Kullankaivu Lapissa

From Elävä perintö -wiki
Jump to navigation Jump to search
Kullankaivu Lapissa
Sijainti Lappi, Inari, Salla, Sodankylä, Utsjoki
Asiasanat Kullankaivu, kullankaivajat, kullanhuuhdonta, kulta, historia, perinne, yhteisöt, ihmiset, elinkeinot, ammatit, harrastukset, matkailu

Kullankaivajat Kullervo Korhonen, Jaakko Isola ja Eero Eino kultatyömaalla, kaivumontulla. Lemmenjoki 1950. Kuva: Kultamuseo, Kultamiesten kuvakeräys-kokoelma.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kultaa kaivavat pääsääntöisesti yksityishenkilöt, tosin ammattikullankaivussa toimii muutamia perheyrityksiäkin. Kullankaivua on ennen pidetty yksinäisten erakoitten ammattina, mutta nykyään se on usein koko perheen harrastus. Myös byrokratia ja kohonneet lupamaksut ovat ajaneet kullankaivun harrastajia hankkimaan yhteisiä lupa-alueita. Kultaa kaivavat hyvin eritaustaiset ja -ikäiset henkilöt. Kultaa Lapissa kaivaa 20-30 ammattikullankaivajaa, satakunta puoliammattilaista ja jokunen tuhat harrastajaa. Lisäksi se on merkittävä kesäkauden vetovoimatekijö Lapin matkailulle. Kullankaivun elämyspalveluita tarjoaa kymmenkunta yritystä Sodankylän pohjoisosissa ja Inarissa. Myös pieni osa aktiivikullankaivajista opastaa matkailijoita valtauksillaan. Suurin kullankaivun ympärillä toimivista yhdistyksistä on kullankaivajien aatteellinen ja ammatillinen etujärjestö Lapin Kullankaivajain Liitto ry yli 4000 jäsenellään. Yhdistyksellä on jäseniä myös ulkomailta, samoin kuin kultamatkailuyritysten asiakkaissa on Lapin kullankaivusta kiinnostuneita ulkomaisia matkailijoita. Suomen Lappi on ainoa läntisen Euroopan alue, jossa harjoitetaan elävää kullankaivuperinnettä.

Erityisesti kultaperinteen ylläpitämiseen ja taltioimiseen keskittyneistä ihmisiä ja yhdistyksistä tärkein on Tankavaaran Kultamuseo, joka toimii Lapin värikkään kultahistorian erikoismuseona esitellen myös kansainvälistä kultahistoriaa yli 20 maasta. Kultamuseossa on esineitä, valokuvia, dokumentteja sekä myös kirjallisuutta ja av-aineistoa. GTK on perinteisesti toiminut läheisessä yhteistyössä Lapin kullankaivajien kanssa. GTK:n kuva-, kartta- ja asiakirja-arkistot ovatkin tärkeä Lapin kultaperinteen tallennus- ja tutkimusaineisto.

Kilpavaskaus on eriytynyt omaksi harrastuksekseen, josta ovat usein innostuneet kokonaiset perhekunnat. Kilpavaskausta ylläpidetään eri puolilla Suomea kotipaikkanaan pitävissä yhdistyksissä.

Myös Lapin kullan jalostamiseen erikoistuneet kultasepät ja kullankaivun yhteydessä löydettävistä koru- ja jalokivistä kiinnostuneet kiviharrastajat ovat osa Lapin kultaperinnettä.

Max Peronius rännittää Lutolla vuonna 1929. Kuva: Kultamuseo, Elina Peroniuksen kokoelma.

Perinteen harjoittaminen

Kullanhuuhdonta rännittämällä ja vaskaamalla on maailmanlaajuisesti tuhansia vuosia vanha menetelmä kullan rikastamiseksi talteen irtomaalajeista. Kullanhuuhdonnassa maaperässä olevat vähäiset irtokultapitoisuudet rikastetaan rännittämällä eli huuhtomalla kultaränneihin nosteltu maa-aines rännien pohjalla olevien rihlojen kautta juoksevan veden voimalla. Lapissakin kulta rikastetaan luonnonmukaisesti käyttäen pelkästään vettä ja painovoimaa, ei mitään kemikaaleja. Huuhdontakulta onkin puhdasta kultaa – ekokultaa.

Kultapitoisen rikastuman löydyttyä tarvittavat välineet ovat rännit, rihlat, lapiot ja vaskooli. Ränniin johdetaan juokseva vesi ja siihen lapioidaan huuhdottava maa-aines, jota vesi kuljettaa. Virtauksessa painavin materiaali rikastuu rännin pohjalle kiinnitettyihin rihloihin veden viedessä kevyemmän mukanaan. Rihlat ja rännit olivat aluksi puisia ja huuhdontavesi johdettiin ränneihin patoamalla. Nykyaika on tuonut kevyet polttomoottoripumput ja materiaaleiksi myös metallit, muovin ja kumin sekä konekaivusta kopioidut rumpuseulat kivien erotteluun.

Kullankaivajan erikoistyökalu on vaskooli, jolla kulta erotellaan eli vaskataan rihloihin jääneestä raskaasta upahiekasta. Vaskooleita on useita eri malleja puusta, metallista ja muovista. Vaskooli on tärkeä työväline myös kultaesiintymän paikallistamisessa eli prospektoinnissa, mutta varsinaisessa kaivutyössä vain n. 2% työajasta on vaskausta. Se on kullankaivajan tilipäivä. Varsinainen työ tehdään hakulla ja lapiolla. Rikkaimpien kultapaikkojen ehtyminen ja varsinkin kullan hinnan romahdus hiljensivät Lapin kultapurot 1950-luvun puolivälissä. Kultaa kaivamaan jäi vain kymmenkunta ”elinkautista”, erämaahan unohtuneet.

Kulkuyhteyksien ja matkailupalveluiden parantuminen alueella sekä kullankaivun saama julkisuus toivat lisää retkeilijöitä Lapin kultamaille 1970-luvulla. Osasta tuli kullankaivajia ja kullankaivu heräsi taas elinvoimaisena ammattina, elämäntapana ja harrastuksena.

Kai "Mullisaukko" Rantanen Jäkäläpään rinteellä, Lemmenjoella 2011. Kuva: Ilkka Ärrälä.

Koneitten käyttöä kullantuotannon tehostamiseksi oli Lapissakin kokeiltu jo kahteen otteeseen, 1920- ja 1950-luvuilla. 1970-luvun lopulla kopioitiin maailmalta kannattava yhden miehen konekaivuyksikkö ja kaivinkoneiden käyttö kullankaivussa yleistyi 1980-luvulla. Uudet laitteet ja tekniikat antoivat lapiokaivajillekin mahdollisuuden löytää kultaa paikoista, joissa ei aiemmin ollut pystynyt kultaa kaivamaan.

Uuden menetelmän, joen pohjasta sukeltamalla tehtävän imurikullankaivun, toivat Lappiin vuonna 1960 Janssonin veljekset löydettyään amerikkalaisesta sukellusalan lehdestä piirustukset vedenalaiselle kultaimurille. 2000-luvulla on puolestaan metallinpaljastimilla eli detectoreilla harrastettava kullanetsintä tehnyt läpimurron Lapinkin kultamailla. Aikaisempien sukupolvien "miinaharavoita" käytettiin lähinnä kaivumonttujen pohjien ja vanhojen kaivausten reunojen tarkistuksiin, mutta viime vuosina Australiassa ja Pohjois-Amerikassa suosittu detector-harrastus on löytänyt Lapissakin kasvavan harrastajakunnan ja useita isommushippulöytöjä.

Kullankaivu kiinnostaa yhä nykyäänkin, vaikkei se olekaan helpoin harrastus tai tapa tienata osaa elannostaan. Moni kaivaja kuitenkin tulee kesä toisensa jälkeen kaivamaan ja osa jää ns. elinkautisiksi eli kaivaa kultaa useita vuosikymmeniä. Kullankaivajissa on myös henkilöitä, jotka harjoittavat ko. ammattia toisessa, joskus jopa kolmannessa sukupolvessa.

Lapin huuhdontakulta on erittäin puhdasta, eli huuhtomalla saadun raakakullan kultapitoisuus on korkea. Luonnonkultaan on seostunut lisäksi esimerkiksi hopeaa, platinaa, kuparia ja rautaa. Lapin kullankaivussa ei louhita kallioperää räjähdysaineita käyttäen, vaan huuhdontakultaa kaivetaan jokien ja purojen moreeni- ja sorakerrostumista. Myöskään kullan rikastamisessa ei käytetä elohopeaa tai suurten kaivosten malmiesiintymissä tarvittavia kemikaaleja.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kulta on ihmisen käyttämistä metalleista ensimmäisiä, sillä se on pehmeää, mutta sitkeää eli sitä pystyy takomaan helposti. Euroopan alueella vanhimmat kultaesineet ajoitetaan tuhansien vuosien taakse.

Suomen ja Lapin virallinen kultahistoria alkoi vuosina 1836 - 1850 tehdyistä valtion kullanetsinnöistä Keminmaalla ja Kuusamossa. Etsitätyöt eivät tuottaneet tulosta. Kullankaivun yli 150-vuotinen perinne alkoi Pohjois-Lapista Ivalojoen Nulkkamukasta Lihrin retkikunnan tehdessä kultalöydön syyskyllä 1868. Seuraavana kesänä kaksi merimiestä, Ervast ja Lepistö, löysivät muutaman viikon aikana Ivalojoelta kultaa yli 2 kg ja tämä toimi lopullisena lähtölaukauksena Lapin kultaryntäykselle.

Kullankaivaja Esa Pylväs Kivikkopuron kaivospiirillä kesällä 2011. Kuva: Ilkka Ärrälä.

Lapin kultahistorian alkuvuosina säädökset ja kustannukset kullanetsintäoikeuksista olivat niin ylimitoitettuja, että valtauksien omistajina toimivat lähinnä varakkaat kauppiaat ja talolliset sekä tarkoitusta varten erikseen perustetut kullanetsintäyhtiöt. Palkattua työväkeä edellytettiin olevan vähintään neljä henkeä, mutta pääsääntöisesti huuhtomoilla työskenteli 10 - 30 henkilöä. Asetuksia lievennettiin Ivalojoen kultaryntäyksen ensi vuosikymmeninä useaan otteeseen, minkä seurauksena kullankaivu tuli myös tavallisen kansan ulottuville. Liikemiesten ja kullanetsintäyhtiöiden jälkeen Lapin kullankaivu jäi vuosikymmeniksi miltei yksinomaan osaksi Pohjois-Suomen paikallisväestön elinkeinojen palettia; tasavertaisena luontaiselinkeinona metsästyksen, kalastuksen, porohoidon ja muun leivän pöytään tuovan luonnonhyödyntämisen rinnalla.

Muiden paikallisten tavoin myös saamelaiset ovat olleet mukana kullankaivussa 1870-luvun alkuvuosista lähtien kaikkialla siellä, missä kultaa on aktiivisesti Sodankylän pohjoisosissa, Inarissa ja Utsjoella kaivettu. Varsinkin vuonna 1935 Purnumukan lapinkylässä eläneen Aslak Peltovuoman unesta alkunsa saaneen Tankavaaran kultaryntäyksen alkuvuosina alueen kullankaivu oli täysin paikallisten lähikylien saamelaisten käsissä. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Lapin kullan emäkalliota hakeneiden isojen kultayhtiöiden palkkalistoilla oli parhaimmillaan satoja työntekijöitä. Omistajina ja pääomittajina näissä suuryrityksissä oli nimekkäitä eteläsuomalaisia teollisuusjohtajia. 1920-luvulla nähtiin myös ensimmäiset koneet Lapin kultamailla – niiden aika vain ei ollut vielä.

1940-luvun puolivälin jälkeen löytyi Lemmenjoen kulta synnyttäen alueelle kultaryntäyksen. Monet sodan käyneet miehet tulivat kaivamaan kultaa, osa rakennustöiden ja suurten savotoiden ohessa. Heistä osa jäi kultamaille loppuelämäkseen ja heistä tuli kultamaiden elinkautisia. Lapin kultahippujen ja kullan arvo alkoi nousta 1970-luvun lopulla, kun kultahippuja alettiin käyttää sellaisenaan koruihin. Tätä ennen kultahiput lähes poikkeuksetta sulatettiin kultahiekan mukana. Kultahippujen pinta on lähes puhdasta 24-karaattista kultaa, mikrokiteistä ja jääkausikuljetusten mekaanisesti muokkaamaa. Luonnonhipun pintarakennetta ei voi jäljitellä. Siksi jokainen hippu on ainutlaatuisen synty- ja kulkeutumishistoriansa vuoksi erilainen. Kultavaltauksia on Lapin kultahistorian aikana ollut yli 7300 kappaletta ja kullankaivajia kaikkinensa kymmeniä tuhansia. Tällä hetkellä kullanhuuhdontalupa-alueita on noin 250 kappaletta lähinnä Inarin ja Sodankylän pohjoisosan kulta-alueilla.Valtaosa kullankaivajista kaivaa kultaa edelleen lapiolla rännittämällä. Ympäristöluvanvaraista koneellista tai imurikullankaivua harjoitetaan noin 60 kaivupaikalla, näistä 28 heinäkuussa 2020 lakkautettavilla kaivospiireillä. Kesällä 2020 lakkautettava Lemmenjoen koneellinen kullankaivu on viime vuosikymmeninä tuottanut vuosittain 85 - 90 % kaikesta huuhdontakullasta Lapissa, jota on viime vuosikymmeninä tuotettu 20 - 35 kg vuodessa. Lapin kullanhuuhdonnassa kautta aikojen saadun kullan määräksi on arvioitu 2500 - 3500 kiloa.

Pirjo Muotkajärvi rännittää Jäkälä-äytsissä, Lemmenjoella kesällä 2010. Kuva: Ilkka Ärrälä.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kullankaivajan ammatti on erittäin globaali ammatti. Ne samat fyysikan lait, joihin kullan rikastaminen irtomaalajeista huuhtomalla perustuu pätevät kaikkialla, pystyy kultaa periaatteen kerran opittuaan kaivamaan missä päin maailmaa tahansa. Tämä nähtiin jo Lapin kultahistorian alussa: Lapin ensimmäiset kullankaivajat olivat saaneet kullankaivuoppinsa Siperian, Kalifornian ja Uudessa-Seelannin kultakentillä.

Tähän hiljaisen tiedon välittämiseen ja tekemällä oppimiseen on Lapin kullankaivuperinne, joka on ainutlaatuinen yhdistelmä siperialaisia ja lännen kultamaiden välineistöä ja työkulttuuria, koko historiansa ajan perustunut. Lapin kultamailla on edelleen voimissaan vanha renkiperinne, jossa kullankaivusta kiinostunut uusi kullankaivaja pestautuu kokeneemmalle kaivajalle rengiksi sovittavalla prosenttipalkalla tai päivä- ja ylöspitokorvauksella.

Lapin kullankaivajissa on aina erottunut vahvoja alueellisia kullankaivajapopulaatioita. Perinteisesti nämä ovat olleet Lapissa, Oulunseudulla, Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Keskittymien syntymiseen ovat aikanaan vaikuttaneet muutamat sitkeät pioneeriyksilöt, jotka ovat kotiseuduillaan avoimesti levittäneet kullankaivun ilosanomaa ja saaneet valtaukselleen sukulaisia ja tuttuja kokeilemaan kullankaivua. Osa näistä on löytänyt oman paikkansa kullankaivajayhteisössä ja vienyt viestikapulaa taas eteenpäin.

Perinteisesti varsinainen opaskirjallisuus marginaalisella kullankaivualalla Suomessa on ollut niukahkoa. Nykyaika ja varsinkin internetin rajaton tiedonvälitys on tuonut suuren maailman harrastajakaivajien erikoisjulkaisut ja esimerkiksi kaivuvälinekehittelyä avaavat videoklipit Lapin kullankaivajienkin ulottuville.

Lapin Kullankaivajain Liiton jäsenistönsä vapaaseen käyttöön tarjoamat yhteiskaivualueet ovat hyviä paikkoja perinteisten, vastuullisten kullankaivutapojen siirtämiseen uusille kaivajille. Yhdistys on myöskin järjestänyt jäsenistölleen seminaariristeilyitä ja muita koulutustilaisuuksia, joissa pääpaino on ollut geologisen ymmärryksen, kaivuteknisen osaamisen ja ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuuden kasvattaminen.

Tankavaarassa sijaitseva Kultamuseo välittää tallentamisen lisäksi Lapin kullankaivuun liittyvää historiaa ja perinnetietoutta eteenpäin. Kohderyhmänä ovat mm. kullankaivusta ja pohjoisesta kiinnostuneet matkailijat ja itse kullankaivajatkin, mediaa ja erilaisia tutkimuksia tekeviä tahoja ja yksityisiä unohtamatta. Matkailijoiden kohdalla tieto Lapin elävästä kullankaivuperinteestä välittyy kotimaan lisäksi kymmeniin eri maihin ympäri maailmaa. Museon kokoelmat ovat soveltuvilta osin nähtävillä julkisesti arjenhistoria.fi ja Finna.fi-palveluissa. Ajankohtaisia kultaan tai kullankaivuun liittyviä aiheita puolestaan käsitellään eri näkökulmista Kultamuseon lähes vuosittain järjestämässä Kultasymposiumissa.

Myös tutkimustyötä ja viranomaistyötä tekevien tahojen arkistoissa on tallentunut ja tallentuu tietoutta Lapin kullankaivuperinteestä. Esimerkiksi Kansallisarkistosta, eritoten sen Oulun yksiköstä, löytyy ensimmäisen kultaryntäyksen aikaisia dokumentteja 1870-luvulta eteenpäin. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) palveluista löytyy paljon mielenkiintoista aineistoa liittyen vanhoihin valtauskarttoihin, tutkimuskarttoihin ja -raportteihin tai vanhoihin 1800-luvun loppupuolen valokuviin. Myös nykypäivän kultatutkimusta tuloksineen tallentuu heidän arkistoonsa.

Perinnettä välittyy eteenpäin opinnäytetyön tai pro gradu-työn tekijöiden kautta. Kullankaivusta tai kullankaivajista on esimerkiksi tähän mennessä tehty useampi pro gradu-työ. Yhtenä viimeisimpänä esimerkkinä Kati Toivolan vuonna 2017 Lapin yliopistoon valmistunut pro gradu-työ ”Kullankaivajien ja matkailijoiden Tankavaara”.

Inarin kirjastotoimi on koonnut verkkoon ”Tarinoiden Inari”-nimisen suullisen perinteen arkiston, joka on kaikkien kiinnostuneiden ulottuvilla. Tässä arkistossa on myös useita kullankaivuperinteeseen liittyviä tarinoita ja kertomuksia.

Perinteen tulevaisuus

Oikeus valtionmaalla kaivaa irtomaalajeissa olevaa kultaa ja muita arvomineraaleja perustuu kaivoslakiin. Kullanhuuhdontaa koskevia lakeja on muutettu useasti Lapin kullanakaivun historian aikana. Nykyisen kaivoslain nojalla kaivosviranomaisena toimiva Tukes voi hakemuksesta myöntää hakijalle kullanhuuhdontaluvan. Vuoden 2011 kaivoslaki lopettaa ammattimaisen koneellisen kullankaivun Lemmenjoen kansallispuiston alueella lakkauttamalla sitä varten myönnetyt kaivospiirit siirtymäajan jälkeen. Ympäristöluvanvaraista koneellista kullankaivua on edelleen mahdollista harjoittaa muilla kuin suojelualueilla. Lapiokaivua voi harjoittaa myös Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistoissa. Myös kullan maailmanmarkkinahinta vaikuttaa kullankaivun suosioon. Vuonna 2005 alkanut kullan hinnan jyrkkä nousu lisäsi ihmisten kiinnostusta kullankaivuun. Lapin kullankaivun toimijoiden yhteisessä Green Gold Lapland -hankkeessa sertifioitiin ja brändättiin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti tuotettu kulta. Samalla luotiin saksalaisen jalometallijalostamon kanssa ketju puhtaan lappilaisen kullan tuottamiseen, jakelemiseen ja myymiseen. Hanke lisää asiakkaiden ja matkailijoiden tietoisuutta Lapin kullan alkuperästä, kullankaivukulttuurista ja sen ainutlaatuisuudesta. Sertifioitu kulta on tuotettu eettisesti ja ekologisesti Lapissa. Ohjelma hyödyttää ympäristöarvojen lisäksi kullankaivajia, jatkojalostajia ja kulta-ja koruseppiä. Kultaerät sertifioidaan ja ne säilyvät identifioituina koruksi saakka. Sertifioitu kullankaivaja sitoutuu noudattamaan kaivos- ja ympäristölainsäädäntöä sekä viranomaisten antamia määräyksiä. Lisäksi hän pyrkii toteuttamaan lait ylittäviä kaivuohjeita ja kehittämään toimintaansa yhä ympäristöystävällisemmäksi. Lapin Kullankaivajain Liitto julkaisi vuonna 2013 Hyvä kullankaivutapa-oppaan, joka ohjaa sellaisiin toimintamalleihin, jotka muuttunut yhteiskunta hyväksyisi ja kullankaivu kaikissa muodoissaan - ammattina, elämäntapana ja harrastuksena - jatkuisi.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kultamuseo

Lapin Kullankaivajain Liitto ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteitä

Kultahippu.fi - Tarinoita kullasta ja ohjeita kullankaivajalle

Geologian tutkimuskeskus

Lapinkullan Ystävät ry

YouTube: Jouni Ohtamaan dokumentti Ivalojoen kultaryntäyksestä ja perinteestä

A-Studio: Kullan konekaivuu Lapin luonnonpuistoissa 2013

Teoksia Lapin kullasta ja kullankaivajista

Kirjallisuus

Stigzelius Herman: Kultakuume, Lapin kullan historia (1987)

Kojo Raimo O. ja Kokko Heikki: Heittiön vaellus (1995)

Kummala Seppo ja Ärrälä Ilkka: Onnen hippuja (2011)

Partanen Seppo J: Kullan ja luonnon kutsu (1990)

Partanen Seppo J: Sankareita, veijareita, huijareita (1999)

Partanen Seppo J. ja Launonen Kauko: Opas Lapin kultamaille (2000)

Mäkipuro Viljo: Kulta-Lappia ja kullankaivajia (1975)

Ruonaniemi Arvo: Kultaa ja kohtaloita (1996)