Ortodoksinen ristisaattoperinne
| Ortodoksinen ristisaattoperinne | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Ristisaattoperinne on erottamaton osa ortodoksisen kirkon elämää. Niitä toimitetaan kaikkialla ortodoksisessa maailmassa ja vanhojen kirkkojen alueella. Perinne elää vahvana Suomen ortodoksisessa kirkossa.
Kirkollisiin juhliin – esimerkiksi pääsiäiseen, Kristuksen kasteen juhlaan eli teofaniaan tai pyhäkköjen temppelijuhliin – liittyviä lyhyempiä ristisaattoja tehdään Suomessa satoja joka vuosi. Näissä järjestävänä tahona on aina seurakunta tai luostari, sillä ristisaatto on liikkuva jumalanpalvelus, johon myös pappi / papisto osallistuu.
Seurakunnissa ja luostareissa järjestetään myös pidempiä, jopa useita vuorokausia kestäviä ristisaattoja, joissa kuljetaan pitkiäkin matkoja. Monet näistä ovat vuosittain toistuvia ja paikallisesti hyvin odotettuja tapahtumia ja siksi ne huomioidaan usein myös paikallisuutisoinnissa. Yksi tunnetuimmista on Valamosta Lintulan luostariin kulkeva Jumalanäidin Konevitsalaisen ikonin juhlan ristisaatto, joka toteutetaan vuosittain kävellen ja laivalla heinäkuun alkupuolella.
Myös kirkon piirissä toimivat järjestöt ja yksittäiset papit voivat organisoida ristisaattoja. Idea ristisaaton järjestämiseen voi nousta myös paikallisen pyhäkköyhteisön toiveesta.
Vaikka ristisaatto on selkeästi ortodoksista perinnettä, se on tullut viime vuosikymmeninä tutuksi myös yhtenä suosituimmista ekumeenisen toiminnan muodoista. Ekumeeniset ristisaatot ovatkin tehneet perinnettä tunnetuksi myös muiden kristillisten kirkkojen piirissä.
Edesmennyt piispa Aleksi luonnehti ristisaattoa ”hurskaaksi mielenosoitukseksi”. Hiukan tässä mielessä ristisaattoperinnettä on hyödynnetty viime vuosina erilaisissa solidaarisuustapahtumissa – esimerkiksi Ukrainan sodan syttymisen jälkeen Helsingissä järjestettiin ristisaattoja Ukrainan suurlähetystön edustalle. Näin ristisaattoperinne on tullut varsinkin pääkaupunkiseudulla tutuksi myös niille, joita kirkkojen perustoiminta ei välttämättä tavoita.
Ennen Ukrainan sotaa ristisaattoja järjestettiin myös luovutetun Karjalan alueelle Venäjän rajan yli. Tällaiset ristisaatot herättivät paljon kiinnostusta sekä seurakuntalaisissa että sukututkimuksen myötä omiin ortodoksisiin juuriinsa tutustuneissa ei-ortodokseissa.
Perinteen harjoittaminen
Ristisaatto on kirkon ikivanha toimintamuoto, jossa kirkon sanoma viedään kirkon seinien ulkopuolelle, kaikkeen maailmaan. Se on ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusta, jossa kuljetaan tietty matka lyhtyä, ristiä, kirkkolippuja, evankeliumia ja ikoneja kantaen. Ristisaattoon voi halutessaan osallistua kuka tahansa uskontokunnasta riippumatta.
Saatto alkaa aina kirkosta ja palaa lopulta kirkkoon. Itse kuljettava matka voi olla hyvinkin lyhyt: Suomessa tunnetuin ristisaatto on varmasti pääsiäisyönä tehtävä ristisaatto kirkkorakennuksen ympäri. Ristisaatto voi kestää kuitenkin myös useita vuorokausia ja matkaa voi kertyä satoja kilometrejä.
Ristisaatto voi olla erillinen tapahtuma tai se voi olla osa kirkollista juhlaa tai pyhiinvaellustapahtumaa. Ristisaatot voivat myös liittyä yhteen: lähtöpaikkoja voi siis olla useita ja saatot voivat päätyä lopulta samaan kohteeseen.
Yleisin tapa on kulkea jalkaisin. Sen lisäksi saattoja on tehty hiihtäen, meloen, polkupyöräillen, soutaen ja rullaluistellen sekä erilaisilla julkisilla kulkuvälineillä: junilla, laivoilla, busseilla – jopa metrolla. Vain mielikuvitus on rajana!
Ristisaatto voi olla fyysisesti raskasta: esimerkiksi jalkaisin toimitettava jumalanpalvelus jatkuu usein tuntikausia, ennen kuin saavutetaan seuraava taukopaikkana toimiva talo tai pyhäkkö. Näin ollen ristisaatto sovittaa yhteen hengellisen ja ruumiillisen harjoituksen, jota kutsutaan hengelliseksi kilvoitteluksi. Itsensä rasittaminen ei kuitenkaan ole kristillisen elämän päämäärä, vaan tavoite on saavuttaa hengellinen elpyminen ja ilo, johon johdattavat taukoamaton pyhien tekstien kuunteleminen ja mukana laulaminen. Kirkko opettaa, että ristisaatto puhdistaa ja ravitsee mieltä.
Ristisaatto on myös liikkeellä oleva seurakunta. Pyhä saatto kertoo, että kristityt ovat muukalaisia, vaeltajia maan päällä. Kristityt kulkevat ajassa kohti ajatonta ja pysyvää. Ristisaatto on vaeltajille suunnan antajana. Edellä kulkee risti, kristittyjen voiton merkki. Näin osoitetaan, että kristityn on kuljettava Kristusta seuraten ja Kristuksen kanssa.
Perinteen taustaa ja historiaa
Alkukirkon aikana – jo kristittyjen vainojen kestäessä, mutta erityisesti niiden lakattua IV vuosisadan alussa – kristillinen kirkko alkoi voimakkaasti ilmaista uskoaan myös jumalanpalveluspaikkojen ulkopuolella tapahtuvina saattoina ja kulkueina, joihin liittyi rukouksia ja kirkkolauluja. Ennen pääsiäisyöpalvelusta kastetut tulivat juhlallisena kulkueena pyhäkköön osallistuakseen ensimmäistä kertaa Pyhään Ehtoolliseen. Tästä käytännöstä ovat saaneet alkunsa nykyisin tuntemamme pääsiäisyön ristisaatot ja koko ristisaattoperinne.
Lyhyemmät ristisaatot ovat aina kuuluneet osaksi ortodoksisen kirkon elämää kaikkialla Suomessa, mutta pidempien ristisaattojen perinne eli vahvimpana sodassa rajan taakse jääneissä seurakunnissa. Ensimmäiset sodanjälkeiset vuosikymmenet olivat Suomen ortodoksisessa kirkossa voimakasta materiaalisen jälleenrakennuksen aikaa. Aineettoman kulttuuriperinnön elvyttämisen ja eteenpäin siirtämisen kausi alkoi heti tämän jälkeen.
Pitkien ristisaattojen perinteen herätti uudelleen henkiin matkapappi Vesa Takala 1980-luvun alussa. Hänen johtamansa ristisaatot etenevät ikoneita kantaen pitkin korpimaita kylästä kylään, talosta taloon. Saatot saattoivat kestää jopa viikon ajan. Matkan varrella isä Vesa siunasi koteja, niiden asukkaita, eläimiä ja koko maailmaa.
Myöhemmin Suomen ja Venäjän rajaviranomaisten yhteistyö alkoi mahdollistaa myös valtakunnan rajan ylittävien ristisaattojen järjestämisen. Ilomantsista tehtiin ennen Ukrainan sotaa vuosittain ristisaatto Venäjän puolelle Melaselkään, joka oli vanha Ilomantsin rajakylä, sekä vanhaan Korpiselän kirkonkylään, jossa vanha ortodoksinen puukirkko uhmaa edelleen aikaa. Nämä ristisaatot olivat monille osallistujille samalla pyhiinvaelluksia oman suvun vanhoille asuinsijoille, iso- tai esivanhempien kotikirkkoihin ja kalmistoihin.
Uudelleenlöydetty ristisaattoperinne on vain vahvistunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Pohjois-Karjalan alueelta alkanut renessanssi on saavuttanut kaikki seurakunnat ja ristisaattoja voidaan nykyisin pitää yhtenä monipuolisimmista, joustavimmista ja suosituimmista ortodoksisen kirkollisen toiminnan muodoista.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Ristisaattoperinne välittyy nykyisin joustavasti sukupolvelta toiselle samalla tavoin kuin muukin kristillinen perinne ja tavat. Jokaisen ortodoksin elämä on oikeastaan pitkä ristisaatto. Ortodoksinen kirkko opettaa, että koko ihmisen elämä on liikettä Jumalaa kohti. Vastakastettu lapsi kulkee ensimmäisen ristisaattonsa kasteastian ympäri kolme kertaa. Kristityn elämän viimeinen saatto on hautajaissaatto kirkosta kalmismaalle.
Lapsen tai nuoren ensimmäinen varsinainen ristisaatto on usein pääsiäisenä toimitettava ristisaatto kirkon ympäri. Lapset otetaan saattoon kunniapaikalle ikoneita kantamaan ja pienimmille annetaan oikean kynttilän sijaan paristokäyttöinen turvallinen kynttilä, joka ei aiheuta vaaraa varomattomassakaan käsittelyssä.
Seurakunnissa toimitetaan yleensä toisena pääsiäispäivänä erityisiä lapsiperheille suunnattuja pääsiäisliturgioita, joissa saattoon pääsevät osallistumaan nekin lapset, jotka eivät jaksa vielä valvoa pääsiäisyön palveluksessa. Ristisaatto onkin myös lapsille mieluinen jumalanpalvelusmuoto: elämyksellinen, joustava ja osallistava.
Osallistavuus on toki muutenkin yksi ristisaattoperinteen vahvuuksista: kaikki saattoon osallistuvat voivat kokea hyvin konkreettisesti olevansa mukana tekemässä jotain – kukaan ei jää saatossa sivustaseuraajan asemaan, vaikka ei olisikaan kantamassa mitään saatossa kannettavaa tai vaikka saattoon osallistuvilla ei olisi yhteistä kieltä. Kun reitti suunnitellaan oikein, ristisaatto mahdollistaa myös esimerkiksi liikuntarajoitteisille tasavertaisen osallistumismahdollisuuden. Tämä hieno aspekti ristisaatoissa on kenties löydetty vasta äskettäin.
Kirkon jäsenten lisäksi ristisaattoihin kutsutaan myös muita kristittyjä ja nykyisin osa saatoista suunnitellaan lähtökohtaisesti yhdessä ekumeenisiksi tapahtumiksi. Tärkein tapa siirtää perinnettä eteenpäin onkin juuri kutsua uusia ihmisiä kokemaan itse ristisaaton tunnelmaa. Tekemään oppii kokemalla.
Perinteen tulevaisuus
Tällä hetkellä ristisaattoperinteen elinvoimaisuuteen ei liity riskitekijöitä. Lyhyitä ja pitkiä ristisaattoja järjestetään vuosittain lukemattomia eri puolilla maata ja myös uudenlaisia paikallisia ristisaattoja ideoidaan jatkuvasti.
Kirkossa oli tarkoitus viettää ristisaattojen teemavuotta vuonna 2020, mutta teemavuotta siirrettiin tuonnemmas koronapandemian vuoksi. Ukrainan sota on puolestaan sitonut seurakuntien voimavaroja keväästä 2022 lähtien, joten teemavuoden järjestäminen siirtyy edelleen.
Teemavuoden ideana oli tuoda paikallisia ristisaattoperinteitä (reittejä ja matkustustapoja) esiin ja luoda myös uutta ristisaattoperinnettä. Ajatuksena oli mm. pohtia, miten ristisaattoperinne voisi löytää uusia ilmenemismuotoja kaupunkiympäristössä. Samalla teemavuodella tavoiteltiin entistä parempaa medianäkyvyyttä ristisaatoille ja näin myös uusia osallistujia erilaisiin saattoihin.
Toteutuupa teemavuosi tulevaisuudessa tai ei, niin ristisaattoperinne on elinvoimainen ja alati uusiutuva osa kirkon ja ekumeenisen toimintakentän elämää. Se tarjoaa myös kiinnostavan tutkimuskentän käytännön teologian tutkimukselle.
Ristisaattoperinnettä on tallennettu sekä valokuviin että erilaisiin painettuihin ja sähköisiin julkaisuihin. Perinteen elvyttämisestä 1980-luvulta alkaen on kirjallisia ja valokuvamuodossa olevia dokumentteja seurakunnallisissa / kirkollisissa lehdissä, joita säilytetään seurakuntien omissa arkistoissa ja kirjastoissa. Kattavin lehtikokoelma löytyy Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirjastosta. Yleisradiolla on jonkin verran ristisaattoihin liittyvää kuva- ja videoaineistoa.
Valokuvauksen keinoin perinnettä on tallentanut useiden vuosikymmenien ajan erityisesti isä Vesa Takala, jonka laajat ja metatiedoin varustetut kokoelmat ovat ainakin vielä toistaiseksi hänen omassa hallussaan. Myös Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn ja Valamon luostarin arkistossa on ristisaattoihin liittyvää dokumentaatiota. Myös seurakunnilla on jonkin verran valokuvatallenteita.
Ristisaattoperinnettä koskevan aineiston kokoamisesta ja nykydokumentoinnista on aloitettu keskustelut Suomen ortodoksisen kirkkomuseo RIISAn kanssa.
Ortodoksisen ristisaattoperinteen tulevaisuus näyttää siis valoisalta. Vaikka ristisaatto on helposti tunnistettava ja perusolemukseltaan muuttumaton toimintamuoto, niin se on osoittautunut hyvin joustavaksi ja monia mahdollisuuksia tarjoavaksi ja elämykselliseksi hengellisen toiminnan muodoksi.
Esimerkiksi ensimmäisenä koronakeväänä vuonna 2020 ihmeitätekevänä tunnettu Kozelshtshanin Jumalansynnyttäjän ikoni kuljetettiin ristisaatossa Helsingin suurimpien sairaaloiden sekä saattohoitoyksikkö Terhokodin pihoille, joissa seurakunnan edustajat toimittivat rukouspalveluksen sairauden koettelemien ihmisten puolesta. Ulkotiloissa toimitettuja ristisaattoja oli mahdollisuus järjestää silloinkin, kun sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa rajoitettiin ja ihmisillä oli voimakas tarve päästä osallistumaan yhteisestä rukouksesta.
Ukrainan sodan syttymisen jälkeen Helsingissä organisoitiin 6.3.2022 suuri, useammalta eri pyhäköltä yhtaikaa liikkeelle lähtenyt ristisaatto, joka pysähtyi Ukrainan suurlähetystön eteen osoittamaan tukea Ukrainalle ja rukoilemaan rauhaa. Helsingin ortodoksisen seurakunnan järjestämä tapahtuma keräsi mukaan myös muita Ukrainan sotaa vastustavia osallistujia.
Ristisaattoperinne edustaa myös ekologista ja kestävää pyhiinvaelluskulttuuria. Sekä ortodoksiseen uskonperinteeseen liittyvä myönteinen ihmiskuva että ihmisen vastuu luomakunnasta voidaankin helposti liittää ristisaattoperinteeseen. Ihmistä pidetään luomakunnan valtiaana. Mutta se pitää paikkansa vain niin kauan kuin ihminen varjelee ja suojelee luontoa. Pitkin salomaita, mäntykankaita ja korpijärviä veltava ortodoksinen ristisaatto on muistutus siitä, että ihminen elää sittenkin aina luonnon ehdoilla. Kristityllä on erittäin suuri vastuu luonnon suojelemisesta.
Tämä aspekti tulee esiin myös yhdessä perinteisimmistä kirkkovuoteen liittyvistä ristisaatoista. Loppiaisena eli teofaniajuhlassa kuljetaan ristisaatossa läheisen luonnonveden äärelle toimittamaan suuri vedenpyhitys. Silloin muistellaan Kristuksen elävöittävää kastetta Jordanvirrassa (Mt 3:13˗17). Pyhitetyn veden vihmomisella pyhitetään paikalla olevat ihmiset ja koko luonto. Samalla muistutetaan ihmisen ja luonnon välisestä yhteydestä ja veden suuresta merkityksestä luomakunnalle. Onkin oletettavaa, että nuoremmat sukupolvet yhdistävät ristisaattoperinteen yhä uusin tavoin osaksi luomakunnan suojelua.
Seurakunnissa viriää jatkuvasti uusia ristisaattoperinteeseen liittyviä ideoita. Esimerkiksi Pohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta järjesti vuonna 2022 lättähatturistisaaton Oulusta Kajaaniin ja takaisin. Tänä vuonna lättähattujunan kyytiin noustaan jälleen ja ennakkotietojen mukaan kohde on Iisalmi. Tässä seurakunnallinen pyhiinvaelluskulttuuri kohtaa ristisaattoperinteen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Saimaan ortodoksisessa seurakunnassa on puolestaan ollut suunnitteilla kirkkoveneillä souten tehtävä ekumeeninen norpparistisaatto kaupungin keskustassa olevalta ortodoksiselta kirkolta norppavesien äärelle.
Esillä on ollut myös Runon ja Rajan tien ristisaatto, joka yhdistäisi kaikki kolme ortodoksista hiippakuntaa.
Myös teknologinen kehitys näkyy tulevaisuuden suunnitelmissa. Suunnitteilla on ollut GPS-lähettimillä varustettuja ristisaattoja, joiden etenemistä voisi seurata verkossa reaaliajassa ja joihin voisi liittyä matkan varrelta.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
sekä kaikki Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnat ja luostarit:
Helsingin ortodoksinen seurakunta
Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta
Kuopion ortodoksinen seurakunta
Joensuun ortodoksinen seurakunta
Jyväskylän ortodoksinen seurakunta
Taipaleen ortodoksinen seurakunta
Saimaan ortodoksinen seurakunta
Pohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta
Tampereen ortodoksinen seurakunta
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videot
16 minuutin mittainen videoesittely ristisaattoperinteestä
Verkkolähteet:
Ekumeeninen rauhan ristisaatto Ilomantsissa 5.3.2022
Kuvakertomus ristisaatosta Lapinlahdelta Alapitkälle (vuosittainen tapahtuma)
Pekka Sivukari "Ristisaatto itärajan ylitse Korpiselkään on diplomaattinen erikoisuus – video", Yle Uutiset (10.8.2015)
René Gothónin tutkimukset pyhiinvaelluksesta erit. Athokselle
Ukrainan suurlähetystölle tehty ristisaatto, "Noin 300 osallistujaa sunnuntain ristisaatossa", (Suomen ortodoksinen kirkko)
Ukrainan suurlähetystölle tehty ristisaatto, "Ristisaatto ja rukouspalvelus Ukrainan suurlähetystöllä 6.3.", (Suomen ortodoksinen kirkko)
Yle Areena/Yle Uutiset Itä-Suomi "Ristisaatto jalkaisin Venäjän rajan yli kiinnostaa väkeä kaikkialta Suomesta" (9.8.2018)
Kirjallisuus
Hanna Hentinen & Elina Vuola (toim.): Vaellus pyhiin – Ristisaattoja idän ja lännen rajalla / Sacred journeys – Orthodox processions in Eastern Finland ISBN 978-952-2888-54 9 Kirjapaja, 2018.