Muttimarkkinat

Elävän perinnön wikiluettelosta
Muttimarkkinat
Sijainti Sievi, Pohjois-Pohjanmaa
Asiasanat kotiseutujuhla, ruokaperinne

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Myyjä annostelemassa muttia asiakkaalle.
Muuripadoissa keitettyä muttia myydään lautasille ja myös pusseissa, jotka viedään kotievääksi. Kuva: Hanna Kankaanpää.

Muttimarkkinat ovat sieviläisten yhdistysten ja kulttuuritoimijoiden yhteinen kotiseutujuhla, jonka pääteema on ohrajauhoista keitetty paikallinen perinneruoka eli mutti. Mutti keitetään veteen ohrajauhoista ja tarkoituksena on saada keitettyä jauhoista ryynimäisiä kokkareita. Osa haluaa syödä muttinsa voin ja maidon kanssa. Osa pitää mutista, kun se on paistettu vielä voissa. Sieviläiset keittävät nimenomaan muttia, mutta monessa naapurikunnassa samantapainen, vähän hienojakoisempi ohraruoka tunnetaan nimellä pepu. Sieviläisten mielestä pepu on pilalle mennyttä muttia. Sievin kunnassa on tällä hetkellä (2020) lähes 5 asukasta ja suuri osa sieviläisistä lomavieraineen kokoontuukin aina heinäkuun 3. lauantaina Muttimarkkinoille. Päiväkävijöiden määrä lienee ollut viime vuosina tuhansia, tarkkaa määrää ei pysty laskemaan, sillä markkinoille ei myydä sisäänpääsylippuja. Sieviläisen markkinaväen joukossa on yhä enemmän vierailijoita, jotka tulevat ihmettelemään ohrajauhojen ympärille syntynyttä tapahtumaa.

Joka tapauksessa Sievin keskusta on aivan täynnä ihmisiä muutaman tunnin ajan lauantaipäivänä. Markkinapäiväksi on vakiintunut heinäkuun kolmas lauantai Samana päivänä ehtii käydä hoitamassa kauppa-asiat ja hautausmaavierailut.

Muttimarkkinoita on järjestetty kotiseututapahtumana vuodesta 1983 lähtien. Alun perin muttia keittivät Sievin sotaveteraanit, jotka varmasti sotareissullaan olivat keittäneet sitä korsuolosuhteissa.

Perinteen harjoittaminen

Muttimarkkinat järjestetään kesätapahtumana aina heinäkuun 3. lauantaina.

Ohrajauhoa padassa, pinnassa koloja.
Muuripataan laitetaan vettä ja päälle ohrajauho. Kiehuvaa vettä nousee ylös koloista, joita on tehty esimerkiksi kauhan varrella. Kuva: Hanna Kankaanpää.

Keskuspaikkana on Sievin toriaukio Haikolantien ympäristössä. Muttimarkkinoiden pääanti edelleen on paikalla keitetty mutti, jota nykyisin Sievin Lions Club ry keittää ja myy kerätäkseen varoja hyväntekeväisyyteen.

Muttijauhoja varataan useita satoja kiloja, ja muttia keitetään isoissa muuripadoissa jo perjantaista lähtien Sievin kunnantalon takana olevalla parkkipaikalla. Lauantaina mutin keitto jatkuu heti aamusta ja ensimmäiset mutin ostajat tulevat paikalle hyvissä ajoin ennen markkinoiden virallista avausta. Muttia voi ostaa lautaskaupalla tai sitten pusseissa. Moni paistaa mutin vielä kotona lisävoissa, vaikka toki markkinoilla saa voitellin muttilautaselle. Mutin ympärille on kehitetty vuosien varrella erilaisia mutinsyöntikilpailuja. Valitaanpa aiemmin viikolla, keskiviikkona kotiseutuillassa, Mutti-Antti tai Mutti-Miina. Markkinat ovat olleet jo yli 30 vuotta nimenomaan sieviläisten itsensä tuottama kotiseututapahtuma, jossa on haluttu nostaa esille sieviläisten omaa kulttuurituotantoa ja mielenkiintoisia, menestyneitä sieviläisiä. Toki markkinoille on joskus tuotu maksettuja esiintyjiä, mutta kotiseututilaisuus on yleensä järjestetty paikallisin voimin.

Edelleenkin sieviläiset osaavat keittää muttia, jonka valmistamiseen voi tarvita hiukan harjoittelua. Mielenkiintoista on sekin, että markkinoille tehty mutti on pääasiassa miesten keittämää. Onpa Sievissä edelleenkin Muttisaari, jossa perimätiedon mukaan tien teossa olleet miehet keittivät itselleen muttia. Varsinainen yleinen kaikille myyjille tarkoitettu markkinapäivä Muttimarkkinat eivät alkujaan olleet. Myyntikojujaan markkinapaikolle pystyttivät alukdi sieviläiset yhdistykset, yrittäjät, yhteisöt tai yksittäiset kuntalaiset. Viime vuoisna torikauppiaita on ollut muistakin pitäjistä.

Perinteen taustaa ja historiaa

Muttimarkkinat alkoivat vuonna 1983, jolloin sieviläisen Antti Kustaa Kukkosen idean pohjalta järjestettiin kotiseutujuhla eli Muttimarkkinat. Aluksi Sievin sotaveteraanit puolisoineen valmistivat mutin. Myöhemmin Sievin Lions Club ry on huolehtinut mutin valmistuksesta. Itse mutti lienee samanlaista kuin jo vuosisatoja sitten. Perusresepti, vettä, jauhoa ja suolaa, on niin hyvä, ettei sitä kannata muuttaa.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Sieviin on vakiintunut yhteinen tapahtuma, joka kokoaa nykyiset ja entiset, nuoret ja vanhat, sieviläiset yhteen heinäkuun 3. viikonloppuna erilaisiin muihin Mattimarkkinoiden ympärille syntyneisiin tapahtumiin. Muttimarkkinoista on tullut kaikenikäisten sieviläisten kohtauspaikka, johon tullaan ensisijaisesti tapaamaan muita ihmisiä, vaihtamaan kuulumisia ja olemaan osa omaa kotiseutua.

Ilmakuva markkinoilta.
Ilmakuva otettu Muttimarkkinoiden loppuvaiheessa iltapäivällä 2013. Kuva: Hanna Kankaanpää.

Perinteen tulevaisuus

Muttimarkkinaperinne on sieviläisten yhteistä kulttuuriperinnettä, jota on vaalittu ihmisten omalla henkilökohtaiselle innostuksella. Jonkinlainen eri toimijoiden kevyt organisaatio tarvitaan, mutta tärkeintä lienee, että tapahtumasta ei tule minkään tahon tarkasti käsikirjan mukaisesti ohjaama. Tapahtuman soisi olevan edelleen osa perinteistä yhteistoimintaa. Talkoo- eli kökkäperinne lienee paras tapa säilyttää perinne edelleen. Sievin kunnan vapaa-aikatoimi on ottanut viime vuosina vastuuta tapahtumien markkinoinnista ja muista tapahtumista markkinateemaan liittyen. Vapaa-aikatoimi huolehtii nykyisin myös tapahtuman äänentoistosta. Muttimarkkinat ovat huipentuma heinäkuuhun ajoittuville Sievi-päiville, jolloin kunnan monet kylät järjestävät omia tapahtumia eri ikäisille sieviläisille.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kotiseutuyhdistys Sievi-seura ry

Sievin kunnan vapaa-aikatoimi/kulttuuri

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Muttimarkkinat kesällä 2020

Wikipedia: Mutti