Kalastuksen kausiasumisperinne
| Kalastuksen kausiasumisperinne | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Kausiasumisperinnettä harjoittavat ja tuntevat Pohjois-Karjalan Höytiäisellä kalastajat, kalatalousalan päättäjät ja yhteisöt, retkeilijät, kotiseutu- ja luontoihmiset. Kalasaunoja ylläpitävät osakaskunnat (ent. kalastuskunnat) ja Höytiäisen Kalastusalue. Kalastaja-asutusmiljööt sekä kalasatamamiljööt ovat olleet tyypillisiä koko rannikolle. Jokivesillä mittavin esimerkki säilyneestä kalastusmiljöö-keskittymästä on Tornionjoen Kukkolankosken pyyntipaikka. Pyyntipaikkojen jäänteitä ovat apajamerkit, pyyntipaikkojen patsaat, kiinteiden pyyntilaitteiden jäänteet sekä muut pyyntipaikkojen rakennelmat, joita on säilynyt mm. Kemijoen latvoilla (Rukajärvi).Elävää perinnettä Suomessa ovat kiinteän kalastaja-asutuksen osalta mm. eräät Suomenlahden saaret (Kaunissaari, Tammio jne.). Merellisestä kausiasumisesta voidaan käyttää käsitettä karikulttuuri, joka on korostetuimmin länsirannikolle muodostuneille avoluodoille ominainen (Maakalla, Ohtakari, Tankar jne.). Sisämaassa puolestaan on parhaiden kalapaikkojen luona kausiasumiskeskittymiä, kuten Jerisjärven (Muonio) säilynyt kalamajamiljöö, sekä koko itäistä järvikalastusaluetta kattanut kalasaunainstituutio, joka on parhaiten säilynyt nykypäiviin juuri Pohjois-Karjalan Höytiäisellä (Kontiolahti, Polvijärvi).
Perinteen harjoittaminen
Höytiäisellä perinnettä säilyttää parhaiten aktiivinen ja monipuolinen toiminta: käyttö, kunnostus ja huolto sekä hallinta. Pääroolissa tässä ovat järven osakaskunnat (entiset kalastuskunnat) ja Höytiäisen kalastusalue. Kaikkiaan selkäveden alueelta on todisteita 28 kalasaunapaikasta, jotka inventoitiin Kontiolahden kunnan toimesta vuonna 1992. Yhtäaikainen saunojen enimmäismäärä näyttää olleen suurimmillaan1930-luvulla, jolloin niitä oli 14. Nykyään järvellä on käytössä kahdeksan yleistä kalasaunaa, lisäksi kunnan virkistysalueella Pitkäluodossa on kota. Saunoista kuusi on Kontiolahden kylän osakaskunnan, Kaiskun sauna on puolestaan Lehmon ja Munatsun sauna Kunnasniemen osakaskunnan huostassa.
Saunojen käyttöön liittyy sosiaalinen tapaperinne. Sen mukaan saunaa ei ole tullut käyttää liian kauaa yhtämittaa ja antaa sijaa seuraaville. Saunoilla voi siis yöpyä ja majallla useampi vierailija tai porukka yhtäaikaa, mutta uusille tulijoille on annettava tilaa. Saunalle on tehtävä puut ja sytykkeet itse käytettyjen tilalle ja niissä on ylläpidettävä siisteyttä siivoamalla jälkensä. Osa saunoista on jo muuttunut huollon ja säilymisen vuoksi lukittaviksi avaimen lainausperiaatteella. Sauna- ja venevalkamapalstojen hoitoon ovat tulleet mukaan kunta ja metsähallitus.
Perinteen taustaa ja historiaa
Höytiäisen kalastuksen sosiaalista tapakulttuuria on luonnehtinut pohjoiskarjalainen yhteisöllisyys, joka korostui maan suurimman ja kuuluisimman järvenlaskun (v. 1859) luomissa erikoisoloissa. Yleiset kalasaunat ovat säilyneet kalavesien ja rantojen perinteisen yhteiskäytön kauniina kiteytymänä nykypäiviin asti. Höytiäisen kalastuksen vanhalle vuotuisrytmille oli ominaista se, että kalastajat liikkuivat vapaasti koko järven alueella. Järven kalastajat tapasivat toisiaan ahkeraan yhteisillä tulilla, kalarannoilla ja apajilla, mitä edellytti jo kalan liikkeiden seurailu. Kuoreen keväinen kutupyynti ja muikun kesänuottauksen aloittaminen kehittyivät jopa vuotuistapahtumiksi.
Järvenlaskun jälkeen vanhat järvenrantakylät menettivät yhteyden omiin kalavesiinsä - Höytiäinen miellettiin ympäristön asutuksen (Kontiolahti, Polvijärvi, Juuka) yhteiseksi kalavedeksi. Vesiijättömaat olivat myös pitkään normaalin tilusjärjestelmän ulkopuolella. Varsinkin selkäsaaristo muodosti eräänlaisen "ei-kenenkään maan", kunnes vesijättöjen järjestelytoimitukset saatiin päätökseen (1951). Niissä otettiin hyvin huomioon yleinen etu erottamalla peräti 38 yhteispalstaa. Kun vuosisadan alussa piirrettiin maahamme kylien kalavesirajat, oli Höytiäisen osalta erikoista se, että rajat käytiin järvenlaskua edeltäneiden olojen mukaan. Vesijättömaa jäi siksi ilman kalavesiä ja kylärajain ulkopuolisen yleisen vesialueen osuus tuli hyvin suureksi, ulottuen paikoin vesijättörantoihin asti. Myös kylien kalavesistä tuli laajoja. Höytiäisen kalavesien käyttö jatkui käytännössä yleiskäyttönä eikä viranomaisten veteen piirtämistä rajoista piitattu. Uudet vesijättöjen tilalliset saivat kalastaa siinä missä vanhan maankin asukkaat. Järven kalastuskunnat järjestäytyivät 1950-luvulle tultaessa ja yleisvesialuekin sai 1970-luvulla hoitokuntansa (nyk. Kalastusalue). Yhteiskäytön perinne ja suuret vesialueet ovat olleet suuri etu yhteisten vesien pyynnin järjestämisessä ja kalavedenhoidossa.
Saunojen varhainen ja voimakkain rakennusjakso ulottui järvenlaskusta 1920-luvun loppuun ja rakentajina kunnostautuivat Kontiolahden talolliset ja kalastajat. Vanhin nykyään pystyssä ja käytössä oleva sauna on vuodelta 1894. Vaikka nimitys näille rakennuksille on kalasauna, ei niitä koskaan ole käytetty kylpemiseen, vaan kausiasumiseen. Alkuaan sisäänlämpiäviksi savusaunoiksi tehdyt saunat muutettiin vähitellen savujohdollisiksi, ja vain niistä vanhimmissa savusta mustat seinät muistuttavat menneestä. Perinteinen saunamalli on ollut mantereelta tuotu hirsihuone, jonka eteen on voitu tehdä suojakatos pyydysten hoitoon ja taloustöihin. Nykypäiviin saakka yhteispalstoilla säilyneet kalasaunat ovat Höytiäisen erikoisuus, joka siis nousi järven yhteiskäytön pohjalta.
Kalasaunat ovat kausiasumuksina luonnehtineet koko Suomen itäistä järvikalastusaluetta varhemmin. Se on jäänne aikaisemmasta laajemmasta kaukonautinnasta, joka oli melko yleinen ilmiö järvialueilla vielä 1900-luvun alussa. Muualta se kuitenkin hävisi lähes poikkeuksetta vanhaan kausikalastukseen liittyvänä ilmiönä. Pohjois-Karjalassa kalasaunat - joita oli Höytiäisen lisäksi ainakin Ilmomantsissa (Koitere, Suomunjärvi ym.) ja Pielisellä - olivat 1900-luvun alussa tietyn omistajayhteisön hallinnassa, mutta vesilläliikkujien käytettävissä samaan tapaan kuin tuolloin Höytiäisellä. Laajaa yhteiskäyttöä oli myös Laatokalla. Savon puolelta tietoja yksityisluonteisten saunojen käytöstä on vielä 1900-luvun alkupuolelta. Kooltaan vaihtelevan omistajayhteisön käytön rinnalla on sallittu tavallisesti korkeintaan saunojen tilapäinen yleinen käyttö. Saunojen käyttö on ollut kylien kalavesiosakkaiden yhteiskäytön rinnalla usein yhteydessä myös pysyvämpään kalavesivaltaukseen (ns. ylimuistoinen nautinta) tai rannanomistukseen. Tietoja vastaavan laajuisesta käyttäjä- ja ylläpitoyhteisöstä, joka kehittyi Höytiäiselle, ei muualta ole. Höytiäisen uniikki kalasaunainstituutio selittyy järvenlaskun jälkeisellä erityiskehityksellä. Vesijättömaan maanomistusolot ja kalavesille muovautunut yhteisnautinta siirsivät järven kalasaunat yleiskäyttöön ja säilyttivät ne nykyaikaan.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Omaleimainen kalasaunainstituutio on kalastuskuntien, talkootyön ja järvellä liikkujien tarpeiden ansiosta säilynyt Höytiäisellä elinvoimaisena nykypäivään. - Saunat ovat vain muuttuneet ammatti- ja kotitarvepyynnin tukikohdista virkistyskalastajien taukopaikoiksi, kulkuvälineiden nopeutuessa yösijoista enemmänkin päiväretkien etapeiksi. Nykyään kalasaunojen käyttöön olennaisesti liittyvä kalastajien liikkuvuus onkin jatkunut vapaa-ajanpyynnissä. Siinä saunat ovat muualta kauempaakin Höytiäiselle tulleiden tukikohtia, sekä vaalivat modernin retkeilyn ja keräilyn tarpeita jokamiehenoikeuksineen.
Kalasaunojen käyttöön kuuluva tapaperinne on säilynyt käytännössä muuttumattomana järvenlaskun jälkeen nykyaikaan saakka. Saunojen tilannetta on kartoitettu varsin perusteellisesti mm. rakennusinventointien yhteydessä sekä alueen kaavoituksessa. Saunoille on myös tehty kalastusalueen toimesta infotauluja, jossa kerrotaan sanoin ja kuvin miiden vaiheista sekä tapareinteestä. Tapaperinne on siirtynyt "isältä pojalle" kirjoittamattomana, mutta nykyään myös tietotaulujen, kirjallisuuden ja internetin avulla. Nämä kanavat ovat hyviä uusien ja muualta tulevien käyttäjien kannalta.
Perinteen tulevaisuus
Kalasaunojen ja ylipäätään yhteiskäytön säilyminen vastaisuudessa on kiinni paitsi talkoohengestä, myös siitä kuinka kalastajat ja muut kävijät kunnioittavat vanhaa tapakulttuuria. Kalasaunojen hallinto, ylläpito ja sosiaalinen käyttö on varsin hyvin turvattu. Perinteen siirtyminen on kiinni myös nykyisten kalavesien hallintayhteisöjen toiminnan aktiivisuudesta.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Suomen Kalastusmuseoyhdistys ry.
Kontiolahden luonnonystävät ry.
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Kirjallisuutta:
Lappalainen, Ari. Höytiäisen selkäsaaristo. Selkäsaariston käyttömuodot, käyttötarpeet ja kulttuuriarvot. 61 s. Kontiolahti 1992.
Lappalainen, Ari. Kalastuskulttuuri muuttuvassa yhteiskunnassa. Etnologinen analyysi kalastuskulttuurin muuttumisesta Pohjois-Karjalan Höytiäisellä 1890-luvulta 1990-luvulle. 489 s. Kalastusmuseoyhdistyksen julkaisuja 13. Vammala 1998.
Lappalainen, Ari. Vesialueiden perinteinen hallintajärjestelmä ja nykyaikaiset kalastusjärjestelyt. 14 s. Vesialueiden omistus ja alueellinen hallinnointi. Toim. Kari Muje ja Mika Tonder. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Kalatutkimuksia 183. Helsinki 2002.
Lappalainen, Ari. Kalasaunojen liepeiltä. Teoksessa Kontiolahti - kirkon kylä. 16 s. Toim. Ritva Ahvenainen, Osmo Karttunen, Helka Lempinen ja Jussi Puhakka. Kontiolahti-Seura ry. Saarijärvi 2013.
Lappalainen, Ari - Westman, Kai. Suomen kalastusmuseot - toiminta ja kehittäminen. Suomen Kalastusmuseoyhdistys ry., julkaisuja 20. 125 s. Joensuu 2012.
Pihlatie, Matti - Vesajoki, Heikki - Lappalainen, Ari - Hottola, Petri. Höytiäinen - Lake Höytiäinen. 175 s. Toim. Pihlatie - Vesajoki - Lappalainen. Jyväskylä 1997.
Arkistot:
Kontiolahden kunnan arkisto. Höytiäisen selkäsaariston rakennusinventointi 1992. Yleiskortti karttaesityksineen sekä kohdekortit (ryhmittely A-D).
Kontiolahden kunta 1993. Höytiäisen selkäsaariston osayleiskaava. Kontiolahden tekninen osasto ja ympäristölautakunta.