Inkeriläinen röntyskä

Sijainti	Suomi
Asiasanat	kansantanssi, katrilli, piirileikki

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Ryhmä tanssijoita seisoo keinun äärellä auringinpaisteessa. — Tuulistullaa Tarton Inkeri-juhlilla vuonna 2008. Kuva Viola Pekkanen.

Röntyskä on inkeriläinen, katrillin tapainen kansantanssi, jota on laulettu ja tanssittu Pohjois-Inkerissä Venäjällä Röntyskä-nimi tulee katrillin venäjänkielisestä nimestä ”frantsuskaja kadril”. Röntyskä on piiritanssi, jolle on tyypillistä nopea jalkojen polkeminen lattiaan.

Inkerinsuomalaiset ovat Ruotsin vallan aikana Stolbovan rauhan 1617 jälkeen 1600-luvulla Inkerinmaalle siirtyneiden suomalaisten jälkeläisiä. Noin 15 000 neliökilometrin suuruinen Inkerinmaa ulottui pohjoisessa Karjalankannaksella Rajajokeen, lännessä Narvajokeen ja Laukaanjokeen sekä idässä Laatokkaan ja Lavajokeen. Suomeen inkeriläisiä on muuttanut kolmessa eri muuttoaallossa. Inkeriläisten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta inkeriläisiä arvellaan olevan Suomessa noin 50 000. Inkeriläisyys on ennen kaikkea sukujuurista kumpuava mielentila, joka todentuu inkeriläisten kohdatessa toisiaan. Vaikkapa röntyskää tanssien.

Inkeriläisten hajaannuksen ja paluumuuton myötä röntyskää tanssitaan nykyisin myös Suomessa, etenkin pääkaupunkiseudulla. Röntyskätansseja tanssitaan nykyisin muutamassa inkeriläisjärjestöjen yhteydessä toimivissa kansantanssiryhmässä Suomessa, Virossa ja Pietarissa. Suomessa myös Karjalaisen Nuorisoliiton kansantanssiryhmän ohjelmistossa on röntyskää. Röntyskää voi tanssia sekä nuoret että vanhat. Röntyskä tanssivat lähinnä naiset, mutta myös miehet voivat sitä tanssia.

Perinteen harjoittaminen

Röntyskää tanssitaan pareittain, koko ajan vastaparia vaihtaen piirissä. Piiriin voi liittyä ja väistyä syrjään oman mielensä mukaan. Röntyskälle on tyypillistä nopea jalkojen polkeminen lattiaan, mutta sitä voidaan tanssia myös miltei löntystämällä. Laulujen sanat liittyvät useimmiten huumoriin ja rakkauteen. Usein sanoissa on kiusoitteleva ja ilkikurinen sävy.

Perinteisesti röntyskä oli tanssi, jota nuoret tanssivat keinuilla toisiaan tavatessaan. Nykyisin röntyskää tanssitaan inkeriläisten juhlissa. Röntyskää tanssitaan myös osana erilaisten kansantanssiryhmien ohjelmistoa.

Suomessa inkeriläisten parissa tanssittavat röntyskät ovat peräisin Venäjän Toksovan Rappulan röntyskäryhmän ohjelmistosta. Tanssit ja laulut ovat kaikilla varsin samoja. Suuria eroja ei ole. Laulut lauletaan suomeksi huolimatta tanssijoiden äidinkielestä.

Perinteen taustaa ja historiaa

Historiallinen Inkeri on Pietarin ympärillä oleva alue, joka Stolbovan rauhassa 1617 liitettiin Ruotsin kuningaskunnan itäisimmäksi maakunnaksi. Suomessa olevat inkerinsuomalaiset ovat Stolbovan rauhan jälkeen Inkerinmaalle muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä.

Inkerinsuomalaiset asuivat keskellä venäläistä yhteiskuntaa. He kytkeytyivät suomalaisuuteen äidinkielen ja evankelisluterilaisen uskonnon sitein. Luterilaisuus ja suomen kieli kietoutuivat inkerinsuomalaisuudessa tiiviisti toisiinsa. Tämä uskon ja kielen pyhä liitto suodattui myös inkeriläisten arkiseen puheeseen. Luterilaiset kävivät ”Suomen kirkossa”, kun kreikkalaiskatoliset olivat ”venäjänuskoisia”. Ryhmärajat olivat jyrkkiä. Omaa kansallista ja uskonnollista puhtautta varjeltiin tiukasti. Luterilaisen ja kreikkalaiskatolisen välinen avioliitto oli, ellei kielletty, niin ainakin sosiaalisesti sangen paheksuttu. Kreikkalaiskatolisuutta pidettiin vakavana uhkana.

Inkerinsuomalaisia on muuttanut Suomeen kolmessa suuressa aallossa. Epäonnistuneen itsenäistymishankkeen jälkeen vuonna 1919 Pohjois-Inkeriin tulvi kapinan jaloista noin 8000 pakolista, joista 5000 jäi pysyvästi Suomeen. Toinen suuri aalto oli jatkosodan aikana, kun Suomeen evakuoitiin 63 000 inkeriläistä Saksan miehitysalueilta. Suuri osa palasi sodan jälkeen Neuvostoliittoon. Noin 5 000 pakeni Ruotsiin, Suomeen jäi 4 000. Kolmas aalto on vuonna 1990 käynnistynyt ns. paluumuutto, jonka myötä jopa 35 000 inkeriläistä muutti Suomeen. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska Suomessa ei rekisteröidä maahanmuuttajia etnisen alkuperän mukaan. Suuri osa paluumuuttajista on venäjänkielistyneitä.

Vallitsevan käsityksen mukaan röntyskäperinne on alkanut 1800-luvun puolivälissä. Vaikka röntyskä oli aluksi koko kansan tanssi- ja lauluharrastus, siitä muodostui naisten tanssi. Syitä ei ole tutkittu, mutta sodilla lienee osansa. Jo tsaarin ajalla nuoret miehet kutsuttiin sotaväkeen ja myös rintamalle.

Röntyskä oli pitkään marginaalikulttuuria. Röntyskä lyötiin nurkkatanssin leima eli tansseja pidettiin valvovilta silmiltä salaa. Viattomia piirileikkitansseja ja rekilauluja paheksuttiin tasapuolisesti sekä kirkollisissa piireissä että neuvostovastaisina. Luterilainen kirkko piti röntyskää syntisenä. Runonkerääjät pitivät röntyskälauluja renkutuksina ja kalevalamittaisia runonlauluja arvottomampina. Neuvostovallan mielestä röntyskä edusti porvarillista elämäntapaa. Muistiinpanoja vanhimmilta ajoilta ei ole säilynyt. Syyksi on arveltu laulujen osakseen saamaa arvostuksen puutetta. Röntyskä-perinteellä oli siis kaikki edellytykset hävitä.

Kaikeksi onneksi Venäjän Toksovassa Rappulan kylän naiset ryhtyvät jo 1960-luvulla muistelemaan nuoruutensa lauluja ja tansseja. He saivat tuekseen petroskoilaisen balettimestarin ja kansanperinteen tutkijan Viola Malmin. Syntyi valloittava Röntyskä-ryhmä, joka lauloi, tanssi ja hurmasi yleisönsä myös Suomessa. Röntyskät olivat lauluissaan luovia. He eivät tyytyneet toistamaan vakiintuneita laulujen sanoja, vaan pystyivät luomaan uusia, tilanteeseen sopivia riimejä. Se kasvatti esitysten hauskuutta ja teki esityksestä omalla tavallaan vuorovaikutteisen.

Ladot ja riihet kelpasivat karkelopaikoiksi, mutta aina ei seiniäkään tarvittu. Röntyskää tanssittiin myös ulkona, pihamailla ja liekkupaikoilla. Röntyskätansseja ovat muun muassa Kolmi, Aalistullaa, Siisikka, Tuulistullaa, Silialisaliali ja Raaliaali. Melodioita on erilaisia, mutta minkä tahansa suomalaisen rekilaulun säkeet istuvat yleensä röntysköiden melodioihin. Röntyskäperinne säilyi Rappulan tanssijoiden ansioista ja on levinnyt inkeriläisen diasporan myötä Suomeen ja Viroon.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Röntyskä on saanut Suomessa jalansijaa paitsi inkerinsuomalaisten paluumuuttajien myös Rappulan röntysköjen Suomen vierailujen ja televisio-ohjelmien ansiosta. Vuonna 1998 Helsingissä perustettiin näyttelijä Viola Pekkasen aloitteesta Tuulistullaa-ryhmä. Ryhmän taiteellisena johtajana toimi pitkään Arvi Kemppi. Ryhmässä oli mukana muutama Rappulan röntyskäryhmän Suomeen muuttanut tanssija. 2000-luvun alussa Tuulistullaa esiintyi Ruotsissa, Venäjällä, Virossa Inkeri juhlissa. Tuulistullaa on edelleen olemassa, vaikka kokoontuukin harvakseen. Suomessa on myös Mesimarjat -ryhmä, jossa jäseniä on vain muutamia ja heidän esityksensä koostuu enemmän lauluista kuin tansseista.

Nykyisin röntyskä on parhaiten voimissaan Virossa. Tartossa toimii Röntyskät-niminen tanssi- ja lauluryhmä, jota johtaa folkloristi Juha-Matti Aronen. Pietarin alueella toimineen Röntyskä-ryhmän toiminta on lakannut, mutta perinnettä jatkaa Piirileikki-ryhmä.

Suomalaisille kansantanssiryhmille röntyskä on siirtynyt erityisesti Viola Malmin ja Tanssiryhmä Gornitsan kautta.

Perinteen tulevaisuus

Tällä hetkellä röntyskän harrastus Suomen inkeriläisten parissa on ollut hiipumaan päin. Elävintä harrastus on Virossa. Suomessa röntyskää on kuitenkin tanssittu myös Karjalan nuorisoliiton kansantanssijoiden ja Katrilli-ryhmän ohjelmistossa. Kiinnostusta röntyskää kohtaan on siis kansantanssipiireissä.

Tavoitteena on järjestää tapahtuma, johon kutsutaan mukaan röntyskän harrastajia Suomesta, Virosta ja Venäjältä tanssimaan, oppimaan toisiltaan sekä pohtimaan, millä keinoilla röntyskäperinnettä voidaan edistää ja elvyttää.