Lipon tekeminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lipon tekeminen
Sijainti Tornio, Ylitornio, Lappi
Asiasanat Lipontekeminen, Liponkutominen, Lippo, Tornionjoki, Siika, Perinnekalastus, Lippoaminen

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Lippoja tekevät ja valmistavat lippousta harjoittavat kalastajat, jotka ovat useimmiten kylien vanhojen kantatilojen asukkaita tai jälkeläisiä. Lipontekijät kuuluvat niihin kyläyhteisöihin, joissa lippousta harjoitetaan. Lippokalastus itsessään on vahvasti yhteisöllistä toimintaa varsinkin niissä kylissä, joissa lipotaan vuorojärjestelmän mukaisesti.

Lippo on pyydys, joka on tullut aina yksityisen tekijänsä näköiseksi, sen rakenne ei ole perinteisesti ollut kalastusyhteisön tai minkään muun instanssin määräämä. Nykyisin Tornionjoen kalastussääntö määrittelee siikalipon liinan vahvuutta.

Monet kalastajat kutovat ja valmistavat lipot itse yhä tänäänkin. Toiset lippoajat tekevät lippoja myös muille kalastajille. Jotkut lipontekijät ovat erikoistuneet lipontekoon ja heidän lippomallit ovat saattaneet olla hyvin yleisiä omissa kylissään. Esimerkiksi Hannes Risto Kukkolasta on tunnettu lipontekijä, joka valmistaa lippoja myös toisille lippoajille.

Perinteen harjoittaminen

Lipossa on useita työvaiheita ja ne tehdään käsityönä. Lippoja ei saa ostettua kaupasta. Lipon verkko-osa eli liina kudotaan käyttäen erilaisia

Vanhan lipon haarapuu eli hankonen Matkakoskelta, Kuva Jarno Niskala.

vaihtelevia silmäkokoja. Pohja kudotaan tiheämmäksi kuin yläosa. Liinan kutomisessa vaihtelevat paitsi silmien vaihteluväli myös solmutyypit sekä tietysti liinan koko. Liina kiinnitetään pyöreän malliseen vempeleeseen, jonka tekotapa niin ikään vaihtelee. Vemmel kiinnitetään varteen myös eri tavoin, käyttäen puista haarapuuta eli hankosta tai muunlaista kiinnikettä. Varsi tehdään mahdollisimman kevyeksi ja kestäväksi.

Lippoa käytetään virtapaikoissa ja koskissa kuljettamalla pitkän varren päässä olevaa lippoa myötävirtaan kohti pohjan kosteita, joihin kala pysähtyy lepäämään. Lippo täytyy rakentaa mahdollisimman huomaamattomaksi sekä mm. lujuudeltaan sellaiseksi, että siika saadaan pyydystettyä.

Liponkutojia. Kuva Arttu Tuovinen

Tornionjoella voidaan puhua samantyyppisestä lipon perusmallista. Lippojen erot ovat erityisesti kiinnityksissä ja lipon koossa. Vanhat luonnonmateriaaliajan lipot ovat kylissä rakenteiltaan Tornionjoen kylissä melko samanlaisia, eriytyminen on tapahtunut suurin piirtein 1950-luvulta lähtien.

Erling Persson, Kukkolankoski (SWE): ”Ne on olheet niin vanhanaikasia täälä, ne on vain tehneet niinkö vanhemmat miehet on sanonu. Mie olen aatellu itte ja kehittäny hommia.”

Suomessa ja Ruotsissakin sanotaan esimerkiksi olevan erityinen Korpikylän mallinen lippo, jossa oli eroja Kukkolan lippoon. Vuennonkosken lippo sai puolestaan vaikutteita Korpikylän (Matkakosken) mallista.

Juha Nuoriaho, Vuennonkoski: ”Isä oli tekemisissä Jylhän kans Matkakoskelta, saattoi saada sieltäkin vaikutteita lippoihinsa”

Perinteen taustaa ja historiaa

Paikalliset olosuhteet, joen virtaus, kalan reitti, pohjan sekä yksittäisen lippokuopan muoto vaikuttavat siihen, millainen lippo on niihin sopiva eli pyytävä. Tornionjoella lipon kehitystä voidaan tarkastella kalastajien perimätiedon ja kokemusten, kirjallisuuden sekä muun arkistotiedon valossa. Tornionjoen lippo on yhä käytössä oleva jäänne keskiajalta, 1200-1300 –luvulta. Lippokalastusta on periaatteessa saattanut olla ennen sitäkin, mutta nykyisen lippouskulttuurin jälkiä voidaan kuitenkin seurata noinkin kauas.

Lippo on siis hyvin vanha pyydys. Lippo on pääosin säilyttänyt muotonsa nykypäiviin. Lippoja on historiallisesti käytetty myös muilla jokivarsilla, mutta näihin päiviin lippouskulttuuri on yhtäjaksoisesti jatkunut erityisesti Tornionjoella. Tornionjokivarren kylien asukkaat ovat olleet vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja käyttäneet alun perin myös samanlaista lippomallia.

Tornionjokivarren lippo on rakennettu useasta eri kappaleesta. Tällaista lippoa voi pitää historiallisesti pitkälle kehitettynä erotuksena yksinkertaisempiin malleihin, kuten Laatokan Karjalan sekä Varsinais-Suomen sisävesien lippoihin. Kustaa Vilkunan mukaan Tornionjoen lippo muistuttaa Kokemäenjoen lippoa, mutta hän on löytänyt koskilippotyyppejä myös Ruotsista. Hän pitää joka tapauksessa todennäköisenä, että Tornionjokivarren suomalaisten esi-isät ovat tuoneet tämän lippomallin siirtyessään keskiajalla Satakunnasta pohjoiseen.

Lipot on tehty vielä lähihistoriassakin täysin luonnonmateriaaleista. Pellavalankainen liina on kiinnitetty katajaiseen vempeleeseen. Nahalla päällystetty vemmel on kiinnitetty haarapuuhuun eli hankoseen, joka puolestaan kiinnitetään pitkään puiseen varteen. Osa luonnomateriaaleista on käytössä yhä tänäänkin, osin teolliset materiaalit ovat tulleet käyttöön. Rakenteeltaan lippo on kuitenkin yhä pysynyt samankaltaisena.

Hannes Risto. Kuva Nina Susi Pohjolan Sanomat, Lapin Kansa.

”Ne oli aika raskaita puuvarret siihen verrattuna mitä nykysin. Näe ko mieki kävin mettästä aina hakemassa puuvarren ja Orren Iikka vaina sitte mulle höyläsi sen ja se laitto mulle siihen kunthoon, että mie vain itte sen maalasin mustala maalilla. Se oli se varrenhakuki sielä mettässä, niin se ei kelvannukkaan joka paikasta, piti hakea aina semmosesta paikkaa että se ei ollu äkkiä kasvanu, se oli löyhä silloin jos soli äkkiä kasvanu. Se piti aina ottaa semmonen, että se oli jonku vuen vanha ja sitte pitkä. Ne oli semmosia kuusmetrisiä, ne piti sitte sahata, höylätä ja värkätä niitten kansa.” (Hannes Risto, Kukkola)

Lippoja tekivät ennen yleensä kalastajat ja isännät itse. Pikkuhiljaa kylissä alkoivat jotkut tekemään lippoja myös muille ja heiltä alettiin tilata lippoja.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Liinan eli verkon kutominen.

Kalastajat ovat yleensä opettaneet lipontekemisen nuoremmille. Yleensä opettelu lähtee liikkeelle kutomisesta, opiskellaan solmun tekeminen ja yritetään saada silmistä tasaiset. Kun kalastajalla on into kalastukseen, välineen tekeminen seuraa tätä intoa.

Lipontekemiseen on järjestetty aiemmin muun muassa kansalaisopiston kursseja. Tornionlaakson kesäsiikahanke järjesti lipontekokurssin 2016. Ajatuksena oli saattaa eri kylien lipontekijät yhteen ja päästä näkemään eri kylien tekijöitä ja malleja. Kurssille osallistui paljon väkeä, sekä miehiä että naisia.

Perinteen tulevaisuus

Lipontekemisen tulevaisuus riippuu siitä, miten kalastusyhteisöt pystyvät pitämään hengissä kalastuksen. Tulevaisuudessa täytyy myös olla kalaa, jotta on kalastajia. Intoa omien lippojen tekemiseen on kuitenkin näyttänyt olevan, etenkin niissä kylissä, joissa kalastus on pysynyt oman kylän piirissä. Jotta kylällä säilyy into kalastuskulttuurin ylläpitämiseen, heillä täytyy olla tunne, että kalastus on heidän omaa kulttuuria. Harmillista on, että joiltakin kyliltä perinnekalastukseen liittyvät ammattitaidot ovat tyystin kadonneet.

Kalastajat kokevat myös ylpeyttä, kun he osaavat tehdä itse välineen, jolla kalastavat. Lippokalastuksen idea kirkastuu tällöin yhä paremmin, koska lippo on täytynyt aina tehdä itse ja sen voi nähdä tavallaan kalastajan kädenjatkeena.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Tornionlaakson kesäsiika -hanke.

Jarno Niskala, Tornion kaupunki.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteitä

Tornionlaakson kesäsiika -hankkeen kotisivu

Video liponteosta

Kirjallisuutta

Ekman, S. (1910). Norrlands jakt och fiske. Uppsala.

Paulaharju, Samuli (1936). Kukkola kalastaa. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Julkaisematon lähde.

Sirelius, U. T. (1906). Suomalaisten kalastus. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Sirelius, U. (1919). Suomen kansanomaista kulttuuria 1. Helsinki: Otava.

Tervo, Niilo (2003) Kukkolan historia. Käsikirjoitus. Julkaisematon.

Valonen, Niilo (1978). Keskiajan kulttuurin iskostuminen Tornionlaaksoon. Teoksessa Turunen A. ym. Lännen maita ja Karjalan kyliä. Kalevalaseuran vuosikirja 58, 1978. Helsinki: WSOY.

Vilkuna, Kustaa. (1940). Siian lippoamisesta Tornionjoella. Julkaisussa Kotiseutu 1940. Toim. Vilkuna, Vuorela, Teppo, Oja. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.

Vilkuna, Kustaa (1975). Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. Keuruu: Otava.