Käsityön opetus suomalaisessa peruskoulussa

From Elävän perinnön wikiluettelo


Kuvaus

Käsityö on kaikille yhteinen oppiaine peruskoulun 1.-7. luokilla ja valinnainen oppiaine 8.-9. luokilla. Monissa lukioissa järjestetään käsityödiplomin suorittamiseen tähtääviä kursseja. Käsityötä opetetaan perusopetuksessa kaikille oppilaille, mikä takaa kansainvälisesti ainutlaatuiset mahdollisuudet käsityöperinteen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Käsityönopettajia koulutetaan yliopistoissa siirtämään ja kehittämään perinnettä omassa opetuksessaan.

Kolme oppilasta tekemässä erilaisia käsitöitä.
Käsityön tunnilla. Kuva: Harri Bläuer.

Käsityön opetusta tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti. Uusi tieto ja uudet käytännöt pitävät perinteen elinvoimaisena ja uusiutuvana.

Uusien sisältöjen ja tavoitteiden toteuttaminen edellyttää sekä fyysisiä resursseja että aikaa. Käsityön opetuksen tuntimäärät ovat pienentyneet, mikä on huolestuttavaa riittävän taidollisen ja tiedollisen perustan luomisen kannalta.

Käsityönopetuksen parhaita asiantuntijoita ovat käsityötä peruskoulussa opettavat opettajat eli luokanopettajat ja käsityön aineenopettajat. He ovat työhönsä korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, joilla on yliopistotasoinen maisterin tutkinto.

Käsityönopetuksen yliopistollinen asiantuntemus keskittyy Suomessa Helsingin yliopistoon, Turun yliopistoon, Itä-Suomen yliopistoon ja Åbo Akademiin. Niihin on perustettu käsityön omat tieteenalat: käsityötiede, käsityökasvatus tai slöjdpedagogik, ja ne järjestävät käsityönopettajan koulutusta. Akateemista tutkimusta käsityöstä ja käsityönopetuksesta on Suomessa tehty 1980-luvun alusta alkaen, ja aiheeseen liittyviä väitöskirjoja on valmistunut jo kymmeniä. Lisäksi on tuotettu satoja pro gradu -tutkielmia, joissa käsitöitä ja käsityönopetusta tarkastellaan monista eri näkökulmista.

Tärkeitä käsityönopetuksen asiantuntijoita ja käsityöperinteen harjoittajia ovat myös peruskoulun oppilaat, niin nykyiset kuin entisetkin. Jokainen lapsi ja nuori opiskelee oppivelvollisuutensa osana muiden tärkeiden asioiden lisäksi myös käsityötä.

Tausta

Käsityö on ollut yleissivistävän oppivelvollisuuskoulun oppiaineena koko sen historian ajan, 1800-luvun puolivälistä alkaen. Tuohon aikaan Suomessa ajateltiin, että modernisoituvan ja teollistuvan yhteiskunnan kansalaisen perustaitoihin kuului uskonnollisten, moraalisten ja yhteiskunnallisten normien tuntemuksen, luku- ja kirjoitustaidon sekä matemaattisten perustaitojen lisäksi myös käsi- ja ammattitöihin, maanviljelykseen ja puutarhanhoitoon liittyviä taitoja. Viimeksi mainitut olivat tärkeitä siksi, että ihmisen oli itse selvittävä elämänsä käytännön ongelmista ja elettävä toimeliaana ja säästäväisesti. Voidaan sanoa, että alkujaan käsityöoppiaineen sisällöt ja tavoitteet lähtivät agraariyhteiskunnan tarpeista.

Käsityöoppiaineita oli alunperin kaksi, tytöille omansa ja pojille omansa, ja niistä käytettiin ensin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt, myöhemmin tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen 1970-luvulta alkaen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. 1990-luvun puolivälistä alkaen on peruskoulussa ollut vain yksi, kaikille yhteinen käsityö-oppiaine, josta käytetään nimitystä käsityö. Pitkään sukupuolittuneesti toteutunut käsityönopetus on nykyään kaikille oppilaille yhteinen, niin kutsuttu monimateriaalinen käsityö.

Käsityönopetuksella on Suomessa pitkä historia, ja se ylläpitää elävää perinnettä muuttuen ja kehittyen monin tavoin seuraamalla aikaansa.

Käsityönopetuksen tavoitteet ja sisällöt ovat muuttuneet kodin arkisia tarpeita, käytännöllisyyttä ja taloudellisuutta korostavasta tuotekeskeisyydestä kasvatuksellisia arvoja painottavaksi ja käsityöprosessa korostavaksi. Esimerkiksi käsityön opiskelun alkuaikoja leimannut ahkera ja pikkutarkka tekninen suorittaminen on saanut nykykoulussa antaa tilaa oppilaiden rohkealle ideoinnille ja leikkimieliselle kokeilunhalulle, jossa pyritään tekemisen iloon ja ongelmanratkaisutaitojen kehittämiseen. Suunnittelu- ja ilmaisutaitojen kehittäminen ovat keskeisiä tavoitteita, joita edistetään niin yksilöllisesti kuin yhteisten projektien kautta. Käsityön kulttuurisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä opiskellaan käsityöprosessien yhteydessä. Käsityönopetus pyrkii vastaamaan ajan haasteisiin unohtamatta perinteen ylläpitämisen ja kehittämisen merkitystä niin yksilön kuin paikallisen ja globaalin kulttuurin tasoilla.

Digitaalisen teknologian käyttö on yhä keskeisempää käsityönopetuksessa. Digitaalisuutta hyödynnetään niin käsityönopetuksen pedagogisissa ratkaisuissa kuin oppilaiden omissa käsityöprojekteissa suunnittelusta dokumentointiin.

Käsityön kasvatuksellinen merkitys on erityisesti siinä, että sen avulla oppilaan on mahdollista kehittyä tasapuolisesti kaikilla persoonallisuutensa alueilla. Tämä kehitystä vahvistaa itse käsityöllisen tuottamisprosessin monipuolisuus, johon kuuluu tuotteen ideointi, visuaalinen ja tekninen suunnittelu sekä valmistus ja arviointi. Käsityönopetuksen tavoitteena on, että oppilas saavuttaa vähitellen kokonaisen käsityöllisen tuottamisprosessin hallinnan. Silloin hän sekä kehittyy monipuolisesti että saa työstään mielihyvää ottaen vastuuta työnsä laadusta.

Kuvakollaasi prosessista, jossa valmistetaan villalangasta tehdyt pörröiset tohvelit.
Käsityön prosessi: suunnittelusta valmistuksen kautta tuotteeksi. Kuva: Riikka Räisänen.

Käsityönopetuksen keskeinen tavoite on oppilaan ekologisen ja eettisen tietoisuuden herättäminen. Koska käsityötaidon oppiminen vaatii paljon harjoitusta ja on hyvin hidas prosessi, oppilas ehtii sen aikana tutustua työstämäänsä materiaaliin. Henkilökohtaisena kokemuksena saadun materiaalituntemuksen myötä hän oppii ymmärtämään ja kunnioittamaan luonnosta saatavia materiaaleja, mikä puolestaan edistää ekologisen ja eettisen ymmärryksen kehittymistä. Selvää on, että näitä suuria tavoitteita ei voida täysin saavuttaa perusopetuksen aikana pienten tuntimäärien puitteissa, mutta hyvän kehityksen siemeniä voidaan käsityötunneilla kylvää.

Käsityönopetuksen perinteen välittäminen seuraaville sukupolville, samoin kuin sen kehittäminen, kuuluvat edelleen lähinnä käsityönopettajille ja opettajankouluttajille sekä alan tutkijoille. Opettajien ja tutkijoiden kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö  on merkittävää.

Yksi tärkeä kanava käsityönopetuksen esillä pitämiselle ja kehittämiselle on Käsityö verkossa ry, jonka toiminnan ytimessä on Punomo.fi/teeitse -sivusto sekä siihen liittyvä verkosto. Punomo.fi/teeitse -sivusto on alan ammattilaisten toteuttama laaja käsitöiden ohje- ja ideasivusto, jonka kautta perinteet ja uudet ideat välittyvät koulukäsitöihin. Sivusto on toiminut vuodesta 1996 alkaen. Punomo.fi -verkostoon kuuluvat myös opettajien, koulujen ja opetusryhmien käsityöblogit, joiden kautta perinnettä ja uusia ideoita välitetään.

Tulevaisuus

Käsityö on säilyttänyt asemansa yleissivistävän perusopetuksen oppiaineiden joukossa, ja se kuuluu myös monien lukioiden valinnaisiin opintoihin. Käsityö on monille oppilaille tärkeä ja mieluinen koulun oppiaine, jossa yhdistyy niin tietojen kuin taitojen oppiminen. Käsityönopetus on kyennyt kehittymään ja vastaamaan kunkin ajan haasteisiin, ja sillä on erinomaiset mahdollisuudet vahvistua eri oppiaineita yhdistävien oppimiskokonaisuuksien osana niin perusopetuksessa kuin lukioissa. Käsityönopetuksen perinteen tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta sille osoitettujen tuntimäärien väheneminen on huolestuttavaa. Haasteena on toteuttaa yhä moninaisempia ja ajan hermolla olevia tavoitteita vähemmillä tuntiresursseilla.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Ilmoituksen taustalla on ryhmä käsityön opettajia ja tutkijoita: Seija Kojonkoski-Rännäli, Sirpa Kokko, Tarja Kröger, Sinikka Pöllänen, Riikka Räisänen, Erja Syrjäläinen.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Kotilainen, S. & Simpanen, M.-R. 2003. Suomalaisen käsityökoulutuksen vaiheita 1700-luvulta 2000-luvulle. Jyväskylä: Suomen käsityön museon julkaisuja 22.

Marjanen, P. 2012. Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnantaitoja. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C. Osa 344.

Perkkiö, V. & Tuikkala, K. 2014. Käsityönopetus Suomessa 2030. Skenaarioita peruskoulun käsityönopetuksen tulevaisuudesta. Itä-Suomen yliopisto. Filosofinen tiedekunta, soveltavan kasvatustieteen laitos. Käsityötieteen pro gradu -tutkielma.

Paajanen, R. & Rastas, J. 2010. Koulukäsityö 2040 – Asiantuntijoiden näkemyksiä koulukäsityön tulevaisuuden opetuksen perustekijöistä. Turun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta, opettajankoulutuslaitos. Käsityökasvatuksen pro gradu –tutkielma.

Simpanen, M.-R. 2003. Lyhyt oppimäärä koulukäsityöhön. Jyväskylä: Suomen käsityön museo.

Tuomaala, S. 2004. Työtätekevistä käsistä puhtaiksi ja kirjoittaviksi. Suomalaisen oppivelvollisuuskoulun ja maalaisten kohtaaminen 1921–1939. Bibliotheca historica 89. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki: Hakapaino.

Punomo.fi - Käsityö verkossa