Lasin puhaltaminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Lasin puhaltaminen
Sijainti Kanta-Häme, Pirkanmaa, Helsinki, Uusimaa
Asiasanat Lasi, Lasin puhaltaminen, Lasihytti, lasimuotoilu, Lasinpuhaltaja

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kaappo Lähdesmäki muovaa puukuupalla aloitusta. Lasismi, Riihimäki 2011. Kuva: Suomen lasimuseo / Marja-Leena Salo / TAKO-projekti

Lasin valmistus on perustunut puhaltamiseen jo yli 2000 vuotta. Suomessakin lasiteollisuus on parhaimmillaan työllistänyt useita tuhansia. Lasiteollisuus on lähes hävinnyt Suomesta. Nykyisin teollinen lasin valmistus on Iittalan lasitehtaan varassa. Tehdas työllistää liki 200 henkeä, joista neljännes on puhaltajia. Lisäksi Suomessa on useita pieniä hyttejä, jotka joko osuuskuntana tai yhtiönä valmistavat lasia suupuhaltamalla. Koulutuskeskus Tavastia kouluttaa puhaltajia Nuutajärvellä, Sastamalan kuntayhtymä Ikaalisissa. Perustutkinto on alalle tulotutkinto. Vuosittain valmistuu keskimäärin 10 puhaltajaa. Suurin osa valmistuvista jatkaa vielä opintojaan, todennäköisesti edelleen kulttuurialalla, osa lasin parissa. Vuodesta 1993 lähtien alalle jääneet ovat luoneet vahvan uuden lasinvalmistuksen perinteen maassamme. Ala on edelleen pieni mutta sitkeimmät ovat jääneet sinnittelemään ja viemään ei-teollista lasinvalmistusta eteenpäin.

Suomen lasimuseo kerää aktiivisesti tietoa lasinpuhalluksen vaiheista Suomessa. Viiden vuoden välein järjestettävät Suomen lasi elää -näyttelyt ovat tehneet näkyväksi ne suuret muutokset, joita alalla on tapahtunut vuoden 1981 jälkeen. Muutenkin museon näyttely- ja tutkimustoiminta tukee niin perinteen säilymistä kuin uuttakin lasia.

Perinteen harjoittaminen

Lasinpuhaltaminen on lasinvalmistuksen perusmenetelmä. Lasi voidaan puhaltaa käyttämättä muottia, mutta muottiin puhaltaminen, joko pyörittäen tai kiinnipuhaltaen, on vapaasti puhaltamista yleisempää. Puhaltaja tekee toki paljon muutakin kuin puhaltaa. Puhaltajalla on perinteisesti apulaisia, eivätkä esineet synny vain puhaltajan työnä vaan työkunnassa eli verstakossa. Nykyisin osa puhaltajista työskentelee ilman apulaisia kehittämällä apuvälineitä. Osa puhaltajista tekee yhteistyötä ammattimuotoilijoiden ja –taiteilijoiden kanssa valmistamalla yksittäisiä taideteoksia, prototyyppejä, jopa sarjatuotantoakin. Osalla puhaltajista on myös taide- tai muotoilualan koulutus, mikä mahdollistaa omien töiden toteuttamisen.

Säilötölkkiä puhalletaan Riihimäen lasitehtaalla 1920-luvulla. Kuva: Suomen lasimuseo

Lasiteollisuuden ongelmat ovat tuoneet mukanaan erilaisia ratkaisuja niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Suomessa on koulutettu puhaltajia enemmän kuin koskaan 1990-luvun alusta lähtien. Monet arvostetuimmista puhaltajista ovat toimineet opettajina. Alkujaan koulutuksen tarkoituksena oli kouluttaa puhaltajia teollisuuteen. Lasialan artesaanit ja artenomit ovat kuitenkin useimmiten joutuneet työllistämään itse itsensä. Monet uudet lasihytit ovat syntyneet lähelle teollisuutta juuri perinteen säilymisen takia. Esimerkiksi Nuutajärvellä ja Riihimäellä on hyttejä ja studioita, jotka ovat muodostuneet suorastaan vanhojen lasinpuhaltajien ajanviettopaikoiksi. Näin perinne välittyy edelleen vaikkakaan ei samassa määrin kuin vanhoilla lasitehtailla. Nykyisin monet nuoret puhaltajat hankkivat tehdaskokemusta ulkomailta. Näin syntyy vankka pohja, jonka päälle voi kartuttaa erikoisosaamista vanhojen lasinpuhaltajien avustuksella.

Perinteen taustaa ja historiaa

Lasin puhaltaminen on keksitty yli 2000 vuotta sitten Lähi-idässä. Suomeenkin puhallettua lasia tuli jo rautakaudella. Kun Suomen ensimmäinen lasitehdas perustettiin vuonna 1681, oli puhaltaminen vakiintunut ja lähes ainoa lasinvalmistusmenetelmä. Ensimmäiset puhaltajat tulivat Ruotsin puolelta, mutta olivat alkuperältään saksalaisia. Lasinpuhaltajan rooli oli keskeinen 1800-luvun puolivälin paikkeille, Suomessa usein myöhemminkin. Hytin omistaja ei tavallisesti tiennyt valmistuksesta mitään. Teollistuminen toi tekniset asiantuntijat lasitehtaille. Työtä ositettiin kasvattamalla verstakon kokoa jopa kymmenhenkiseksi. Vähemmän ammattitaitoa vaativa osuus teetettiin aputyövoimalla, joka oli heikommin palkattua.

Lasinpuhaltajan taitoa on arvostettu myöhemminkin. Identiteetti taitavana käsityöläisenä ja toisaalta teollisuustyöläisenä onkin ollut ristiriitainen. Verstakon mestari on ollut arvostetuin ammattimies. Työtaidoltaan parhaiden mestareiden verstakkoon oppipojaksi suorastaan pyrittiin. Näin taito periytyi mestareilta nuoremmille.

Sara Hulkkonen ottaa lasia uunista pillin päähän. Nuutajärven lasikomppania 2011. Kuva: Suomen lasimuseo / Marja-Leena Salo / TAKO-projekti

Perinteen eteenpäin välittäminen

Nykyisin perinnettä välittää koulujen lisäksi aktiivinen yhteistyö vanhojen mestareiden ja nuorten puhaltajien välillä. Opiskelijat joutuvat harjoittelemaan tehtaissa tai yksittäisten taiteilijoiden työpajoissa. Nuutajärvellä on järjestetty melko säännöllisesti työpajoja, joissa on opetettu erikoistekniikoita joko suomalaisten tai ulkomaalaisten puhaltajien toimesta. Tietoa siirtyy myös eläkeläislasinpuhaltajien kautta: moni vierailee päivittäin pienissä pajoissa.

Ammattiopisto Tavastia järjestää jo ammatissa toimiville lasintekijöille tutkintoon johtavaa lisäkoulutusta. Syksyllä 2014 tulivat voimaan uudet Opetushallituksen tutkinnonperusteet sekä Lasinpuhaltajan (kisällin) ammattitutkintoon (AT) ja Lasinpuhaltajamestarin erikoisammattitutkintoon (EAT). Hämeen ammattikorkeakoulu järjestää oppilailleen puhalluskursseja tavoitteena muotoiluyhteistyön oppiminen puhaltajien kanssa.

Lasinpuhaltaminen poikkeaa ratkaisevalta osalta useimmista muista käsityötaidoista: sitä ei käytännössä voi harrastaa. Harrastukseksi se on liian kallista.

Perinteen tulevaisuus

Lasinpuhallustaidon säilyminen elävänä perintönä edellyttää toisaalta koulutuksen säilymistä, toisaalta uusien lasinpuhaltaja-yrittäjien ja muotoilija-yrittäjien toiminnan tukemista. Tukemisen ei välttämättä tarvitse olla valtion tai kuntien suoraa taloudellista tukea vaan ennen kaikkea käsityötaidon arvostuksen lisäämistä ja käsityön arvon tunnustamista osana kulttuuriperintöä.

Lasihytit järjestävät mahdollisuuksiensa mukaan työpajoja ja kursseja, joissa opettajina ovat joko vanhat lasinpuhaltajat tai ulkomaiset taitajat.

Kulttuuri- ja elämysmatkailu tuo kävijöitä hytteihin ja lisää käsityötaidon tuntemusta ja arvostusta yleisön keskuudessa. Suomen lasimuseo toimii matkailun edistämisen yhteydessä yhteistyössä hyttien kanssa.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Suomen lasimuseo, Suomen lasimuseon ystävät ry, Nuutajärven lasikylän kulttuurisäätiö, Riihimäen Lasinpuhaltajakerho ry, Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Koulutuskeskus Tavastia, Sastamalan koulutuskuntayhtymä


Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Lasihyttejä: Bianco Blu, Hytti ry, Lasismi, Mafka & Alakoski, Nuutajärvi, Lasistudio Pekka Paunila, Soda Shop Design, Lasistudio Jan Torstensson,

Riihimäen lasinpuhaltajakerhon oppimateriaalia peruskoululaisia varten: http://www.lasinpuhaltajat.fi/flipbook/vihko/

Reijo Ahtokari, Suomen lasiteollisuus 1681-1981, Helsinki 1981.

Vilho Annala, Suomen lasiteollisuus I / II, Helsinki 1931 / 1948.

Markku Annila, Vanhat lasini : suomalaista lasia 1700-luvulta 1900-luvun alkuun, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2006.

Kaj Franck, teema ja muunnelmia, theme and variation, Heinolan kaupunginmuseo, Lahti 1987.

Helena Tynell, Design 1943-1998, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1998.

Humppila, lasitehdas tien varrella, Lasitutkimuksia - Glass Research XIV (2002), Suomen lasimuseo, Riihimäki 2002.

Kaisa Koivisto, Kolme tarinaa lasista, Lasitutkimuksia - Glass Research XIII, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2001.

Kaisa Koivisto (ed.), Ilmatar - Skymaiden, Glass by Nanny Still, The Finnish Glass Museum, Riihimäki 2003.

Kaisa Koivisto, Markku Salo: Cries and Whispers / Huutoja ja kuiskauksia, The Finnish Glass Museum, Riihimäki 2008.

Kristalli! Suomalaisen kristallin tarina, Lasitutkimuksia - Glass Research XII, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1999.

Uta Laurén, Gunnel Nyman, Beauty Captured in Glass, Lasiin vangittu kauneus, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2009.

Antti Metsänkylä - Pirkko Suutari, Työryhmä: verstakko, Museovirasto, Helsinki 1992.

Virpi Nurmi, Lasinvalmistajat ja lasinvalmistus Suomessa 1900-luvun alkupuolella, Suomen muinaismuistoyhdistys, Helsinki 1989.

Nuutajärvi - Kartano ja lasipruuki, Museovirasto, Helsinki 1983.

Nuutajärvi, 200 vuotta suomalaista lasia, 200 Years of Finnish Glass, Hackman, Tampere 1993.

Oiva Toikka, Lasi, Glass, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1988.

Oiva Toikka, Lasia, Nuutajärveltä, Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 1995.

Osakeyhtiö Kumela, lasimaalaamosta tehtaaksi, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2002.

Mirja Orvola (toim. ed.), Heikki Orvola, Craft Design, Pohjoinen, Oulu 2000.

Riihimäen Lasia, Riihimäen Lasi Oy 1910-1990, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1910.

100 vuotta Karhulan lasia, Lasitutkimuksia V, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1989.

Marja-Leena Salo, Into & polte - Nuutajärven lasikylän tekijöiden tarinoita, Nuutajärvi 2015.

Suomalaisen lasin juhlaa, Iittala 125, Designmuseo, Helsinki 2006.

Suomen lasi elää, Finnish Glass Lives Suomen lasimuseo, Riihimäki 1986.

Suomen lasi elää 2, Finnish Glass Lives 2, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1990.

Suomen lasi elää 3, Finnish Glass Lives 3, Suomen lasimuseo, Riihimäki 1995.

Suomen lasi elää 4, Finnish Glass Lives 4, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2000.

Suomen lasi elää 5, Finnish Glass Lives 5, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2005.

Suomen lasi elää 6, Finnish Glass Lives 6, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2010.

Suomen lasi elää 7, Finnish Glass Lives 7, Suomen lasimuseo, Riihimäki 2015.

Markku Tasala, Lasintekijöiden tarinoita Iittalasta, Designor Oy Ab 2001.

Tapio Wirkkala, ajattelevat kädet, Taideteollisuusmuseo, WSOY, Helsinki 2000.