Lumileikit
| Lumileikit | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Lumileikkiperinne aktuaalistuu ensilumen sataessa. Ukkoja ja linnoja nousee takapihoille jo ensimmäisten lumituntien kuluessa. Lumileikit ovat herkkä kulttuuriekologinen ilmiö, joka on syntynyt pohjoisen luonnon ja sitä pelkäämättömän ihmisen kohdatessa. Etenkin suojalumen leikit elävät ja periytyvät äärimmäisen kapeassa, vain muutaman lämpöasteen marginaalissa. Lasten ja nuorten kulttuurissa vaikuttavat trendit näyttävät johtaneen siihen, että lumileikit ovat jäämässä melko pienten lasten leikeiksi. Isompien lasten ajasta sen sijaan kilpailevat uudet tekniikat ja ajanviettotavat. Leikkiyhteisöjen muuttaessa muotoaan on aikuisista tullut lapsilleen aiempaa tärkeämpiä leikkitovereita ja heidän roolinsa lumileikkiperinteen välittäjänä on korostunut.
Perinteen harjoittaminen
Helsingin yliopiston kansatieteen oppiaine tutki lumileikkien historiaa ja nykypäivää 2000-luvun taitteessa. LUMILYHDYT: Lapsuusmuistoissa lumipallolyhdyt tehtiin mieluusti sellaisiin paikkoihin, että niitä saattoi katsella nukkumaan mennessä. Ne hehkuivat lämpöä ja turvallisuudentunnetta pimeään pihapiiriin. Nykyään jäälyhdyt ja pihavalot ovat vähentäneet lumilyhtyjen suosiota. LUMILINNAT: Ensimmäinen lumilinnamaininta löytyy Olaus Magnuksen 1555 julkaistusta teoksesta Pohjoisten kansojen historia. Esim. 1800-lukua koskevien tietojen perusteella näyttäisi siltä, että leikki on kulkenut katkeamattomana perinteenä keskiajalta 2000-luvulle. Huippuhetkensä leikki koki toista maailmansotaa seuranneella pihaleikkien kultakaudella. Suurten ikäluokkien leikkiessä urbanisoituvan Suomen pihoilla kasvoivat lumilinnatkin monumentaalisiksi. Nykyiset linnat ovat kooltaan pieniä ja usein vain muutamista lapsista koostuvien ryhmien leikkipaikkoja. Likipitäen jokainen suomalainen tietää edelleen kuinka linna tehdään. Lumilinnoiksi nimitetään myös erilaisia lumimajoja ja -luolastoja. LUMIUKOT: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämän leikkiperinnekeruun (1928) mukaan lumiukkoleikki oli aikansa ehdottomasti suosituimpia talvileikkejä; ukon historiasta vastaajat arvioivat, että niitä on tehty aina. Leikki onkin luonteeltaan ajaton, ehkä jopa kivikautinen. Arkeologiset todisteet vain ovat sulaneet. Porkkananenä sen sijaan näyttää vakiintuneen ukon kasvoille vasta 1900-luvun jälkipuolella. Värikäs nenä on todennäköisesti perua jonkun kekseliään joulukorttitaiteilijan oivalluksesta. Pihaleikkeihin se omaksuttiin vasta niukkuuden helpottaessa ja ruokaan liittyvien moraalisääntöjen höllentyessä. Lumiukko sopii esim. perheen yhteiseksi aktiviteetiksi ja lienee nykyisin suositumpi kuin koskaan. LUMIELÄIMET: Lumieläimistä tavallisimpia ovat hevoshahmot. Niitä voidaan hoitaa koko talvi ja ne saavat sellaisia nimiä kuin Jääkukka tai Lumiprinsessa. Harjakset tehdään kuusenhavuista ja suitset narusta. Tärkein on ratsun kylmään selkään asetettava satulavaate. Lumiukoissa ja -eläimissä viehättää luovuus ja itse tekeminen - lumen muovautuminen tunnistettavaksi hahmoksi. Erityisen voimakkaasti lapsia inspiroi taannoinen dinosaurusvillitys. LUMIENKELIT: 1900-luvun alussa pyhillä symboleilla leikkimistä ei välttämättä katsottu hyvällä ja enkelinkuvien tekemistä saatettiin paheksua. Pahimmillaan enkelileikin katsottiin ennustavan kuolemaa. Pelättiin, että lapsi muuttuisi itsekin enkeliksi. Nykyisin voi aikuinenkin leikkimielisyyden puuskassa heittäytyä selälleen hankeen. On mukava kuunnella metsän hiljaisuutta ja ihailla tähtitaivasta. Aivan toista on saunasta käsin hangessa piehtarointi. Vaati kovaa itsekuria, jotta lumienkelille saa pakkasen pistellessä siistin helman ja siivet.
Perinteen taustaa ja historiaa
Sopeutuminen talveen ja lumeen on hyvin syvällä kulttuurisessa kokonaisrakennelmassamme. Hauskaksi lähtökohdaksi voisi valita vanhan matkailujulisteen, jossa lumiukko toivottaa turistit tervetulleiksi Suomeen. Ukko on paljonpuhuva pohjoisuutemme symboli. Olemme pohjoinen kansa, kotonamme talven keskellä. Sankarimme Lemminkäisestä Kekkoseen ja Siiri ”Äitee” Rantasesta Kiira Korpeen liikkuvat suksilla ja luistimilla. Me vedämme yhtäsuuruusmerkit pohjoisuuden, lumen ja Suomen lipun valkoisen välille. Pohjoinen identiteetti voi vielä tänään tuntua lujalta, mutta tosiasiassa se on haurastumaan päin. Ilmastonmuutoksen vaikutusta kulttuuriin, perinteeseen ja identiteettiin ei toistaiseksi pyritä aktiivisesti ymmärtämään. Näkökulmapainotukset ovat korostuneen luonnontieteellisiä. Lumileikkien reflektointi kulttuuriperintökeissinä avaa humanistisen näkökulman ilmastonmuutoksen ja kestävänkehityksen keskusteluihin.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Eräs mielenkiintoinen havainto on, että lumiukkojen ja -linnojen rakentaminen olisi nykyään painottuvasti isien ja lasten yhteinen harrastus. Aikuiset perustelevat näkemystä sillä, että lumipallojen pyörittely ja nostaminen vaatii voimia. Taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat myös isän roolin vapautuminen ja samanikäisten leikkitovereiden väheneminen. Lasten näkökulmasta aikuiset ovat yhä potentiaalisempia leikkikumppaneita. Ilmastonmuutoksen vaikutus perinteen elinvoimaisuuteen on toistaiseksi arvailujen varassa. Sikäli kun suojalumipäivien määrä lisääntyy, voi perinne ensialkuun jopa vahvistua. Etelä-Suomen näkökulmasta suojalumen leikit elävät parhaillaan vahvaa kautta. Perinne elää ja välittyy ja, lapsia katsellessa, toimii jopa sillanrakentajana. On ilahduttavaa nähdä suomalaisia ja uussuomalaisia lapsia yhteisissä lumilinnaprojekteissa. Kun lumiraja myöhemmin vetäytyy, vaeltavat rajapinnan kulttuuriekologiset piirteet kohden pohjoista: autenttinen perinne liudentuu virtuaaliseksi mediakuvastoksi joulukortteihin, sarjakuviin, tietokonepeleihin ynnä muihin vastaaviin visuaalisiin tuotoksiin.
Perinteen tulevaisuus
Ilmastonmuutosdebatin seurauksena lumileikkejä koskevan keskustelun sävyt toisinaan vakavoituvat. Ennusteiden mukaan vuoden 2100 tienoilla jokatalvisen pysyvä lumen raja olisi vähintään Rovaniemen tasalla. Ilmastonmuutosskenaariot asettavat lumileikkiperinteen vaakalaudalle. Tämä on toisaalta myös mahdollisuus. Ottamalla lumileikit pohjoisen luontosuhteen ja ilmaston lämpenemisen tarkastelun välineeksi, tarjoutuu meille samaistuttava ja myönteisesti virittynyt tulokulma vakavaan aiheeseen. Tällä hetkellä traditio kantaa uljaasti omalla painollaan, mutta tulevaisuudessa lumitalvi ei enää ole itsestäänselvyys.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Hiihtomuseo / Lahden kaupunginmuseo
Tuusulan museon osalta ilmoituksen allekirjoittavat museonjohtaja Jaana Koskenranta ja museoamanuenssi Harri Nyman. Kansatieteilijä FT Harri Nyman on tutkinut lumileikkejä mm. kansakulttuurin, luontosuhteen ja identiteetin näkökulmista. Halosenniemen taiteilijakoti Tuusulassa profiloi Tuusulan museota merkittävällä tavalla. Pekka Halonen on talveen vahvasti suuntautunut taidemaalari, luontolyyrikko, yksi suomalaisen luontoihanteen henkilöitymistä ja kylväjistä. Hiihtomuseon / Lahden kaupunginmuseon osalta ilmoituksen allekirjoittavat näyttelypäällikkö Tiia Tiainen ja tutkija Suvi Kuisma. Talviaktiviteetit sekä niiden kulttuurihistorian vaaliminen ovat Lahden Hiihtomuseon toiminnan ja toiminta-ajatuksen ytimessä. Lumileikit on nimetty Hiihtomuseon tallennusvastuualueeksi Suomen museoiden TAKO-verkostossa (tallennus- ja kokoelmayhteistyö). Perinneleikit ry:n osalta ilmoituksen allekirjoittaa toiminnanjohtaja Johan Chilov. Perinneleikit ry on vuodesta 2009 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on ylläpitää ja elvyttää perinneleikkejä osana nykyajan lasten ja perheiden arkea – toivoen kirkonrotan, purkkiksen, tervapadan, lumilinnojen ym. vauhdittavan mahdollisimman monen pihapiirin leikkihetkiä!
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Kalliala, Marjatta 1999. Teos: Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä - Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. Helsinki.
Nyman, Harri 2004. Artikkeli: Lumisia leikkejä ja talvisia ajatuksia / teoksessa: Leikin Pikkujättiläinen (WSOY / toim. Liisa Pirhonen). Helsinki.
Heikkinen Jorma, Norra Jan, Nyman Harri 2008. Artikkeli: How children in Finland play outdoors in winter (H. Nyman luku: Ethnological approach to happy winter) / teoksessa: Learning to Appreciate Winter. Field Works on Schoolchildren’s & Adults’Adaptation to Winter in cold Regions. Sapporo.
Nyman, Harri 2017. Kolumni: Lumiukko on historiaa / sanomalehti Keski-Uusimaa 16.3.2017
Luminen lapsuus - Lapin yliopisto