Ilmakitaran soittaminen

Elävän perinnön wikiluettelosta

2023 maailmanmestari Nanami "Seven Seas" Nagura.
Vincent "Lord Scrat" Roussel 2023 finaalissa.
2023 finaali yleisöstä kuvattuna.
2023 finaalia yleisön näkökulmasta.
2023 finaalin kilpailijoita ja henkilökuntaa lavalla.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Ilmakitaran soittamisella tarkoitetaan kitaran soittamisen esittämistä miimisesti. Esityksessä imitoidaan kitaransoiton eleitä, rytmiikkaa ja maneereja musiikin tahtiin. Ilmakitara on kuitenkin mielikuvituksellisempi instrumentti kuin oikea kitara, ja saattaa esityksen aikana vaihtaa kokoa, lentää ilmaan, kadota ja niin edelleen – ilmakitaran soittamisen ei siis ole tarkoitus olla realistinen kopio oikean kitaran soittamisesta.

Ilmakitaransoitto ei ole välineurheilua tai -taidetta, eikä siihen tarvita erityisiä suorituspaikkoja tai taitoja, joten se on saavutettavaa kaikille. Ilmakitaraan voi tarttua sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan, seksuaaliseen suuntautumiseen ja sosiaaliseen statukseen katsomatta. Ilmakitaransoitto on tasa-arvoista.

Suomessa ilmakitaran soitossa on kisattu vuodesta 1996. Suomen verkosto on suhteellisen pieni, mutta sitoutunut. Aktiivisia suomalaisia ilmakitaristeja on arviolta kymmeniä. Ensimmäiset SM-kisat järjestetään kesällä 2024 ja kisojen uskotaan lisäävän harrastajien määrää Suomessa.

Kansainväliseen ilmakitaraverkostoon kuuluu yhteisöjä joka puolelta maailmaa. Kansallisia kisoja järjestetään vuonna 2024 seuraavissa maissa: USA, Kanada, Ranska, Saksa, Irlanti, Suomi, Kenia ja Belgia. Lisäksi kisoja on aiemmin järjestetty myös Japanissa, Meksikossa, Australiassa, Taiwanissa, Thaimaassa, Ruotsissa, Puolassa ja Kiinassa.

Facebookissa on oma kansainvälinen ryhmä ilmakitaraharrastajille, ja siihen kuuluu noin 250 jäsentä. Ilmakitaran soiton MM-kisojen virallista sivua seuraa yli 9000 henkilöä Facebookissa ja noin 1800 henkilöä Instagramissa. Aktiivisessa Messenger-ryhmässä on sata jäsentä. Ilmakitaristit pitävät yhteyttä ympäri vuoden ja lähettävät esimerkiksi syntymäpäivätervehdyksiä toisilleen ilmakitaravideoiden muodossa.

Suomessa on järjestetty ilmakitaran soiton MM-kisoja vuodesta 1996. Kisoihin osallistuu vuosittain noin 40 ilmakitaristia ympäri maailman. Paikan päällä Oulun keskustassa on vuosittain noin 5000 katsojaa, ja livenä lähetettävää streamia seuraa noin 4000 ihmistä. Stream jää nettisivuille ilmaiseksi katsottavaksi seuraaviin kisoihin saakka, ja katselukerrat nousevat vuoden aikana kymmeniin tuhansiin.

Perinteen harjoittaminen

Ilmakitaran soittaminen tarkoittaa kitaran soiton imitointia miimisesti. Soitossa hyödynnetään liioiteltuja eleitä ja ilmeitä sekä isoja liikkeitä. Ilmakitaran soittoa on niin monenlaista kuin on soittajiakin. Harrastuksena ilmakitaran soitto on kuin improvisoitu tanssi tai performanssi, jossa ei ole sääntöjä. Tärkeintä on heittäytyä mielikuvituksen maailmaan ja nauttia ilmakitaran soitosta.

Kuitenkin kisoihin on ollut pakko tehdä myös arviointikriteereitä. Kisatasolla hyvään esitykseen vaaditaan monien eri osa-alueiden hallintaa. Esityksessä on hyvä suunnitella oma ilmakitarapersoonansa eli hahmonsa huolella. Ilmakitaristeilla on lavalla käytössä taiteilijanimi, jossa yleensä leikitellään joko ilma- tai kitarasanoilla (Airgus, Airistotle, Guitarantula) tai olemassa olevilla esiintyjien tai populaarikulttuurin hahmojen nimillä (Shred Flanders, Little Angus, The Tarkness). Hahmon puvustukseen ja ulkoiseen habitukseen kiinnitetään usein paljon huomiota, ja hahmo voi erota ilmakitaristin omasta persoonasta hyvinkin paljon.

Esityksessä on hyvä olla myös jonkinlainen tarina tai draaman kaari. Moni esiintyjä miksaa itse oman esitysmusiikkinsa joko lisäämällä siihen efektejä tai yhdistämällä monta kappaletta yhdeksi raidaksi. Näin lavalla ei tule tylsää hetkeä, vaan ilmakitaran soitto mukautuu musiikkiin ja pääsee yllättämään. Yhtenä kriteerinä on se, kuinka paljon ilmakitarointi muistuttaa oikeaa kitaransoittoa. Tässä ei tarvitse kuitenkaan olla realistinen, mutta rytmiikan, äänien korostamisen sooloissa ja kitaran skaalalla oikeansuuntaisesti liikkumisen (korkeampi ääni ylempänä kaulalla, matalampi alempana) on oltava hallussa.

Kuitenkin tärkeämpää on heittäytyminen, esityksen ”airness”: se kuinka paljon itse uskoo tekemiseensä ja saa yleisön innostettua yhteiseen mielikuvitusleikkiin, jossa ilmakitaran lähes pystyy näkemään. Parhaat esiintyjät saavat aikaan show’n, joka ei ole tavallisen kitaran soiton imitointia vaan jotain suurempaa ja jännittävämpää. Yleisön innostunut reaktio on usein paras palkinto, jonka ilmakitaran soitosta voi saada.

Perinteen taustaa ja historiaa

Ilmakitaran soiton alkuperää on mahdotonta jäljittää. Voidaan ajatella, että niin kauan kun ihmiset ovat soittaneet instrumentteja, on niiden soittamista myös imitoitu eleillä. Ilmakitaran soittaminen on myös populaarikulttuurissa vanha ilmiö, jonka ensimmäistä kertaa popularisoi elokuva Billin ja Tedin Uskomaton Seikkailu vuonna 1989. Sen jälkeen ilmakitaraelkeitä on nähty lukemattomissa tv-sarjoissa, musiikkivideoissa, palkintojuhlissa ja elokuvissa. Ilmakitara on myös mainittu lauluissa, ja parhaista ilmakitarabiiseistä on tehty kokoelmalevy, jonka on kuratoinut Queen-yhtyeen Brian May.

Ilmakitaran soitossa on kisailtu lähes 30 vuoden ajan, vuodesta 1996. Kipakkaakin keskustelua aikoinaan herättänyt mittelö on nyt kansainvälinen hyvän tuulen mediamagneetti, jonka kivijalkana seisoo valloittava ja vannoutunut kannattajajoukko ympäri maailmaa.

Kilpaileva ilmakitaransoitto on siis saanut alkunsa Oulussa, Suomessa, mutta levinnyt kaikille asutuille mantereille. Kisojen taustalla vaikuttava Airnest Productions Oy perustettiin 2011 hallinnoimaan kansallisia kisoja ympäri maailmaa. Samalla ilmakitaran soiton virallisista kisoista tuli rekisteröity tavaramerkki.

Ilmakitaransoitossa on myös suurempi missio: MM-kisojen tarkoitus on edistää maailmanrauhaa. Kisan ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa. Tämän vuoksi kaikki ihmiset kutsutaan kilpailun päätteeksi soittamaan ilmakitaraa yhtä aikaa, maailman pelastamiseksi. Ilmakitaransoiton MM-kisat on osa monitaidefestivaali Oulun juhlaviikkoja.

Ilmakitaran mekkana pidetään ympäri maailmaa nimenomaan Oulua, jossa MM-kisat järjestetään vuosittain. Monelle ilmakitaristille nimenomaan Oulussa kisaaminen tai edes paikan päälle pääseminen on suuri haave, jonka toteuttamiseen säästetään rahaa pitkään ja harjoitellaan ahkerasti. Oulussa ilmakitaraverkosto pääsee myös tapaamaan harrastajaystäviään ympäri maailmaa - kyseessä on varsinainen ilmakitaraperheen sukukokous. Jotkut kohtaavat Oulussa vuosi toisensa jälkeen, toiset ensimmäistä kertaa. Oulussa on nähty kosinta ilmakitarafinaalin aikana, sisko ja veli kisaamassa finaalissa toisiaan vastaan sekä aviopari kilpasilla.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Ilmakitaransoitto kilpailumielessä on lähes ympärivuotista toimintaa, ja kisaverkosto ulottuu usealle mantereelle. Useimmiten ilmakitaraharrastuksen löytää ystävien kautta. Ystävä vie katsomaan ilmakitaraa tai kisaa itse, tai ehkä vain soittaa illanistujaisissa musiikin mukana. Esittävään ilmakitaran soittoon lähdetään usein ystävän kannustamana kokeilumielellä. Myös perheenjäsenet ovat innostuneet seuraamaan läheisensä esimerkkiä. Jotkut löytävät harrastuksen nettivideoiden tai kisojen streamin kautta.

Usein ilmakitaraa soitetaan esimerkiksi illanvietoissa tai baareissa. Taustalla soivan musiikin tahtiin kuka tahansa voi alkaa jäljittelemään soiton eleitä, edes sen kummemmin ajattelematta ottavansa osaa ilmakitaran soiton perinteeseen. Usein musiikista aletaan poimimaan joko rytmiä tai soolokitaran elkeitä, ja show-elementit hiipivät esitykseen kuin itsestään. Suosittu ilmakitarailmiö erityisesti USA:ssa on Airioke, eli “ilmakitara-karaoke”, jossa laulamisen sijaan toivotaan kitarakappaleita ja esitetään hurjia ilmakitarasooloja.

Ilmakitaraa voi kuka tahansa opetella kotona ilman välineitä, taustamusiikki riittää. Katsomalla videoita netistä voi oppia uusia liikkeitä, saada ideoita asuihin tai hahmoihin tai ylipäätään ammentaa inspiraatiota eri tyyleistä. Myös erilaisia workshopeja ja koulutuksia järjestetään ympäri maailmaa.

Oulussa ilmakitara-workshopit ovat melko suosittu ohjelmanumero esimerkiksi yritysten tai yhdistysten virkistyspäiviin tai verkostoitumistapahtumiin. Lisenssin alaisia osakilpailuja järjestetään yli kymmenessä maassa: kukin maa selvittää ilmakitaristiensa parhaimmiston omissa kansallisissa kisoissaan. Hallitsevan maailmanmestarin lisäksi vain kansalliset mestarit pääsevät suoraan MM-finaaliin. Kansallisia kisoja järjestetään sekä harrastus- että bisnespohjalta, molemmissa tapauksissa rakkaudesta lajiin. Oulun päämajalta kisajärjestäjät saavat ohjausta sekä näkyvyyttä ja kontakteja.

Monessa maassa myös lapset on otettu erityisesti huomioon järjestämällä leikkimielisiä juniorikisoja ja -työpajoja. Oulussa ilmakitaraa on esitetty ja opetettu lapsille vuosien saatossa paljon. Australiassa, Belgiassa ja Uudessa-Seelannissa on myös kisailtu workshopien jälkeen junioriluokassa. Ilmakitaraverkostolla on kova tahtotila juniorikisojen laajentamisesta kaikkiin maihin.

Ilmakitaransoiton MM-kisoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Sen avulla pyritään pienentämään tapahtuman aiheuttamaa ympäristökuormitusta ja tuoda ympäristöasiat esille tapahtuman henkilökunnalle, talkoolaisille, kävijöille ja yhteistyökumppaneille.

Ilmakitaransoiton MM-kisat haluaa olla tapahtumakentän eturivissä kestävässä kehityksessä. Ympäristöstä huolehtimalla pidetään huolta myös yhteisestä instrumentistamme: ilmakitaroista ympäri maailman.

Perinteen tulevaisuus

Internetin ja populaarikulttuuriviittausten ansiosta ilmakitara on jatkuvasti tunnetumpi ilmiö maailmanlaajuisesti. Vuonna 2023 Euroviisujen semifinaalissa juontajat soittivat ilmakitaraa, ja vuoden Luontokuva-palkinnon komediasarjassa voitti ”ilmakitaraa” soittava kenguru. Näkyvyys tekee ilmakitaran harrastamisesta tunnetumpaa, ja kannustaa yhä useampia ihmisiä kokeilemaan sitä joko kotonaan, kavereiden kanssa tai jopa julkisesti esimerkiksi karaokessa tai kursseilla. Ilmiönä ilmakitaran soitto saa edelleen suurimman näkyvyytensä kansallisten kisojen kautta ympäri maailman, ja juuri nämä kisat innostavat eniten uusia harrastajia ilmakitaran pariin.

Lisenssin alaisia osakilpailuja järjestetään koko ajan useammassa maassa, verkosto kasvaa vuosi vuodelta ja maiden sisällä kansalliset kisat kasvavat. Useissa maissa toteutetaan ilmakitarapajoja ja -koulutuksia, kasvava trendi on myös pitää lasten leikkimielisiä kisoja.

Koska ilmakitara on visuaalinen laji, videotaltioinnit esityksistä ovat myös keskeisessä osassa lajin jatkumoa. Hienot performanssivideot innostavat uusia harrastajia lajin pariin, ja videoilta on myös helppoa alkaa harjoittelemaan erilaisia liikkeitä ja eleitä.

Ilmakitara puhuttelee ihmisiä ympäri maailman, sillä se on lajeista inklusiivisin. Kuka tahansa voi soittaa ilmakitaraa. Kyseessä on soittajan ja katsojan yhteinen mielikuvitusleikki, joka ei vaadi yhteistä kieltä tai kulttuuria, vaan josta kaikki voivat nauttia taustastaan huolimatta. Ilmakitara tuo kaikki kansat yhteen rauhan ja yhteisön nimissä. Ilmakitaran MM-kisojen slogan onkin: Make air, not war!

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Ilmakitaran soiton MM-kisat https://airguitarworldchampionships.com/

Ilmakitara Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmakitara

Ilmakitaran soiton MM-kisat Wikipediassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmakitaransoiton_MM-kisat

lmakitaran soiton MM-kisojen Facebook: https://www.facebook.com/airguitarworldchampionships

Billin ja Tedin Suuri Seikkailu-elokuva, IMDB: https://www.imdb.com/title/tt0096928/

Vuoden komedialuontokuvakisan voittaja 2024: https://www.comedywildlifephoto.com/gallery/finalists/2023_finalists.php#&gid=1&pid=21

Michael Jackson, Black or White-musiikkivideo, alussa ilmakitaran soittoa: https://www.youtube.com/watch?v=pTFE8cirkdQ

Tower of London-yhtyeen Air Guitar-kappaleen musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?v=1LTElvF8ACo

Brian Mayn kuratoiman Air Guitar Anthems-levyn mainos: https://www.youtube.com/watch?v=bV1snZbzbNw

Ilmakitaran MM-kisat, after movie 2023: https://www.youtube.com/watch?v=3YdczaWuL3Q&t=6s