Kaustislainen viulunsoitto

Sijainti	Kaustinen, Keski-Pohjanmaa, Veteli, Halsua
Asiasanat	musiikki, kansanmusiikki, kansantanssi, kansanperinne, viulu, pelimannit, tapahtumat, festivaalit, harrastukset, häät

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kaustinen on musiikkiperinteestään sekä Suomessa että maailmalla kuuluisa 4300 asukkaan kunta Keski-Pohjanmaalla. Voidaan jopa sanoa, että monen suomalaisen mielikuvissa Kaustinen merkitsee kansanmusiikkia ja kansanmusiikki merkitsee Kaustista.

Sadat kaustislaiset vaalivat elävää musiikki- ja tanssiperinnettä, jossa keskeisenä soittimena on viulu. Perinne ulottuu myös naapurikuntiin, erityisesti Veteliin ja Halsualle.

Alueen pelimannitraditio on elänyt sukupolvelta toiselle, aiemmin pääasiassa perheen- ja suvunsisäisesti muistinvaraisesti välittyen. Alueella on useita tunnettuja soittajasukuja, joissa löytyy soittajia usean sukupolven ajalta tämän päivän lapsiin asti.

Koulutuksen ja opetuksen myötä perinteen välittyminen ja osaajien piiri on laajentunut, ja nykyisin harrastajista suuri osa on saanut oppinsa mm. Näppäreissä (ks. jäljempänä). Soittajien ikäjakauma kattaa tasaisesti kaikki ikäluokat. Kaikkiaan pelimannimusiikkia aktiivisemmin tai harvemmin soittavia on alueella useampi sata, samoin kansantanssin harrastajia. Lisäksi maailmalla on valtava määrä kaustislaisessa perinteessä kasvaneita kansanmusiikin ja muiden musiikinlajien harrastajia ja ammattilaisia.

Viulutradition rinnalla merkittävä on paikallinen kanteletraditio, aktiivisia soittajia on kymmeniä. Kaustisen Hääkuoro esittää kuorosovituksina perinnemusiikkia, jota on myös monien muiden paikallisten kuorojen ohjelmistossa. Lisäksi perinteen harjoittamiseen osallistutaan mm. valmistamalla ja käyttämällä esiintymispukuja ja muita perinteeseen liittyviä tekstiilejä, rakentamalla soittimia, osallistumalla tapahtumien järjestämiseen ja keräämällä ja tallentamalla perinteeseen liittyvää historiallista tietoa.

Perinteen harjoittaminen

Perinnettä harjoitetaan luonnollisestikin ensisijaisesti soittamalla, menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina pääosin hää- ja tanssimusiikkina, nykyisin yhtyetoimintana harjoitellen ja esiintyen mutta myös kotioloissa yksin tai yhdessä soitellen.

Lähes jokaiselta Kaustisen kylältä löytyy oma kyläyhtye, monilla perheillä ja suvuilla on omat yhtyeensä, ja lisäksi on muita yhtyeitä. Kaikkiaan vuosittain esiintyviä kokoonpanoja on 20–30.

Kokoonpanot esiintyvät paikallisissa yksityisissä ja julkisissa tapahtumissa, kuten häissä, hautajaisissa ja muissa perhejuhlissa, ja julkisissa juhlatilaisuuksissa ja muuallakin, minkä lisäksi epämuodollisia soittajaisia vaihtelevilla kokoonpanoilla järjestetään – tai syntyy järjestämättä – yhtä hyvin kodeissa kuin paikallisessa ravintolassakin.

Tradition elävyyden ja monimuotoisen varioivuuden lisäksi Kaustisen viulutraditiolla on pitkältä ajalta periytyvät tyylilliset ja soittotekniset erityispiirteensä, joiden katsotaan antavan paikalliselle musiikille omaperäisen ja tunnistettavan sävyn. Nämä piirteet liittyvät mm. jousen käyttöön, sävelten kaarituksiin, asteikkoihin, korukuvioihin ja säestyksen soinnutukseen. Variaatiota esiintyy myös yksittäisten kylien tai soittajien välillä.

Näiden piirteiden välittymisen kannalta yhteissoitto ja siinä tapahtuva korvakuulo-oppiminen on edelleen keskeistä, vaikka suurin osa kaustislaisesta ohjelmistosta on nuotinnettu jo vuosikymmeniä sitten ja lähes kaikki nykyiset soittajat osaavat lukea nuotteja.

Soiton lisäksi Kaustisella on erittäin vahva kansantanssiharrastus. Tanssijoita säestävät nuorista kaustislaisista soittajista kootut säestysryhmät. Kaustisella on säilynyt elävänä myös aikanaan suurissa häissä soitettu ja tanssittu moniosainen purppuri, joka periytyy hovitansseista. Sen paikallinen muunnelma poikkeaa monin osin muilla alueilla tanssituista versioista.

Soittotraditio ja sen merkitys näkyy yhteisön arjessa monin tavoin, esimerkiksi kunnan vaakunassa, julkisissa taideteoksissa ja erilaisissa nimissä teistä, paikoista, rakennuksista ja yrityksistä aina ruoka-annoksiin asti. Osa elävää ja merkityksellistä traditiota on myös arkipäivän puheessa elävä soittajiin ja heidän tekemisiinsä liittyvä tarinointi ja muistelu.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kaustisen seudulla poikkeuksellisella tavalla dynaamisena säilynyt länsisuomalainen viulunsoittoperinne periytyy 250–300 vuoden takaa. Viulu levisi 1600-luvulla Ruotsissa ja vähitellen myös Pohjanlahden Suomen-puoleisella rannikolla talonpoikaisväestön keskuuteen muun muassa tervakaupan tuoman vaurastumisen ja ihmisten ja tapojen liikkuvuuden myötä. Uuden soittimen lisäksi tulivat uudenlaiset sävelmät, tanssit ja häämuodit.

Uusi viulumusiikki oli nuorisomusiikkia, ja varhaisimmat maininnat Kaustiselta löytyvätkin 1700-luvun jälkipuoliskon kirkkoraatien pöytäkirjoista soittajien rikottua kieltoa soittaa tansseja sunnuntaisin. Uusia tansseja olivat ensin polska, myöhemmin mm. menuetti, katrilli, franseesi ja hoppa- ja siliavalssi.

Soittimet, tanssit ja osin sävelmätkin tulivat alkujaan vierailta mailta ja säädyiltä, mutta talonpoikaisen yhteisön lahjakkaat soittajat kehittivät omaleimaisen soittotyylin, oman jousen- ja soinnunkäytön ja melodian ja rytmin käsittelyn, joiden hallinta vaati lahjakkuutta ja harjoittelua.

Talonpoikaiskulttuurissa viulusta tuli häiden soitin, ja sellaisena se oli koko suuren kulttuurisen murroksen vertauskuva siirryttäessä runolaulun ja kanteleen aikakaudesta rekilaulun, arkkiveisujen ja uudenlaisten tanssien aikakauteen.

Hääperinteen kukoistusaika Länsi-Suomessa oli 1700- ja 1800-luvuilla. Suurissa, kolmipäiväisissäkin häissä soittivat parhaat pelimannit, useita samoissa häissä, monivaiheisissa purppuritanssissa ja seremonioissa, joihin liittyi tuntikausia jatkuvaa soittoa. Koska suuria häitä oli harvoin, järjestettiin myös muita tanssitilaisuuksia. Suuremmissa, monipäiväisissä tansseissa soitti niin ikään parhaat pelimannit, pienemmissä ”nurkkatansseissa” riitti yksikin, hääpelimanneja vaatimattomamman tasoinen soittaja.

1800-luvun lopulla viulut saivat ensin pilliurut ja sittemmin harmonin säestyssoittimekseen. Tämä moninkertaisti käytettyjen sävellajien määrän, mutta toisaalta viulunsoitosta jäivät pois kaksoisotteet ja vapaan kielen käyttäminen alati soivana pohjasävelenä. Vanhan tyylin perusteet jäivät kuitenkin entiselleen. Purppuripelimannit lisäsi 1950-luvulla kokoonpanoon kontrabasson, ja viulut, harmoni(t) ja kontrabasso(t) on siitä lähtien ollut kaustislaisen pelimanniyhtyeen peruskokoonpano. Jonkun verran käytetään myös muita tavallisia akustisia soittimia, kuten kitaraa ja harmonikkaa. Alueella on myös vahva kanteletraditio, jonka sävelmät ovat osin samoja kuin viulusävelmät. Kanteleen arvellaan vaikuttaneen myös viulusävelmien sävelkulkuihin, mutta kanteletta soitetaan vain harvoin yhdessä viulujen kanssa, mihin vaikuttanevat ainakin kuuluvuussyyt.

1900-luvun edetessä monipäiväisten suurten häiden traditio jäi modernisaation jalkoihin, ja uudempi tanssimusiikki valtasi alaa. 1950-luvulle tultaessa vanhakantainen, persoonallinen soittotyyli oli enää yksittäisten taitajien varassa, mutta Kaustisella, jossa perinne oli muutenkin vahva, se onnistuttiin pitämään elävänä määrätietoisilla toimilla. Häät korvautuivat muun muassa nuorisoseurailtamilla, pelimannikilpailuilla ja perinneaktivisti Santeri Isokankaan kahvilassa jatkuvasti soivalla soitolla ja purppuritanssin harjoittelemisella Kaustisen Nuorisoseurassa. Kaustisen Purppuripelimannien radionauhoitukset toivat musiikkia ja Kaustista yleiseen tietoisuuteen, kunnes Konsta Jylhän sävellysten suosio ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlat räjäyttivät käyntiin 1960-luvun lopussa kansanmusiikin renessanssin. Kaustisesta tuli suomalaisen kansanmusiikin keskus.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kaustislaisen ”vanhakantaisena” elävän soittotyylin säilyminen on ennen kaikkea perinteisen korvakuulolta oppimisen ansiota. Mestari-kisälli-mallilla tapahtunut muistinvarainen välittyminen on turvannut niin vanhan tyylin kuin satojen sävelmien laajuisen sävelmistön säilymisen. Soittajia riittää kaikissa sukupolvissa, ja kaustislainen musiikki elää monenlaisissa kokoonpanoissa ja tilanteissa.

Tradition säilymisen keskeinen tekijä on määrätietoinen työ sen tallentamiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä soittoharrastuksen tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Työn tuloksena ja sen tueksi kansanmusiikin ympärille on Kaustisella syntynyt myös vahvat ja monipuoliset organisaatiot.

Nykyisin perinne välittyy niin yksityisen ja epämuodollisen oppimisen kuin ohjatun ja organisoidun oppimisen keinoin. 1980-luvulla alkanut Näppäri-toiminta on kaustislaiseen viulutraditioon pohjaava soitonopetuspedagogiikka, jonka avulla päästään ensin helpommasta aloittaen käsiksi myös kaustislaisiin perinnesävelmiin. Näppäreissä onkin kasvanut jo kaksi sukupolvea kaustislaisen viuluperinteen jatkajia. Näppäreihin osallistuu jatkuvasti noin 40-50 lasta ja nuorta, ja uusia aloittajia tulee tasaisesti mukaan. Toiminta on myös laajennut maanlaajuiseksi ja kansainväliseksi. Keskeisiin periaatteisiin kuuluu myös yhteissoiton ensisijaisuus sekä eri-ikäisten ja -tasoisten soittajien soittaminen yhdessä. Kaikkiaankin eri ikäpolvien yhteissoitto mestari-kisälli-hengessä käy Kaustisella mitä luontevimmin.

Myös aikuispelimanneille ja purppuriharrastajille on ohjattuja ryhmiä. Kaustisen nuorisoseuran ohjattuihin kansantanssiryhmiin osallistuu noin 200 lasta ja nuorta, ja niitä säestävät pääosin ohjatut säestysyhtyeet, joiden soittamasta musiikista merkittävä osa on perinteistä kaustislaista sävelmistöä.

Merkittävä osa ohjatusta toiminnasta toteutuu kansalaisopiston kautta.

Kaustislaisen vuodenkierron kohokohta on vuonna 1968 perustettu Kaustisen kansanmusiikkijuhlat heinäkuussa. Se on Suomen suurin kansanmusiikkitapahtuma ja yksi Euroopan merkittävimmistä. Tapahtumaan osallistuu tuhansia amatööri- ja ammattisoittajia ympäri Suomen ja maailman. Kaustislainen traditio on juhlien identiteetin ydin niin esiintyjien, yhteisön kuin yleisönkin silmissä, ja kaustislaisilla ryhmillä on juhlilla vuosittain kymmeniä esiintymisiä päivittäin. Tapahtuman tuoma motivaatio, näkyvyys ja palaute on keskeisessä roolissa perinteen elävyyden ylläpitämiselle.

Vuonna 1974 perustettu Kaustisella sijaitseva Kansanmusiikki-instituutti toimii kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiseksi valtakunnallisesti, mutta sen panos alueen tradition elinvoiman säilyttämisessä mm. tutkimuksen, tallentamisen, arkistoinnin ja julkaisutoiminnan kautta on ollut merkittävä. Kansanmusiikki-instituutti akkreditoitiin vuonna 2018 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön komitean neuvoa-antavaksi asiantuntijaorganisaatioksi, ja sen tehtäväkentässä painottuu yhteisöllinen toiminta aineettoman kulttuuriperinnön elinvoiman turvaamiseksi. Osana Kansanmusiikki-instituutin organisaatiota toimii maan ainoa valtionosuuden piirissä oleva kansanmusiikkiyhtye Tallari, joka on tehnyt koko olemassaolonsa ajan yhteistyötä myös kaustislaisen pelimannikentän kanssa.

Merkittävä tekijä kaustislaisen perinteen elinvoiman kannalta on ollut avoimuus ja joustavuus uudistumista ja muutosta kohtaan. Koko suomalaisen kansanmusiikin 1960-luvun lopun renessanssin merkittävä tekijä oli, että Konsta Jylhä, Wiljami Niittykoski ja heidän jälkeensä muutkin rupesivat säveltämään traditiosta ponnistavia mutta sen rajoja tyylitietoisesti rikkovia omia kappaleitaan. Viime vuosikymmeninä alueelta on ponnistanut maailmalle lukuisia muusikkoja ja yhtyeitä, jotka hallitsevat tradition ja luovat uutta nojaten alueen musiikkiperintöön kuka enemmän, kuka vähemmän.

Perinteen tulevaisuus

Kaustislaisen tradition tulevaisuus näyttää vahvalta. Harrastus on aktiivista ja organisoitunutta, ja harrastajapohjaa on kaikissa ikäluokissa niin paljon, että jatkuvuus on toistaiseksi turvattu, samoin kuin perinteen kehittyminen ja uusiutuminen. Perinteen säilymistä ja kehittymistä tukevat sen ympärille kehittyneet vahvat ja monipuoliset organisaatiot, jotka kattavat niin harrastajatoiminnan organisoimisen, dokumentoinnin ja tallentamisen, koulutuksen ja kasvatuksen kuin tapahtumatoiminnan.

Kaustisen viuluperinne ja sen elävänä pitämisen hyväksi tehty työ saivat vuonna 2015 erityismaininnan Euroopan unionin Europa Nostra -kulttuuriperintöpalkintojen jaossa. Kaustislainen viulunsoitto valittiin kansalliseen Elävän perinnön luetteloon vuonna 2018, ja keväällä 2020 Suomi jätti Unescolle esityksen kaustislaisen viulunsoiton liittämiseksi Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Päätös asiasta on odotettavissa vuoden 2021 lopussa.