Kultasepän työ

Sijainti

Suomi

Asiasanat

Kulta, hopea, platina, koru, sormus, rannekoru, riipus, kaulakoru, vitjat, tiara, korpus, aterimet, lusikka, haarukka, veitsi, teekalusto, kahvikalusto, kannu, muki, mitali, kunniamerkki, käädyt, metallinpakotus, siselöinti, emalointi, vasarointi, stikkeli, punsseli, stanssi, stamppi, prässi, heittoprässi, pikipata, kaiverruskuula, muotorauta, alasin, juottaminen, pinsetitit, keitosvesi, kultaus, hopeointi, rodinointi, tömäytys, supistaminen, sulattaminen, valaminen

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kultasepän ammattia harjoittavat kultasepät ja korujentekijät ympäri maan, jotka käsityönä valmistavat ja korjaavat asiakkailleen koruja. Pääsääntöisesti he ovat kultasepänalan koulutuksen saaneita pienyrittäjiä.

Tällä hetkellä koulutusta alalle annetaan yhdeksässä toisen asteen oppilaitoksessa ja ammattikorkeakoulutasoista kahdessa oppilaitoksessa. Myös perinteinen oppisopimusvaihtoehto on olemassa, jossa tietotaito kulkeutuu mestarilta oppilaalle. Oppisopimusoppimisesta on opetushallituksessa säädetty tutkinnon perusteet ja kurssivaatimukset. Muutama isompaa tuottajaa lukuun ottamatta kultasepät ovat pääsääntöisesti mikroyrittäjiä, jotka toimivat joko yksin tai pienissä yhteispajoissa. Koruja valmistetaan nykyään monenlaisista materiaaleista, mutta tässä artikkelissa puhutaan perinteisestä kultasepäntyöstä ja tekniikoista.

Mukana tukemassa ammatinharjoittajia sekä perinteen säilymistä ja sen kehittämistä on järjestöjä kuten Suomen Kultaseppien Liitto ry, Korutaideyhdistys, Suomen Hopeasepät ry ja Ornamo. Sosiaalinen media yhdistää väljästi korualan tekijöitä ja siellä jaetaan tietoa ammattilaiselta toiselle. Joissakin kaupungeissa toimii vielä Kultaseppien yhdistyksiä, mutta niiden merkitys on vähentynyt viimeisen 15–20 vuoden aikana.

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu (myöh. Kruunu) tallentaa perinnettä, tutkii sitä ja esittää näyttelyin. Kruunun tehtävä on avata kello- ja korualan merkityksiä. Strategian mukaan museo Kruunun tallennusvastuulla ovat ajanmittaamisen historia, aikakäsitykset, kello ja -korualoihin liittyvää kulttuuriperintöä kuten käyttötilanteita ja –tapoja (identiteetti), valmistustekniikoita ja työkaluja, suunnittelua, designia ja taidetta, yritysten historiaa, ilmiöitä, tarinoita ja muistoja. Tätä tallennetaan kuvin, eri medioin, arkistoaineistoin sekä tietysti tallentamalla kelloja ja koruja.

Perinteen harjoittaminen

Korun valmistaminen jalometallista vaatii monenlaista osaamista ja monia työvaiheita. Lyhykäisyydessä korunvalmistusprosessi voisi näyttää seuraavalta.

Kaikki alkaa raaka-aineen muokkaamisesta sopivaan muotoon. Tarvittava määrä metallia sulatetaan ja siitä valetaan rautamuottiin sopiva aihio joka työn mukaan voi olla joko levy, tanko tai molempia. Aihiota valssataan seuraavaksi työn vaatimaan sopivaan paksuuteen. Valssi on eräänlainen mankeli, jolla ohennetaan aine. Lanka saatetaan vielä valssauksen jälkeen ohentaa sopivaan paksuuteen vetämällä se vetosiivun (metallilevy, jossa on porrastetusti pieneviä reikiä) läpi. Kun metalli on työstetty sopivaan muotoon, sahataan tai leikataan koruun tarvittavat kappaleet valmistetusta pellistä. Osat muotoillaan suunniteltuun muotoon, jonka jälkeen ne juotetaan yhteen. Juottaminen tarkoittaa, että osat liitetään yhteen sulattamalla juotosmetallia saumoihin. Kun korun osat ovat koossa alkaa työn siistiminen. Ensin karkeampi työstö viiloilla ja sen jälkeen hiominen hiomapaperilla (filssillä) ja viimeistely erilaisilla pyörivillä hionta ja kiillotuslaikoilla. Viimeisenä työvaiheena ennen loppukiillotusta on kivien istuttaminen. Kivet asetetaan niille tehdyille paikoille (istukoihin) ja kiinnitetään ne painamalla metallia niiden reunojen ympärille. Kun kaikki osat ovat paikallaan korua viimeistellään suorittamalla loppukiillotus ja pesu.

Korunvalmistustekniikoita on erilaisa ja niitä voidaan käyttää samassa korussa monella eri tavalla. Valamalla ja stanssaamalla saadaan koneellisesti tuotettua koruja ja niiden osia. Jos koru tehdään kokonaan käsityönä on sepällä käytössä monia eri tekniikoita, esimerkiksi sahaaminen, juottaminen, kiven istutus, putken teko, ketjun punonta, mekanismien valmistus, kaiverrus, patinointi, lankatyö ja taonta.

Kivenistutsutapoja ja -tekniikoita on lukuisia ja niihin vaikuttavat istutettavat jalokivet. Suomessa kultaseppä tekee istutuksen, monin paikoin muualla kivenistuttajat ovat oma ammattikuntansa. Kivenistutus tapoja ovat mm. hiertäminen, raeistutus, rivi-istutus, sarjaan istutus ja kruunu-istukkaan kynsillä istuttaminen.

Erikostekniikoiksi on kutsuttu vaativia tekniikoita,joita yhdistetään muihin tekniikoihin. Tälläisia ovat esimerkiski granulointi, filigraani, niello ja emalointi. Sähkön avulla voidaan muotoa kasata toisen materiaalin päälle elektroformauksella. Koruja voidaan patinoida elivärjätä kemiallisesti. Suomessa on tehty koruja myös japanilaisella erikoistekniikalla nimeltä mokume gane.

Mekanisnit ovat vaativia kultasepäntaidonnäytteitä, joita kultasepät valmsitavat yhä. Mekanismit lukitsevat korun kiinni mekaanisesti tai saavat sen liikkumaan saranan avulla esimeriksi rannekorussa. Erilaisia mekanismi, eli lukkotyyppejä ovat mm, laatikkolukko, putkilukko ja M-lukko.

Taontatekniikoilla valmsitetaan useimmiten hopeaesineitä supistamalla (vekkaamalla) tai laajentamalla. Eija Mustonen ja Ru Runeberg käyttävät taontatekniikoita luovasti korutaiteessaan. Myös koruissa voidaan käyttää hopeasepäntekniikoita, esimerkiksi Juha Koskela ja Chao Tsien-Kuo ovat taitavia Anticlastic Raising tekniiakssa. Hopeaseppä on katoamassa oleva käsityöammatti samoin kuin käsinkaiverrus.

Uusien materiaalien ja teknologian tulo korualalle on mullistanut ja monipuolistanut korumaailmaa. Myös raaka-aineiden merkitys on muuttunut. Kulta ja hopea eivät enää ole itsestään selviä valintoja, vaan muovit, vanerit ja monet muut materiaalit ovat tulleet korujen maailmaan. Tämä on synnyttänyt uuden korujentekijöiden sukupolven, joka ei enää nojaudu kultasepän perinteeseen. Tästä syystä tulee yhä tärkeämmäksi vaalia kultasepänalan monituhatvuotista kulttuuriperinnettä, jotta tietotaito vielä siirtyisi tuleville sukupolville sen koko laajuudessa.

Suomalaisessa kultasepänalan perinteessä on erikoisuutena se, että kultaseppä itse istuttaa jalokiviä. Muualla maailmassa on yleistä, että on erikseen kivenistuttajien ammattikunta, joka kiinnittää jalokivet koruihin ja kultasepät valmistavat jalometallisen istukan jalokiville.

Koru on kiinnostava ja merkityksellinen itseilmaisumuoto. Koru kertoo valmistajan lisäksi käyttäjästään. Kansalaisopistoissa järjestetään monenlaisia korukursseja, esimerkiksi ketjunpunontaa. Tämä aktiivisuus on tärkeää, koska harrastustoiminnan kautta tietoisuus ja kiinnostus alaa ja perinnettä kohtaan leviää laajempiin piireihin. Museo Kruunun ohjelmassa on aika ajoin työnäytöksiä. Myös isot korunvalmistajat ovat markkinoinnissaan välittäneet asiakkailleen kuvaa kultasepän työpöydän ääreltä.

Isoissa yrityksissä hyödynnetään melko paljon valutekniikkaa tuotantoteknisistä syistä. Tällöin voidaan rationalisoida työvaiheita ja esimerkiksi työläs ja vaativa kivenistutus voidaan toteuttaa osana korun valua.

Työskentelytavat ovat erilaisia pienissä työpajoissa verrattuna teollisuuden prosesseihin. Tämä näkyy esimerkiksi pintakäsittelyjen variaatioissa Pienvalmistajat ja yrittäjät suunnittelevat enemmän yksilöllisiä koruja kuin teollisuus, joka tuottaa isoja korusarjoja, joita saatetaan valmistaa useita vuosia.

Koru on jakautunut käytännössä kolmeen kategoriaan (1: perinteinen kultasepän työ ja yrittäjyys, 2. korumuotoilu ja teollisuus ja 3. korutaide), joiden lähtökohdat eroavat suunnittelun ja tuotantotavan mukaan. Näitä koruja myydään eri myynti kanavissa ja ehkä myös käyttäjät eroavat. Muotoilun osalta voidaan puhua vähittäisliikkeistä tai teollisesta massatuotannosta. Kultasepäntyön käsityötä leimaa kultaseppien mestariperinne, usein käytössä on oma työhuone, johon liittyy myymälä. Korutaiteen piirissä ammattilaiset osallistuvat näyttelyihin ja pitävän gallerioita.

Kilpailut, messut ja muut käsityötapahtumat ovat myös tärkeitä foorumeja missä kultasepän perinteet tulevat näkyviin. Esimerkiksi häämessuista on tullut kultasepänalan tärkeä esittelypaikka.

Perinnettä harjoittavien koknaislukumäärää on puutteellisen tilastoinnin takia vaikea arvioida mutta ammatikseen käsityönä koruja valmistavia kultaseppiä on TUKESin ylläpitämän leimarekisterin mukaan tällä hetkellä 887 kpl.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kultasepäntaidolla on pitkä monituhatvuotinen historia. Lähi-idän arkeologiset löydökset todistavat, että jo antiikin aikoina osattiin valmistaa, tämänkin päivän mittarilla mitattuna, teknisesti erittäin vaativia kultakoruja. On myös mielenkiintoista todeta, että egyptiläisissä maalauksissa kultaseppiä esiintyvissä kuvissa heidän käyttämänsä käsityökalut ovat lähes samanlaisia kuin ne ovat edelleen. Menetelmät ja työkalut ovat siis pysyneet hyvin samanlaisina aikojen saatossa, vaikka koneiden myöhäisempi mukaantulo on helpottanut monia työvaiheita. Suomeen kultasepäntaito on rantautunut niin aikaisin kun 1371 jolloin kultaseppä nimeltä Petrus Aurifaber sai ammatinharjoittamisoikeudet Turussa. Ruotsin vallan aikana suurin osa mestareista tulivat Saksasta ja myöhemmin Tukholmasta. Ajan saatossa kasvoi myös kotimainen kultaseppämestareiden ammattikunta. Ammattikuntajärjestelmässä ala koulutti itse työntekijänsä mestari-oppipoika menetelmällä ja kontrolloi siten itse sekä laadun, että osaamisen tason, eli mitä pidettiin riittävänä ammattitaitona.

Venäjän vallan aikana kultasepäntaidon painopiste siirtyi Tukholmasta Pietariin, johon nuoret oppipojat hakeutuivat oppiin, usein suomalaisille mestareille. Tästä ajasta suomalaiselle kultasepäntaidolle olennaisen tärkeässä roolissa oli Fabergén aikakausi. Karl Fabergén oppi-isä oli suomalainen Hiskias Pöntinen, joka sittemmin muutti sukunimensä Pöndiniksi. Kun Fabergé kehitti yrityksensä maailman maineeseen, on huomioitava, että valtaosa hänen käyttämistään mestareista olivat suomalaisia. Perinnettä ylläpitää tänäkin päivänä suomessa Tillanderin suku.

Vallankumouksen jälkeen monet suomalaiset Fabergén verstailla työskennelleet sepät siirtyivät Suomeen ja kun Suomen Kultaseppien Liitto perusti Kultaseppäkoulun Helsinkiin vuonna 1938 osa opettajakunnasta oli Pietarissa oppinsa saaneita mestareita. Tämä heidän tuomansa Pietarin perinteen on jatkunut vahvana tähän päivään saakka ja on ollut vahvana osana suomalaisten kultaseppien ammatillista identiteettiä.

Tänä päivänä koulut ja alan ammattilaiset kantavat vastuun perinteen eteenpäin siirtymisestä. Koulutusajan huomattavan lyhentymisen takia on kuitenkin huoli siitä, siirtyykö hiljainen tieto ja taito enää seuraavalle sukupolvelle siinä laajuudessa mitä se on ollut ja kuuluisi olla.

Harrastustoimintaa on korualalla melko paljon. Lähes kaikki kansalaisopistot tarjoavat jonkinlaisia korukursseja ja myös kultasepät itse ovat aktivoituneet tarjoamaan pienimuotoisia kursseja asiakkailleen. Tämä suuren suosion saanut ilmiö on tärkeä, sillä se avaa harrastelijoille kultasepän ammatin vaativuutta ja laaja-alaisuutta.

Suomalaiselle kultasepänperinteelle hyvin tärkeässä osassa on Fabergén perinne Pietarista. Fabergén mestareista valtaosa oli suomalaisia ja vallankumouksen jälkeen Pietarin kultasepänperinne siirtyi Suomeen emigranttien mukana. Kultaseppäkoulussa toimi opettajina Pietarissa oppinsa saaneita mestareita ja tämä traditio on jatkunut tähän päivään saakka lähinnä Lahden kouluissa. Erikoisuutena siinä on, että Pietarissa käytettiin hieman erilaisia tekniikoita muuhun Eurooppaan verrattuna.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Tänä päivänä perinne siirtyy pääsääntöisesti eteenpäin ammattikoulutuksen kautta. Ennen tieto siirtyi mestarilta oppipojalle, nykyisin opettajalta oppilaalle. Suurin ongelma perinteen siirtymiselle on koulutuksen lyhentyminen niin, että tarjotussa ajassa ei ehdi saavuttamaan riittävää ammattipätevyyttä ja kokemusta. Vielä on olemassa opettajia, joilla on paljon kokemusta ja tietotaitoa, mutta uudet ja tulevat opettajat tulevat tehtäväänsä huomattavasti heikoimmilla tiedoilla ja taidoilla. Tästä seuraa automaattisesti perinteen ja hiljaisen tiedon siirtymisen heikentymistä.

Osaamisen taso on Suomessa edelleen suhteellisen hyvä, mutta supistukset ja säästöt käsityöammattien koulutuksessa heikentävät alaa. Ammatissa harjaantuminen jää opiskelijan omalle vastuulle valmistumisen jälkeen ja tämä aiheuttaa hankaluuksia esimerkiksi työnhaussa, kun taitotaso ei enää ole työnantajan vaatimalla tasolla. Luontaisesti lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat hakevat puuttuvaa tietotaitoa ja kokemusta. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että ammattitaito on heikentynyt.

Perinteen tulevaisuus

Perinne elää voimakasta muutosta digitalisaation myötä. Uudet menetelmät mahdollistavat digitaalisten sovellusten kautta korujen valmistuksen myös sellaisille toimijoille, jolla ei ole kultasepänalan koulutusta. Tämä hämärtää kuluttajan käsitystä perinteisestä ammattitaidosta. Yhteiskunnassa perinteen muuttuminen näkyy esimerkiksi jalometallien merkityksen heikkenemisenä korutuotannossa, muotimaailman nopeissa sykleissä ja teollisen tuotannon myötä koruvolyymien kasvamisessa.

Korujen käyttäjissä voidaan sanoa olevan kaksi käyttäjäkuntaa. Toiset arvostavat ja käyttävät klassisia jalometallikoruja, toiset taas näyttäviä massatuotettuja muotikoruja. Moninaisuus nostaa perinteen ylläpitäjille yhä tärkeämmäksi taidon, arvojen ja laadun korostamisen kovassa kilpailussa teollisten kopioiden kanssa.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Suomen Kultaseppien Liitto ry

Suomen Kello- ja Korumuseo Kruunu

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteet

Sarah Laukkanen, "Kultaseppien liitto: Suomalainen koruvalmistus uhkaa siirtyä ulkomaille" Yle 10.11.2017

Suomen kello- korumuseo Kruunu, "Kultasepäntyö ammattina" 5.10.2020

Tuija Vierto, "Kultaseppien grand old man arvioi nykykoruja: "Niissä elää Fabergén henki" – katso kuvat taiturimaisista koruista" 28.10.2018

Mikko Tuomikoski, "Suomi sai uudet "kruununjalokivet" – Jenni Haukio kantaa kaulallaan korua, jolle ei voi laskea hintaa" 31.5.2017

Heikki Rönty, "Korun arvo muodostuu tunteesta – eikä uusi tekniikka sitä ainakaan vähennä" 25.8.2016

Kello- ja korualan tietopankki, kasvava ja kehittyvä alusta jonne kuka tahansa voi lisätä tietoa ja kuvia.

Videot

Henrik Kihlman: Hopeaseppä mestari

Suomen kello- ja korumuseo Kruunu, Suomalaisen spektroliittikorun valmistusta 16.4.2020

Love Mandala, "Jewelry making process. Enamel making." 15.6.

Kirjallisuus:

Guld och Silversmeder i Finland 1373 - 1873, Tyra Borg

Fabergé ja hänen suomalaiset mestarinsa, Ulla Tillander Godenhielm

Itsenäisyyden ajan suomalainen koru, Helena Pahlman, Lars Pahlman, Tuula Poutasuo, Päivi Ruutiainen, Ulla Tillander-Godenhielm, Esko Timonen

Kultasepän käsikirja 1945. Toimittanut Uuno V. Aarne ja L.M. Viherjuuri.

Suomalaisen kultajahopeasepäntyön historian bibliografia, Koonnut Visa Immonen (sisältää 44 sivua alan kirjallisuutta)

Suomalaisia Antiikkikoruja, Raimo Fagerström, wsoy, 1989

Väitöskirjat:

Onko puhelinkoppi koru? Nykykoru taiteen kentällä. Päivi Ruutiainen.2012. Lapin yliopisto.

Arjen Trilogia. Korutaide taiteen tekemisen ja kokemisen välineenä. Petteri Ikonen.2004. Taideteollinen korkeakoulu.

Women and jewelry. Asocial Approach to Wearing and Possesing Jewelry. petra Ahde-Deal.2013 Taideteollinen korkeakoulu.

Kertomuksi akulatseppien yrittäjyydestä Kaisa Hyrsky. 2021 Helsingin Yliopisto. Käsityötiede.

The Imperial Russian Award System 1894-1917. Ulla Tillander-Godemhielm.2005. Helsingin Yliopisto.

Korualan koulupolku. Taike. Heli Kauhanen.

Oppikirjat

Kivenistutus. Jalokivien istutus kulatsepän työssä, 2013. 3. uudistettu painos. Immo Lahtela.

Hopeasepän pajasta. Heikki Seppä. OPH. 1999.

Kultasepän aineoppija ammattikemia. pekka Vaissi ja Hannu Huovinen. OPH. 2009.

Kultasepän jalokivioppi. Esko Timonen.