Euran rinkilöiden leipominen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Euran rinkilöiden leipominen
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Eura
Asiasanat leipominen, satakunta, eura, leivonnaiset, ruokaperinne

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Vuonna 1908 valmistuneessa Jalmari Karhulan suunnittelemassa Euran Pirtissä rinkilöitä valmistetaan vuosittain talkoovoimin useampi tuhat. Pirtin leivonnaiset ovat niitä oikeita rinkilöitä, sillä Mari Vahe, joka teki Euran rinkilöistä kaikkien tunteman herkkuleivonnaisen, oli Helvi Nuoranteen mummun sisar ja juuri Helvi toi tämän alkuperäisen reseptin nuorisoseuran taloksi rakennettuun Euran Pirttiin.
Euran rinkilä. Kuva: Jorma Pihlava 2015, Euran kunnan kulttuuripalveluiden kuvakokoelma.
Pirtin väki valmistaa rinkilöitä tilauksesta sekä myyntiin erilaisiin tapahtumiin, kuten kotiseutupäiville ja joulumyyjäisiin. Euran rinkilöiden suosiosta paikkakunnalla kertoo mm. se, että Pirtin myyjäisissä rinkilöiden ostajia kertyy jonoksi asti ja ne loppuvat aina kesken. Rinkilöistä saadut voitot käytetään Pirtin toiminnan hyväksi. Myös monet kotikokit leipovat tätä herkkua kotonaan. Euran rinkilä tunnetaan Satakunnan maakuntaherkkuna. Samalla nimellä valmistetaan leivonnaisia myös muualla Suomessa, mutta ne poikkeavat pitkälti euralaisesta, alkuperäisestä reseptistä.
Euran Pirtillä valmistetaan talkoovoimin vuosittain useampi tuhat Euran rinkilää. Kuva: Jorma Pihlava 2015, Euran kunnan kulttuuripalveluiden kuvakokoelma.

Perinteen harjoittaminen

"Kaikki tuntevat Euran rinkilän, rapean ja makoisan, perinteisesti ketunruskean väriltään", esitellään Euran rinkilöitä Euralainen tyky-elämys -lehtisessä. Euran rinkilä on perinteinen euralainen leivonnainen, joka valittu Satakunnan maakuntaherkuksi. Euran rinkilällä on erityinen asema euralaisessa juhlapöydässä. Leivonnaisen suosio on kestänyt jo yli sadan vuoden ajan. Euran Pirtillä rinkilöiden leipomisperinne elää vahvana ja myös monet kotikokit leipovat tätä herkkua.

Jokaisella kokilla on omanlaisensa rinkiläresepti. Melko samansuuntaisia ne ovat, aineet ovat samat, mutta määrissä on eroja. Rinkiläresepti oli pitkään salaisuus. Sen vuoksi sitä ei esiinny missään vanhoissa keittokirjoissa. Nykyään se on yleisessä käytössä, ja resepti on julkaistu esimerkiksi Lounaissatakuntalaisten pitokokkien parhaita -keittokirjassa useana eri versiona. Edelleen kuitenkin moni kotikokki haluaa pitää reseptiniksinsä salaisuutena, ainakin puolileikillään.

Mikäli Euran rinkilästä haluaa lehtevän, rapean ja suussa sulavan, pitää olla tarkka ja huolellinen, jo taikinan työstämisestä lähtien. Mitä enemmän vaivaa, sitä sitkeämpi rinkilästä tulee eli mikäli haluaa mahdollisimman lehtevän ja ilmavan pikkuleivän, ei taikinaa saa juurikaan vaivata. Eikä taikinaan saa laittaa liikaa vehnäjauhoja, ettei rinkilöistä tule kovia. Jotta lopputuloksena olisi mahdollisimman tasainen ja kaunis leivonnainen, pitää taikinatangon olla tasan 33 senttimetriä pitkä ja erittäin tasaiseksi sormilla pyöritelty. Sopivan mittainen pötkylä syntyy noin luumun kokoisesta palasta, 11 gramman taikinapallerosta.

Leivinalusta on tärkeä, sen pitää olla puinen leivinlauta, kun rinkilöitä pyöritellään. Jauhoja ei leivinpöydällä saa olla. Maltillisesti ja rauhassa pyöritelty pötkylä kieritellään sokerissa, kiepautetaan rinkiläksi, nostetaan uunipellille ja paistetaan ketunruskeaksi. Myös rinkilän mallit vaihtelevat. Siitä tuleekin joskus leikkimielistä kinaa, että kenen malli nyt on se oikea.

Perinteen taustaa ja historiaa

Reseptin tarkkaa alkuperää ei tiedetä, koska siitä ei ole mitään painettua dokumenttia. Erään tarinan mukaan venäläinen leipuri olisi tuonut leivontaohjeen mukanaan Euraan, johon hän perusti kaupan vuonna 1879. Joitakin vuosia myöhemmin reseptin sai käsiinsä euralainen kokki ja emäntä, Mari Vahe (synt. 1862), joka teki Euran rinkilöistä kaikkien tunteman herkkuleivonnaisen. Muutkin paikalliset kokit alkoivat leipoa alkujaan ”Marin rinkilöiksi” kutsuttuja leivonnaisia. Pian niitä alettiinkin kutsua Euran rinkilöiksi. Rinkilöistä tuli juhlapöytien herkku, joka ehdottomasti kuului kahvipöytään tärkeissä juhlissa. Kuului yli sata vuotta sitten ja kuuluu edelleen.

Tarina kertoo, että rinkilän tuoksu veti erikoisesti miehet tupaan ja he saivat maistiaisia, kun kauniisti pyysivät. Ihana rinkilän tuoksu kun oli leijaillut pihalle asti.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Euran Pirtin väkeä leivontapuuhissa. Kuva: Jorma Pihlava 2015, Euran kunnan kulttuuripalveluiden kuvakokoelma.

Euran rinkilöiden leipomisperinne jatkuu myös nuoremmassa polvessa, sillä maakuntaherkkua valmistetaan nykyisin myös euralaisten koulujen kotitaloustunneilla. Euran Pirtillä järjestetään perinneruokapäiviä, joissa osallistuja pääsee itse leipomaan Euran rinkilöitä ja kuulemaan tarinoita rinkilöiden takaa. Lisäksi paikalliset työyhteisöt viettävät tyky-päiviään Euran Pirtillä teemalla "iloa yhdessä leipoen".

Jalmari Karhulan suunnittelema Euran Pirtti. Kuva: Jorma Pihlava 2015, Euran kunnan kulttuuripalveluiden kuvakokoelma.

Euran Pirtti on suosittu matkailukohde, joka on erityisesti ryhmämatkailijoiden suosiossa. Pirtillä vierailijoille tarjotaan Euran rinkilöitä ja kerrotaan niiden historiasta. Tälläkin tavoin perinnetieto siirtyy eteenpäin.

Perinne on kulkenut myös sukujen sisällä, kun salassa pidetyt Euran rinkilä reseptit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle.

Kahvitalo Paulig on tehnyt Euran rinkilöiden leipomisesta esittelyvideon vuonna 2014, jolloin Euran rinkilä äänestettiin Satakunnan maakuntaherkuksi. Videossa Paulig-tyttö vierailee Euran Pirtillä tutustumassa perinneherkun valmistamiseen.

Euralainen tyky-elämys -esitteeseen on koottu iso määrä erilaisia työhyvinvointia edistäviä kulttuuri- ja taidesisältöisiä palveluita Eurassa. Yhtenä palveluna tarjotaan Euran rinkilöiden leipomista Euran Pirtillä.

Euran rinkilöistä on painettu myös postikortti, jota on saatavilla Euran Pirtiltä.

Perinteen tulevaisuus

Euran rinkilän perinne elää vahvasti paikkakunnalla. Euran rinkilää voidaan pitää yhtenä selkeänä euralaisuuden symbolina. Sen muotokieli esintyy monissa eri yhteyksissä. Esimerkiksi korutaiteilija Mari Syrén valmistaa Eura rinkilä -aiheista korusarjaa, johon kuuluvat korvakorut sekä riipus. Euran Pirtillä talkooperinne elää vahvasti ja säilynee samanlaisena myös tulevaisuudessa, sillä innokkaita talkooleipureita riittää.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Euran kunta/kulttuuripalvelut, Kotiseutuyhdistys Euran Pirtti ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Video (2014): Paulig-tyttö vierailee Euran Pirtillä

Euran Pirtin kotisivut

Euran kunta: Kulttuurityky

Raumalainen.fi 4.3.2015: Euran rinkilää ei hätiköiden leivota

Tuominen, Leila K. 2007: Lounaissatakuntalaisten pitokokkien parhaita. Kustantaja: Leila K. Tuominen.