Kanteleen soitto ja rakentaminen

From Elävä perintö -wiki
Jump to navigation Jump to search
Kanteleen soitto ja rakentaminen
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Suomi
Asiasanat musiikki, soittimet, soitinrakennus, kansallissoitin

Siba Folk Big Bandin kanteleensoittajat. Kuva: Heikki Tuuli 2017.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kanteleen tuntee koko Suomi. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa sen asema on ratkaisevan tärkeä. Kanteletta alettiinkin kutsua kansallissoittimeksi Kalevalan julkaisemisen ja kansallisromanttisen aatteen myötä. Kalevalan kantele on viisikielinen, ja tämä alkuperäisin muoto onkin tunnetuin. Useimmille on kuitenkin tuttu myös kanteleen myöhempi kehitys nykyiseksi nelikymmenkieliseksi soittimeksi. Monelle kantele on vain kansallinen symboli, josta lauletaan hengellisissä ja maallisissa lauluissa, mutta useimmat tuntevat sen myös soittimena, jota soitetaan kaikkien musiikinlajien piirissä.

Kanteleensoittajia on kaikkialla Suomessa. Toiminta on järjestäytynyttä virallisiin opetuksen instituutioihin sekä yhdistyksiin, kuten Kanteleliitto ry sekä Kanteleensoiton Opettajat ry. Toisaalta toiminta on myös yksityistä, sillä kantele on vuosisataiseen tapaan monille edelleen hyvin henkilökohtainen soitin.

Kanteletta soitetaan yksin, laulujen säestyksenä, kanteleyhtyeissä sekä kaikenlaisissa muissa yhtyeissä. Monissa kouluissa sitä soitetaan musiikkitunneilla ja juhlissa. Yleisin tapa lienee edelleen soittaa kanteletta yksin. Soittajat ovat kaikenikäisiä ja taustaltaan kaikenlaisia, pienten lasten musiikkileikkikouluista kansalaisopistojen harrastajiin ja kotisoittajiin, musiikkiopistojen opiskelijoista Taideyliopiston taiteellisen tohtorintutkinnon tekijöihin. Viimeksi mainittuja opiskelee sekä klassisen musiikin että kansanmusiikin opetusohjelmissa. Kanteleensoiton ammattilaisia on kymmeniä.

Kanteleita rakennetaan eri puolilla maata. Monet tekevät harrastuksenaan muutamia kanteleita. Monissa kouluissa ja oppilaitoksissa niitä tehdään käsityönä. Lisäksi eri puolilla maata toimii muutamia ammattimaisia kanteleenrakentajia. He rakentavat kaikenlaisia perinteisten mallien mukaisia 5-40-kielisiä soittimia, mutta kehittävät samalla myös omia, perinteen pohjalta lähteviä mallejaan.

Kanteletta koskevaa tutkimusta tehdään ja julkaistaan Suomessa runsaasti. Tutkimus koskee ennen kaikkea sen rakenteen, rakentajien, soittajien ja musiikin historiaa, mutta myös nykyaikaa. Suomen Kantelemuseo toimii Jyväskylän Palokassa.

Kokoelma erilaisia 5-15 -kielisiä kanteleita. Kuva: Arja Kastinen.

Perinteen harjoittaminen

Suomalaisen kanteleen ainutlaatuisimpia piirteitä on se, että sen tuhatvuotinen historia elää tänä päivänä vireänä ja elinvoimaisena. Soittimia on kaikenkokoisia ja kaikennäköisiä viisikielisistä nelikymmenkielisiin, ja niiden joukossa ovat edustettuina kaikki tärkeimmät historialliset kanteletyypit. Kanteleita rakennetaan sekä museosoittimia jäljitellen että rakentajan omia ideoita noudatellen.

Kanteleella on soitettu ja soitetaan edelleen kaikkien suomalaisen musiikin historian aikakausien musiikkeja arkaaisimmasta moderneimpaan. Vanhimman musiikin pitkä estetiikka on nimenomaan 5-15-kielisen kanteleen synnyttämää. Sen pohjalta on viime vuosikymmeninä syntynyt monenlaista musiikillista toimintaa. Pelimannimusiikin aikakausi elää edelleen muutamissa kanteleen rakennetyypeissä, esimerkiksi Perhonjokilaakson, Saarijärven ja Haapaveden kanteleissa, sekä niillä soitettavassa musiikissa. Klassista musiikkia kanteleella on soitettu 1800-luvun lopulta lähtien, ja alusta lähtien sille on sävelletty myös omaa musiikkia, viimeisten vuosikymmenten aikana myös hyvin moderneja sävellyksiä. Kanteletta soitetaan ja sille on sävelletty musiikkia myös populaarimusiikin piirissä.

Kanteleilla on yhteisiä rakenteellisia piirteitä, mutta silti erilaisia kanteleita on lukuisia. Samoin on kanteleiden soittotyylejä: monet soittavat perinteisillä soittotekniikoilla ja -tyyleillä, mutta vielä useammat ovat kehittäneet oman tyylinsä. Kantele on sekä soittimena että musiikillisesti ollut jo lähes kaksisataa vuotta murroksessa, eikä vakiintumisen merkkejä ole näkyvissä.

Yksi piirre tässä moninaisuudessa on se, että alun perin kanteletta soitettiin lyhin kieli soittajaa lähinnä. 1800-luvun lopulla syntyi klassisen musiikin piirissä tapa soittaa kanteletta pisin kieli soittajaa lähinnä. Tänä päivänä kumpikin perinne elää elinvoimaisena ja uudistuvana.

Kantele ja kanteleperinne ovat läsnä suomalaisessa kulttuurissa myös runoina, lauluina ja kertomuksina. Erityisesti on mainittava kalevalaiset runot Väinämöisestä ensimmäisen kanteleen rakentajana ja soittajana sekä hengelliset virret taivaallisen kanteleen ja kanteleensoiton kuvaajina.

Kanteleensoittajia Laatokan Karjalan Suistamolta vuonna 1906. Takarivissä vas. Iivana Onoila, Konstantin Kuokka ja Elessei Valokainen. Eturivissä vas. Iivana Misukka, Iivana Bogdanoff ja Iivana Shemeikka. Kuva: Museovirasto.

Kanteleensoittajien ja -rakentajien oma yhdistys on Kanteleliitto ry. Se on siitä harvinainen soitinjärjestö, että yhdistyksen ja sen johtoelinten jäseninä on kaikkien eri suuntauksien edustajia. Liitto järjestää kansainvälisiä kantelekilpailuja, jakaa tunnustuspalkintoja ja julkaisee Kantele-lehteä.

Kantele on soittimena edelleen monenlainen mysteeri. Kanteletutkijat testaavat museokanteleiden ominaisuuksia ja yrittävät ennallistaa muinaisten soittimien sointia. Kanteleen rakenteessa ja soittimellisissa ominaisuuksissa tapahtuneita muutoksia tutkitaan. Säveltäjät ja soittajat elvyttävät vanhoja ja etsivät uusia soittotekniikoita.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kanteleen ikää ei tiedetä tarkasti, mutta useimmat asiantuntijat arvelevat sen olevan pari tuhatta vuotta. Suomalaisten soittimena se on siis useita satoja vuosia vanhempi kuin jousella soitettava jouhikantele eli jouhikko. Kanteleen perinteinen alue käsittää Itämeren itä- ja pohjoispuolen alueen, johon kuuluvat Suomi, Karjala, Vepsä, Inkeri, Viro, Latvia, Liettua ja Luoteis-Venäjä. Tällä alueella kanteleella on vuosituhantiset yhteiset juuret, ja vanhimmat, yhdestä puusta koverretut kanteleet ovat läheisiä sukulaisia keskenään. Alueellisia eroja on ollut tietysti jo tuohon aikaan, mutta kun 1700-1800-luvun vaihteen molemmin puolin siirryttiin koverokanteleista lautakanteleisiin ja kielten määrä lisääntyi, kantele kehittyi eri alueilla eri suuntiin. Näin myös suomalaisella kanteleella on yhteisistä juurista huolimatta aivan oma historiansa. Toisaalta on ymmärrettävää, että kanteletutkijoiden ja soittajien kansainvälinen yhteistyö on jo vuosikymmeniä ollut vilkasta.

Kun Suomessa 1800-luvulla alettiin tehdä kanteleita kovertamisen sijaan laudoista, kaikki rakentajat joutuivat etsimään omia ratkaisujaan uuden soittimen rakenteeseen ja syntyi lukuisa määrä erilaisia rakennetyyppejä. Elias Lönnrot, joka teki Kalevalan kantelerunoilla kanteleesta kansallissoittimen ja oli itse kanteleensoittaja, rakensi jo 1840-luvulla suuria, omaperäisiä lautakanteleita ja hieman myöhemmin kromaattisia kanteleita. Yli 30-kieliset kanteleet vakiinnuttivat asemansa kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Silloin uusina rakenne-elementteinä keksittiin sammutuslauta, kaareva pitkäsivu sekä koneisto, jonka avulla voitiin siirtyä sävellajista toiseen. Samalla syntyi uudenlaisia soittotapoja ja uudenlaista musiikkia.

Kaksi kanteleensoittajaa. Edessä oleva soittaa kanteleen lyhyeltä sivulta sulkutyylillä, taustalla oleva pitkältä sivulta näppäillen. Kuva: Jyrki Heino

Kanteleen asema heikkeni 1900-luvun aikana, mutta 1970-luvulla alkanut elvytystyö onnistui yli odotusten. Silloin käynnistettiin monia menestyksekkäitä hankkeita kuten Kanteleliiton perustaminen, kanteleenrakentajien koulutus, viisikielisen kanteleen saaminen koulusoittimeksi ja kanteleen saaminen musiikkioppilaitosten opetusohjelmaan.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Vankan perustan kanteleperinteen välittämiselle ja vaalimiselle antaa se, että tätä työtä tehdään kanteleopetuksen yhteydessä kaikilla musiikin oppilaitosten asteilla. Opettajat ovat hyvin perillä kanteleen historiasta ja pyrkivät sekä säilyttämään että kehittämään perinteen piirteitä.

Muutamat paikalliset ja alueelliset kanteleen rakenteen ja soiton tyylit elävät edelleen. Eräät niistä ovat saavuttaneet laajempaa suosiota ja levinneet valtakunnallisiksi. Koulutuksen ansiosta monet nuoret soittajat ovat intohimoisia oman tyylinsä kehittäjiä. He ovat samalla takeena sille, että kanteleen moninaisuus säilyy elinvoimaisena.

Perinne siirtyy eteenpäin myös monenlaisen kurssitoiminnan avulla. Julkaisutoiminta on tätäkin tärkeämpää. Kaikkien musiikinlajien kantelemusiikkia julkaistaan äänitteinä ja nuotteina. Kanteleliiton julkaisema Kantele-lehti kertoo monipuolisesti kanteleen historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Lehden neljäkymmentä vuosikertaa muodostavat itsessään monipuolisen dokumenttiaineiston kanteleen elvytystyöstä.

Perinteen tulevaisuus

Soitinrakentajamestari Pekka Lovikan tekemä, koneistolla varustettu 40-kielinen kantele. Tämä kantele on juuri valmistunut ja viimeisin sana kanteleen kehityshistoriassa. Kuva: Pekka Lovikka.

Suomalaisen kanteleen tulevaisuus näyttää erittäin turvatulta. Sen asema on viime vuosikymmeninä vain vahvistunut ja monipuolistunut. Historiallisia soittimia ja niiden musiikkeja elvytetään. Toisaalta soitinrakentajat keksivät kanteleeseen uusia rakenteellisia ominaisuuksia, jotka tekevät entistä helpommaksi sen käyttämisen kaikissa musiikinlajeissa. Erityisesti tämä näkyy kanteleen äänen sähköisen vahvistamisen kehittymisenä. Toisaalta on paljon kanteletaiteilijoita, jotka haluavat soittaa akustisesti ilman äänentoistoa.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kanteleliitto ry

Kanteleensoiton Opettajat ry

Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmä

Suomen Kantelemuseo, Jyväskylä

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videolinkkejä

YouTube: Arja Kastinen soittaa viisikielistä kanteletta. Musiikin muisti (kansansoitinvideoiden sarja) osa 5.

YouTube: Arja Kastinen soittaa 10- ja 14-kielistä kanteletta. Musiikin muisti sarjan osa 6.

YouTube: Pauliina Syrjälä soittaa sulku- eli tikkutyylillä. Musiikin muisti sarjan osa 7.

YouTube: Senni Eskelinen soittaa modernilla koneistokanteleella Iro Haarlan sävellyksen Lähtevien laivojen satama.

YouTube: Eija Kankaanranta esittää Juhani Nuorvalan sävellyksen Viisi preludia puhdasvireiselle kanteleelle (2009).

Kirjallisuus

Asplund, Anneli: Kantele. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 1983.

Dahlblom, Kari ja Tuula: Keski-Suomen kantele. 2011.

Jalkanen, Pekka, Laitinen, Heikki ja Tenhunen, Anna-Liisa: Kantele. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 2010.

Kastinen, Arja: Itäisen Suomen ja Karjalan kanteleista 1800-luvun käsikirjoituksissa. Temps, Pöytyä. 2009.

Kastinen, Arja, Nieminen, Rauno ja Tenhunen, Anna-Liisa: Kizavirzi. Karjalaisesta kanteleperinteestä 1900-luvun alussa. Temps, Pöytyä. 2013.

Laitinen, Heikki: Matkoja musiikkiin 1800-luvun Suomessa. Tampere University Press. 2003.

Leisiö, Timo: Alussa oli laulu. Tampere. 2006.

Nieminen, Rauno, Väänänen, Timo ja Rossander Meri-Anna: Kantele eläväksi. Nurmeksen museo. 2011.

Saha, Hannu: Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu. Kansanmusiikki-instituutti, Kaustinen. 1996.

Smolander-Hauvonen, Annikki: Paul Salminen, suomalaisen konserttikanteleen ja soittotekniikan kehittäjä. Sibelius-Akatemia. 1998.