Huovuttaminen
| Huovuttaminen | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Olet varmasti lapsena pyöritellyt lumipalloja ja pitkän päivän jälkeen lapasesi olivat saaneet uuden muodon tiivistyneen kämmenpuolelta eli vanuttuneet. Lapsen lämmin ja hikinen käsi, kylmä lumi ja pallonpyöritys muokkasivat lapasta ja se sai tiiviin koppuraisen muodon. Huovutuksessa on kysymys samoista asioista; villaa muokataan saippuan, veden ja mekaanisen liikkeen avulla.
Huovutuksen taitajia nyky-Suomessa ovat erityisesti huovuttamiseen erikoistuneet käsityöläiset eli huovuttajat sekä tekstiilitaiteilijat. Huovuttamista harrastetaan kotona sekä erilaisilla kursseilla, työpajoissa ja opistoilla huovuttamiseen perehtyneiden ohjaajien opissa. Myös koululaiset ja päiväkotilaiset saattavat kokeilla huovuttamista opettajan ohjauksessa. Lampurit eli lampaan kasvattajat, kehräämöt ja villan maahantuojat ja myyjät välittävät huovutuksessa tarvittavaa villaa. Suomessa on myös neljä huopatehdasta, jotka valmistavat huovasta erilaisia tuotteita myyntiin.
Perinteen harjoittaminen
Huopa on kangas, jossa ei ole lointa eikä kudetta, ei oikeaa eikä nurjaa puolta, ei alkua eikä loppua. Huopaa saadaan, kun vettä ripotellaan villalevyn päälle ja sitä muokataan eli huovutetaan. Huovutus on perinteinen, ikivanha tekniikka, jossa irtonaiset villakuidut takertuvat toisiinsa kestäväksi huopakankaaksi veden, saippuan ja mekaanisen liikkeen vaikutuksesta. Huovutuksen ydin kiteytyy vanhaan sanontaan ”hyvin huovutettu on puoliksi vanutettu”.
Huovutuksessa on eri vaiheita, joista esihuopa on ensimmäinen vaihe, tällöin villakuidut eivät vielä ole alkaneet kutistua. Kun aloitetaan huovutus, ensiksi kuituja käsitellään; ladotaan, mikä tarkoittaa, että villakuidut levitetään kerroksittain, joka toisen kerroksen kuitusuuntaa vaihtaen. Huopaa voidaan tehdä hieromalla käsin tai rullaamalla joko erillisen rullan, pyyhkeen tai kuplamuovin avulla. Huovutuksen viimeinen vaihe on vanutus, jossa villakuituja työstetään voimakkaasti lämmön ja kosteuden avulla, kunnes toisiinsa lukkiintuneet villakuidut muodostavat kiinteän huovan. Kuitujen neulaaminen on tekniikka, jossa kuivat, irtonaiset villakuidut tökitään toisiinsa neulalla. Tätä menetelmää käytetään kiinnittämään kuituja ja luomaan 3-ulotteisia kuvioita ja muotoja. Menetelmää kutsutaan neulaamiseksi. Tasohuopa on huopatyö, jossa kerroksittain ladotut villakuidut huovutetaan joko käsin hieromalla tai rullaamalla. Kierrätyshuopaa saadaan, kun villa ja huopajäännöksistä koneellisesti karstaamalla ja neulaamalla valmistetaan neulahuopalevy, jota voidaan käyttää villakuitujen sisällä esimerkiksi mattoa huovutettaessa.
Villa, tarkemmin lampaanvilla on lampaasta saatavaa luonnonkuitua. Villakuidut ovat keratiinia, valkuaisainetta, proteiinia eli samaa ainetta kuin ihmisen kynnet ja hiukset. Suomenlammas on Suomen lampaan alkuperäisrotu. Suomenlampaanvillalla on ylivoimainen vahvuus: se on kiiltävää, kiharaa, pehmeää ja joustavaa. Värit ovat moninaisia ja villa huopuu erinomaisesti. Merinovilla tulee merinolampaista, joita kasvatetaan pääosin Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Villan kuidut ovat huomattavasti pidempiä ja ohuempia kuin suomalaisen lampaan villassa. Siksi merinovilla pehmeää, ei kutita, soveltuu hyvin myös herkkäihoisille ja se tuntuu erittäin hyvältä iholla. Pidempien kuitujen takia siitä voidaan valmistaa myös ohuempia kankaita. Suomessa on Suomenlampaan lisäksi alkuperäisrotuja kuten Ahvenanmaan lammas sekä Kainuun harmas. Britanniassa on eniten erilaisia lammasrotuja Euroopassa, hieman yli 60 eri rotua. Suurimmat villantuottajamaat ovat Australia ja Uusi Seelanti. Maailmassa on 200 eri villaa tuottavaa lammasrotua, jotkut ovat ns. risteytysrotuja. Lammasrodut jaetaan 4 eri villakuituluokkaan:1) alusvilla, 2) peitinvilla, 3) alusvillan ja peitinvillan välimuoto, ja 4) sekä alus- että peitinvillaa tuottavat rodut. Muiden kuin lampaiden tuottamaa villaa / karvaa kutsutaan yleensä eläimen nimen mukaisesti esim. alpakka, laama, kameli, vikunja, mohairvuohi.
Perinteen taustaa ja historiaa
Huopa on luultavasti maailman vanhin tekstiilitekniikka. Koska huopa häviää luonnossa nopeasti, ei huopaesineitä ole säilynyt. Aasialaiset paimentolaiset ovat todennäköisesti keksineet huovutustekniikan ja se on osa heidän kansanperinnettään. Esihistoriallisen ajan kiinnostavimmat huopalöydöt on tehty Aasiassa v 1929. Siperiasta löydetyt esineet ovat peräisin 600 - 200 eKr. hautakammiosta, joka oli kaivettu ikijään alueelle Altain kansan asuinalueella. Alueen taidekäsityössä hämmästyttää tekniikoiden runsaus sekä koristeellisuus. Löydössä oli seinävaatteita, vainajan peittoja ja kirstujen vuorauksia, miesten ja naisten sukkia, metsäkauriinkarvoilla täytettyjä tyynyjä, pieniä huovalla verhottuja pyöreäpohjaisten astioiden tukirenkaita, miesten päällysvaatteita, hiusvarusteita naisille.
Huopaa käytettiin myös satuloiden, jousien, suitsien, satuloiden, peittojen ja naamareiden koristeena sekä hevosten harjakoristeena ja jopa telttojen (jurttien) sisä- ja ulkokoristeena. Nomadit pukeutuivat nahka- tai huopakaftaaneihin ja pehmeänahkaisiin polvihousuihin; jaloissaan heillä oli huopaiset sukat ja korkeavartiset nahkasaappaat. Käyttötarkoitus määräsi huovan paksuuden. Monet näiden nomadikansojen käyttämät tekniikat ovat edelleenkin käytössä Keski-Aasiassa 2500 vuotta myöhemmin.
Altain huopataiteen muotoilu, ompelutekniikat ja materiaalien vapaa yhdistäminen ovat vaikuttaneet aikamme huopataiteeseen. Huopaa yhdistetään kankaaseen, turkikseen, nahkaan, jouhiin, jänteisiin ja metalleihin. Huopatöppöset kantattiin turkisreunuksella ja koristeltiin viivabrodeerauksilla Euroopassa, Turkissa on käytetty huopaa ja muita tekstiilejä jo noin 6000 vuotta eKr. Todisteita on saatu mm. hautakammioiden luolamaalauksista. Päähineistä on kirjoitettu paljon, babylonialaisilla kuten myös antiikin kreikkalaisilla ja roomalaisilla on ollut käytössään huopaiset päähineet. Roomassa vapautettavien orjien vapauden symbolina oli huopalakki, pileus. Vapaudensymbolina lakki tuli uudelleen jakobiineille Ranskan vallankumouksen aikana. Ammattimaisesta hatunvalmistuksesta on merkkejä monista maista; Saksaan tuli ensimmäinen ammattikuntaasetus vuonna 1321. Erimuotoiset huopahatut ovat säilyneet monissa Balkanin maissa ja Aasiassa. Niitä on valmistettu sekä teollisesti että käsityönä. Paimenten huopaiset viitat eli kepenekit ovat olleet käytössä paimentolaisilla Keski- ja Etu-Aasian maissa.
Pohjoismaiden vanhimmat huopalöydöt perustuvat fragmentteihin. Vanhin löytö on Norjasta ja se on ajoitettu kansainvaellusaikaan 400 – 500 vuotta eKr. Myös islantilaisissa saduissa kerrotaan huovasta. Voidaan olettaa, että Pohjolan perinteiset huopatuotteet olivat yksinkertaisia käyttöesineitä ja tarpeellisia kylmässä ilmastossa.
Uusien, modernien materiaalien (esim viskoosi) takia huovutus oli sekä Suomessa, Norjassa että Ruotsissa, katoamaisillaan 1960 –luvulla. Myöhemmin ilmastolliset seikat vaikuttivat tähän, talvet eivät enää olleet kunnon pakkastalvia. 1970 –luvulla kiinnostus kansanperinteeseen, perinteisiin käsityötekniikkoihin elvytti huovutuksen ensin luonnonvärisenä, myöhemmin myös muodinluojat ottivat huovan materiaaliksi ja villalaadut kehittyivät. Ensimmäiset värilliset karstavillat ilmestyivät markkinoille 1980 –luvulla. Käsityöläiset myös värjäsivät itse villansa. Huovutus lisääntyi, laajeni ja syveni 90-luvulla. Venäjän vallan aikana Suomeen perustettiin tehtaita valmistamaan huopatossuja ja huopasukkia eli syylinkejä. Ensimmäinen tehdas aloitti toimintansa 1897; maassamme oli pian monia pieniä ja suuria tehtaita. Itä-Suomesta huovutus levisi koko maahan ja on säilynyt katkeamattomana perintönä Jämsässä. Tänä päivänä Suomessa on jäljellä kaikkiaan kolme huopatehdasta, kaikki Jämsän jokilaaksossa. Huovutus eli maaseudulla kiertävien tossuntekijöiden ansiosta. Mestari tuli taloon ja valmisti talon villoista väelle talvijalkineet.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Hatuista ja töppösistä alkanut huovutus on ammattimaistunut varsinkin koulutuksen, huopaprojektien ja kansainvälisten yhteyksien ansiosta. Huovuttajat perustivat lisäksi oman yhdistyksen vuonna 1998. Lukuisten kurssien ansiosta huovutustaito on vahvistunut ja ainoat rajat toteutukseen ovat oma osaaminen ja mielikuvitus.
Suomen huopayhdistys Filtti järjestää näyttelyitä, koulutustilaisuuksia ja kursseja. Filtti julkaisee omaa www-sivustoa, kirjoja ja korttisarjoja. Filtti osallistuu kansainvälisiin näyttelyihin ulkomailla ja kutsuu ulkomaalaisia huovuttajia jokakesäiseen kansainväliseen huopanäyttelyyn Jämsään. Lisäksi joka viides vuosi Filtti valitsee ansioituneen huovuttajan Vuoden huovuttajaksi. Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksissa on mahdollista valita tekstiilialalla huovutus suuntautumisalaksi sekä suorittaa ammatti ja erikoisammattitutkinto huovutuksessa. Maan laaja Taitokeskusverkosto järjestää huovutuskursseja ja taiteen perusopetus sisältää myös huovutusta. Kansalaisopistot kautta maan järjestävät lukuisia huovutuskursseja.
Perinteen tulevaisuus
Kehittämällä uusia tekniikoita ja materiaaleja ja niiden yhdistämistä huovutus säilyy mielenkiintoisena ja saa lisää käyttäjiä ja tekijöitä. Huovuttajien on saatava eri oppilaitokset mukaan tutkimukseen, kehitykseen ja kokeiluun. Tärkeitä kysymyksiä menestyksen tiellä on, huovan laskeutuvuus ja vaatteen kaavoitus, koska huopa ei ole itsessään joustava. Huopaa vaatetuksessa voisi parantaa erillisissä pintakäsittelyissä, esimerkiksi poistamalla nyppyyntyvyyttä eli pillingiä. Ilmaston muutoksesta johtuen huopajalkineiden kosteuden kestoa pitää lisätä.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Suomen huopayhdistys Filtti ry
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videot
Youtube: Filtti / Felt is Excellent! (2012)
Youtube: Filtti / Sisustuksellista huopaa - Felt for Interiors (2015)
Kirjallisuus
Gunilla Paetau Sjöberg (1994) Huopa käyttötuotteesta taiteeseen
Tupu Mentu, Tiina Mikkelä, Ulla Paakkunainen (2005) Huopakirja
Deborah Robson, Carol Ekarius (2011) The Fleece and Fiber sourcebook
Suomen huopayhdistys Filtti (2008) Filtti 10
Suomen huopayhdistys Filtti (2013) Filtti 15
Virpi Stång (1999) Jyväskylän Yiopisto/Pro Gradu -tutkielma: Huopasten tarina – keskisuomalainen huopateollisuus ammattikulttuurina
Hans-Joachim Gögl, Glemens Schedler (2009) Big Strategies for Small business – Trades and training/The Petäjävesi Felt Center -Model School for Wool
IWTO – International Wool Textile Organisation (2010) Wools of Europe