Meksikolainen kuolleiden päivä Suomessa
| Meksikolainen kuolleiden päivä Suomessa | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Kuolleiden Päivä (Día de los Muertos) on meksikolainen maailmanlaajuisesti tunnustettu alkuperäiskansojen juhla. Se lisättiin vuonna 2008 Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon nimellä Kuolleille omistettu alkuperäiskansojen juhla.
Juhlaa vietetään perinteisesti vuosittain Meksikossa, mutta se on osa myös muualla maailmassa asuvien meksikolaisten perinteitä. Kuolleiden päivä on erittäin merkityksellinen juhla meksikolaisille, mutta se on vakiinnuttanut asemaansa myös sellaisissa piireissä, joissa perinteeseen on tutustuttu myöhemmin. Kuolleiden päivänä ihmisillä on mahdollisuus symbolisesti olla yhteydessä edesmenneisiin läheisiinsä.
Suomen meksikolaiseen yhteisöön kuuluu hieman yli 1 500 henkilöä, niin ensimmäisen kuin toisenkin sukupolven edustajia. Kaikki eivät tosin harjoita perinnettä aktiivisesti, mutta iso osa yhteisöstä viettää juhlaa kuitenkin kevyemmin lähipiirissä. Monissa kodeissa eri puolilla Suomea on vuosittain satoja kuolleiden päivän alttareita. Juhlaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa osoittaa edesmenneille läheisilleen kunnioitusta juhlavalla ja iloisella tavalla.
Kuolleiden päivää juhlitaan vuosittain eri puolilta Suomea. Kuolleiden päivän alttareita on rakennettu esimerkiksi Rovaniemelle, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Riihimäelle, Hyvinkäälle, Sipooseen, Espooseen, Vantaalle ja Helsinkiin. Tämän lisäksi monet museot ovat osallistuneet kuolleiden päivän viettoon rakentamalla alttareita. Meksikon Suomen suurlähetystö on tukenut usein alttarien pystyttämistä.
Pimeät vuodenajat, kaipuu ja koti-ikävä entiseen asuinmaahan vaikuttavat ihmismieleen. Edesmenneisiin liittyvät muistot pimeinä ja haikeina vuodenaikoina herättävät paljon tunteita alttareita rakentavissa yhteisöissä ja yksilöissä.
Perinteen harjoittaminen
Kuolleita juhlitaan eri puolilla maailmaa eri tavoin. Yhdysvalloista maailmalle on levinnyt halloween, Suomessa taas on vietetty kekriä ja pyhäinmiesten päivää. Meksikolaisten kuolleiden päivän perinteessä vainajat nähdään lämpimässä valossa, eikä esimerkiksi pelottelu kuulu perinteeseen.
Kuolleiden päivänä muistellaan jo edesmenneitä läheisiä. Alttarien rakentaminen on keskeinen osa perinteen harjoittamista. Kuolleiden päivän tapoihin kuuluu lisäksi hautojen siistiminen sekä erilaisten koristeluiden ja ruokien tekeminen. Kuolleiden päivänä myös lauletaan, tanssitaan ja rukoillaan. Valmistelut tehdään huolellisesti, koska perinteen mukaan uskotaan, että vainajat voivat vaikuttaa nykyisyyteen: Kuollut henkilö voi tuoda vaurautta (esimerkiksi runsaan maissisadon) tai onnettomuuden (sairaus, onnettomuudet, taloudelliset vaikeudet jne.) riippuen siitä, löytääkö hän vai ei lahjoja.
Meksikossa kuolleiden päivä järjestetään vuosittain yleensä loka-marraskuun taitteessa, mutta alueista ja niiden yhteisöistä riippuen alkamis- ja päättymispäivät voivat vaihdella. Eri päivinä alttareilla voi olla omia erityisiä merkityksiään. Esimerkiksi 27.10. on omistettu entisille lemmikeille, 28.10. onnettomuuksien tai väkivaltaisen kuoleman uhreille ja 29.10. hukkumalla menehtyneille. 30.10. taas muistellaan unohdettuja tai perheettömiä, 31.10. syntymättömiä vauvoja ja 1.1 kuolleita lapsia. Varsinaista kaikkein kuolleiden henkien päivää –Día de todos los Muertosta, vietetään toinen marraskuuta.
Alttarit ovat keskeisessä osassa perinteen harjoittamisessa. Ensimmäinen askel alttarin rakentamisessa on varata sille sopiva tila ja valita, kenelle se tehdään. Alttarit voidaan koristella värikkäillä ja valkoisilla pöytäliinoilla, kankailla ja silkkipaperilla (papel picado). Alttarilla tulisi olla vettä, suolaa, kynttilöitä sekä kukkia tai hedelmiä. Edellä mainitut asiat symbolisoivat luonnon neljää elementtiä ja ovat siksi välttämättömiä alttarin rakentamisessa. Esimerkiksi vesi edustaa sielun puhtautta ja elämän alkuperää. Sen tarkoituksena on lohduttaa ja sammuttaa matkasta väsyneen vainajan jano. Kynttilät taas valaisevat kuolleiden polun, jotta vainajat pääsevät paikkoihin, joissa heitä odotetaan. Suola on puhdistava elementti ja varmistaa, ettei vainajan keho vaurioidu seuraavan vuoden edestakaisella matkalla.
Tämän lisäksi alttarille voi asettaa myös jotain muuta, joka muistuttaa eläviä edesmenneestä läheisestä. Alttarille asetetaan kuolleiden leipiä, sokeripääkalloja ja valokuvia, joiden tarkoitus on symbolisesti tuoda kuolleet läsnä oleviksi. Suitsukkeita käytetään pahojen henkien puhdistamiseen, jotta henki pääsee alttarin luo ilman vaaraa. Alttarille asetetaan cempasúchil kukkia niiden värin ja tuoksun vuoksi. Niiden avulla vainajat ohjataan alttareilleen. Lisäksi tarjolla on vainajan suosikkiruokia ja -juomia sekä henkilökohtaisia esineitä tai asioita, joita vainaja saattaisi kaivata niin leluista suosikkilehtiin kuin savukkeisiin.
Meksikossa alttarit vaihtelevat yhteisön ja alueen mukaan. Esimerkiksi alueilla missä alkuperäisyhteisöjä on enemmän, kuten Guerrerossa, Morelossa, Sonorassa, Michoacánissa, Nayaritissa, Estado de Meksikossa, Queretárossa, Pueblassa, Veracruzissa, Chiapasissa, Oaxacassa ja Tabascossa, valmistelut voidaan aloittaa jo aikaisemmin syksyllä. Perinteeseen kuuluu yhteisiä tehtäviä, kuten yllä mainittujen cempasúchil kukkien kerääminen, polkujen rakentaminen teen terälehdistä ja maissipohjaisten tamalejen valmistaminen.
Monet alttareista ovat monumentaalisia teoksia, joilla on eri tasoja ja merkityksiä. Monet paikat ja yhteisöt tunnetaan kansainvälisesti. Esimerkiksi San Andrés Mixquic México Cityn eteläpuolella, Janitzio-saari Patzcuaro-järvellä Michoacanissa, Xilitla San Luis Potosíssa tai Santa María del Tule Oaxacassa ovat tunnettuja perinteen harjoittamisesta. Näiden lisäksi erityisesti Mexico Cityn keskusaukio El Zócalo on ollut vuodesta 2016 valtavine alttareineen ja jättimäisistä pääkalloista ja luurangoista koottuina paraateineen keskeinen paikka kuolleiden päivän viettoon. Aukiolla kuvattu James Bond- elokuvan avauskohtaus toi perinteelle ja paikalle valtavasti kansainvälistä näkyvyyttä. Disney-elokuva Coco vuodelta 2017 teki kuolleiden päivän perinnettä tunnetuksi maailman lasten keskuudessa. Molemmat ovat esimerkkejä ei-uskonnollisen populaarikulttuurin vaikutuksesta perinteeseen.
Perinteen taustaa ja historiaa
Kuolleiden päivällä on pitkät perinteet. Meksikon ja Väli-Amerikan alueella alkuperäiskansat, kuten mayat ja asteekit, kunnioittivat vainajia juhlimalla jo tuhansia vuosia sitten. Muinaisten uskomusten mukaan juhlia pidettiin vainajan kunniaksi. Näistä juhlista syntyy tapa kunnioittaa kuolleita. Kun espanjalaiset valloittajat saapuivat Meksikoon 1500-luvulla, kuolleiden päivä yhdistyi vähitellen katoliseen kuolleiden ja alkuperäisten pyhimysten juhlimiseen.
Kuolleiden päivä on yksi kahden maailman kohtaamisen monista vaikutuksista. Tohtori Saúl Millán, Meksikon antropologian ja historian instituutin asiantuntija, esittelee useissa artikkeleissa esilatinalaisamerikkalaisen Meksikon kuolemankäsitystä, joka liittyy yleiseen näkemykseen kosmoksesta, maailmankaikkeudesta. "Kosmos ajateltiin yksiköksi, joka jakautui kahteen vastakkaiseen puoliskoon. Toinen valoisa, kuuma. Toinen kylmä, maanalainen ja kostea puolisko ja keskellä niitä oli puu, joka yhdisti taivaan voimat maanalaisiin. (...) tästä johtuu yleisen kosmoksen käsityksen ja vuoden ajallisen järjestyksen välinen vastaavuus. Kuolleiden päivä -festivaali sulkee sitten olennaisesti maissin kasvuun liittyvän syklin. Kuolleiden festivaali on itse asiassa sadonkorjuujuhla, jonka tarkoituksena on jakaa ensimmäisten satojen hedelmät vainajien kanssa”.
Alkuperäiskansojen juhla pidettiin syyskuun puolivälissä. Sillä oli tärkeä rooli evankelioimisessa: katolinen uskonto pystyi korvaamaan ja yhdistämään joitakin alkuperäiskansojen perinteiden elementtejä katolilaisuuteen viittaaviin uskonnollisiin kuviin ja uskontunnustuksiin. Suomessakin vainajia muistetaan samaan aikaan vuodesta. Pyhäinpäivä, kekrin vietto ja halloween ovat kaikki tuoneet omia aineksiaan tähän perinteeseen. Nykyisen kulttuurivaihdon myötä on helppo nähdä, että myös suomalaiset ovat uteliaita tietämään lisää tästä värikkäästä ja kiehtovasta meksikolaisesta perinteestä.
Yksi aktiivisimmista instituutioista kuolleiden päivän perinteen edistämisessä ja levittämisessä Suomessa on Helinä Rautavaaran Museo Espoossa. Vuodesta 1998 lähtien museoon on kokoontunut taiteilijoita sekä meksikolaisen yhteisön jäseniä tekemään yhteistyötä Meksikon suurlähetystön kanssa ja rakentamaan perinteistä kuolleiden päivän alttaria. Vuonna 2000 Helsingin Taidemuseo HAM järjesti Kuolleiden päivänä alttarin, joka oli omistettu suurille taiteilijoille: Tina Modottille, Diego Riveralle ja Frida Kahlolle. Alttarin paperimassasta valmistetut luurankohahmot tilattiin kuuluisalta Linares-perheeltä, joka on erikoistunut niiden valmistamiseen. Wäinö Aaltosen Museo taas kuratoi vuonna 2010 Kuolema ja sen monet kasvot -näyttelyn, joka kokosi yhteen erilaisia taideteoksia. Teokset käsittelivät kuoleman teemaa ja niihin sisältyi meksikolainen alttari. Suomen Kansallismuseo puolestaan rakensi yhteistyössä Meksikon suurlähetystön kanssa vuonna 2019 alttarin, joka oli omistettu taiteilija Francisco Toledolle. Helsingissä Askelten Palo ry järjesti vuonna 2021 yhteistyössä Lapinlahden Lähteen kanssa kulttuuritapahtuman, joka sisälsi meksikolaisen kuolleiden päivän alttarin. Vuonna 2022 Helsingissä Kulttuurikeskus Ninho ry järjesti yhteistyössä Meksikon suurlähetystön, Taiteen edistämiskeskuksen ja Annantalon lastenkulttuurikeskuksen kanssa Meksiko Citystä tuodun kuolleiden päivän alttarin. Samana vuonna taidekollektiivi Jaranas del Norte järjesti Helsingissä kuolleiden päivän Fandangon eli festivaalin perinteen ympärille.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Monet meksikolaiset ovat saaneet ensimmäisen kosketuksensa Kuolleiden päivän perinteeseen jo lapsuudessaan. Kuolleiden päivän ja alttareiden perinteet ovat nivoutuneet juhlaksi, jota juhlitaan niin perhepiirissä kuin laajemmin yhteisöissä. Perinne siirtyy eritoten perheissä, mutta esimerkiksi Suomessa meksikolaisten yhteisöllä on keskeinen rooli perinteen siirrossa.
Eri puolilla Suomea rakennetut alttarit tuovat uusia ihmisiä perinteen piiriin. Monet näistä julkisiin tiloihin rakennetuista ja esillä olevista alttareista ovat mahdollisia tätä perinnettä tuntevien ja edistävien kulttuuri-, taide- ja opetuslaitosten tuen ansiosta. Niitä rakennetaan yhteistyössä meksikolaisten, latinalaisamerikkalaisten ja suomalaisten kesken.
Suomessa on useita yhdistyksiä, kulttuurikeskuksia, museoita, koulutuskeskuksia ja järjestöjä, jotka joka vuosi syystä tai toisesta motivoituvat osoittamaan kunnioitusta kuolleille tällä värikkäällä ja eloisalla tavalla. Esimerkiksi Kulttuurikeskus Ninho ry levittää perinnettä suomalaisten lasten keskuudessa, Askelten Palo ry tanssin avulla, Jaranas del Norte Kollektiivi musiikin ja tanssin avulla, Helinä Rautavaaran Museo jo perinteisellä kuolleiden päiväalttarilla ja Suomi-Meksiko -yhdistys ry eri tavoilla. Tämän lisäksi kulttuurikeskukset ja kirjastot eri puolilla Suomea osallistuvat kuolleiden päivän perinteen välittämiseen. Tässä kohdin on tärkeää korostaa Meksikon suurlähetystön roolia sellaisten instituutioiden ja yhteisöjen tukemisessa, jotka ovat kiinnostuneita omien alttariensa rakentamisesta.
Perinteen tulevaisuus
Kuolleiden päivän juhlasta on tullut eräs Meksikon kulttuurin kuuluisimmista symboleista. Perinne on elinvoimainen niin maan sisällä kuin sen rajojen ulkopuolella. Tämä perinne on vanha ja moderni, elävä ja ajankohtainen. Sillä on yhteisöllistä jatkuvuutta ja se uudistuu jatkuvasti, niin Meksikossa kuin muuallakin maailmassa. Taide ja kirjallisuus täydentävät sen universaalisuutta. Kuolleiden päivän perinne sisältää symbolisia elementtejä meksikolaisesta kansanperinteestä, esimerkiksi runoja, veistoksia, maalauksia, käsitöitä, pääkalloja, tansseja, musiikkia, lauluja, elokuvia ja erilaisia esityksiä siitä, millaista kuolleiden maailma on.
Esimerkkejä näistä kansanelementeistä ovat “Las Calaveras literarias” mustan huumorin perinne, jossa kirjalliset kuvat kertovat hauskalla tavalla, kuinka kuolema vei vainajan. Niissä on veistoksia ja arjen kohtauksia, joissa päähenkilöinä ovat pääkallot ja luurangot. Itse kuolema nähdään tyylikkäänä ja värikkäänä naisena, kuten kuuluisa Catrina -José Guadalupe Posadan kaiverrus, jossa hän piirsi kuoleman kasvot tyylikkäänä naisena ja jonka Diego Rivera myöhemmin maalasi ja ikuisti seinämaalaukseensa "Sueño de una tarde dominical en la Alameda Central".
Tämä perinteen, taiteen, kulttuurin ja henkisen tunteen yhdistelmä takaa perinteelle jatkuvuuden. Kirjailija Octavio Paz on käsitellyt kuolleiden päivän juhlaa esseessään Laberinto de la Soledad. Pazin mielestä meksikolaisille julkiset karnevaalit ovat tapa kanavoida elämän kaaosta ja erityisiä hetkiä: jolloin ihmiset voivat avautua, päästää irti ja olla ei-olemassa. Juhla sallii kaiken sen, minkä arkikulttuuri estää. Paz kuvaa juhlaa: "Elämän kultti, jos se on todella syvällinen ja täydellinen, on myös kuoleman kultti. Molemmat ovat erottamattomia. Sivilisaatio, joka kieltää kuoleman, päätyy kieltämään elämän (...) New Yorkin, Pariisin tai Lontoon asukkaille kuolema on sana, jota ei koskaan lausuta, koska se polttaa huulet. Meksikolainen sen sijaan käy hänen luonaan, kiusoittelee häntä, hyväilee häntä, nukkuu hänen kanssaan, juhlii häntä, se on yksi hänen suosikkileluistaan ja hänen pysyvin rakkautensa” .
Tässä mielessä kuolleiden kultin esi-isien perinteellä, sellaisena kuin se ymmärretään meksikolaisessa kulttuurissa, on taattu tulevaisuus, täällä ja muualla. Kuolema on jotain, mihin liittyy aina epävarmuutta. Se ruokkii mielikuvitusta ja luo toivoa heille, jotka uskovat, että kuoleman jälkeen on elämää.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Artikkeli on syntynyt osana Elävän perinnön lähettiläät hanketta vuonna 2023 ja sen on kirjoittanut Rosamaría Bolom.
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Verkkolähteet
Kuolleiden päivä Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa
Hakkarainen, Antti. Kuoleman Kautta Elämään. Kuolleiden Päivän Meksikon Kulttuurissa. Lahden Ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö.
Maunula, Leena. Vainajien päivän alttari katetaan myös Helsingissä. Helsingin Sanomat. 3.11.1993
YLE oppiminen Pyhänpäivä, Kekri ja Halloween - juhlia kuolleiden muistamiseksi.
Päivyri.fi. Pyhäinpäivän historia ja perinteet. Suomalaisesta kalenterista, sen historiasta ja etymologiasta.
Serena, Edgar. Kuolleiden Päivä. Día de los Muertos. Maailman antropologian blogijulkaisu.
Verkossa muilla kielillä
UNESCO. Día de los Muertos: El regreso de lo querido.
Aguilar Guzmán, Fernando. Día de Muertos, una fiesta para evangelizar. Gaceta Especial UNAM.
Aguilar Rubín, Marcela. Fiesta de Muertos en México, Patrimonio de la Humanidad.
CONACULTA. La Festividad Indigena dedicada a los Muertos en México. Patrimonio Cultural y Turismo. Cuadernos 16.
Islas, Brenda. Día de Muertos, una tradición muy viva. Naciones Unidas. Noticias ONU.
Paz, Octavio. Día de Muertos. Fondo de Cultura Económica. El Laberinto de la Soledad. Todos Santos.