Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto
| Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto on elävä kulttuuriperinteen ja yhdessäolon muoto. Kansanomaisella paritanssilla Suomessa tarkoitetaan sosiaalista pareittain tanssimisen kulttuuria viimeistään 1600-luvulta alkaen. Tuolloin pareittain tanssiminen syrjäytti hiljalleen muut tanssikäytänteet ja nousi keskeisimmäksi tanssimuodoksi säilyen tähän päivään asti osana suomalaista kansantanssikulttuuria. Tanssisoitolla tarkoitetaan kansanmusiikkia, joka on syntynyt tanssien säestämiseen ja säilynyt elävänä yksin- ja yhdessäsoittamisen kulttuurina.
Perinnettä harjoitetaan tänä päivänä satojen ihmisten toimesta sekä järjestäytyneesti että pienemmissä yksityisissä yhteisöissä. Kansanomaista paritanssia ja tanssisoittoa harjoitetaan perheissä ja suvuissa, joissa se siirtyy eteenpäin sukupolvelta toiselle, tapahtumissa, festivaaleilla, harrastusryhmissä ja osana erilaisten yhdistysten toimintaa. Myös jotkut kansantanssin harrastajien esiintyvät ryhmät harjoittavat sosiaalista paritanssia ja tanssisoittoa esitystoiminnan ohessa. Järjestäytynyttä toimintaa on muun muassa yhdistyksissä, jotka järjestävät sekä kansanomaisen paritanssin ja tanssisoiton opetusta tai vapaan tanssin tilaisuuksia. Opetus voi olla kurssimuotoista tai työpajatyyppistä toimintaa. Usein opetustilanteen ohessa järjestetään myös niin sanotut vapaat tanssit, joissa opittuja taitoja pääsee käyttämään.
Perinnettä harjoittaa laaja ja monipuolinen yhteisö tanssijoita ja muusikoita, jotka toteuttavat, tutkivat ja opettavat tätä tanssin ja tanssisoiton liittoa. Yhdistyksissä toimivat intohimoiset perinteen harjoittajat, jotka haluavat pitää perinnettä yllä ja laajentaa sitä. Ydinkohderyhmä ja perinteen harjoittajat ovat nuoria ja aikuisia ympäri Suomen.
Suomessa on kansanomaiseen paritanssiin ja tanssisoittoon erikoistuneita pienempiä rekisteröityneitä yhdistyksiä, sekä seuratoimintaa, jossa paritanssi ja tanssisoitto on pieni osa suurempaa toimintaa. Alan järjestöt ja instituutiot, muun muassa Finlands Svenska Folkdansring, Finlands Svenska Spelmansförbund, Föreningen Brage i Helsingfors, Kansanmusiikki-instituutti, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus, Kanteleliitto, Karjalainen Nuorisoliitto, Perinnearkku, Pro Kaustinen, Rahvaanmusiikin kerho, Suomalaisen Kansantanssin Ystävät, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Suomen Kansantanssi-instituutin puolesta ry, Suomen Nuorisoseurat edistävät perinteenharjoittamista.
Perinteen harjoittamista esiintyy myös vapaamuotoisesti ja spontaanisti yksityisissä tilaisuuksissa, juhlissa ja festivaaleilla. Kansanmusiikkiyhtyeet voivat esiintyä tarkoituksenaan tarjota tila sosiaaliselle paritanssille, jolloin yhteys on myös elävä. Tällaista tanssisoittoperinnettä harjoittavat hyvin monet esiintyvät kansanmuusikot ja yhtyeet, koska sille on sosiaalinen ja funktionaalinen tilaus. Perinnettä harjoitetaan myös osana lavatanssikulttuuria.
Perinteenvälittäjinä ja kehittäjinä toimii koulutettuja musiikin ja tanssin ohjaajia ja opettajia. Korkeakoulutasoista kansantanssin opetusta järjestetään Oulun ammattikorkeakoulussa ja kansanmusiikin korkeakoulutasoista opetusta järjestetään Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja Centria-ammattikorkeakoulussa. Järjestöt, yhdistykset ja vapaan sivistystyön laitokset kouluttavat ohjaajia. Perinne siirtyy eteenpäin myös ilman muodollista koulutusta.
Perinteen harjoittaminen
Kansanomaisella paritanssilla tarkoitetaan perinteeseen pohjaavia tanssilajeja, joita tanssitaan elävästi ja spontaanisti, vapaasti muunnellen. Tanssilajeja ovat esimerkiksi masurkka, polkka, valssi, sottiisi, polska, hambo ja jenkka.
Kansanomaisen paritanssin ja tanssisoiton tilanne vaatii sekä soittajia että tanssijoita toteutuakseen. Tilaisuuksissa yhdistyy elävä musiikki ja vapaamuotoinen, perinteeseen pohjaava paritanssi. Olennaista on musiikin ja tanssin elävä ja vuorovaikutteinen yhteys.
Paritansseihin hakeudutaan omaehtoisesti sosiaalisen tarpeen kutsumana. Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto voivat syntyä vailla ulkoista ohjausta, jolloin tilanteessa ei ole opetusta tai seremoniamestaria, vaan tila kehkeytyy läsnäolijoidensa mukaiseksi. Toisaalta perinnettä harjoitetaan myös tilanteissa, joissa tansseja opetetaan toisille. Usein opetustilanne valmistaa vapaisiin tansseihin.
Vaikka kansanomaiset paritanssit toteutuisivat itseohjautuvina, tanssivan parin hetkessä luomina, niin rytmiikka ja liikekieli pohjautuu vahvasti perinteeseen. Soitettava musiikki tarjoaa kullekin tanssilajille ominaisen rytmiikan, johon on olemassa perinteiset perusaskeleet. Riippuen tanssiparin kokemuksesta, rohkeudesta ja luovuudesta opittuja tanssiaskeleita muunnellaan tai keksitään täysin uusia liikekombinaatioita, jotka kuitenkin pysyvät soivan musiikin antamassa tanssilajissa.
Parhaimmillaan tilanteissa tanssijat innostavat muusikoita yhtä lailla kuin muusikot tanssijoita. Taitavat tanssijat ohjaavat tanssillaan ja sen vivahteilla soittajia kuten soittajat soittonsa laadulla innostavat liikekieltä.
Ilmiö elää Suomessa monissa muodoissa eri puolilla maata. Tilanteita syntyy spontaanisti kansanmusiikki ja -tanssitapahtumien yhteydessä. Perinteen harjoittamisen tilaisuuksia myös järjestetään säännöllisesti tai epäsäännöllisesti eri paikkakunnalla aktiivisten harrastajien toimesta. Myös sukujen ja perheiden kesken perinnettä pidetään yllä.
Perinteen taitajat pystyvät toteuttamaan vapaata improvisatorista tanssia ja soittoa, jossa jokainen ottaa tilaa ja antaa tilaa muille. Tätä taitoa pystytään opettamaan yksinkertaisimmillaan kävelyyn pohjautuen. Oppimista tapahtuu myös vapaissa tanssitilanteissa ilman että asetutaan oppilaan ja opettajan rooliin. Tämän päivän tanssikäsityksessä voidaan hakeutua kohti keskustelevampaa paritanssia, jossa perinteiset kaavat ja roolit muuntautuvat.
Tanssia voidaan toteuttaa myös tanssin vakiintuneihin kaavoihin perustuvassa muodossa, jossa varioidaan kaavan sisällä. Tänä päivänä ei jaotella tanssijoita enää binäärinormatiivisesti miehen/naisen rooleihin, vaan perinteenharjoittajat ohjataan tutustumaan turvallisemman tilan periaatteisiin ja noudattamaan niitä. Tavoitteena on kutsua kaikenlaiset ihmiset mukaan, jotta perinne myös säilyy elävänä.
Jotkut perinteenharjoittajat kuvaavat tanssimista ja soittamista yhtenä identiteetin osana. Kynnys tanssimiseen on matala, koska he ovat kasvaneet sosiaalisen tanssimisen kulttuuriin. He ovat saaneet kokemuksen siitä, että perinnettä harjoittamalla voi saada niin yhteyden toisiin ihmisiin, nautintoa, sosiaalista pääomaa kuin merkityksiä elämäänsä.
Perinteen taustaa ja historiaa
Paritanssin ja tanssisoiton historiaa taustoitetaan harmillisen usein erillisinä tekemisen muotoina, vaikka nykykäsityksen valossa kansanomaiset paritanssi ja tanssisoitto nähdään yhtenä ilmiönä.
Pelimannien syntytarinoissa ei ole tietoa, että pelimannit olisivat koskaan alkaneet harjoitella tullakseen juuri tanssisoittajiksi tai hääpelimanneiksi, vaan poikkeuksellinen lahjakkuus soitossa teki heistä hääpelimanneja. Tanssisoiton perinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle muun muassa kisälli-mestari-periaatteella. Esimerkiksi vuosina 1880–1940 syntyneiden eteläpohjalaisesten soittajien kertomusten mukaan tilaisuuksissa joissa tanssittiin, istui aina pelimanni soittamassa. Lapset saattoivat kuunnella koko illan sillankaiteella, riihen kynnyksellä, tuvan penkillä tai pöydällä istuvaa pelimannia ja painaa tarkkaan mieleensä mitä pelimanni soitti. Soittohetkissä välittyi myös pelimannien eleet, ilmeet, liikkeet ja liikkumattomuus, sävelet ja hiljaisuus sekä teot, tunteet ja arvot. Vähitellen lasten mielissä havainnot muodostuivat tavoiksi ja käytänteiksi.
Kun lasten kuulema tanssimusiikki vaihtui polskasta polkan kautta haitarijatsiin, lasten musiikillinen kasvuympäristö muuttui. Samalla muuttuivat myös esikuvat, arvot, normit ja samaistumisen kohteet. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla nämä muutokset tapahtuivat hyvin hitaasti ja eripuolilla maakuntaa eri aikoina. Tanssisoitto siirtyi vahvasti esikuvien kautta, ja vaikka esikuvat muuttuivat naapurin pelimannista radiosta kuultuun jatsiorkesteriin, perinteen siirtymisessä pysyi läsnä lapsen taipumus etsiä samaistumisen kohteita.
1700-luvun lopulle asti paritanssit perustuivat tanssitilassa tietyllä paikalla tapahtuvaan liikkumiseen. Tanssiparit saattoivat pyöriä, toteuttaa erilaisia liikesarjoja vastakkain tai vaihtaa paikkoja keskenään, mutta tilassa tanssiparit eivät liikkuneet laajemmin. Liikkumisesta tuli tanssitilassa etenevää ja progressiivista 1800-luvulla. Liikkumisen periaatteet muuttuivatkin voimakkaasti. 1800-luvun paritansseissa tanssiparit kulkivat yleensä tanssitilaa ympäri ja ainakin jossain määrin samalla pyörivät keskenään. Yleensä tanssittiin tilassa vastapäivään, nykyisin kutsuttuun “tanssisuuntaan”. Paripyörintä tapahtui myötäpäivään. Myös muut liikkumis- ja pyörimissuunnat olivat käytössä.
Tilassa liikkuva tanssi vaikutti myös tanssitilojen muuttumiseen, sillä parin liikkuessa ja pyöriessä tanssitilassa ympäri hyvä tanssialusta oli melko tasainen ja tilan suuri. Tämä tanssitavan murros onkin hyvin todennäköisesti vaikuttanut tanssilavojen rakentamiseen 1800-luvun lopulla.
Polskaa ja menuettia uudemmat paritanssit juurtuivat vahvaan asemaan suomalaisessa tanssikulttuurissa 1800-luvun aikana. Yhdessä amerikkaisten paritanssien kanssa ne syrjäyttivät 1900-luvulle tultaessa lähes kaikki muut yleisissä tanssitilaisuuksissa tanssittavat tanssimuodot.
1900-luvun aikana lavatanssit muuttuivat valtavirran paritanssiksi ja kansanomainen muoto lähes kokonaan syrjäytyi uuden tanssimusiikin tieltä, kunnes kansanomaisia paritansseja alettiin tietoisesti elvyttämään ja ne nousivat uuteen kukoistukseensa. Nykyisin pelimannit voivat soittaa jammailemalla kansanmusiikkia, aiemmin soittajilla oli tietty valmisteltu tanssiohjelmisto.
Tanssiminen on kiinteä osa yhteiskuntaa. 2000-luvulla kansanomaisen paritanssin sisällä tapahtuneet rakenteelliset muutoksen peilaavat myös yhteiskunnan muutoksia. Tanssipari ei enää muodostu miehestä ja naisesta, vaan 2000-luvulla puhutaan vahvemmin viejästä ja seuraajasta tai käytetään muita ei-sukupuolittavia termejä. Tanssiparin roolien tehtävät vaihtelevat ja tanssiminen on keskustelevampaa vahvojen roolien tehtävien sijaan. Kansantanssikulttuurissa 2000-luvun alussa vahvana noussut soolotanssiminen on vuorotellut parin kanssa tanssimisen ohella kahdenkymmenen vuoden ajan. Tässä ajassa ymmärretään, että musiikki ja tanssi tarvitsevat yhtä lailla toisiaan.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Tanssi- ja soittotaito siirtyy eteenpäin yhdessä tanssien ja soittaen yhteisissä tilaisuuksissa. Oppimisesta ei vastaa pelkästään opettajat, vaan koko tanssi- ja soittoyhteisö, jossa vertaisoppimisella on suuri rooli.
Perinteenvälittäjinä ja kehittäjinä toimii koulutettuja musiikin ja tanssin ohjaajia ja opettajia. Järjestöt, yhdistykset ja vapaan sivistystyön laitokset kouluttavat ohjaajia. Perinnettä välitetään sukupolvelta toiselle kutsuen ihmisiä yhteen tanssin ja soiton pariin järjestämällä erilaisia kursseja, tapahtumia ja koulutuksia. Perinteen siirtämisen tueksi tehdään myös kansanomaisen paritanssin ja -soiton videoita. Usein perinteenharjoittamisen pariin päädytään perheen yhteisen harrastuksen kautta jo lapsena.
Järjestäytyneen toiminnan lisäksi perinne välittyy sukupolvelta toiselle. Perinne elää perhepiirien lisäksi erilaisissa tapahtumissa, kuten Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, joissa lapset ja nuoret saavat elävän esimerkin perinteen harjoittamiseen osallistumisesta. Tanssi- ja musiikkiperinne kasvaa luontevaksi osaksi elämää monin eri tavoin.
Nykyään perinne siirtyy esimerkiksi Nordic Dance Helsinki -klubi-iltamissa, jotka järjestetään kerran kuussa. Viikonlopun mittainen Hailuodon paritanssiretriitti kokoaa paritanssin ja tanssisoiton liitosta kiinnostuneita ihmisiä yhteen vuosittain. Helsingissä esimerkiksi Opiskelijakansantanssijat ja Perinnearkku järjestävät jameja kerran kuussa, Oulussa taas Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys. Orivesi All Stars -pelimanniorkesteri toimii maanlaajuisesti ja perehdyttää soittajia perinteisen ja uudemman tanssimusiikin soittamiseen. Lisäksi viikoittaista kansanomaisen paritanssin ja tanssisoiton opetusta järjestetään kurssimuotoisesti ympäri Suomea.
Tanssitalo-toiminta on kehittynyt alkaen 1990-luvulla, mikä on elvyttänyt paritanssiharrastusta. Museoviraston rahoittama Pispalan Sottiisin “Koko Suomi osaa Sottiisia” -hanke ja hankkeeseen kuuluvat paritanssinlähettiläät, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen Tanssiin kutsu -vuositeema koko alalle ja KanTaMus-digipedagogiikkahanke ovat siirtäneet perinnettä 2020-luvulla.
Tarkkaa perimätietoa ei kaikilta osin ole olemassa siitä miten perinne on ennen siirtynyt eteenpäin. Perinnettä on välitetty eteenpäin muun muassa tanssin ja musiikin julkaisujen välityksellä. Perinnettä konstruoidaan ja sen sisältöä kuvitellaan, kun siirrytään lähdemateriaalin eli nuottikirjoituksen, äänitteiden ja tanssimuistiinpanojen ulkopuolelle vanhempaan materiaaliin.
Perinteen turvaaminen
Perinteen turvaamiseksi tulee lisätä kaikentasoisen elävän perinteen harjoittamisen arvostusta ja lisätä tietoisuutta toiminnasta. Kulttuurin rahoitusta tulee nostaa valtakunnallisesti ja paikallisesti. Kansantanssin ja kansanmusiikin ammattilaisten työoloja tulee parantaa, jotta osa perinteen tieto-taidosta ei poistu alalta lyhyen työuran jälkeen. Tanssin ja musiikin perinnekulttuurin harjoittaminen tulee saada osaksi koulujen ja varhaiskasvatuksen toimintaa. Sosiaalisen kansantanssin elementtit ja ryhmätanssit opetuksessa leikinomaisesti palvelevat tavoitetta, että Suomessa tanssittuja tanssit alkavat näyttäytyä tavanomaisena osana paikalliskulttuuriamme, kuten esimerkiksi ceilidh-perinne Skotlannissa.
Perinnettä uhkaa yleinen ihmisten liikkumattomuus ja yhteiskunnassa vallalla oleva individualismi. Kansantanssiyhteisöissä huolta aiheuttaa esimerkiksi yksin tanssittavan materiaalin suosio erityisesti nuorten keskuudessa pareittain tanssimisen sijaan. Perinteen saavutettavuuden uhkana on paritanssikulttuurin heteronormatiivisuus ja binääriseen sukupuoliajatteluun pohjaavaa toiminta, joka ei ole turvallinen ja mahdollinen tila kaikenlaisille ihmisille. Lisäksi korona-aikojen jälkeinen toimintojen uudelleen käynnistäminen on jarruttanut monia juuri ennen pandemiaa syntyneitä avauksia ja kehityssuuntia.
Perinteen elinvoimaisuuden uhkana ovat toiminnan, hankkeiden ja projektien vähäinen ja epävarma rahoitus. Riittävän suurta ja esteetöntä tilaa toiminnan järjestämiseksi ei ole aina tarjolla. Pienet resurssit vaikuttavat myös tiedotukseen, joka ei tavoita kaikkia perinteestä mahdollisesti kiinnostuneita. Tilaisuuksia on suhteellisen vähän, painottuen suuriin keskuksiin.
Perinteen harjoittamisen uhkana voidaan pitää myös sitä, että kansanmusiikkitoiminta ja kansantanssitoiminta eivät kohtaa toisiaan. Esimerkiksi nykyisin on hyvin harvinaista, että kansantanssiryhmällä olisi säestäjä tai muusikot osana tanssiryhmän arkista toimintaa.
Uhkien vähentämiseksi ja torjumiseksi perinteen harjoittamisen tilaisuuksia ja tapahtumia tulee järjestää laajalti koko valtakunnassa myös alueellisen saavutettavuuden nimissä. Mahdollisissa opetustilaisuuksissa tulee huomioida myös vasta-alkajat. Erityisen tärkeää on, että tanssitilaisuuksiin pyrittään järjestämään elävä musiikki. Nyt jo perinteen turvaamiseksi järjestetään erilaisia ja erisyklisesti toistuvia tilaisuuksia ja tapahtumia sekä koulutusta niin ammattikoulutuksessa kuin harrastajatasolla. Kansantanssin ja kansanmusiikin ammattioppilaitokset pyrkivät tekemään yhteistyötä kokoajan enenevissä määrin. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskuksen asettamat koko alan vuositeemat mahdollistavat laajempaa näkyvyyttä perinteenharjoittamiselle.
Kuinka perinnettä tallennetaan
Kansantanssien soittoa on tallennettu 1800-luvulta alkaen suhteellisen paljon. Tallennusta harjoittivat yksittäiset henkilöt keräämällä sävelmistöä paikallisilta soittajilta. Kerättyä sävelmistöä löytyy esimerkiksi SKS:n kokoelmista, Tampereen kansanperinteen laitoksen arkiston Ala-Könnin kokoelmista, Kansanmusiikki-instituutin arkistosta, maakunta-arkistoista tai SLS/Finlands Svenska Folkmusikinstitutin arkistoista. Arkistomateriaalia on julkaistu uusina julkaisuina melko kattavasti.
Tanssin arkistomateriaaleja ja tallennustoimintaa hoitaa esimerkiksi seuraavat järjestöt: Finlands Svenska Folkdansring, Föreningen Brage i Helsingfors, Kansanmusiikki-Instituutti, Suomen Kansantanssi-instituutin puolesta SKIP ry, Karjalainen Nuorisoliitto, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ja Teatterimuseo.
Yhdistysten toimintakertomukset ja omat videoarkistot ovat paikallista tallentamista.
Perinteen tulevaisuus
Perinne on elävämpää kuin pitkiin aikoihin. Nykyisin tunnistetaan, että länsimaalainen taidekäsitys on eriyttänyt tarpeettomasti eri taidemuotoja, kuten tanssin ja musiikin, toisistaan. Tanssi ja musiikki onkin erotettu toisistaan monella eri tasolla. Länsimaissa tanssin ja musiikin suhde - jos sitä on ylipäätään otettu esiin - on yleensä nähty funktionaalisena. Musiikkia on pidetty ehtona tanssille, mutta silti siitä tiukasti erillisenä.
Perinteen tulevaisuudessa ja nykyhetkessä pyritään palauttamaan taidemuodot yhteen yhdeksi jaetuksi perinteeksi, yhdeksi taidemuodoksi. Yhteiskunnassa vallalla olevasta individualismista huolimatta - tai siitä johtuen - kansanomaisten paritanssien suosio, niin kuin paritanssien suosio ylipäätään, on kasvanut 2010-luvulta eteenpäin. Kansanmusiikin ja kansantanssin alan ensimmäisen yhteisen kulttuuripoliittisen tavoiteohjelman, VISIO2025:n, yksi osa-alue on toisiaan lähestyvät kansanmusiikin ja kansantanssin kentät. Vision laatimisella on mitä ilmeisimmin ollut vaikutusta, sillä kansantanssin ja kansanmusiikin kenttien lähentyminen näkyy vahvasti juuri kansanomaisen paritanssin ja tanssisoiton teeman äärellä.
Toisin kuin monia perinteenharjoittamisen lajeja, ei kansanomaista paritanssia ja tanssisoittoa uhkaa perinteenharjoittajien vanheneminen. Suomessa panostetaan lasten ja nuorten kansanmusiikin ja kansantanssin kouluttamiseen valtakunnallisten leirien, tapahtumien ja esimerkiksi satoja lapsia saavuttavan Näppäritoiminnan muodossa.
Kuten aiemmin yllä on todettu, tänä päivänä tanssijoita ei enää jaeotella binäärinormatiivisesti, vaan perinteen harjoittajat ohjataan tutustumaan turvallisemman tilan periaatteisiin ja noudattamaan niitä. Tämä on kansantanssin ja kansanmusiikin vahvuus nykyajassa ja houkuttelee todennäköisesti yhä enenevissä määrin monenlaisia osallistujia perinteen pariin.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Pohjois-Pohjanmaan Kansanmusiikkiyhdistys ry
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videot
Kokkola TV - Kaisu Försti, Muusikko, Evijärvi. Mestaripelimanni vuodelta 1980 kertoo tanssin säestämisestä.
Verkkolähteet
SottiisiMoves 2020 – Saa tanssia!
Antero Vipunen - haja-ajatuksia kansantanssista. Suomalaisen kansanomaisen tanssin historia pähkinänkuoressa 3: varsinaiset paritanssit (keskeneräinen käsikirjoitus).
Alan toimijoiden sivustot
KamuKanta - kansanmusiikin ja kansantanssin tietoa yhteenkeräävä sivusto
KanTaMus – Kansantanssin ja kansanmusiikin digipedagogiikka
Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan koulutusohjelma
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä
Centria-ammattikorkeakoulun musiikkipedagogin koulutusohjelma
Kirjallisuus ja artikkelit
Asplund, Hoppu, Laitinen, Leisiö, Saha, Westerholm. 2006. Kansanmusiikki.toim. Kerola-Innala, P & Lönnroth, Maasala, Valkama, Wessman. WSOY.
Talvitie-Kella, Tuuli. 2008. Soittaja oppijana. Vuosina 1880–1940 syntyneiden eteläpohjalaisten soittajien ensikosketukset musiikkiin ja soittamiseen. Kasvatus & Aika 2 (2), 7–28. https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68154
Talvitie-Kella, Tuuli. 2010.Hääpolskasta haitarijatsiin : 1900-luvun alun tanssimusiikkikulttuuri eteläpohjalaisten tanssisoittajien kertomana, kokemana ja soittamana.
Paula Kettu & Jutta Wrangén. HIVUTTAUDU JA HYTKY! Kansanomaisten paritanssien kehitys nykymenneisyydessä ja nyt
Petri Hoppu. Tanssi ja musiikki - yhdessä vai erikseen?
Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1984