Kalevalainen luontosuhde

Kalevalainen luontosuhde
Sijainti Asiasanat luontosuhde, Kalevala

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Ihmisillä kautta maailman on kaipuu ja pyrkimys kokea luonto syvällisinä ja mieleen jäävinä elämyksinä. Luontoelämyksiä hakevat retkeilijät yksittäin ja ryhminä, samoin taiteilijat jotka edustavat likimain kaikkia taiteen ilmentämisen muotoja; runoutta, kuvataidetta, musiikkia, kirjallisuutta jne. Yhteisöinä Kalevalaista luontosuhdetta soveltavat ja sen käyttöä edistävät esimerkiksi Ukko-Kolin Ystävät ry ja Kalevalaisen Kulttuurin Liitto ry ja kansainvälisesti verkostoituneet Kansallispuistojen ystävä -yhteisöt.

Ukko-Kolin ystävät ry:n toiminnan tarkoitus on vastuullisen luontosuhteen ja luontoharrastusten kehittäminen ja sitä koskevan tiedon jakaminen Kolin kansallispuistossa vieraileville luontomatkailijoille ja luontokouluille. Ukko-Kolin Ystävät on osallistunut Kolin leirikouluohjelmien kehittämiseen. Niiden opetusaineistot on julkaistu Ystävien kotisivulla. Kalevalaisen Kulttuurin Liiton toteuttama Kalevala-Koulu on toiminut 27 vuotta ja monet sen seminaarit ovat toteutettu Pohjois-Euroopan luonnossa retkikouluina, eniten Suomen kansallispuistoissa ja Kolilla.

Perinteen harjoittaminen

Ensin sanaparin merkitys: Mikä on Kalevalainen luontosuhde?

Tässä luontosuhteella tarkoitetaan henkistä kasvuprosessia, jossa ihminen etsii ja rakentaa sielullista ja henkistä kehitystään luontoyhteydessä. Useimmiten tämä tapahtuu tiedostamattomasti. Kalevalaisen luontosuhteen tietoinen mieltäminen  merkitsee yksilön ja yhteisön henkistä jäsentymistä elävästi itseä suurempaan kosmiseen kokonaisuuteen. Kysymyksessä on laajempi ja vaikuttavampi ilmiö kuin tapakulttuurinen "perinne tai traditio" . Kalevalainen luontosuhde kuvaa oppimispolkua, jolla luontokokemus ja elämys muuntuu inspiraatioksi, oivallukseksi ja ymmärrykseksi, joka heijastuu takaisin ympäröivään yhteisöön ja luontoon.

Luontokokemukset eivät aina ole henkisen kasvuprosessin edellytyksinä niitä etsivälle ja harrastavalle. Kalevalaisen luontosuhteen kuvaamisessa ja sen harjoittamisessa on kuitenkin tärkeää analysoida ja ymmärtää luontosuhteitten prosesseja ja merkitystä.

Kalevalainen luontosuhde   määrittelee ihmisen vapaata toimintaa luonnon suhteen. Etsitään perusteita ihmisen halulle toimia luonnossa. Mikä ihmistä vetää luontokokemuksiin, mitä siitä kokee saavansa ja miksi? Se voi olla lomailua, retkeilyä tai puiden halaamista tai vaikka terveyteen ja meditaatioon liittyvää luonnossa liikkumista, erilaisten maisemakokemuksien hakemista. Sienestys, marjastus, lintubongaus ja valokuvaus ovat toimimista luonnossa. Niissäkin on perustana luontosuhde, mutta fyysinen tarkoitus ja toiminnan päämäärä ei välttämättä johda syvemmän "kalevalaisen" havainnon muodostumiselle. Toki näissäkin yhteyksissä voi luonnon tuottama esteettinen tai eettinen kokemus viedä huomion niin, että marjat, sienet ja valokuvaaminen unohtuvat, kun kokijassa muodostuu ihmettelyn ja syvän kunnioituksen mielentila ja siitä seuraava ihmisluonnon ja maisemaluonnon integraatio. Tuon yhdentymisen voi helposti kokea erityisesti Kolin kansallispuiston "suomalaisissa mielenmaisemissa". Silloin on syntynyt kalevalainen luontosuhde, joka ilmenee ihmisen tietoisuudessa virkistävänä ja esteettisenä "kohottavana" kokemuksena ja monessa tapauksessa kokijan itsetuntoa vahvistavana elävänä eettisenä ja inspiroivana luontosuhteena. Sen kautta alkaa herätä myös ihmisen tietoisuus vastuullisuudesta luonnon suhteen.

Luonnon ilmiöiden kokemusta ja elämystä seuraa Kalevalaisessa luontosuhteessa inspiraatio ja ymmärrys. Kun ulkoinen luonto ja ihmisluonto sulautuvat luontoelämyksessä yhteen, muodostuu ihmismielessä henkinen havainto - kokemus jossa silmällä ja sydämellä on välitön yhteys, jonka suhteen "järjellä ei ole vartijan valtaa". Silloin on mahdollista, että kokijalle muodostuu Kalevalainen luontosuhde, joka avaa kokijassaan syvätietoisen kokemuksen ihmisen itseydestä ja ihmisyydestä moraalisena kosmisena organismina.

Perinteen taustaa ja historiaa

Tällaisessa eteerisessä luontosuhteessa ovat saaneet alkunsa Kalevalan runot ja on syntynyt suomalainen mytologia. Kalevalainen luontosuhde on ihmettelyn ja syvän kunnioituksen vallassa muodostuva ihmisluonnon ja maisemaluonnon synteesi, jonka voi elämyksellisesti kokea erityisesti Kolin kansallispuistossa "suomalaisena mielenmaisemana". Tällaisen luontosuhteen kokivat itsessään tunnetut suomalaiset taiteilijat, ns. kulttuurikarelianistit 1800 -luvun lopussa Kolin luonnon ja maisemien inspiroimana. Se oli suomalaista identiteettiä vahvistava itseyden kokemus, jonka seurauksena syntyi ikimuistoista universaalia taidetta: musiikkia, kuvataidetta, kirjallisuutta ja draamaa. Nämä taiteilijat olivat Kalevala-eepoksen laatijan Elias Lönnrotin jälkeisen ajan "runolaulajia". Kalevalainen myyttinen runolaulu ja suomalaisen mytologiatiedon vuodatus ei päättynyt Suomen kansallis-eepoksen syntymiseen, ei myöskään Elias Lönnrot ollut viimeinen suomalainen runolaulaja. "Laulamisen" voimme nyttemmin ajatella tapahtuvan muissa muodoissa kuin mitä oli kaikkien Kalevala-opusten (6) kohdalla on tapahtunut.  

Kalevalainen luontosuhde voi antaa ihmiselle kokemuksen ja ymmärryksen siitä mikä ihminen on - ja siihen meitä pyrkii ohjaamaan myös itse Kalevala.

Tutkimus on osoittanut, että myyttinen laulurunous ja eeposten synty noudattavat tiettyä säännönmukaista kaavaa. Tuota vaiheittaista "polkua astellen" näkymätön elämystieto laskeutuu näkyvään kuvanomaiseen myyttiseen 'esikäsitteelliseen' muotoon ja tuottaa vastaanottajaan syvältä koskettavan mielikuvallisen elämyksen. Tämä tapahtuu samalla eteerisellä kokemisen alueella kuin kalevalainen luontosuhde koettiin silloin, kun kalevalaiset inspiraatiot ottivat "tietäjälaulajan" valtoihinsa.

On havaittu, että kalevalaisen runotiedon vuodatuksessa vaikuttaa tietty kulttuurihistoriallinen sykli, jonka rytmissä "tietäjälaulajan" tehtävään armoitetut taiteilijat aina aika ajoin luonnossa kokemissaan inspiraatioissa kuulevat "kosmista laulua" ja luovat edelleen kalevalaista mysteeritaidetta ja tuottavat sen kautta ihmiskunnan kehityksen tarvitsemaa universaalia syvätietoa, kukin omassa genressään. Tätä esikäsitteellistä syvätietoa Elias Lönnrot, keskeisin Kalevalan laulaja, nimitti "yötiedoksi" erotuksena arkisesta päivätiedosta. Syystäkin Suomen kansaa on myös sanottu yötiedon kansaksi.

KALEVALAISEN "YÖTIEDON KANSAN" SUHDE LUONTOON

Myyttistä maailmanselitystä taiteellaan tuottava "tietäjärotu" ei suinkaan ole kadonnut, vaikka suullisella laululla ilmaiseminen on väistynyt. Siksi kalevalaiseen luontosuhteesta alkunsa saava ja siihen merkitystiedolla jalostuneena palaava "syntypolku" on perusteltua liittää tähän luontosuhteen kuvaukseen, joka kuvaa kaavamaisesti kuinka luontoelämyksestä saatu aluksi sanallista muotoa vailla oleva henkinen vaikutelma, inspiraatio, askel askeleelta muotoutuu taideteokseksi myyttisen muotoon.

Seuraavaksi esitettävä 'kaava' perustuu edesmenneen Kansainvälisen eeposinstituutin johtajan ja tutkijan Lauri Hongon ja mytologi-runolaulajan ja mm. Mytologia Fennica Epoksen koonneen monialataiteilijan Seppo Huunosen eeppisen runolaulun kokemuksiin ja eepossyntyjen tutkimuksiin.

MYTOLOGISEN EEPPISEN RUNOLAULUN SYNTYPOLKU:

1 ) INSPIRAATIO. Innoitus jolla ei aluksi ole sanallista muotoa; prosessin kuluessa se saa käsitteellisen ja ajateltavan muo­don.

2) TRANSFORMAATIO. Innoitus alkaa hahmottua "tarinahahmoksi" maailmanselitystiedon piiriin.

3)  MANIFESTAATIO. "Tarinahahmo" laskeutuu kalevalaiselle draamalliselle näyttämölle sen myyttisille tapahtumapaikoille ja henkilögalleriaan.

4) FORMULAATIO.  'Tarina' muotoutuu 'kalevalakielisiin' runoelementteihin, sanontoihin ja säekliseisiin, joissa tarinan juoni ja henkilöt alkavat toimia ja elää.

5) FORMAATIO. Tarinan 'sanoma' on nyt kalevalaisessa eeppisessä formaatissa. Se on hengen  maailman vuodattamaa "maailmanselitystietoa", jolle tietäjä-taiteilija-runolaulaja on antanut taiteellisen muodon.

6) INFORMA. Nyt sanoma omana olemuksellisena teoksena "asetetaan maailmaan".

7)  REFORMA. Mysteeritaideteoksen avaamista taiteellisissa kokemuksissa voi niiden vastaanottaja saada olennaisia virikkeitä itseymmärryksen kehittymiselle ja maailmankatsomuksen uudistumiseen.       

Tämä kaikki tapahtuu taiteellisena luovana prosessina "laulajan" tietoisuudessa. Taide-elämyksessä puolestaan vastaanottaja kulkee teoksen antamana elämystiedon tien päinvastaiseen suuntaan ja tulee sisimmässään siihen kalevalaisen luontosuhteen alkutilaan, jossa "laulaja" alun alkaen inspiroitui eeposlauluun. Näin tiedonympyrä sulkeutuu, kosminen viesti on tullut inhimillisen kehityksen esikuvaksi ja inhimilliseksi kulttuuriksi.

Tällä tavalla "eepospolku kuljetaan" silloin, kun kulttuurissa on muodostunut perinteinen kielellinen aineisto ja kerronnan muoto, johon uusi sanottava voi manifestoitua, kuten Kalevalan myyttiseen maailmaan. Kuinka luontoelämyksestä saatu aluksi sanallista muotoa vailla oleva henkinen vaikutelma, inspiraatio, askel askeleelta muotoutuu myyttisen muotoon taideteokseksi.

Kalevalaisen luontosuhteen tärkeä ilmentymä on myös laajan kansallisten luontopyhäkköjen eli kansallispuistojen verkoston toteuttaminen. Kolin kansallispuiston perustaminen vihdoin vuonna 1991 loi uuden mahdollisuuden luonnosta vieraantuvalle ihmiselle elvyttää luontosuhdettaan, oppia ymmärtämään itseään osana luontoa. Kansallispuistojen luonnossa ja mielenmaisemissa liikkuvat löytävät kalevalaisessa luontosuhteessa itsessään luontorauhan kuten aikanaan löysivät kalevalataiteilijat ja karelianistit.

Kalevalainen luontosuhde merkitsee mielenrauhaa ihmisluonnolle ja luonnonrauhaa planeettamme luonnolle.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Tietoa ihmisen ja luonnon suhteen merkityksestä ihmisen fyysiseen, sielulliseen ja henkiseen hyvinvointiin ja kehitykseen vaikuttavista voimista ja tekijöistä välittävät tämän esityksen tekijät Kalevalaisen Kulttuurin Liitto ry (KKL) ja Ukko-Kolin ystävät ry sekä kansainväisestikin verkostoituneet Kansallispuistojen ystäväyhdistykset, jotka toimivat puistoja ylläpitävien organisaatioiden kanssa hyvässä yhteistyössä. Esimerkiksi KKL on verkostoitunut moneen kulttuuri toimintojen suuntaa ja tuottaa kirjoja ja lehtiartikkeleja aiheesta sekä tekee tutkimustyötä sekä järjestää esitelmätilaisuuksia omalla alallaan.

Voidaan todeta myös, että kansainvälisen verkostoitumisen kautta on alkanut muodostua eräänlaista ylikansallista "uuskarelinismia". Monet taiteilijat ovat omassa tuotannossaan suuntautuneet mytologisiin sisältöihin ja pyrkivät kehittämään taiteen valtavirroista poikkeavaa syvällisempää ilmaisua joissa, kuten kalevalaisissa aiheissa, "alkusynnynyt" ja ns. "ihmisyyden probleema" ovat keskeisiä näissä pyrkimyksissä, kuten aikanaan "karelianisteilla" - monet myös hakevat pitkien matkojen takaa inspiraatioitaan suomalaisista kansallismaisemista ja "mielenmaisemista". Tästä hyviä esimerkkejä ovat Kolin  Taiteilijaresidenssitoiminta ja Kolin lammaspaimenpalvelun saama suuri suosio.

Perinteen tulevaisuus

Suomen valtiollisen itsenäisyyden SUOMI 100 -juhlavuoden merkeissä Juhannuspäivänä 24.06.2017 Kalevalaisen luontosuhteen perustalle julistetaan Ukko-Kolilla yleisen ja yhteinen LUONTORAUHA - PAX NATURA. Seuraavana päivänä 25.06 tapahtuma jatkuu KKL:n  Kalevala-Koulun esitelmällä ja keskustelulla aiheena: "Kalevalainen luontosuhde". Tarkoituksena on, että "julistuksesta" tulee joka jokavuotinen Juhannuksena vietettävä tapahtuma.

Metsiä ja luontokokemuksia rakastavan pohjoisen yötiedon kansan KALEVALAINEN LUONTOSUHDE ja kansan syvätiedon kulttuuriperintö tulisi liittää Aineettoman maailmanperinnön luetteloon ja kylvää näin "menneisyyden siemenet tulevaisuuden kasvuksi". 

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kalevalaisen Kulttuurin Liitto ry (KKL)

Seppo Huunonen, puheenjohtaja

yhteyshenkilö seppo.huunonen@kalevalacult.net

+358500258454

Ukko-Kolin Ystävät ry

Lasse Lovén, puheenjohtaja,  

lasse.loven@gmail.com

+358401703886

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

R. Wilenius: teoksessa "Kolme näkijää ja tekijää" / Elias Lönnrot (1986);

Lauri Honko (toim.): Kalevala ja maailman eepokset. Kalevalaseuran vuosikirja 65. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1987 sekä mm. Pirta-lehti artikkeli (1999);

Seppo Huunonen: "Mytologia Fennica Epos - Uuden Laulun Kalevala" esipuhe (2004);

Lennart Meri: "Revontulten porteilla" (1974) sekä "Hopeanvalkea" (1977);