Kyykkä

Sijainti	Suomi
Asiasanat	kyykkä, pelit, urheilu, Karjala, opiskelijat, evakot

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kyykkäkisa 2010-luvulla. Kuva: Jukka Tanninen

Kyykän pelaamista talvella. — Akateemisen kyykän kisa. Kuva: Jukka Tanninen

Mustavalkokuva pelaajasta poseeraamassa kameralle puusauva käsissään. — Viena 1894. Kuva: I.K. Inha, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Kyykkä on vuosisatoja vanha kyläpeli ja ainoa kansallinen perinnepeli, jota säännöllisesti pelataan Suomessa. Pelin harrastusta pitävät yllä erityisesti Suomen Kyykkäliitto ry, monet karjalaisjärjestöt ja opiskelijajärjestöt. Karjalaisjärjestöt ottivat pelin ohjelmaansa 1950- luvun alussa ja Helsingistä lähtenyt toiminta levisi 1960-luvulla koko mahan. Pelille kehitettiin nykyaikaan sopivat säännöt, mikä on mahdollistanut järjestäytyneen kilpailutoiminnan, josta nykyisin vastaa vuonna 1984 perustettu Suomen Kyykkäliitto. Liitto on Suomen Olympiakomitean jäsenyhdistys ja järjestää säännöllistä valtakunnallista kilpailutoimintaa ja on mukana myös kansainvälisessä kyykän sukulaispelit kattavassa järjestössä. Suomen Kyykkäliitossa on noin 30 jäsenseuraa ja yli 400 rekisteröityä pelaajaa. Saman verran harrastajia on eri karjalaisjärjestöissä. Osakunnat ja eräät muut opiskelijayhdistykset aloittivat kyykän pelaamisen 1960-luvulla, ja 2000-luvun puolella innostus on kasvanut huimasti. Tampereella vuosittain järjestettävät akateemisen kyykän MM-kilpailuihin on viime vuosina osallistunut muutama tuhat pelaajaa eri korkeakoulupaikkakunnilta. Oman pelitoimintansa ohella kyykän harrastajat järjestävät pelitilaisuuksia erilaisille yhteisöille, kouluille ja yrityksille sekä järjestävät yleisötilaisuuksia, joissa kaikki halukkaat voivat osallistua pelaamiseen.

Perinteen harjoittaminen

Kyykkää on perinteisesti pelattu joukkueiden kesken. Pelikenttänä on tasainen maa-alue, johon piirretään peliruuduiksi kaksi sivuiltaan viiden metrin mittaista neliötä, kymmenen metrin etäisyydelle toisistaan. Kyykät ovat kymmenen sentin korkuisia sylinterin muotoisia puukeiloja, joita asetetaan kummankin peliruudun eturajalle riviin tasaisin välein, aina kaksi päällekkäin. Joukkueet pyrkivät puisilla sauvoilla heittämään omassa peliruudussaan olevia kyykkiä siten, että ne menevät ruudusta ulos joko taka- tai sivurajojen ylitse. Heitot tehdään vastakkaisesta peliruudusta, jossa puolestaan ovat vastustavan joukkueen kyykät. Joukkue, joka pienemmällä heittomäärällä tyhjentää oman peliruutunsa, voittaa.

Pelin tulos on laskettavissa pisteinä, jossa hävinnyt joukkue saa miinuspisteitä peliruutuun jääneistä kyykistä. Jos kumpikin joukkue saa peliruutunsa tyhjäksi samalla heittokierroksella, mutta toinen käyttää siihen vähemmän sauvoja, jokaisesta käyttämättömästä sauvasta lasketaan myös yhden pisteen ero. Kun pelissä pelataan kaksi erää, heittosuunnat välillä vaihtaen, pistelaskua käyttäen voidaan laskea pelin lopputulos. Usean joukkueen turnauksessa piste-erojen avulla saadaan myös selville joukkueiden lopullinen järjestys.

Nykyiselle kyykälle kehitetty pistelaskujärjestelmä mahdollistaa myös henkilökohtaisen pelimuodon. Siinä sama pelaaja pelaa kumpaankin suuntaan ja kummassakin peliruudussa on 20 kyykkää. Pelaajalla on käytettävissä kumpaankin peliruutuun 20 sauvaa. Jos pelaaja tarvitsee ruudun tyhjentämiseen vähemmän sauvoja, käyttämättä jääneistä sauvoista saa pluspisteitä. Jos taas ruutuun pelin lopussa jää kyykkiä, niistä tulee miinuspisteitä. Tällä tavoin pelaajalle saadaan henkilökohtainen lopputulos.

Peliä harrastavat karjalaisseurat, kyykkäseurat ja opiskelijajärjestöt kokoontuvat yleensä pelaamaan viikottain ja järjestävät jäsenilleen erillisiä turnajaisia. Suomen Kyykkäliitto järjestää suomenmestaruuskisoja ja muita kansallisia kilpailuja joukkuepelissä, paripelissä ja henkilökohtaisessa pelissä. Kansallisia pelitapahtumia on kesäaikaan joka viikko eri puolilla maata. Perinteisen kyykän ohella SM-kisoja pidetään viisiottelussa, missä kyykistä tehdään viisi erilaista asetelmaa ja pelataan henkilökohtaisen kilpailun tapaan.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kyykkä on vuosisatoja vanha perinnepeli, ja samankaltaisia pelejä on pelattu laajemminkin Itämeren ympäristössä. Suomessa kyykkää pelattiin ainakin itäisessä Suomessa Karjalan alueella. I.K. Inha kuvasi kyykän peluuta Vienassa 1800-luvun lopulla ja totesi vanhan pelin jo hävinneen monilta alueilta ja säilyneen vain syrjäkylissä. Suomen itsenäistymisen jälkeen Suomeen asettuneet vienalaiset ottivat kyykän ohjelmaansa 1920- ja 1930-luvuilla. 1900-luvun alkupuoliskolla sitä pelattiin laajemminkin Karjalassa, Inkerinmaalta ja Karjalan Kannakselta Laatokan Karjalaan. Saamelaisalueilla myös kolttien tiedetään pelanneen kyykkää.

Viime sotien jälkeen Karjalan Sivistysseura käynnisti kyykän peluun vuonna 1951 Helsingin Seurasaaressa, jossa peliä on pelattu säännöllisesti siitä alkaen. Ensimmäisinä vuosina peliä pelattiin kotikylissä opitulla tavalla. Pian pidettiin kuitenkin tarpeellisena laatia pelille uuteen aikaan sopivat viralliset säännöt, jotka kuitenkin säilyttivät pelin olennaisilta osiltaan alkuperäisessä muodossa. Pelistä jätettiin pois vanha selänannon tapa, jossa voittajat saivat jatkaa peliä heittäen sauvansa kyyryasentoon käyneen vastustajan selässä istuen.

Helsingistä peli levisi nopeasti ympäri Suomea erilaisten karjalaisjärjestöjen piirissä. Monille evakoille peli oli kotiseuduilta tuttu, mikä helpotti pelin levittämistä. Karjalan Sivistysseura ja Karjalan Liitto ottivat pelin ohjelmiinsa ja järjestivät opastustilaisuuksia eri paikkakunnilla. Karjalan Liiton kesäjuhlien yhteydessä alettiin pelata myös joukkueiden mestaruuskilpailuja, joihin osallistui parhaimmillaan kymmeniä joukkueita ja satoja pelaajia. 1960-luvulla alettiin järjestää myös henkilökohtaisen pelin mestaruuskilpailuja. Nykyisin kilpailujen järjestämisestä vastaa Suomen Kyykkäliitto jäsenseuroineen.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kyykän harrastajat pitävät esittely- ja koulutustilaisuuksia ja järjestävät pelitilaisuuksia kouluille, yhdistyksille ja yrityksille. Tilaisuuksien yhteydessä levitetään tietoa pelistä ja sen historiasta. Koska kyykkää pelataan ulkokentillä, kiinnostuneille ohikulkijoille tarjoutuu usein myös tilaisuus kokeilla peliä. Karjalan Liitto kannustaa jäseniään peliin mm siten, että kyykkä kuuluu liiton jäsenseurojen toimintakilpailuun. Suomen Kyykkäliitto järjestää jäsenilleen omia koulutustilaisuuksia. Kyykkäseurat pyrkivät myös edistämään toiminnan aloittamista uusilla paikkakunnilla opastamalla ja auttamalla välinehankinnoissa.

2000-luvulla kyykkä on nopeasti levinnyt korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Akateemisen kyykän MM-kilpailut saa jo osallistujamääränsä perusteella mediahuomiota, mikä lisää edelleen kiinnostusta peliin. Joissain yliopistoissa on omia kyykkäsarjojaan ja kyykkä on myös osa uusien opiskelijoiden fuksitoimintaa. Monet opiskeluaikanaan kyykästä kiinnostuneet ovat valmistuttuaan jatkaneet peliä oman paikkakuntansa kyykkäseurassa.

Perinteen tulevaisuus

Kyykkä on vanhojen kyläpelien tapaan hyvin sosiaalinen peli. Maailmansotien välisenä aikana ja uudelleen elvyttämisen alkuaikoina viime sotien jälkeen kyykkä liittyi vahvasti Karjalan pakolaisten ja evakkojen identiteettiin. Suomen Kyykkäliiton ja akateemisen kyykän myötä harrastajapiiri on laajentunut. Peliä on helppo muokata vastaamaan pelaajien toiveita esimerkiksi muuttamalla kentän kokoa ja heittomailojen painoa, jolloin mielenkiinto pelissä säilyy.

Jatkuvuuden turvaamiseksi on tarpeen tehdä kyykkä paremmin tunnetuksi lisäämällä sen näkyvyyttä ja tarjoamalla kiinnostuneille henkilöille mahdollisuuksia kokeilla peliä. Tärkeitä tukimuotoja on pelivälineiden hankinnan tukeminen ja neuvonta aloittaville pelaajaryhmille. Valtakunnallisen pelitoiminnan ylläpitäminen on tärkeä yhdysside pidemmälle ehtineille pelaajille. Peliä on jatkuvasti kehitetty kiinnostavuuden lisäämiseksi. Tästä esimerkkejä ovat sääntöjen soveltaminen sopiviksi niin miehille kuin naisille sekä eri ikäryhmille.