Juhannuksen vietto

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juhannuksen vietto
Sijainti Suomi
Asiasanat Juhannus, juhla, musiikki, festivaali, kansanjuhla, kansallispuku, perinneruoka, runous, juhlapuheet, kirkko, jumalanpalvelus, sukupolvi, perhejuhla, museot, tanssi, talkootyö, kyläjuhla, kokko, salko, sauna

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Juhannuksen vieton perinteet ja juhlan viettotavat tunnetaan Suomessa hyvin. Kokko- ja salkojuhlia järjestetään yhdistysten ja järjestöjen toimesta, ja tanssilavoilla järjestetään juhannustansseja. Perheet ja seurueet juhlivat mökeillä tai luonnon äärellä. Suuria juhannusjuhlia järjestetään Suomessa muutamia. Nämä juhlat ovat yksi- tai monipäiväisiä koko perheen tapahtumia, jotka vetävät niin suomalaisia kuin turistejakin yhteen sankoin joukoin. Tapahtumissa ikiaikaiset perinteet vahvistuvat ja niiden rinnalle syntyy uusia tapoja. Virtain perinnekylässä on esimerkiksi vietetty JuhannusVirrat -tapahtumaa vuodesta 2004 lähtien, jolloin Virtain kaupunki nimesi itsensä viralliseksi juhannuskaupungiksi. Lisäksi Kauhavalla vanhan lentosotakoulun alueella järjestetään Lentäjien juhannusta ja Helsingin Seurasaaressa perinteistä juhannusjuhlaa. Ahvenanmaalla ja ruotsinkielisellä rannikkoseudulla tapahtumat keskittyvät juhannussalkojen ympärille.

Perinteen harjoittaminen

Keskikesän valoisaa aattoiltaa ja yötä vietetään yleensä luonnon keskellä. Kaupungit tyhjenevät asukkaista ja moottoriteille syntyy pitkiä autojonoja, kun ihmiset matkaavat kohti suvun kesäpaikkaa, kesämökkiä tai musiikkifestivaaleja. Kaupat ja useimmat ravintolat sulkevat ovensa aattona puolelta päivin ja julkinen liikenne ajaa harvennetuin vuoroin. Juhannusaatto on Suomessa virallinen vapaapäivä, joten juhannuksena voi viettää niin sanottua pitkää viikonloppua.

Kansanomaisina elementteinä juhannuksenvietossa elävät juhannussalon nosto, kokon poltto sekä tanssi, laulu ja leikki eri muodoissaan. Useimmat tapahtumat ja seremoniat keskittyvät aattoiltaan, jolloin kokoonnutaan yhteen saunomaan ja uimaan, seurustelemaan, syömään ja ryyppäämään. Oven ja portin pieliin asetellaan koivunoksia ja maljakoihin luonnonkukkia. Myös leikkimielistä taikojen tekoa ja enteiden ottoa harrastetaan vanhojen tapojen vuoksi. Juhannuksena käydään myös lavatansseissa tai kylän kotiseutujuhlassa sekä juhannuskirkossa. Nuoriso kokoontuu rokkifestareille tai leirintäalueille.

Aattona nostetaan Suomen lippu salkoon, ja se saa liehua salossa seuraavaan iltaan asti, sillä juhannus on virallinen liputuspäivä.

Juhannusta vietetään Suomessa kesäkuun 19.-26. välisenä aikana, ja aattoilta on aina perjantai.

Perinteen taustaa ja historiaa

Juhannus on keskikesän juhla, jota vietettiin alunperin säänjumala Ukon juhlana. Juhlan tarkoituksena oli varmistaa maataloudesta elantonsa saaneen väestön tulevan vuoden sato ja hedelmällisyys. Katolinen kirkko sijoitti päivän pyhän Johannes Kastajan yntymäjuhlaksi ”Nativitas Johannis baptiste” vuonna 1316. Nimestä Johannes muotoutui ajan kuluessa juhlan nykyinen nimi juhannus. Juhannuksen vietossa elävät tänäkin päivänä kansanomaiset ja kirkolliset perinteet rinnakkain. Kansanomaisessa ajanlaskussa juhannus oli kesän merkittävin vuotuisjuhla. Keskikesän valoisampaa yötä vietettiin mahdollisimman lähellä luontoa, jossa uskottiin olevan erityistä taikavoimaa. Keskiyön lyhyenä hetkenä oli tapana lukea luonnosta enteitä ja tehdä taikoja. Taikoja tehtiin erityisesti naimaonnen, mutta myös karjaonnen, voi- ja maito-onnen tai viljaonnen varmistamiseksi. Naimattomat neidot ”nostivat lempeään” juhannussaunassa, kokon yli hyppien tai ruispellossa kieriskellen.

Suomalainen juhannuskokkoperinne on osa yleiseurooppalaista maanviljelyskulttuurin parissa harjoitettua tapaa polttaa tulia juhlien aikana. Juhannuksen lisäksi kokkoja ja tulia on poltettu muinakin juhlapyhinä, kuten pääsiäisenä, helluntaina, vappuna tai kekrinä. Näistä juhannuskokko on Suomessa elinvoimaisin ja laajimmalle levinnyt. Tuli koettiin puhdistavaksi ja voimalliseksi elementiksi. Palamistavasta ennustettiin naimaonnea ja polton katsottiin edistävän hedelmällisyyttä sekä torjuvan pahaa. Kokkoja rakennettiin yleensä vesistöjen rannoille ja korkeille paikoille. Kokon poltto oli Suomessa alkuaan itäsuomalainen perinne, mutta nykyisin niitä poltetaan kautta maan. Vanhin kirjallinen kuvaus juhannustulien poltosta on Turusta vuodelta 1645.

Pohjois-Suomessa aurinko ei laske kesällä lainkaan, joten siellä on voitu juhannuksen aikaan ihailla keskiyön aurinkoa. Tunnetuin korkea paikka auringon katseluun oli Aavasaksan vaara, joka tuli tunnetuksi kansainvälisten tutkimusmatkailijoiden ja valtiomiesten vierailujen ansiosta jo 1700-luvulla.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Juhannusperinteet välittyvät luontevasti eteenpäin perheiden, sukujen ja tapahtumien välityksellä. Myös lehdistö, radio ja tv sekä internet siirtävät tietoa tuleville sukupolville. Erityisesti juhannukseen liittyvä taikaperinne kiinnostaa yleisöä.

Perinteen tulevaisuus

Mökkikulttuuri ja suomalaisten läheinen yhteys luontoon pitävät huolen siitä, että juhannuksen viettotavat säilyvät ja siirtyvät eri muodoissaan. Juhannustavat ja -perinteet ovat vahvoja ja vakiintuneita. Juhannuksen viettoa ei vaaranna oikeastaan mikään niin kauan kuin aattopäivä säilyy lakisääteisenä vapaapäivänä.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Seurasaarisäätiö

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videolähteitä

Yle Elävä Arkisto 2006. Juhannusyö Aavasaksalla 1946.

Kirjallisia lähteitä

Nieminen, Aila & Olsson, Pia 2016: Festivalisoitu juhannus ja elävä perinne. Teoksessa Festivaalien Suomi. Toim. Satu Silvanto. Cuporen julkaisuja 29. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö. Helsinki.

Moilanen, Raija 2007. Juhannus, mittumaari, vuotuisjuhlista vehrein. Kotus.

Seurasaarisäätiö 2003. Suomalaisen juhannusperinteen bibliografia.

Seurasaarisäätiö 2016. Seurasaaren juhannusvalkeat.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Vuotuisjuhlien tietopaketti: Juhannus.

Virrat. Virrat – Suomen juhannuskaupunki.

Visit Finland. Midsummer – Go Peaceful or Go Party.