Karjan kutsuhuuto

Sijainti	Suomi
Asiasanat	maatalous, lypsykarja, laiduntaminen, lauma, eläinkommunikaatio, kyylaus, karjankutsunta

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Musiikkia käytettiin aikoinaan suomalaisella maaseudulla luontevasti arjen askareissa ja samalla se toimi työn ohessa virkistäytymisenä. Musiikki soi rikkaana ja juurevana myös karjan kutsuhuudoissa, jotka ovat osa suomalaista kansanperinnettä, joskin nyt jo lähes kokonaan arkikäytöstä hävinnyttä. Pienimuotoisesti osa karjatilallisista voi vielä harjoittaa kutsuhuutoa.

Karjankutsujat olivat yleensä naisia, joiden tehtäviin lypsykarjanhoito aikaisemmin perinteisesti oli kuulunut. Karjan kutsumahuuto eli kyylaus on melodinen äänenkäytön tekniikka, jolla karjaa kutsuttiin laitumelta. Sen taitajat olivat arvostettuja yhteisön jäseniä ja kukin kehitti omanlaisensa kutsuhuuto tekniikan. Kutsumahuutoihin liittyi paljon erilaisia, omaperäisiä tehosteita, joilla ääni kantoi kauas. Musiikin ammattilaiset pitävät kyylausta voimakkaana ja sävyltään metallisena ja terävänä.

Nykyisin perinne elää kulttuuriperintönä varsinkin kansanmusiikki piireissä. Karjan kutsuhuutojen tutkimisen ja äänitteiden myötä on jo syntynyt oma taiteenlajinsa. Esimerkiksi artisti Vilma Jää ammentaa musiikkiinsa vaikutteita karjan kutsuhuudoista ja tuo rajoja rikkomalla vanhaa kansanperinnettä suuren yleisön tietoisuuteen. A cappella musiikkiin erikoistunut Sini Koskelainen taasen edistää tietoisuutta perinteestä kehittäen eri maiden kansanmusiikkiin perustuvia työpajoja, joista yksi on Kutsuhuuto-kulning työpaja.

Perinteen harjoittaminen

Nykyisessä karjataloudessa tapa on harvinainen, johtuen maatalouden muutoksesta. Kyläpaimenten huutelut, laulut ja musiikki ovat hävinneet käytöstä tämän päivän karjanhoidossa. Kylien vanhimmat asukkaat saattavat kyllä vielä muistaa niistä jotakin. Nykyajan suurissa robottipihatossa karjaa tarvitsee kutsua harvoin ja ulkoilevat karjalaumatkin laiduntavat yleensä aidatuilla laitumilla.

Tämän päivän kutsuhuudon taitajat ovat kuitenkin yhä sitä mieltä, että kutsuhuuto helpottaa karjanhoitoa. Nautojen rauhoittaminen tai esimerkiksi kuljetusautoon saaminen sujuvat paremmin, kun käytössä on kutsuhuuto. Kutsuhuuto perinteessä lehmät tottuivat hoitajaansa ja tunnistivat hänet äänestä. Tämä toimi ja toimii siis edelleen rauhoittavana tekijänä ihmisen ja eläimen välillä.

Tyypillistä kutsumahuudoille oli myös käyttää erityistä kutsumasanaa. Sanat saattoivat olla käskyjä ja kehoituksia tai lehmien nimiä ja kutsusanoja kuten ptruko, ptruku, ptrui, kui, tse ja sipu. Kutsua toistetaan ja siitä muistutetaan koko ajan. Näin kutsuja pitää otteen karjaan ja vuorovaikutus syvenee. Näihin tuttuihin sanoitettuihin kutsumahuutoihin karja vastasi rientäen tutun äänen kuultuaan lypsettäväksi. Ennen lehmien kerrotaan pystyneen erottamaan oman kutsujansa äänen muista.

Eroja kutsuhuudoissa oli jopa taloittain. Toisaalta kutsujat oppivat myös toisiltaan. Tyyli saattoi periytyi äidiltä tyttärelle, anopilta miniälle tai vaikka naapurilta naapurille ja tapa kulki perintönä vuosisadasta toiseen. Kutsuhuutojen välillä saatettiin lausua myös loitsuja karjan löytämiseksi. Entisinä aikoina kyläkunnilla kaikuikin ”iltasinfonia” kun emännät ja piiat kilpailivat äänensä kantavuudella.

Vähäisemmästä arkisesta käytöstä huolimatta kutsuhuudot elävät silti yhä mielissämme kulttuuriperintönä ja ne kiinnostavat tätä nykyä myös kulttuuriväkeä, erityisesti kansanmusiikin parissa. Aiempien aikojen karjan kutsuhuutajien taitoja käytetään inspiraation lähteenä ja niistä ammennetaan väriä ja syvyyttä omaan tekemiseen.

Perinteen taustaa ja historiaa

Karjan kutsuhuudot ovat osa suomalaista kansanperinnettä. Aikoinaan maitotiloilla karjaa pidettiin laitumilla ja metsissä, joista ne karjan kutsuhuudoin houkuteltiin juomaan, navettaan, lypsettäväksi tai uusille laitumille. Kun karjaa kutsuttiin, lehmät myös vastasivat siihen. Kutsuhuuto oli kommunikaatioväline karjan ja kutsujan välillä.

Tapa on ollut käytössä etenkin Ruotsin, Norjan ja Suomen alueiden karjanhoidossa aikana, jolloin ei käytetty aidattuja laitumia vaan avoimia metsälaitumia. Samankaltaista kauas kuuluvaa viestintää karjan kutsumisessa on syntynyt monissa muissakin kulttuureissa, meille kenties tunnetuimpana esimerkkinä alppimaiden jodlaus.

Hyvä huuto kuuluu metsien ja järvien yli ja opastaa omat lehmät huutajan luokse. Karjankutsujat olivat yleensä naisia ja korkeat naisäänet kantavatkin metsäisessä maastossa hyvin. Karjankutsuntaan on kehittynyt tavanomaisesta falsettilaulusta poikkeava äänenkäyttötapa, joka tutkimusten mukaan kiirii sitäkin kauemmas. Kutsuhuutoon ei ole mitään valmista tahtia eikä huudon kanssa tarvitse olla tarkka. Sen ei myöskään tarvitse olla kaunis, sillä se on tarkoitettu työvälineeksi. Myös karjankutsujan oma persoonallisuus väritti kutsuhuudon omanlaisekseen.

Monilla alueilla on ollut lehmien kutsumiseen omat äänteensä ja karjan kutsuhuudot kehittyivätkin suomen eri alueilla eri muotoisiksi ja kuuloisiksi. Ne saattoivat koostua yhdestä sanasta ja sävelestä, joita toistetaan. Apuna voitiin käyttää myös yksinkertaisia soittimia, kuten sarvesta tai tuohesta tehtyjä paimentorvia.

Kutsuissa on ollut yleensä laskeva sointi, mutta esimerkiksi Ahvenanmaan saariston lehmikutsuissa on muusta maasta poikkeava ylös kohoava ja heleä laaja intervalli. Karjan kutsuhuudossa tärkeää onkin ollut tehdä huudosta juuri omanlainen. Itäsuomalaisissa karjankutsuissa tyypillisiä ovat toistuvat oktaavi-intervallit, ja kutsut ovat länsisuomalaisia pidempiä ja monisanaisempi. Pohjois-Savossa huuto on melko helppo ja koostuu esimerkiksi vain yhdestä sanasta. Pohjanmaan perinteeseen kuuluvat myös kaksipuoliset huudot, joissa on kaksi kutsujaa. Satakunnan kutsuissa kuuluu alaspäinen intervalli ja pitkä sävel tavulla “see” tai"tsee".

Kutsulaulut ovat musiikkia ja musiikki kuului suomalaisen maaseudun arkeen. Sitä käytettiin monenlaisiin tehtäviin karjan kutsumiseen ohella, kuten petoeläinten pelotteluun, työn ohella virkistymiseen sekä parantamisloitsuihin. Kutsulauluilla on myös aiemmin kilpailtu ja hyvä kutsuja on ollut arvostettu yhteisön jäsen. Karjan kutsujilla on uskottu olevan yliluonnollista mahtia ja usein ajateltiinkin, että he olivat saaneet taitonsa haltijoilta ja tontuilta.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Tähän päivään perinne on siirtynyt maaseudulla suullisen perinteen kautta, äidiltä tyttärelle ja yhteisöstä toiseen.

Nykyisin perinteestä on kehkeytynyt myös uniikki taiteenlaji improvisaatioineen. Esimerkkejä vanhan kansanperinteen käytöstä nykypäivän suomessa on useita. Ne antavat viitteitä siitä kuinka vanhasta kansanperinteestä ammentamalla säilytetään ikiaikaista elinvoimaa ja luodaan samalla uutta kulttuuria ja perinnettä säilytettäväksi.

Laulaja, säveltäjä ja laulukouluttaja Sini Koskelainen vie suomalaisia metsään oppimaan kutsuhuutoja. Hän käyttää jo keskiajalta lähtevää Kulningia eli skandinavialaista naisten kutsuhuutoperinnettä materiaalinaan ja on kehittänyt erilaisia kansanperinteisiin pohjautuvia kokonaisvaltaisia äänekäyttö kursseja. Taina Halmemies on tehnyt Agrologin (AMK) opinnäytetyön maaseutuelinkeinojen tutkimusohjelmaan Jyväskylän AMKssa ja siinä hän perehtyy aiheeseen tuottaen samalla videoita, joista voi luoda esityskokonaisuuksia ja käyttää niitä apuna opetuksessa. Vilma Jään tuotannossa traditioon yhdistyy populaarimusiikin piirteitä ja kansanperinnettä tuodaan näin myös suurelle yleisölle kuultavaksi ja tutuksi.

Perinteen tulevaisuus

Perinteen tulevaisuus näyttää kulttuurin näkökulmasta varsin hyvältä, koska useampikin musiikkialan ammattilainen suomessa ja muissa pohjoismaissa ammentaa inspiraatiota tästä vanhasta kansanperinteestä ja luo sen kautta uutta.

Säveltäjä Kaija Saariaho on käyttänyt sävellyksissään innoituksena lapsena Itä-Suomessa kuulemiaan karjankutsuhuutoja. Suomalainen kansanmuusikko, laulaja ja säveltäjä Vilma Jää on perehtynyt karjankutsunnan laulutapaan ja kehittänyt sille nuottikirjoitusta. Vilma Jään lisäksi karjankutsuntalauluun on perehtynyt esimerkiksi norjalais-ruotsalainen laulaja ja säveltäjä Christine Hals ja norjalainen jazzsaksofonisti Jan Garbarek, suomalainen Primitiivisen musiikin orkesteri Primo, ruotsalainen Nordan-yhtye, suomalainen Gjallarhorn sekä a cappella yhtye Tuuletar.

Perinne säilyy myös esimerkkinä aikaisempien aikojen lypsykarjan hoidosta erilaisten kilpailujen ja perinnetapahtumien kautta. Pohjois-Savon Lapinlahdella järjestettiin vuodesta 1997 alkaen karjankutsun SM-kilpailuja osana Lapinlahden lehmisavut –tapahtumaa. Tapahtumaa järjestettiin vuoteen 2004 asti. Etelä-Pohjanmaan Kuortaneella pidetään vuosittain Museokuhinat vaihtuvalla teemalla. Teemana on ollut myös ”Paimenessa”, ja se toteutettiin juuri huumorilla höystetyllä karjankutsuhuutoesityksellä.