen.
Paalanen, Antti 2015: Palkeen kieli, Vaihtoäänisen haitarin