Käyttäjä:Arre

Elävän perinnön wikiluettelosta

Liikanimi, tai Költtinimi, on kaikille syntyperäisille Kinnulalaisille tuttu asia, ja paikkakunnalle muuttanutkin pääsee hyvin äkkiä perille ,mitä se käytännössä tarkoittaa. Költti on ehkä vähän loukkaava ja alentava nimi, mutta se annetaan harvemmin, liikanimi on paljon hyväksyttävämpi. Kinnulaan muuttava henkilö saa varautua siihen, että hänelle löytyy kyllä aika äkkiä liikanimi. Hiljaiset ja näkymättömät ihmiset välttyvät tältä, mutta esim. julkisissa tehtävissä työskentelevä henkilö saavat kyllä aika äkkiä liikanimen. Nimet sopivat jostain syystä henkilöille erittäin hyvin ja nimiä käytetäänkin yleisimmin kuin oikeaa nimeä. Nimiä on monenlaisia, on Palme, Tyhjäkäynti,Tinuri,Maito-Antti, Mehtä-Heikki, Turnus jne. Silloin kun ei vielä ollut ns.postinumeroituja osoitteita, posti tuli talon nimillä, mutta toki nimi oli silloinkin ihan virallinen. Mutta postinkantaja kyllä osasi laittaa kortin oikean laatikkoon, vaikka siinä olisi ollut pelkkä liikanimi ja se talon nimi.

Liikanimi annetaan pääosin miehille, harvemmin naisille. Liikanimi annetaan aina jostain ansiosta, ominaisuudesta tai toiminnasta yhteisössä. On tietynlainen kunnia saada se, piti nimestä tai ei. Nimeä ei anneta kaikille ,eikä sitä yritetä väkisin keksiä. Se vaan tulee rikkaan suullisen ilmaisun ja perinteen tuloksena. Huono asia on se, että kun nämä liikanimet ovat tietenkin voimissaan vielä nykypäivinäkin, ulkopuolinen ei voi mitenkään tietää kenenkään liikanimeä ja silloin voi syntyä väärinkäsityksiä.Esim. joku voi pyytää soittamaan taksin, ja vastapuoli voi sanoa, että haluatko Votusen, Kurtun vai kenen taksin. Liikanimet elävät vaikka henkilöt olisivat jo kuolleet, uusia nimiä syntyy koko ajan. Rakennuksetkin voivat saada liikanimen. Kinnulaan perustettiin hoitokoti dementoituneille vanhuksille, liikanimeksi tuli UNHOLA.Toinen vastaava hoitokoti, jota alunperin suunniteltiin iäkkäille alkoholisteille, ei toteutunut siinä tarkoituksessa, mutta liikanimeksi tuli KUIVAAMO. Kolmas liikanimen saanut rakennus valmistui ilmeisesti pikavauhtia ja nimeksi tuli HÄTÄLÄ. Entinen kunnantalo oli Bunkkeri tai Serkkula, nykyinen VIIPALETALO

Liika ja költtinimet ovst lähteneet vuosisadan alussa.Liikanimi on ehkä lähtenyt siitä,että on ollut samannimisiä henkilöitä paljon, koska yleisimmät sukunimetkin ovat Kinnunen,Pekkarinen,Muhonen js Urpilainen.Eri sukuhaarat on erotettu toisistaan liikanimillä, esim. Kinnuset ovat kaikki Ispiikkejä tai Rötköjä. Pekkariset ovat jakaantuneet kolmeen osioon, on Räkä-Pekkarisia, Kura-Pekkarisia ja Messinkimaha-Pekkarisia. Urpisetkin ovat jakaantuneet kahteen osioon, on Peuhoja ja Palleja.

Perinne on jatkunut näihin päiviin asti suullisilla puheilla. Yksi hieno esim. on ,että nuoret koululaiset tekivät 2006 tästä liikanimiperinteestä kirjan, nimeltä Ei nimi miestä pahenna. Kirjassa on liikanimen saaneen henkilön tiedot ja selitys miksi on saanut tietyn liikanimen, sekä ruokaohje. Esim. Lystinen ja Lystisen maitoperut tai Sergei ja Sergein kaalikeitto, Kekkonen ja Kekkosen karjalanpaisti. Tässä otanta liikanimistä joilla henkilöitä on kutsuttu ja kutsutaan. Kirjassa mukana olleista valtaosa on kuollut, mutta liikanimi on jäänyt elämään.