Körttiveisuu

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Körttiveisuu
Sijainti Pohjois-Savo, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Suomi, Pohjois-Karjala, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa
Asiasanat herätysliikkeet, herännäisyys, kansanmusiikki, virret

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Yhdessä veisaaminen on eri ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia heränneitä eli körttiläisiä kaikkein voimakkaimmin yhdistävä tekijä. Herätysliikkeen sisällä on joskus määritelty liikkeen identiteetti juuri veisaamisen kautta: ”Herännäisyys on Siionin virsiä veisaava joukko.” Rukouksen muotoon puetut ja kansanveisuun tapaan ilman säestystä veisattavat Siionin virret ovat herännäisseurojen tunnusmerkki ja tärkein elementti.

Herännäisyys eli körttiläisyys on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavista perinteisistä herätysliikkeistä. Sen juuret ovat 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun kansanherätyksissä Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla. Nykyisin herännäisyys tunnetaan maltillisena ja yleiskirkollisena liikkeenä, jossa korostetaan ikävöivää uskoa, pelastusta täysin Jumalalta saatavana lahjana, yksinkertaista elämäntapaa sekä vastuuta ja kiitollisuutta lähimmäisestä ja luomakunnasta.

Perinteen harjoittaminen

Herännäisseuroissa virsi ja puhe vuorottelevat. Virsiä ei valita ennalta, vaan ne ovat seuraväen spontaani vastaus puheeseen. Aikaisemmin tapana oli, että joku seuravieraista aloitti haluamansa virren, johon muut yhtyivät. Nykyisin on usein tapana, että ennen virren aloittamista ilmoitetaan sen numero. Veisaaminen voidaan aloittaa myös keskeltä virttä, mutta tapana on veisata sitten virsi kyseisestä säkeistöstä lähtien loppuun asti.

Vaikka seurat ovat vapaamuotoinen tilaisuus, on niihin vakiintunut tiettyjä tapoja. Seurat aloitetaan yleensä joko yhteen kokoontumista ilmaisevalla tai – kotiseurojen ollessa kyseessä – talonväen valitsemalla Siionin virrellä. Vielä vahvempi on tapa, jonka mukaan seurat päättyvät joko ilta- tai kiitosvirteen. Lähes kaikki iltaisin pidettävät seurat päättyvät iltavirteen, muina vuorokauden aikoina seurat yleensä päätetään kiitosvirteen. Mikäli viimeisen puheen jälkeen on veisattu joku muu virsi, otetaan ilta- tai kiitosvirsi vielä erikseen sen jälkeen.

Seuroja, joissa ei pidetä puheita ollenkaan, kutsutaan veisuiksi. Raja näiden välillä on kuitenkin häilyvä: veisuut muuttuvat usein seuroiksi, kun joku päättääkin jakaa tuntojaan pienen puheen muodossa. Vastaavasti seuroista tulee veisuut, jos kukaan ei pidäkään puhetta. Virsien ja puheiden välillä voidaan pitää pitkiäkin hiljaisia taukoja, jotka luovat herännäisseuroille tyypillisen rauhallisen tunnelman.

Suurin osa Siionin virsien sävelmistä on kansantoisintoja eli sävelmämuoto on muovautunut virsilaulun suullisessa perinteessä. Muovautumista on tapahtunut eri tavalla eri puolilla Suomea. Tänäkin päivänä eri puolilla Suomea saatetaan samoista virsisävelmistä käyttää toisistaan poikkeavia paikallisia toisintomuotoja.

Säestys yleistyi Suomen kirkoissa vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Heränneillä on kuitenkin säilynyt säestyksetön veisuuperinne ja Siionin virret veisataan ilman säestystä jopa herättäjäjuhlilla, johon on kokoontunut tuhansia ihmisiä. Tällainen yksinkertaisuus ja konstailemattomuus sopivat herännäisyyden luonteeseen. Lisäksi säestyksettömyys mahdollistaa seurojen pitämisen missä vain sekä kulloisellekin veisuujoukolle luontevan veisuukorkeuden valitsemisen. Körttiveisuuseen kuuluu tyypillisenä piirteenä myös rauhallisten taukojen pitäminen säerajoilla. Tämä alun perin käytännöllisistä syistä johtunut toteutustapa on saanut myöhemmin syvämerkityksiä.

Kansanveisuulle on tyypillistä, että sävelmien rytmi- ja sävelasu muotoutuvat usein sellaisiksi, että niitä on vaikea tai joskus jopa mahdoton ilmaista nuottikuvan avulla. Veisuutilanteissa Siionin virsien nuottikuviin täytyy siis suhtautua suuntaa antavina, ei normittavina. Körttiveisuuseen kuuluu myös kuoroperinne, ja herännäishenkisiä virsikuoroja toimii tänäkin päivänä parikymmentä. Siionin virsien ensimmäinen neliääninen sävelmistö ilmestyi jo vuonna 1895. Sen jälkeen Siionin virsistä on julkaistu erilaisille kuorokokoonpanoille tarkoitettuja kokoelmia – erityisesti 1960-luvulta lähtien Veisatkaa vuoroin -nimisinä vihkoina, joita tähän mennessä on ilmestynyt neljätoista. Kuorojen ollessa mukana seuroissa voidaan osa virsistä veisata vuoroveisuuna kuoron moniäänisten ja seuraväen yksiäänisten säkeistöjen vuorotellessa. Myös herättäjäjuhlien ohjelmassa on joka vuosi vuoroveisuut.

Perinteen taustaa ja historiaa

Vaikka Siionin virret tunnetaan nykyisin nimenomaan heränneiden virsikokoelmana, olivat ne alun perin käytössä muissakin herätysliikkeissä. Lisäksi herännäisyyden alkuvuosikymmeninä tiedetään seuroissa olleen käytössä paikkakunnasta riippuen useita eri kokoelmia (ainakin vuoden 1701 virsikirja, Elias Laguksen suomentamat Sionin Wirret ja Halullisten Sieluin Hengellisiä Lauluja, mahdollisesti myös erillisinä julkaistuja ns. arkkivirsiä). Wilhelmi Malmivaaran vuonna 1893 julkaisemien Siionin virsien kanssa samoihin kansiin sidottiin yleensä myös Valikoima vanhan virsikirjan virsiä. Näin ollen osa vuoden 1701 virsikirjan virsistä oli Siionin virsien rinnalla käytössä seuroissa pitkälle 1900-luvun puolelle asti.

Nykyisinkin käytössä olevista Siionin virsistä merkittävä osa on alun perin Tukholman herrnhutilaisten 1740-luvulla julkaisemasta kokoelmasta Sions Sånger. Jalasjärven kappalainen Elias Lagus suomensi kyseisen kokoelman ja julkaisi sen nimellä Sionin Wirret vuonna 1790. Samana vuonna ilmestyi myös kokoelma nimeltään Halullisten Sieluin Hengellisiä Lauluja, jota laajennettiin lähinnä suomalaisilla arkkivirsillä 1800-luvun aikana.

Vuonna 1893 Wilhelmi Malmivaara toimitti Siionin virsien uudistetun laitoksen, jota ei kuitenkaan voi pitää suorana jatkumona Laguksen kokoelmalle. Malmivaara muokkasi virsien tekstejä voimakkaalla otteella ja otti lisäksi kokoelmaansa runsaasti Halullisten Sielujen Hengellisiä Lauluja, Abraham Achreniuksen Zionin Juhla-Wirsiä sekä suomalaisia arkkivirsiä. Myöhemmin Malmivaara laajensi kokoelmaansa (Lisävirsiä I) vuosina 1894 ja 1901 muutamalla virrellä ja liitti lopuksi vuonna 1910 kokoelmaan oman virtensä ”Oi Herra, jos mä matkamies maan”.

Seuraveisuun käytäntö johti pikkuhiljaa siihen, että pitkistä virsistä käytettiin vain niiden loppuosaa ja alkusäkeistöt jäivät lähes käyttämättömiksi. Sen vuoksi pisimmät virret jaettiin numerojärjestystä muuttamatta a-, b- ja c-osiin vuonna 1932. Vuonna 1938 Siionin virsien kokoelman loppuun liitettiin Lisävirsiä II, joka sisälsi herännäispappien tekemiä virsiä.

Siionin virsien seuraava laitos ilmestyi vuonna 1971. Päätyön virsien uudistamisessa teki Jaakko Haavio, mutta myös Herkko Kivekkään osuus oli merkittävä. Vähän käytettyjä virsiä poistettiin, kokoelmaa laajennettiin uusilla virsillä, tilapäisnumerointi a-, b- ja c-merkintöineen poistettiin ja monet pitkät virret jaettiin useaksi lyhyemmäksi virreksi. Tätä laitosta laajennettiin vuonna 2005 käyttöön otetulla Lisävihkolla, joka sisälsi uusia virsiä sekä joitakin heränneille rakkaita virsiä virsikirjan eri laitoksista.

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus hyväksyi Siionin virsien nykyisen laitoksen syksyllä 2016 ja se otettiin käyttöön kesällä 2017. Virsitekstejä oli muokkaamassa yhdeksän runoilijaa yhteistyössä tekstijaoston kanssa. Virsiä muokattiin kielellisesti ja sisällöllisesti tarkastellen samalla kaikkia aiempia versioita. Vähän käytettyjä virsiä poistettiin, joitakin aiemmin erillisiksi virsiksi jaettuja yhdistettiin takaisin ja monia virsiä tiivistettiin vähentämällä säkeistöjen määrää. Sävelmien osalta pyrittiin vahvistamaan entisestään körttiveisuulle tyypillisten kansantoisintojen asemaa.

Siionin virsien ensimmäinen neliääninen sävelmistö ilmestyi jo vuonna 1895. Sen jälkeen Siionin virsistä on julkaistu erilaisille kuorokokoonpanoille tarkoitettuja kokoelmia – erityisesti 1960-luvulta lähtien Veisatkaa vuoroin -nimisinä vihkoina, joita tähän mennessä on ilmestynyt neljätoista.

Kun Elias Lagus julkaisi ruotsista suomentamansa Siionin virret vuonna 1790, hän osoitti kullekin virrelle sävelmän vuoden 1701 virsikirjasta (tai oikeastaan siihen liittyvästä koraalikirjasta ”Yxi Tarpelinen Nuotti-Kirja” vuodelta 1702). Nuottikirjat olivat kuitenkin kalliita ja vain harvat omistivat niitä ennen 1900-lukua. Niinpä alkuperäiset, usein saksalaiset tai ruotsalaiset koraalimelodiat, muokkautuivat kansan suussa. Niitä muistettiin väärin, ne sekoittuivat keskenään, monimutkaiset sävelmät yksinkertaistuivat ja vastaavasti yksitotisia sävelmiä koristeltiin. Hitaasta veisuutemposta johtuen tasajakoisia sävelmiä alettiin koristella ns. niekuilla eli yhdellä tavulla veisattiinkin yhden sävelen sijasta kaksi säveltä, joskus enemmänkin. Tyypillisiä olivat intervallien asteittaiset täytöt ja ns. kiertävät niekut. Jotkut nykyisinkin käytössä olevista kansantoisinnoista ovat jo niin kaukana juurisävelmästään, että yhteys ei ole enää ilmeinen.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Monet oppivat Siionin virret jo lapsena kotona ja seuroissa. Virsillä on vahva asema myös Herättäjä-Yhdistyksen nuoriso- ja opiskelijatyössä: rippikoululeireillä ja viikonlopputapahtumissa veisataan runsaasti yhdessä. Myös herättäjäjuhlilla on keskeinen merkitys perinteen eteenpäin välittämisessä.

Herättäjä-Yhdistys on kustantanut runsaasti nuottimateriaalia ja äänitteitä, joiden kautta Siionin virret ja veisuuperinne ovat tulleet tutuksi myös uusille ihmisille.

Perinteen tulevaisuus

Körttiveisuu on säilyttänyt asemansa eri ikäisten ja eri puolilla maata asuvien heränneiden keskuudessa. Siionin virsien uuden laitoksen käyttöön ottaminen kesällä 2017 oli selvä merkki tulevaisuuteen panostamisesta. Siionin virsien veisuuperinne elää ja sen uskotaan elävän myös tulevaisuudessa.

Uuden laitoksen julkaisemisen lisäksi Herättäjä-Yhdistyksessä panostetaan tulevina vuosina sen opettamiseen ja juurruttamiseen järjestämällä opetustilaisuuksia, koulutuksia ja konsertteja sekä julkaisemalla nuotteja ja äänitteitä.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Herättäjä-Yhdistys ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteet

Herättäjä-Yhdistyksen Youtube-kanava (sisältää otteita veisuusta)

Körttiläiset -dokumentti (1968) Yle Elävässä arkistossa

Kirjallisuus

Ala-Könni, Erkki 1953. Melismat eli niekut Lapuan seudun herännäisveisuussa. – Teoksessa Kalevalaseuran vuosikirja 33 (1953). Helsinki: Kalevalaseura. 26–31.

Ala-Könni, Erkki 1986. Nurmon herännäisveisuu. – Teoksessa Erkki Ala-Könni: Suomen kansanmusiikki. Tutkielmia neljältä vuosikymmeneltä. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti. 149–174.

Elenius, Jaakko 1996. Vakavin kasvoin iloisin mielin. Jaakko Eleniuksen kirjoituksia herännäisyydestä. Toim. Petri Järveläinen. Lapua: Herättäjä-Yhdistys.

Haapalainen, T. I. 1990. Siionin virsien sävelmistö. – Teoksessa Anna uusi rohkeus. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja 1990. Lapua: Herättäjä-Yhdistys. 79–86.

Haavio, Jaakko 1970. Siionin virsien ääressä. Lapua: Herättäjä-Yhdistys.

Haavio, Jaakko & Maunumaa, Väinö 1993. Tutustumme Siionin virsiin. Toim. Minna Saarelma-Maunumaa. Lapua: Herättäjä-Yhdistys.

Hautala, Jukka 2016. ”Katso, minä luon uutta”. Uudistuvat Siionin virret. – Teoksessa Urpo Karjalainen (toim.): Kahden maan kansalainen. Herännäiskirjoituksia 2015–2016. Lapua: Herättäjä-Yhdistys. 121–136.

Hautala, Jukka 2017. Veisuun vuoksi. Uudistuvat Siionin virret. Helsinki: Kirjapaja & Herättäjä-Yhdistys.

Järviluoma, Helmi 1987. Protestanttinen etiikka ja ylivieskalainen rahvaan musiikki. – Teoksessa Etnomusikologian vuosikirja 1 (1986). Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura. 245–253.

Järvinen, Sinikka 1992. Veisuun ehdot. Virsitekstin ja sävelmän keskinäisestä riippuvuudesta herännäisveisuussa. – Teoksessa Etnomusikologian vuosikirja 4 (1991–92). Helsinki: Suomen etnomusikologinen seura. 158–182.

Kilpiö, Markku 2010. Siionin virret ja suomalainen kirkkomusiikki. – Teoksessa Jorma Hannikainen (toim.): Facultas ludendi. Erkki Tuppuraisen juhlakirja. Kuopio: Sibelius-Akatemia. 325–337.

Koivusalo Esko 1990. Siionin virsien kieli. – Teoksessa Anna uusi rohkeus. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja 1990. Lapua: Herättäjä-Yhdistys. 87–104.

Kontio, Sinikka 2001. Veisuun mahti. Vanha virsikirja ja kansanveisuun tyylipiirteiden sovellus omassa musisoinnissa. Helsinki: Sibelius-Akatemia.

Moilanen, Eero 1994. Melos ja logos. Siionin virsien ja Siionin kanteleen melodinen toimintaperusta. Tampere: Tampereen yliopisto.

Vapaavuori, Hannu 2016. Ankarasta avarakatseinen. – Teoksessa Urpo Karjalainen (toim.): Kahden maan kansalainen. Herännäiskirjoituksia 2015–2016. Lapua: Herättäjä-Yhdistys. 110–121.

Väinölä, Tauno 2009. Soi, virteni, kiitosta Herran. Silmäyksiä Siionin virsiin. Helsinki: Kirjapaja & Herättäjä-Yhdistys.

Ylikangas, Heikki 1990. Siionin wirsien alkumenestys Suomessa. – Teoksessa Anna uusi rohkeus. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikirja 1990. Lapua: Herättäjä-Yhdistys. 68–78.