Kainuun peilikäs

Sijainti	Kainuu
Asiasanat	kankaankudonta, perinne, käsityö

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Peilikkään kudontaperinteen säilymiseen ja jatkumiseen vaikutti suurelta osin Kainuun Kotiteollisuusyhdistyksen ja Kainuun eri pitäjiin avattujen neuvonta-asemien perustaminen. Taito Kainuun ja Kainuun Pirtin toiminnan lakattua vuonna 2020 perinnetieto ja esineistö tallennettiin Kainuun Museoon kokoelmiin ja Kajaanin kaupunginarkistoon. Peilikkään kudontaperinnettä vaalitaan Kainuun kansalaisopistojen kankaankudonnan opetuksessa ja perinnekäsityökursseilla. Jokaisessa Kainuun kunnassa toimii 1970-luvulla perustettu Vapaan Sivistystyön lakiin ja tavoitteisiin pohjautuva kansalaisopisto. Virkasuhteisten rehtoreiden, suunnittelijaopettajien ja päätoimisten opettajien pätevyys on määritelty edellä mainitussa laissa. Kansalaisopistojen ylläpitäjinä ovat kunnat, jotka saavat oppilaitosten toimintaan Vapaan Sivistystyön lain mukaista valtionosuutta. Kansalaisopistossa on tekstiilitöistä vastaava suunnittelijaopettaja tai päätoiminen opettaja, jonka vastuualueeseen kuulu lukuvuosittain ainealueen opetusohjelman laatiminen yhdessä kudonnan – ja tekstiilityön tuntiopettajien kanssa.

Perinteen harjoittaminen

Peilikäs on epätasavartinen kuderipsisidoksinen raanu, jolla on erityisesti Kainuuseen paikantuva malli ja usein myös väritys. Peilikäs on sekä käsityötaidon että kainuulaisen elämäntavan ilmaus. Peilikkään kuvioaihe nähdään monissa tilanteissa ikonisena Kainuun symbolina ja sitä käytetään kaupallisissa yhteyksissä, grafiikassa, muilla tekniikoilla tehdyissä käsityötuotteissa (lapaset, sukat ja matot). Peilikäs-raanua käytetään edelleen peitteenä ja seinävaatteena ja sitä esitellään Kainuun alueen museoissa, erimerkkinä syrjäisen ja vähävaraisen alueen nerokkaasta tekstiiliperinteestä. Perinteisen peilikkään fyysiset ominaisuudet, erityisesti valmistuksen yksinkertaisuus ja rakenteen lämpimyys edistävät tekstiilin pitkään jatkunutta perinteistä käyttöä ja valmistusta. Samat ominaisuudet vaikuttivat myös raanun muodostumiseen aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Vaikka ensimmäiset peilikkään mallit olivat tallennettu jo kansallisen museolaitoksen syntyvaiheessa museokokoelmiin, rajasivat muotoutumassa olleet kansantaiteen ja kansanomaisen käsityön käsitykset itäiset ja yksinkertaiset käyttöesineet museaalisen kiinnostuksen ulkopuolelle. Erityisesti Peilikkään pitkään jatkunut käyttöhistoria näyttää tehneen siitä ei-historiallisen ja siksi vaikeasti perinteiseksi käsityöksi ja museaalisesti arvokkaaksi hahmottuvan.

Perinteen taustaa ja historiaa

Neljä sukupolvea peilikkään edessä, Kainuun museon arkisto

Perinteinen peilikäs-raanu valmistettiin kotoa saatavista materiaalista ja perinteisen mallin mukaan. Peilikästä käytettiin - toisin kun länsisuomalaisia koristeraanuja - nimenomaan vuodepeitteenä. Emännät peittelivät 1900-luvun vaihteessa peilikkäillä tuvan lattiavuoteissa, penkeillä ja kamarien sängyissä nukkuvan talonväen, työväen ja vieraat. Myös isännät tarvitsivat peilikästä. He suojasivat peilikäs-loimilla hevosen ja asettivat peilikkään vällyjen päälle painoksi lämmittämään reessä istuvia matkalaisia. Peilikäs-raanujen perinteinen käyttö ja valmistus jatkuivat Kainuussa pitkään. Kun Länsi-Suomessa vastaavanlaiset kudonnaiset syrjäytyivät koristeraanujen tieltä jo 1800-luvulla, käytettiin ripsisidoksisia Peräpohjolan, Lapin ja Kainuun villaraanuja peitteinä aina 1950-luvulle saakka. Ilmiö liittyy perinteisten toimeentulomallien ajoittaiseen elpymiseen hitaasti modernisoituvassa yhteiskunnassa. Vaikka käsityökoulut ja erilaiset kurssit levittivät 1900-luvun alussa uusia materiaaleja, kudontamalleja sekä sisustus- ja vuodevaatteita Kainuuseen, otettiin vanhat ja omavaraisuuteen perustuvat menettelytavat käyttöön silloin, kuin niitä eniten tarvittiin. Näin tapahtui esimerkiksi 1930-luvun pula- ja 1940-luvun jälleenrakennusaikana, jolloin perinteisten tekstiilien kudonta ja käyttö lisääntyivät. Ensimmäiset peilikäs-tekstiilit tallennettiin Suomen Kansallismuseon edeltäjän Valtion historiallis-kansatieteellisen museon kokoelmiin kansallisromantiikan aikana. Vuonna 1894 arkkitehdit Yrjö Blomstedt (1871–1912) ja Victor Sucksdorff (1866–1952) tekivät arkkitehtuurin ja ornamentiikan tutkimus- ja keräysmatkan Venäjän Karjalaan. He pysähtyivät muutamiksi päiviksi nykyisen Kainuun alueelle, josta he löysivät tutkimuksellisesti kiinnostavaa, harvinaista, alkuperäistä ja vanhaa aineistoa. Erityisen ihastuneita tutkijat olivat paikallisten tekijöiden taitavuuteen ja seudulla tavattaviin erityisiin kangasmalleihin. Kainuulaiset tekstiilit ja peilikäs-raanut painuivat unohduksiin yli puoleksi vuosisadaksi. Vaikka raanuja kerättiin ja tutkittiin muualla Suomessa kuten Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla, Satakunnassa, Hämeessä ja Lapissa, eivät kansankulttuurin yleisesitykset, esim. Suomen kansankulttuurinkartasto (1976), huomioineet kainuulaisia tekstiileitä. 1940- luvulla peilikäs löydettiin uudelleen. Asialla olivat ansiokotiteollisuuden kehittäjät: Kotiteollisuusliitto, Maaseutuhallituksen kotiteollisuusosasto ja kotiteollisuusyhdistykset, jotka halusivat korostaa maakunnallisten mallien ja niiden pohjalta suunniteltavien tuotteiden merkitystä käsityötaidon ja toimeentulon edistäjinä. Kainuussa raanut pääsivät esille Kajaanin kotiteollisuusyhdistyksen 40-vuotisjuhlanäyttelyyn tarkastaja Toini-Inkeri Kaukosen kehotuksesta. Kaukonen korosti peilikkäiden olevan aitoja, harvinaisia ja kansalliseen käsiteollisuuteen perustaan kuuluvia tuotteita. Kun myös paikallisen kotiteollisuusyhdistyksen johtaja Salme Tervonen otti asian omakseen, syntyi maakunnalliseen perinteiseen pohjautuva moderni raanutuotanto, jonka symbolina esiteltiin sisustustekstiili Kainuun peilikäs.

Kansallismuseon ja Kainuun kotiseutumuseoiden kokoelmat karttuivat peilikäs -raanuilla ja -raanun palasilla 1960-luvulta alkaen. Tässä yhteydessä kysymyksessä ei kuitenkaan enää ollut kudontamallien keruu, vaan raanuja tallennettiin kuvaamaan kainuulaisten talojen sisustusta ja häviämässä olevaa elämäntapaa.

Kainuun Museossa peilikkään kulttuuriperintöarvo manifestoitiin museon kunnallistamisen (1977) yhteydessä, jolloin raanu esiteltiin uuden museon perusnäyttelyn ainoana tekstiilinä perinteisessä valmistus- ja käyttöyhteydessään. Maakunnallisen museotyön alkaessa 1980-luvun alussa kainuulaisen tekstiiliperinteen tallennuksen ja tutkimuksen tarve todettiin ja asia nostettiin julkisuuteen museon IKI- lehden välityksellä. Teemanumero (1/1983) esitteli kainuulaisia raanuja kotiteollisuustuotteina ja kuvasi raanujen tallentamista Kansallismuseon ja Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopiston oppilaskeräelmiin. Tapahtumilla oli vaikutuksensa myös peilikkään saamaan kansalliseen julkisuuteen ja hyväksyntään. Vuonna 1985 julkaistussa Ulla Harjumäen Kankaankutojan sidosopissa – peilikäs esitellään muiden suomalaisten kansanomaisten raanujen joukossa nimellä: Kainuun peilikäs.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Perinne välittyy nykyään hyvin harvoin suvussa seuraaville sukupolville kuten aikaisemmin. Perinteen siirtyminen painottuu pääasiassa kudontakurssien opetusohjelmaan. Kudontakurssien yhteisöllinen henki luo hyvän maaperän perinteen siirtymiselle. Opiskelijoiden ikärakenne on laaja, nuorista iäkkäisiin, joilla on muistissa kotona kudotut tekstiilit sekä niiden luomat muistot ja kertomukset. Opettajan merkitys korostuu siinä, miten hän tuntee kainuulaisen tekstiiliperinteen ja sisällyttää sen kurssin opetussuunnitelmaan. Kansalaisopistojen kankaankudonnan opetuksen tavoitteissa ja kurssien sisällöissä painottuu perinteen merkitys ja arvostus. Kursseilla opitaan kankaan suunnittelu ja rakentaminen yksin tai ryhmässä opettajan ohjauksessa. Oman työn ja ryhmän töiden arvioiminen innostaa oppimaan ja kokeilemaan lisää. Opetustiloina ovat kunnan omistamat tilat, kylätalot tai yksityisiltä vuokratut tilat. Opetusta järjestetään kuntalaisten toiveiden mukaan myös Kainuun syrjäisiin kyliin. Opistojen kurssit ovat joko lukukauden tai lukuvuoden mittaisia. Tuntimäärä 80–100 tuntia lukuvuodessa. Kudontakursseja on päivisin ja iltaisin, jolloin työlliset, työttömät sekä eri-ikäiset kuntalaiset voivat osallistua kurssille. Kurssi kokoontuu opettajan johdolla kerran viikossa ja kun suunnitelma on valmis sekä työ on saatu hyvään alkuun kudontaa voi jatkaa omalla ajalla.

Kursseilla voi olla aikuisen, vanhemman tai isovanhemman mukana myös lapsia, jolloin he voivat nähdä ja kokea sekä osallistua kudonnan sekä käsityön eri vaiheisiin.

Opistot järjestävät lukukausien aikaan sekä kesäloman alussa kankaankudonta- ja käsityökursseja lapsille ja nuorille. Kainuun kansalaisopistoissa on Käsityön taiteenperusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetusta lapsille ja nuorille. Kursseista tiedotetaan opistojen kotisivuilla, painetuissa opinto-ohjelmissa, paikallislehdissä sekä erillisissä kurssiesitteissä. Kansalaisopistot järjestävät kevätkauden lopussa opiskelijatöiden näyttelyt, joiden yhteydessä kävijät voivat tutustua opiskelijoiden järjestämiin työnäytöksiin. Kansalaisopistojen kotisivujen kuvagallerioissa on videoita ja kuvia tapahtumista ja näyttelyistä. Kankaankudonnan, perinnekäsityön ja koneneulonnan sekä lasten käsityön taiteen perusopetuksen kurssit Kainuun kansalaisopistoissa lukuvuonna 2022–2023. Kaukametsän opisto, Kajaani Kankaankudonta, kolme kurssia (päivä, iltapäivä ja ilta) Lasten kankaankudonta, yksi kurssi Erikoiskäsityö, kolme kurssia (sisältyy käsin ja koneneulontaa) Koneneulonta, yksi kurssi Käsityön taiteen perusopetus, kaksi kurssia Sotkamon kansalaisopisto, Sotkamo, Kuhmo Kankaankudonta, kuusi kurssia (päivä, ilta) Erikoiskäsityö, neljä kurssia (sisältyy käsin neulonta) Käsityön taiteen perusopetus Paltamon kansalaisopisto, Paltamo, Ristijärvi Kankaankudonta, kolme kurssia (päivä, ilta) Neulonta, kolme kurssia Koneneulonta, yksi kurssi Kianta Opisto, Suomussalmi, Hyrynsalmi Kankaankudonta, kuusi kurssia (päivä, ilta) Perinnekäsityö, neljä kurssia (sisältyy käsin neulonta) Neulonta, kaksi kurssia Puolangan kansalaisopisto, Puolanka Kankaankudonta, kaksi kurssia Lasten käsityö, kaksi kurssia

Peilikäs- kankaan rakentamiseen osallistutaan ryhmänä, jolloin jokainen osallistuu työhön. Sovitaan loimen leveydestä, luomisesta, niisimisestä ja polkusten sitomisesta. Peilikäs antaa jokaiselle kutojalle mahdollisuuden suunnitella oma malli materiaalin, kuvion ja värityksen suhteen. Samaan loimeen voi kutoa seinätekstiilejä, sisustustyynyjen päällisiä, pöytätekstiilejä tai laukkukankaan. Peilikäs -maton voi kutoa villalangoin, räsykuteella, narulangoin. Peilikkään kuviomalleja sovelletaan sekä käsin että koneneulontaan. Mallien soveltaminen kankaanpainantaan tai keramiikan kuviointiin luo uusia ulottuvuuksia.

Perinteen tulevaisuus

Peilikkään alkuperäinen käyttötarkoitus, vuodepeitteenä ja käyttötekstiilinä, on väistynyt vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana. Peilikäs seinätekstiilinä oli hyvin suosittu kainuulaisen kodin sisustustekstiili 1950 ja 1980 –luvuilla samoin nojatuolin päällä suojana ja koristeena käytetyt matot, joita kudottiin Kotiteollisuusyhdistyksen kutomoissa ja kansalaisopistojen kudontakursseilla. Kudontamateriaaleina olivat perinteiseen tapaan villa kudottuna pellava- tai puuvillaloimeen. Tekstiilisuunnittelussa ei enää pitäydytä pelkästään perinteisiin materiaaleihin ja väreihin. Kainuun peilikkäässä on näkyvien muotojen, kuvioiden, värien ja esineiden lisäksi ajatonta, aineetonta merkitystä. Juurevan historian, tiedon ja perinteen tunteminen ja arvostaminen antaa mahdollisuuden uuden ajattelemiseen ja luomiseen. Muutos vuosisataisesta käyttötekstiilistä koristetekstiiliksi ja nykyään edelleen monenlaisiksi käyttö- tekstiileiksi ja -esineiksi on laaja kuva perinteestä ja sen kehityksestä. Lapsille ja nuorille suunnatut kankaankudonta- ja perinnekäsityökurssit luovat pohjaa perinteen säilymiselle ja uudistumiselle sekä käsin koskeketeltavina ja päälle puettavina esineinä, joihin sisältyy elävä kertomus. Julkisten tilojen seinätekstiilit Kainuun virastoissa ja yksityiskodeissa ovat edelleen arvostettuja ja niitä kudotaan kursseilla tai kotikutomoissa. Yhä suositumpaa on peilikkään kutominen matoiksi käyttäen mitä moninaisempia materiaaleja. Pelkistetty, yksinkertainen ja helposti muunneltava kuvio sopii kankaankudontaan, neulontaan tai kankaanpainantaan. Kudotut peilikästaulut ja neuleet ovat kauniita ja perinteestä nousevia omaleimaisia yritysten ja Kainuun kuntien liikelahjoja, joihin sisältyy kertomus Kainuun peilikkäästä.