Hortoilu eli villivihannesten ja -yrttien kerääminen

Sijainti	Suomi
Asiasanat	hortoilu, villivihannekset, villiyrtit, horta, luonnonkasvit

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Villivihannesten ja -yrttien kerääminen ja käyttäminen eli hortoilu on tuhansia vuosia vanha perinne, joka on marjastuksen ja sienestyksen rinnalla säilynyt aina tavalla tai toisella elävänä ja läheisenä suurelle osaa suomalaisista.

Villikasvien kerääminen on ollut 2000-2010 välisen ajan selvityksissä* eniten kasvanut harrastus (noin 50 %) metsien virkistyskäytösä (Metla LVVI2). Vaikka villiyrttien satunnainen käyttö on muuallakin maailmassa yleinen elävä perinne, tällä hetkellä Suomessa on ehkä maailman eniten villikasvien ja -kukkien kerääjiä henkeä kohti (lähes joka neljäs yli 15-vuotias). Eikä ihme, sillä Suomen villivihannessesonki on huomattavan pitkä.

Kevät- ja kesäpäivät on pitkään valoisia, maastomme ovat helppokulkuisia ja poikkeukselliset jokamiehenoikeutemme antavat luvan hyödyntää luonnon aarreaittaa. Kun lisäksi perinne on onnistuttu pitämään elävänä, Suomea voi perustellusti pitää hortoilun mekkana koko maailmassa.

Ennen kansanliikemäistä nykytrendikkyyttä villivihannekset nähtiin vielä 1990-luvulle saakka hyötykasveina, joita on kerätty pienimuotoisesti marjastuksen ja sienestyksen ohella. Tätä näkökulmaa edistävät erityisesti Arktiset aromit ry, Martat, 4H-yhdistykset ja Hyötykasviyhdistys sekä luonnonvaratuottaja-koulutusta opettavat oppilaitokset, MTTK ja alan hankkeet.

Villivihannekset metsien survival-ruokana ja retkiherkkuna on oma lajinsa, jota edistävät erityisesti Suomen Partiolaiset ry, eräoppaat yrityksinä ja yksilöinä ja heidän koulutusorganisaationsa, Metsähallitus ja luontokeskukset.

Suurin ja pisimpään toiminut edistämisyhteisö villikasvien keräämiseen nykyaikaisena elämäntapana on hortoilijat: hortoilu.fi -sivuston ja Hortoilu Facebook –yhteisön jäsenet.

Perinteen harjoittaminen

Suomalaiset ulkoilevat mielellään luonnossa ja viettävät aikaa kesämökeillä. Hortoilu on yhtä paljon luonnossa liikkumista kuin villivihannesten keruuta. Hortoilu avaa oven paljon monipuolisempaan maailmaan kuin vain kasvien keräilyyn. Hortoilu hellii mieltä, yhdistää ihmisiä, avartaa luontokäsitystä, tutustuttaa ruokakulttuuriimme uudesta näkökulmasta, sekä kutkuttaa luovuuteen. Usein koko perhe innostuu hortoilemaan ja siitä voi tulla elämäntapa ja koko perheen yhteinen harrastus. Samalla lasten luontosuhde kehittyy ja luonnontuntemus kasvaa. Luonnossa oleskelun ja liikkumisen hyvää tekevistä vaikutuksista on paljon tutkimustietoa; stressioireet vähenevät, verenpaine ja syke laskevat, aivot voivat hyvin ja kunto kasvaa. Luontoliikuntaan on luontevaa liittää hortoilu ja muu luonnontuotteiden kerääminen.

Horta eli villivihannekset on lähiruokaa, joka matkaa luonnosta lautaselle todella nopeasti ja helposti. Suomen lähimetsät, niityt, luomupellot ja omat kotipihamme ovat valtava aarreaitta. Käytännössä jokaisella suomalaisella on mahdollisuus harjoittaa tätä perinnettä ja kehittää sitä eteenpäin omalla persoonallisella tavallaan. Horta taipuu ja mukautuu moneksi ja voi ilahduttaa ja hoitaa meitä myös talven yli hyvän säilyvyytensä vuoksi. Suurin osa hortasta lukeutuu jokamiehen oikeuksiin, joten perinne on todellakin jokaisen käden ulottuvilla.

Horta on uusiutuva luonnonvara, joka uudistaa sen parissa viihtyviä yhtä varmasti kuin talvihorros vaihtuu kevään kukkeuteen. Villivihannesten satokausi on pitkä. Se alkaa varhain, Etelä-Suomessa jo huhtikuussa, ja jatkuu pakkasten tuloon saakka, vuodesta riippuen jopa marraskuulle asti. Villivihanneksia voi kerätä omalta pihalta tai lähiluonnosta. Versot kasvattavat lehtien keräyksen jälkeen uusia lehtiä. Samalta paikalta voi kerätä pitkin kesää satoa, kun alueen ”laiduntaa” aika ajoin. Mökillä ulkokeittiössä ruokaa kokkaillessa on luontevaa hakea aineksia siitä vierestä. Lapset oppivat nopeasti esimerkin voimalla syötävät kasvit ja niiden käytön.

Yleisimpiä tapoja käyttää hortaa on ruuassa kuten salaateissa, levitteissä, höysteissä, piirakoissa, keitoissa, juomien mausteena ja myös jälkiruuissa. Uudempia trendejä ovat smoothiet sekä luonnonkosmetiikka. Innokkaimmat hortoilijat valmistavat likööriä tai snapseja, yrttietikkaa ja -hunajaa, marinadeja ja hapattavat hortaa. Haudukkeissa horta luo kotimaista yrttitee-perinnettä. Monia hortakasveja käytetään myös lääkekasveina.

Kasvista riippuen käyttökelpoisia voivat olla kasvin kaikki osat eli lehdet, kukat, varret, juuri, siemenet, kerkät ja silmut. Pakastaminen sopii ruoanvalmituksessa käytettäville villivihanneksille. Villivihanneksia kuivataan talveksi teeksi tai viherjauheeksi ruokiin lisättäväksi. Teekäyttöön lehtiä ja kukkia myös hiostetaan, jolloin niihin saadaan enemmän makua.

Perinteen taustaa ja historiaa

Hortoilun perustana ovat lähiruokaan perustuva kotikeittiö, ennaltaehkäisevä näkökulma terveyteen sekä voimaannuttava luontoharrastus. Tällaisena hortoilu sopii myös kaupungistuneiden nykyihmisten tarpeisiin, ja on uraa uurtava malli villikasvien käytölle elävänä kansanperinteenä.

Aiemmin Suomessa on syöty villivihanneksia lähinnä hätäravintona muun puutteessa, ja se leimasi villivihannesten keräämistä pitkään. Lönnrot valisti kansaa erityisesti nälkävuosina 1860-luvulla luonnonkasvien keripukkia torjuvasta avusta. Toivo Rautavaara kertoi sodanjälkeisestä niukkuudesta kärsiville suomalaisille kansanhuoltoministeriön toimeksiannosta, mihin kasvimme kelpaavat.

Mitä enemmän väki muutti kaupunkiin ja mitä enemmän elintaso nousi sitä enemmän villivihannesten, ”rikkaruohojen” käyttö väheni. Kotitalousihmiset, Hyötykasviyhdistys ja erätaitajat kurssittivat edelleen villivihannesten käyttöä. Arktiset aromit -toiminta toi esiin tietoa villikasvien käytöstä marjojen ja sienien ohella.

Professori Yrjö Mäkisen johdolla luotiin 1960-luvun lopussa keruutuotetarkastaja, -neuvoja sekä poimijakortti -järjestelmä, joka otti mukaan myös luonnonkasvit. Kotitalousväki suositteli, että marjastusta ja sienestystä voi keväällä täydentää kasvien keräämisellä. Eräihmiset näkivät kasvit usein eväsruuan mausteina ja survival-ruokana ja energiantuojina vaelluksilla. Näistä toimista huolimatta niin sanottujen “juppivuosien” jälkeen 1990-luvun alussa villikasvien käyttö oli laantunut aivan marginaali-ilmiöksi, vaikka sienestys ja marjastus olivat edelleen suosiossa.

Netin käytön laajetessa tuli suuri määrä uuden polven rohdoskäyttäjiä, jotka hakivat kasveista apua erilaisiin vaivoihin ja ennaltaehkäisyyn. Virpi Raipala-Cormiér ja Henriette Kress ovat olleet tällä linjalla uranuurtajia ja saaneet kansainvälistä tunnustusta. Luontoaktiivit kasvibongarit saivat myös uusia kasvitieteellisiä kirjoja ja sienioppaiden tyyppisiä yrttikirjoja luettavakseen. Professori Sinikka Piippo on erityisesti kunnostautunut tällä sektorilla. Eija ja Jouko Lehmuskallion luotsaama ja professori Mauri Åhlbergin Helsingin Yliopistossa käynnistämä Luontoportti.com aloitti 2006 toimintansa myös kasvien tunnistamisen helpottamiseksi.

Näihin aikoihin villiyrtti-sanan julistettiin tarkoittavan kaikkea vihreää suuhunpantavaa. Suuri osa kansasta ei kuitenkaan ole hyväksynyt yrtti-nimeä salaatille. Yrtti on enemmän nimi mausteelle, rohdokselle ja teeainekselle. Tähän tilanteeseen on tarjonnut apunsa kreikan kielen suomalaismakuinen sana: horta. Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Kerätä hortaa on luontevasti hortoilla kuten sieni – sienestää ja marja – marjastaa. Sana on jo virallisesti hyväksytty yleiskielen termiksi.

Hortoilu-sanan uuden merkityksen esittäjät olivat Raija ja Jouko Kivimetsä 2000-luvun alussa. He ovat olleet jo 20 vuoden ajan keskeiset pioneerit villivihannesharrastuksen räjähdysmäisessä kasvussa ja tavallisen suomalaisen turvallisessa innostamisessa monelle uuteen villivihannesharrastukseen. Vuosituhannen alussa Kivimetsän pariskunta perusti hortoilu.fi-sivuston ja Raijalta ilmestyi opaskirja villivihanneksille: Villiinny villivihanneksiin (Lasten keskus Oy, 2005).

Myös nuoriso innostui 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla villikasveihin superfoodien kautta. Heillä surraa kotona tehokas tehosekoitin, johon laitetaan suuria määriä kotimaisia villivihanneksia ulkomaisten superfoodien kyytipojaksi. Kun Suomessa oivallettiin villiruuan kaupalliset mahdollisuudet, mukaan tulivat myös hienojen ravintoloiden keittiöpäälliköt, jotka löysivät ulkomaisten esimerkkien pohjalta gourmet-kokkauksen suomalaisilla luonnonantimilla. Näiden keittiömestareiden tuotteliain kirjailija on ELO-säätiön tukema Sami Tallberg. Muita varteenotettavia ovat myös Michelin-mestarit Sasu Laukkanen ja Jouni Toivanen.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Vesipisaroita poimulehden lehdillä. — Keväinen villi poimulehti. Kuva: Jouko Kivimetsä, 2013, hortoilu.fi-kokoelmasta.

Villivihannesten tunnistaminen, keräämis- ja käsittelyosaaminen, käyttö ruuanlaitossa ja säilöminen ovat siirtyneet perinteisesti perheen sisällä omilta vanhemmilta tai isovanhemmilta lapsille.

Nykyisessä digiajassa mukaan ovat tuleet verkkosivustot, joista pisimpään toiminut ja tunnetuin on hortoilu.fi –blogi- ja infosivusto. Hortoilu.fi kuvaa rikkaruohoja rikkausruohoiksi, joita ei kannata tuhota tai vihata vaan rakastaa ja syödä. Sivusto tarjoaa tietoa myös eri puolilla Suomea koulutettujen hortaohjaajien järjestämistä hortoilun livekursseista luonnossa ja on tuottanut hortoilun alkeet opettavan verkkokurssin Villiinny villivihanneksiin. Sivusto on jakanut tietoa ja uusia vinkkejä jo 2000-luvun alusta ja on saanut yhä kasvavan seuraajakunnan ja valtavan tykkääjämäärän Hortoilun facebook-sivustolleen (nykyään lähes 25 000).

Hortoilu.fi -sivusto on lisäksi järjestänyt kolme kertaa Valtakunnallisen hortareseptikilpailun ja kerännyt talteen hortoilijoiden reseptejä ja palkinnut helposti kotona valmistettavia mielenkiintoisia ruokauutuuksia, joita on julkaistu sivuston lisäksi johtavassa hortoilun opaskirjassa Hulluna hortaan (Mividata Oy 2013). Hortoilu.fi –yhteisön hortaohjaajat käyvät luennoimassa kirjastoissa, tapahtumissa, messuilla ja yrityksissä villivihannesten käyttöä, opettavat ravintoloita käyttämään villivihanneksia turvallisesti ja järjestävät myös ilmaistapahtumia, joista suurin vuonna 2017 on Suomen luonnonpäivänä 20.5. Espoon Träskändassa tapahtuva Villiinny villivihanneksiin –tapahtuma. Tapahtuma on myös ravintolapäivä, jossa pääsee maistamaan hortaherkkuja pientä maksua vastaan.

Järjestöistä perinteen levittäjiä ovat erityisesti Martat, 4H-yhdistykset, Hyötykasviyhdistys ja Suomen Partiolaiset ry. He sisällyttävät hortoilutietoa moniin ohjelmiinsa tai järjestävät varsinaisia villiyrttikursseja samoin kuin paikalliset työväen- ja kansalaisopistot. Ammattioppilaitosten luonnonvaratuottajan tutkinnon ja eräopastutkinnon osana annetaan villivihannesten käyttöopetusta.

Hortoilu on tullut yhä enemmän arkiseksi osaksi perheiden ja kaveriporukoiden tapaamisia, joissa vaihdetaan tietoa oman pihan kasveista. Yrityksissä järjestetään TYHY-tapahtumia hortoiluteemalla. Hortoilu voi olla teemana myös syntymäpäivillä, eläköitymisjuhlissa tai polttareilla. Luonto- ja erätapahtumissa jaetaan tietoa villikasvien käytöstä. Villiyrttien tunnistustietoja ja kasviluetteloja ovat netissä julkaisseet erityisesti luontoportti.com ja arktisetaromit.fi.

Perinteen tulevaisuus

Villivihannesten kerääminen ja käyttäminen on nyt suositumpaa kuin koskaan. Hortoilu ei ole enää vain kasvi- tai terveysintoilijoiden puuhaa vaan siitä on tullut houkutteleva harrastus, jonka aloittaminen on helppoa kenelle tahansa.

Kasvisruokailu, terveellisyys, luonnossa liikkuminen ja rentoutuminen, perheen kanssa yhdessä tekeminen ja luova kokkaaminen ovat asioita, joiden vuoksi hortoilun tulevaisuus näyttää erinomaiselta.

Hortoiluinnostus lähti kasvuun superfoodien ja lähiruoka-ajattelun myötä. Superfood-innostus jatkuu, mutta lähellä kasvaneet superfoodit kiinnostavat tuontia korvaavana entistä enemmän, ja tämä lisää kotimaisten villivihannesten keräämistä erityisesti nuorten keskuudessa.

Villivihannesten ainesosia ja vaikuttavia aineita on tutkittu. Monet päihittävät vastaavat viljellyt tuotteet vitamiinien, kivennäisaineiden ym. terveysvaikutteisten yhdisteiden määrissä. Tietämys lisää itse kerättävän hortan suosiota. Kun tutkimustieto erityisesti pohjoisen vyöhykkeen rikkakasvien poikkeuksellisen suurista terveysvaikutuksista lisääntyi, tämän pohjalta on syntynyt paljon pienyrittäjien paikallistuotteita erityisesti Rovaniemi-Kemijärvi –akselille. Uuselintarvikeasetuksen tulkintaepäselvyydet ovat kasvien kohdalla hidastaneet villikasvien hyödyntämistä työllistäjänä syrjäseuduilla, mutta näiden alkuhankaluuksien voittamisen jälkeen markkinat ovat lupaavat. Aitojen villikasvien keräämisen rinnalle on myös kehittynyt viljeltyjen villikasvien, lähinnä nokkosen, maitohorsman ja voikukan viljely ja niiden tuotteistaminen kuivarouheina. Paikallisten villivihannesten kerääjien kannalta on oleellista, että kaupassa tunnistetaan onko villikasvi aidosti keräystuote luonnosta vai lannoittamalla kasvatettu, konekorjattu ja kuivattu suurissa lämpötiloissa, koska näiden kahden tuotteen laatuero on valtava. Suomen luonto kiinnostaa matkailijoita. Joitakin hortamatkoja yhdistettynä kulttuuriin on jo järjestetty, mutta tämä lisääntyy, kunhan toimijat alalla lisääntyvät. Valtteina Lapissa voi olla kesällä horta ja talvella revontulet.

Maahanmuuttajat ovat ryhmä, joilla osalla on omat perinteensä luonnonkasvien ravintokäytöstä ja joille kasvien tuntemisen oppimisen jälkeen on luontevaa ottaa horta käyttöönsä. Kaupunkilaiset vaativat syötäviin puistoihin viljelylaatikoiden ja -säkkien lisäksi luontolaikkuja, joiden maaperä on puhdas ja alue pidetään saasteettomana. Työttömät ovat ryhmä, joka voi hyötyä hortasta lisäansioina ja ravinnerikkaana, ilmaisena lisäravintona.

Hortoilijoiden visio tulevaisuudesta: Luonnosta kerättyä hortaa myydään tavallisissa ruokakaupoissa satoaikana tuoreena ja muulloin kuivattuna, teesekoituksina ja pakastettuna. Tarjolla on selkeästi merkittyinä villiä hortaa ja viljeltyä hortaa. Verkosta voi tilata hortaa suoraan kerääjältä tai keräyspisteeltä. Monissa ravintoloissa, muutakin kuin fine dine-paikoissa, voi tilata horta-annoksia ja tarjoilijat tietävät kasvien alkuperän, terveysvaikutukset ja allergiariskit. Kouluissa pienet koululaiset oppivat tunnistamaan, keräämään ja käyttämään yleisimpiä villivihanneksiamme. Horta on aiheena ammatillisessa koulutuksessa, työväenopistoissa, työpaikan järjestämissä tapahtumissa, järjestöjen tapahtumissa, ravintolapäivissä. Televiossa seurataan viikoittain kevään etenemistä ja esitellään sen hetken tilanne kerättävistä kasveista eri kolkissa Suomea. Hortakokeilla on vakituinen kokkiohjelma televisiossa. Matkailijoille on tarjolla luontoretkiä tai jopa luontoviikko hortan merkeissä. Kaupungeissa on alueita, jotka on varattu hortan keräämiseen, ja siellä on säännöllisesti opastusta.