Kaustislainen viulunsoitto

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaustislainen viulunsoitto
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Kaustinen
Asiasanat musiikki, kansanmusiikki, kansantanssi, kansanperinne, viulu, pelimannit, tapahtumat, festivaalit, harrastukset, häät

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kaustislainen viulupelimannitraditio on elänyt kaustislaisessa yhteisössä vuosisatoja sukupolvelta toiselle muistinvaraisesti välittyen, aiemmin pääasiassa perheen- ja suvunsisäisesti. Pojat (aiemmin, viime vuosikymmeninä yhtä hyvin tytöt) oppivat taidon isiltään, ja paikkakunnalla on useita tunnettuja soittajasukuja, joissa löytyy soittajia usean sukupolven ajalta tämän päivän lapsiin asti. Koulutuksen ja opetuksen myötä perinteen välittyminen ja osaajien piiri on laajentunut, ja nykyisin harrastajista suuri osa on saanut oppinsa mm. Näppäritoiminnassa. Soittajien ikäjakauma kattaakin poikkeuksellisen tasaisesti kaikki ikäluokat. Kaikkiaan pelimannimusiikkia aktiivisemmin tai harvemmin soittavia on parikin sataa noin 4300 asukkaan paikkakunnalla, ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla esiintyy vuosittain useampi sata kaustislaista, kun mukaan lasketaan soittajat, tanssijat, kuorot ja muiden esitysten osallistujat. Maailmalla on vähintään kymmeniä kaustislaisen perinteen kasvattamia kansanmusiikin ja muiden musiikinlajien ammattilaisia ja aktiiviharrastajia. Perinne on alueen yhteistä omaisuutta, ja esitysten yleisöiksi voidaan laskea suurin osa pitäjän ja lähialueiden väestöstä sekä Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kävijät kaikkialta maasta ja ulkomailta.

Kaustislainen traditio on jossain määrin tullut myös osaksi maanlaajuista ammatti- ja harrastajakansanmuusikoiden sävelmistöä, ja tullut tutuksi myös skandinaavisten kansanmuusikoiden piirissä vuosikymmeniä jatkuneiden yhteistyöhankkeiden kautta.

Perinteen harjoittaminen

Kaustislaista viulunsoittotraditiota harjoitetaan luonnollisestikin ensisijaisesti soittamalla, menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina pääosin häämusiikkina, nykyisin yhtyetoimintana harjoitellen ja esiintyen, mutta myös kotioloissa yksin tai yhdessä soitellen. Lähes jokaiselta Kaustisen kylältä löytyy oma pelimanniyhtye. Aikuissoittajat kokoaa yhteen suuri yhteinen pelimanniorkesteri Aapintuvan pelimannit ja lapsisoittajat näppäritoiminta. Kuuluisa Purppuripelimannit täyttää 70 vuotta vuonna 2016 ja toimii aktiivisesti. Kokoonpanot esiintyvät paikallisissa tapahtumissa ja muuallakin, minkä lisäksi epämuodollisempia soittajaisia vaihtelevilla kokoonpanoilla järjestetään – tai syntyy järjestämättä – yhtä hyvin kodeissa kuin paikallisessa ravintolassakin.

Tradition elävyyden ja monimuotoisen varioivuuden lisäksi Kaustisen viulutraditiolla on omaleimaiset musiikilliset tyylipiirteensä, jotka liittyvät mm. jousen käyttöön, nuottien kaarituksiin ja korukuvioihin ja säestyksen soinnutukseen. Soitto on muuntunut, mutta vanhan tyylin perusteet ovat jääneet entiselleen. Kaustislainen viulunsoitto soi edelleen vanhakantaisempana kuin perinnesoitto muualla Suomessa. Vanhan perinteen luonteeseen kuului jatkuva muuntelu, musiikillinen variointi, mikä ilmeni erilaisina kylätyyleinä ja persoonatyyleinä ja tekniikoina. Samalla tavalla nykyinen pelimannisoittaja perustaa soittotyylinsä perinteiseen ilmaisuun mutta voi lainata oman tyyliinsä mitä moninaisimpia vaikutteita.

Soiton elävyyden tärkein syy on, että soitto ja sen tyyli periytyy edelleen, kuten jo yli kolmesataa vuotta, kuulonvaraisesti.

Soiton lisäksi Kaustisella on erittäin vahva kansantanssiharrastus, jonka erityisenä valttina ovat nuorista kaustislaisista soittajista kootut elävät säestysryhmät. Viulutradition lisäksi myös tanssin puolelta löytyy omaleimainen paikallinen traditio, perinteisissä suurissa häissä soitettu ja tanssittu moniosainen purppuri, joka periytyy hovitansseista mutta josta kehittynyt paikallinen muunnelma on omaleimainen ja säilynyt elävänä.

Osa elävää ja merkityksellistä traditiota on myös voimakas, välillä lähes legendoiksi paisuva folklore, joka koostuu tarinoista, anekdooteista ja muistoista, jotka liittyvät soittajiin, heidän persooniinsa, tekemisiinsä, suorituksiinsa ja sanomisiinsa, heille esiintymistilanteissa ja matkoilla tapahtuneisiin asioihin. Tunnetut menneen ajan soittajat ovat kaustislaisia sankarihahmoja, joiden muisto ei ole kadonnut pitäjähistorioiden kansiin, vaan elää myös arkipäivän puheissa. Myös varsinkin vanhemmat nykypelimannit nauttivat yhteisön hiljaista kunnioitusta. Soittotraditio ja ylpeys siitä näkyy yhteisön arjessa monin tavoin, esimerkiksi erilaisissa nimissä teistä, paikoista, rakennuksista ja yrityksistä aina ruoka-annoksiin asti.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kaustisen poikkeuksellisella tavalla dynaamisena säilynyt länsisuomalainen viulunsoittoperinne ja tyyli periytyy ainakin 300 vuoden takaa. Viulunsoitto levisi Ruotsissa ja vähitellen myös Pohjanlahden Suomen-puoleisella rannikolla talonpoikaisväestön keskuuteen 1600-luvulla muun muassa tervakaupan tuoman ihmisten ja tapojen liikkuvuuden myötä. Uuden soittimen lisäksi tulivat uudenlaiset sävelmät, tanssit ja häämuodit. Uusi viulumusiikki oli nuorisomusiikkia, ja vanhimmat nimeltä tiedetyt kaustislaiset pelimannit löytyvätkin 1700-luvun lopun kirkkoraatien pöytäkirjoista heidän rikottuaan seurakunnan kieltoa soittaa tansseja sunnuntaisin. Uusia tansseja olivat ensin polska, myöhemmin mm. menuetti, katrilli, franseesi ja hoppa- ja siliavalssi. Hääseremonioiden huipentumaksi muodostui monivaiheinen, seremoniallinen kruusupurppuri.

Vaikka talonpoikaissävelmissä oli samankaltaisuutta säätyläisten kanssa, soittotyylit olivat melkein vastakkaiset. Ero oli esteettinen ja edusti hyvin säätyläis- ja talonpoikaiskulttuurien itsenäistä, suuresti toisistaan poikkeavaa perusluonnetta. Soittimet, tanssit ja osin sävelmätkin tulivat alkujaan vierailta mailta ja säädyiltä, mutta talonpoikaisen yhteisön lahjakkaat soittajat kehittivät omaleimaisen soittotyylin, oman jousen- ja soinnunkäytön ja melodian ja rytmin käsittelyn, joiden hallinta vaati lahjakkuutta ja harjoittelua. Talonpoikaiskulttuurissa viulusta tuli lisäksi häiden soitin, ja sellaisena se oli koko suuren kulttuurisen murroksen vertauskuva siirryttäessä runolaulun ja kanteleen aikakaudesta rekilaulun, arkkiveisujen ja uudenlaisten tanssien aikakauteen. Perinteen kukoistusaika Länsi-Suomessa oli 1700- ja 1800-luvuilla.

Suurissa, kolmipäiväisissäkin häissä soittivat parhaat pelimannit, useita samoissa häissä, monivaiheisissa purppuritanssissa ja seremonioissa, joihin liittyi tuntikausia jatkuvaa soittoa. Koska suuria häitä oli harvoin, alettiin järjestää myös muita tanssitilaisuuksia. Suuremmissa, monipäiväisissä tansseissa soitti niin ikään parhaat pelimannit, pienemmissä ”nurkkatansseissa” riitti yksikin, hääpelimanneja vaatimattomamman tasoinen soittaja.

1800-luvun lopulla viulut saivat ensin pilliurut ja sittemmin harmonin säestyssoittimekseen. Tämä moninkertaisti käytettyjen sävellajien määrän, mutta toisaalta viulunsoitosta jäivät pois kaksoisotteet ja vapaan kielen käyttäminen alati soivana pohjasävelenä. Soitto muuntui, mutta vanhan tyylin perusteet jäivät entiselleen. Nykyisen kaustislaisen pelimanniyhtyeen kahden viulun, harmonin ja kontrabasson peruskokoonpanon loi Purppuripelimannit 1950-luvulla.

1900-luvun alussa perinteisten monipäiväisten suurten häiden traditio jäi modernisaation jalkoihin, ja uudenlainen musiikkikulttuuri valtasi alaa vanhalta viulunsoitolta. 1950-luvulle tultaessa vanhakantainen, persoonallinen soittotyyli oli enää yksittäisten taitajien varassa paitsi Kaustisella, jossa kyläyhtyeet säilyivät tietoisen elvytystyön ansiosta elävinä, ja jokaisen tyyli ja ohjelmisto poikkesi toisista. Soittajia oli kymmeniä. Häät korvautuivat muun muassa nuorisoseurailtamilla, pelimannikilpailuilla ja perinneaktivisti Santeri Isokankaan kahvilassa jatkuvasti soivalla soitolla, eivätkä hääperinne ja purppuritanssikaan täysin hävinneet. Kaustisen Purppuripelimannien radionauhoitukset toivat musiikkia ja Kaustista yleiseen tietoisuuteen, kunnes Konsta Jylhän omien sävellysten suosio ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlat räjäyttivät käyntiin 1960-luvun lopussa edelleen jatkuvan kansanmusiikin renessanssin. Kaustisesta tuli suomalaisen kansanmusiikin keskus.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kaustislaisen vanhakantaisena elävän soittotyylin säilyminen on ennen kaikkea perinteisen korvakuulolta oppimisen ansiota. Mestari-kisälli-mallilla tapahtunut muistinvarainen välittyminen on turvannut niin vanhan tyylin kuin satojen sävelmien laajuisen sävelmistön säilymisen. Soittajia riittää kaikissa sukupolvissa, ja kaustislainen musiikki elää monenlaisissa kokoonpanoissa ja tilanteissa.

Tradition säilymisen keskeinen tekijä on määrätietoinen työ sen tallentamiseksi, yllä pitämiseksi ja kehittämiseksi sekä soittoharrastuksen tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Työn tuloksena ja sen tueksi kansanmusiikin ympärille on syntynyt myös vahvat ja monipuoliset organisaatiot.

Kaustisen viulunsoiton määrän ja laadun perusteella oli melkein kuin itsestään selvää, että vuonna 1968 kansainväliset kansanmusiikkijuhlat syntyivät nimenomaan Kaustiselle. Niistä tuli nopeasti toisaalta esikuva kymmenille, jopa sadoille seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä syntyneille paikallisille juhlille, toisaalta kansainvälinen menestystarina. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on Suomen suurin kansanmusiikkitapahtuma ja yksi Euroopan merkittävimmistä. Juhlat ovat tradition ensisijainen esiin tuomisen foorumi, ja kaustislainen traditio on juhlien identiteetin ydin niin esiintyjien, yhteisön kuin yleisönkin silmissä. Kaustislaisilla ryhmillä on juhlilla vuosittain satoja esiintymisiä.

Vuonna 1974 perustettu Kansanmusiikki-instituutti toimii valtakunnallisesti, mutta sen merkittävänä painopistealueena on tallentaa ja arkistoida kaustislaista traditiota ja tuottaa siihen liittyviä julkaisuja. Maan ainoan valtionosuuden piirissä olevan kansanmusiikkiyhtye Tallarin ohjelmisto perustuu paikallistyylien ja -repertoaarien perinpohjaiseen tutkimiseen ja tuntemukseen.

1980-luvulla alkanut Näppäri-toiminta on kansanmusiikkipohjainen soitonopetuspedagogiikka. Ohjelmiston perustana on paikallinen traditio, ja Näppäreissä onkin kasvanut jo kaksi sukupolvea kaustislaisen viuluperinteen jatkajia. Keskeisiin periaatteisiin kuuluu myös yhteissoiton ensisijaisuus sekä eri-ikäisten ja tasoisten soittajien soittaminen yhdessä. Kaikkiaankin Kaustisella eri ikäpolvien yhteissoitto mestari-kisälli-hengessä käy mitä luontevimmin. Näppäreihin osallistuu jatkuvasti noin 40-50 lasta ja nuorta, ja uusia pieniä aloittajia tulee tasaisesti mukaan. Toiminta on myös laajennut maanlaajuiseksi ja kansainväliseksi.

Kaustisen nuorisoseura järjestää kansantanssitoiminnan, ja myös Kaustisen pelimanniyhdistys on aktiivinen toimija. Merkittävä osa toiminnasta toteutuu kansalaisopiston opintopiireinä.

Kansanmusiikin 1960-luvun nousun merkittävin tekijä oli, että Konsta Jylhä, Wiljami Niittykoski ja heidän jälkeensä muutkin rupesivat säveltämään traditiosta ponnistavia mutta sen rajoja tyylitietoisesti rikkovia omia kappaleitaan. Nykyään esimerkiksi sellaiset kaustislaiset tai kaustislaislähtöiset yhtyeet ja säveltäjät kuin JPP, Frigg, Ville Kangas, Ville Ojanen ja Häävi luovat tradition pohjalta modernia kansanmusiikkia. Myös Näppäreille sävelletään uutta musiikkia vanhan pohjalta. Siten kaustislaiset soittajat sekä hallitsevat tradition että luovat siitä ponnistavaa uutta.

Perinteen tulevaisuus

Kaustislaisen tradition tulevaisuus näyttää vahvalta. Kaustislainen pelimannimusiikkiharrastus on aktiivista ja organisoitunutta, ja harrastajapohjaa on kaikissa ikäluokissa niin paljon, että jatkuvuus on turvattu, samoin kuin perinteen kehittyminen ja uusiutuminen. Perinteen säilymistä ja kehittymistä tukee sen ympärille kehittynyt vahva ja monipuolinen organisaatiorakenne, joka kattaa niin harrastajatoiminnan organisoimisen, dokumentoinnin ja tallentamisen, koulutuksen ja kasvatuksen kuin tapahtumatoiminnan. Organisaatiot voivat toiminnallisesti hyvin ja ovat taloudellisesti vakaassa tilanteessa. Nuorista kaustislaisista soittajista ponnistaa jatkuvasti uusia yksilöitä ja kokoonpanoja, jotka tekevät uutta musiikkia traditiosta lähtien.

Kaustisen viuluperinne ja sen elävänä pitämisen hyväksi tehty työ saivat vuonna 2015 erityismaininnan Euroopan unionin Europa Nostra -kulttuuriperintöpalkintojen jaossa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kulttuuriperintöpalkintoja myönnettiin aineettoman kulttuuriperinnön kohteille.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Pro Kaustinen ry / Kaustisen kansanmusiikkijuhlat

Kansanmusiikki-instituutti

Kaustisen Näppärit ry

Kaustisen pelimanniyhdistys

Kaustisen nuorisoseura

Suomen Kansanmusiikkiliitto

Kaustisen kunta

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videoita

JPP & Antti Savilampi 2013. Yökatrilli in Kaustinen 2013. YouTube-video.

Lindfors, Jukka 2006. Kaustinen oli takuuvarma pelimannipitäjä. Yle Elävä Arkisto. Niilo Ihamäen selostus Kaustiselta vuodelta 1957.

Lindfors, Jukka 2006. Konsta Jylhän parhaat. Yle Elävä Arkisto. Konsta Jylhän esityksiä vuosilta 1964-1971.

Lindfors, Jukka 2006. Heikki Laitinen ja Kankaan pelimannit. Yle Elävä Arkisto. Heikki Laitisen esityksiä ja haastattelu vuodelta 1979.

Näppärit 2015. Raaliaali. YouTube-video.

Äänitteet

Eri artisteja 1977. Kaustinen, pelimannien pitäjä -levyn kansitekstit. RCA PL40049/Kansanmusiikki-instituutti 4–5.

Verkkosivustot

Tallari-yhtye

Kirjallisuus

Asplund, Anneli & al. 2006. Kansanmusiikki. Suomen musiikin historia. Helsinki: WSOY.

Helistö, Paavo 1997. Konsta Jylhän, pelimannin ja kansansäveltäjän tarina. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

Huntus, Antti & Järvelä, Mauno 2014. Näppäripedagogiikka. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

Määttälä, Viljo S. 2005. Kaustisella kivetkin soi. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.