Krenkkujen rakennus ja purku Tornionjoella

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Krenkkujen rakennus ja purku Tornionjoella
Sijainti Tornio, Ylitornio, Lappi
Asiasanat Krenkku, siika, pato, lohipato, lippo, Tornionjoki, Perinnekalastus, Lippoaminen

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Krenkut ovat puusta rakennettuja laitureita tai siltoja, jotka mahdollistavat pääsyn lippokalastuspaikkoihin. Krenkkuja rakennetaan nykyisin erityisesti Tornionjoella. Lippopaikat ovat siellä koskissa ja voimakkaissa virtapaikoissa. Krenkut rakennetaan ja puretaan yleensä talkoilla. Kalastusyhteisöt järjestävät talkooväkeä, talkoolaiset ovat itse kalastajia ja käyttävät rakennettavia krenkkuja. Kalastusyhteisöt ovat nykyisin erityisesti kylissä järjestäytyneitä osakaskuntia tai yksityisillä rannoilla kalastavia.

Kalastaja, joka seuraa kalan elämää, osaa taitavasti lukea virtaa. Suurempien jokeen tehtävien rakennelmien luonteeseen kuuluu, että ne vaativat useamman ihmisen työpanoksen, minimissään yhden ruokakunnan tai naapurusten yhteistyötä. Kalastusyhteisöt tulivat näin osaksi myös lippo- ja patokalastusta.
Heikki karisillan teossa. Kuva Jaakko Heikkilä.

Perinteen harjoittaminen

Lippoaminen vaatii siis useimmiten erityisen rakennelman, telineen, jonka päältä voidaan kalastaa. Krenkku on Tornionjokivarressa nimitys tälle perinteisesti puusta tehdyllä laiturille tai telineelle, jota pitkin päästään vaikka keskelle koskea. Hyvät lippokuopat ja pohjan muodostamat kosteet ovat useasti kauempana rannasta. Varsinkin korkean veden aikana isojen krenkkujen rakentaminen on vaativaa työtä, mutta taitavat rakentajat osaavat käyttää virtaa hyödyksi.

Rakentamisessa hyödynnetään veden virtausta. Kuva Jarno Niskala.

Krenkun ja padon rakentaminen tapahtuu tietyssä järjestyksessä. Rakentamisessa käytetään kestäviä kiinnityksiä, jotta ne kestävät virran paineen. Eri osilla on omat nimet ja ne saattavat vaihdella eri kylissä. Nimitysten tarkkuus ja vaihtelu kertoo siitä, että rakentamistekniikka on kehittynyt ja ollut käytössä hyvin pitkän ajan. Työvaiheet ovat pysyneet pitkälti samanlaisina.

Ensimmäisenä haetaan metsästä sopivaa puutavaraa mm. selkiä, jalkoja, portaita ja vaajoja varten. Pitkät selkäpuut kuoritaan oikealla tavalla ja reijitetään jaloitusta varten. Jalat ja selät täytyy tehdä oikean mittaisiksi. Jos krenkku on kaksiselkäinen, vierekkäisten selkien päälle tulevat portaat sekä kulkua helpottavat laudat. Selkien pitkiä jännevälejä tuetaan tukijaloilla, vaajoilla eli vittajaloilla. Krenkun jatkuminen uusilla selkäpareilla vaatii virran hyödyntämistä ja vanhojen liikutustekniikoiden tuntemista, samoin kuin kaikki rakentamisen yksityiskohdat kiinnityksineen ja kiilauksineen.

Krenkkuja tehdään yksi- ja kaksiselkäisiä, vanhaa patoa muistuttaa eniten kaksiselkäinen korkeaksi rakennettu krenkku. Jokeen pistävät krenkut, lippoportaat ja pukit tekevät Tornionjoen maisemasta kulttuurimaiseman, johon liittyy ihmisten vuosisatainen elämä ja kalastamisen taito.

Krenkkujen rakentamista seuraa myös niiden jokasyksyinen purkaminen. Myös purkamisessa on oma tekniikkansa, jotta selät ja jalat saadaan ehyenä maalle. Puutavara varastoidaan talveksi odottamaan seuraavaa kalastuskautta. Yleensä seuraavana keväänä tarkastetaan puiden kunto, etenkin selkien täytyy olla kestäviä.

Perinteen taustaa ja historiaa

Patojen ja krenkkujen rakentamistekniikka kehittyi luonnon ehdoilla
Patoa rakennetaan Kukkolankoskessa 1949. Kuva: Roll-foto, Haparanda Stad.
ja kuvastaa vanhojen luonnonkansojen elämää. Monimutkaisilta näyttäviin rakenteisiin käytettiin ainoastaan luonnonmateriaaleja ja kaikilla padon osilla oli oma tarkoituksensa. Padon täytyi uhmata luonnonvoimia vastaan ja seisoa vedessä tarpeellisen ajan. Rakennelmaa ei voitu jättää jokeen, edes jäätymättömään koskeen, koko vuodeksi. Jäänlähtö olisi viimeistään vienyt ne. Pato täytyi siis rakentaa joka vuosi uudestaan. Vaikka tämä oli haastavaa, se mahdollisti ammattitaidon kehittymisen kyliin.
Hevospato oli pitkä ja vankkarakenteinen. Kuva Suomen kalakirjasto.

Toistuva rakentaminen kehitti parhaat työmenetelmät. Tekniikka hioutui vuosien mittaan ja kulloisenakin aikana oli ihmisiä, joille tietyt työvaiheet tulivat tutuiksi ja heille uskottiin juuri ne hommat. Rakentamiseen kehittyi siis eräänlaista työnjakoa osaamisen ja iänkin mukaan. Pitkä historia ja työtapojen varhainen kehittyminen huippuunsa näkyvät siinä, että rakentamistapa on tänä päivänä hyvin lähellä sitä, millainen se on ollut jo peräti vuosisatoja. Uusien työkalujen käyttö ja joidenkin luonnonmateriaalien korvaaminen valmismateriaaleilla on vähentänyt käsityön määrää. Krenkut ja padot ovat ihmisen kokoista rakentamista, se tehdään käytännössä ilman konevoimaa.

Tornionjokilaaksossa patojen ja krenkkujen nimitykset ovat pääasiassa suomen kielisiä, myös Ruotsin puolella. Jotkin nimet saattavat toki olla lainasanoja ruotsin kielestä, mutta nekin on yleensä käännetty jokivarren murteeseen sopiviksi. Tämä kertoo konkreettisella tavalla molemmin puolin jokea eläneestä yhtenäisestä kulttuurista ja suomalaisperäisestä väestöstä.

Padot ovat vanhaa jokivarren rakentamisperinnettä. Patoja on käytetty Tornionjoella erityisesti lohenpyyntiin, mutta myös pienkalojen pyyntiin. Ensimmäiset tunnetut padot tulivat Tornionjoella käyttöön 1500-luvulla ja aivan 1600-luvun alussa. Tornionjoella on käytetty rantapatoja sekä karsinapatoja. Patoja ja lippoamista helpottavia rakennelmia on historiallisesti ollut myös mulla jokivarsilla, esimerkiksi Kemijoella ja Kokemäenjoella.

Tornionjoella rantapatoa ja myös kostepatoja pidetään vanhoina patotyyppeinä. Rantapato pistää rannasta kohti jokea ja muodostaa ikään kuin sillan, jota pitkin on voitu kulkea ja johon pyydykset on voitu kiinnittää. Pato on muodostanut myös kalalle esteen ja ohjannut sitä haluttuun suuntaan, pyydykseen. Padonrakentamistekniikkaa on hyödynnetty lohen, nahkiaisten sekä siikojenkin pyyntiin.

Suuria patoja ei enää nykyisin rakenneta. Padonrakentamistekniikka kuitenkin vielä elää lippoamista varten rakennetuissa krenkuissa. Lippokrenkku muistuttaakin rakenteeltaan rantapatoa. Krenkun rakentamista myös nimitetään usein ”patomiseksi” erityisesti Ruotsin puolella. Patominen termi itsessään tarkoittaa veden virtauksen muuttamista patorakenteen avulla. Krenkussa virtauksen ohjaaminen ei kuitenkaan ole tarpeen vaan se on kulkemista ja lippoamista helpottava silta tai lippoamisen mahdollistava laituri.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Perinne välittyy tekemisen kautta,
Krenkut puretaan pois syksyllä. Kuva Jarno Niskala.
uudet tekijät tulevat talkoisiin ja näkevät sekä osallistuvat työhön. Aito tekeminen on oikeastaan ainoa tapa oppia krenkkujen tekeminen tai patominen käytännössä. Vanhemmat kalastajat neuvovat ja kertovat kokemuksistaan.

Monet tekniset yksityiskohdat täytyy oppia ajan kanssa. Rakentamisessa ja purkamisessa on myös paljon tavaran kantamista, johon voivat osallistua sellaisetkin, joilla ei ole aiempaa kokemusta. Yleensä kaikkein raskaimmat ja vaativimmat työt ovat selkien ajamisessa eli pukkaamisessa edemmäs väylään. Niihin työtehtäviin opetellaan pikkuhiljaa.

Perinteen tulevaisuus

Krenkkujen rakentaminen on voimissaan monissa Tornionjokivarren kylissä. Patojen rakentaminen on puolestaan loppunut lukuun ottamatta pieniä nahkiaispatoja. Joillakin kylillä kalastuksen hiipuminen on johtanut myös krenkunrakentamisen loppumiseen.

Niin kauan kuin on innokkaita kalastajia, lippoajia, myös krenkkuja rakennetaan. Eri koskiin tarvitaan erilaiset rakennelmat, mitä rannempana kalapaikat ovat, sitä lyhyemmät krenkut ja pukit riittävät. Joissakin paikoissa ei tarvita rakennelmia ollenkaan, kun kalastus tapahtuu rantakiviltä tai kallioilta. Suuntaus on, että kaikkein työläimmät rakennelmat saatetaan jättää nykyään tekemättä, mutta se on tapaus- ja paikkakohtaista.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Tornionlaakson Kesäsiika -hanke.

Jarno Niskala, Tornion kaupunki.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteitä

Tornionlaakson kesäsiika -hankkeen kotisivu

Video krenkun rakentamisesta

Kirjallisuutta

Ekman, S. (1910). Norrlands jakt och fiske. Uppsala.

Furmark, Ola. Från kolkelag till gränsälvskommission (Yksityinen painatus, painovuosi tuntematon).

Grape U.L. ja Tiger Oskar 1885. Patoluetteloselvitys uittoa varten. Olof Hederydin arkisto (Haaparannan kirjasto).

Jokipii, Mauno (1978) Kokemäenjoen toekalastuksesta. Teoksessa Itkonen, L. (1978). Vanhaa Harjavaltaa, Vanhaa Satakuntaa: 2. Kokemäki: Risteen kirjapaino Ky.

Naskali, Eero (1995). Pyyntitekniikkaa vanhojen valokuvien valossa. Teoksessa Pyyntitavat ennen ja nyt -symposium 30.11.1993. Toim. K.Manninen ja K.Westman. Helsinki s.93-110.

Paulaharju, Samuli (1936). Kukkola kalastaa. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Julkaisematon lähde.

Rantatupa, Pertti (1988). Alatornion historia. Jyväskylä: Gummerus.

Sirelius, U. T. (1906). Suomalaisten kalastus. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Törmä, Tapio (2002). Juhlaesitelmä Harjavallassa. https://gierslaurilasukuseura

Vilkuna, Kustaa (1975). Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. Keuruu: Otava.

Vilkuna, Kustaa. (1940). Siian lippoamisesta Tornionjoella. Julkaisussa Kotiseutu 1940. Toim. Vilkuna, Vuorela, Teppo, Oja. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.

Vuento, Pertti (1990). Vojakkala: Pirkkamiesten kylä: historiaa ja perimätietoa edesmenneiden sukupolvien muistoksi. Vojakkala: Vojakkalan kylätoimikunta.