Laskiainen

Elävän perinnön wikiluettelosta
Laskiainen
Sijainti Suomi
Asiasanat talvi

laskiaispulla

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Laskiainen on Pääsiäisen ja kevään odottamisen juhla. Sitä vietetään Suomessa, Brasiliassa, italiassa, Venäjässä, Saksassa ja yhdysvalloisssa. Nykyään Laskiaista viettävät enemmän lapset, ja aikuiset ovat mukana vähemmän.

Perinteen harjoittaminen

Laskiaisena on tapana syödä rasvarieskaa, hernekeittoa ja laskiaispullaa. Vanhoista laskiaisperinteistä elossa ovat mäenlaskun ja jääkelkkojen tapainen hupi. Ennen vanhaan laskiaisena syötiin paljon rasvaista ruokaa, koska sen jälkeen paastottiin pääsiäiseen asti. Laskiaispulla on alun perin peräisin Ruotsista, jossa sitä kutsutaan nimellä ”semla”. Aluksi pullissa ei ollut täytteitä, mutta myöhemmin pulliin alettiin laittaa mantelimassaa ja sen jälkeen kermavaahtoa ja hilloa. Rasvarieska on Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savon ortodoksisilta seuduilta oleva perinneruoka, jota on tapana syödä laskiaisena. rasvarieska valmistetaan niin kuin normaali rieska, mutta siihen laitetaan sian kylkisiivuja.

Perinteen taustaa ja historiaa

Laskiaista on vietetty 600-luvulta asti. Kirkollisessa perinteessä laskiaista vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, mutta varsinaista laskiaista vietetään vasta laskiaistiistaina. Ennen laskiainen oli töiden vuotuiseen kiertoon liittynyt työjuhla. Naiset lopettivat kehruun ja alkoivat kutoa. Mäenlaskulla ennustettiin seuraavan kesän pellavan- ja hampun kasvua sen perusteella, miten pitkälle kelkka meni mäessä. Mäenlaskun aikana oli tapana huutaa kotiin pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Laskiaisen vietto välittyy eteenpäin perheen ja tapahtumien kautta.

Perinteen tulevaisuus

Perinteen tulevaisuus näyttää hyvältä, koska se on merkattu kalenteriin, ja sitä on helppo viettää.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Taide,-ja luova ilmaisu valinnaisryhmä JEDU Nivala

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiainen Wikipedia

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/04/laskiaisen-perinteita yle-artikkeli

https://www.autoeurope.fi/travel-blog/laskiainen/ miten laskiaista vietetään muualla