Pääsiäiskokot
| Pääsiäiskokot | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Pohjalaista pääsiäiskokkoperinnettä on harjoitettu ja harjoitetaan edelleen sen ydinalueilla Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla. Pohjalaiset kutsuvat pääsiäiskokkoa pääsiäisvalkeaksi, murteella "pääsiääsvalakiaksi". Perinnettä pidetään yllä polttamalla talo- ja perhekohtaisia perhekokkoja perhepiirissä sekä järjestämällä kyläkokkotapahtumia kylissä. Perhekokkojen teossa voivat olla mukana talon miesväen lisäksi kaikki halukkaat ja myös lapset. Kyläkokkoja polttavat tänä päivänä kyläyhdistykset ja eri järjestöt kuten maamies- ja urheiluseurat, joiden kautta talkoo- eli kökkäperinne elää. Kokkopaikat ovat kaikenikäisten kokoontumispaikkoja, jossa tavataan tuttuja ja seurustellaan. Kyläkokoille ovat tervetulleita kaikki, myös kokkoajelijat kauempaa. Pääsiäiskokkoperinne elää kaikenikäisten parissa ja se on löytänyt uusia yhteisöllisyyden muotoja mm. kyläyhdistysten toiminnassa.
Perinteen harjoittaminen
Pääsiäiskokkoperinne on edelleen elävää kansanperinnettä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla. Perhekokot sytytetään yleensä alkuillasta ja kyläkokot hieman myöhemmin. Kokkojen rakentaminen ja kokkovärkkien eli poltettavien kerääminen aloitetaan usein jo viikkoja ennen kokkoiltaa, mutta kokko kasataan eli kootaan vasta kokkopäivän aamuna tai muutamaa päivää ennen sen polttoa lankalauantaina. Kyläläiset järjestävät kokkopaikalla usein myös kahvin- ja makkaranmyyntiä sekä arvontaa. Trulleja houkutellaan kokoille pienen palkinnon muodossa. Pääsiäiskokkoperinnettä ylläpidetään kaiken ikäisten keskuudessa osallistumalla kokon tekemiseen, kokoontumalla kokkopaikalle, tapaamalla tuttuja ja seurustelemalla sekä viettämällä yhteistä vapaa-aikaa joko perhepiirissä tai kyläläisten ja ohikulkijoiden kesken. Kokkojen polton yhteydessä kerrataan pääsiäiskokkojen polttoon ja trulleihin liittyvää uskomusperinnettä suullisesti ja trullit liittyvät edelleen pohjalaiseen pääsiäisen viettoon lasten kiertueperinteen muodossa.
Perinteessä on ollut havaittavissa kolme muotoa: perhe- tai talokohtaiset pienemmät kokot eli ns. perhekokot, kyläkohtaiset kyläkokot ja maakunnalliset suurkokot. 1990-luvulla perinteessä oli havaittavissa nämä kaikki kolme ilmenemismuotoa. 2000-luvulla suurkokot ovat oikeastaan hävinneet ja niiden tilalle ovat tulleet kyläkohtaiset kokot, joita rakentavat ja polttavat kyläyhdistykset ja muut järjestötoimijat talkoilla.
Suurkokkojen polttoa on järjestetty esim. Ylivieskan Keskisen raviradalla 1990-luvulla, jolloin paikalle kerääntyi jopa 4 000 kävijää. Kyseessä oli ohjelmallinen ja monta tuntia kestävä kokkotapahtuma ohjelmineen (noita- ja laukkakilpailut, kahviotoimintaa, arvontaa), jonka huipennukseksi kokko sytytettiin. Suurkokolle kerääntyi ihmisiä noin 100 km säteeltä.
Kyläkokkoperinne ja perhekokkoperinne elävät edelleen rinnakkain. Perhe- ja talokohtaisia kokkoja poltetaan etenkin lapsiperheissä maaseudulla. Perhe- ja kyläkokot ovat maaseudun perinnettä eikä taajamissa tai kaupungeissa saa polttaa kokkoja tiheän asutuksen vuoksi.
Lankalauantai-iltana ja yönä kierretään autoilla kokkoajeluilla katselemassa kokkoja ja välillä pysähdytään kokkopaikoille tapaamaan ihmisiä ja ihastelemaan kokon palamista.
Kyläkokkojen trulli- ja noitakilpailut kiinnostavat etenkin lapsia ja lapsenmielisiä ja ne ovat yksi tapahtuman hauska ja elävä osa tänä päivänä. Trullikilpailut ovat leikkimielisiä trullien esittäytymiskilpailuja, joissa kaikki mukanaolijat saavat yleensä pienen palkinnon. 1990-luvulla Ylivieskassa järjestettiin suurkokkotapahtuman yhteydessä trullikilpailu, jossa trulleiksi sonnustautuneet lapset esittivät pieniä ohjelmanumeroita yleisölle. Trulleja haastateltiin ja he esittäytyvät sekä saattoivat esittää laulu- tai runonumeron. Kyläkokoilla on järjestetty mm. leikkimielisiä trullien kauneus/rumuuskilpailuja. Esimerkiksi pääsiäisenä 2016 Raudaskylän kyläkokolla oli trulliksi sonnustautunut nainen, joka jakoi koristaan karamelleja ja toivotti hyvää pääsiäistä.
Perinteen taustaa ja historiaa
Pääsiäiskokkojen poltolla on useamman sadan vuoden historia. Juhlatulia on poltettu erityisesti vuodenkiertoon liittyvien merkkipäivien sekä kalendaarijuhlien ja taitekohtien aikaan eri puolilla Eurooppaa. Muita juhlatulia ovat olleet ja paikoittain ovat edelleenkin laskiais-, juhannus- ja vapputulet, helavalkeat sekä kekrivalkeat. Juhlatulet ovat olleet vanhassa perinteessä joko viljely- tai karkotustulia. Vanhimmat tulenpolttoperinteet lienevät peräisin jo esikristilliseltä ajalta. Pohjanmaan pääsiäiskokkoperinteessä on nähty yhtymäkohtia noitien karkotustulien polttoon (Etelä-Ruotsi ja Etelä-Eurooppa). Pääsiäiskokot eli valkiat, kuten nimitys on Etelä-Pohjanmaalla, ovat todennäköisesti vakiintuneet Pohjanmaalle 1700-luvulla. Kokkotuliin on liitetty satovuoteen liittyviä uskomuksia ja kokkoja on poltettu pelloilla uskoen, että pelloille levinnyt savu ja tuhka tuovat hyvän viljankasvun. Lisäksi pääsiäiskokkojen polttoon on liitetty uskomuksia niiden noitia ja pahaa karkottavasta luonteesta. Uskottiin, että noidat ja trullit eivät ole nähneet lentää savun takia ja että trullit pelkäävät elävää tulta. Lisäksi tulella on yleismaailmallisia symbolisia merkityksiä suojelevana ja puhdistavana elementtinä.
Ainakin Pohjanmaalla on Suomessa kiertänyt naapureiden navetoissa sotien jälkeen ja vielä 1960-luvulla kateellisia "noitia" tekemässä pientä vahinkoa karjalle. "Noidat" ovat paaston aikana ja erityisesti pääsiäislauantaina esimerkiksi leikanneet lehmien hännistä karvoja tai lampaista villoja. Taustalla on ollut vanha uskomus, jonka mukaan hyvää on olemassa vain tietty määrä maailmassa ja jotta hyvää olisi riittänyt itselle, on sitä pitänyt varastaa toiselta. Pääsiäiskokoilla on karkotettu tai paljastettu näitä ilkivallantekijöitä. Myös muita taikakeinoja on käytetty pahalta suojautumiseen.
Juhlatulia on poltettu myös juhlan merkiksi. Pääsiäiskokoille ovat aikaisemmin kerääntyneet etupäässä nuoret ja ne ovat olleet sosiaalisen kanssakäymisen ja seurustelun paikkoja. Nykyisin kokkojen poltto on koko kyläyhteisön juhla, jonne voivat kokoontua kaikki, myös ohikulkijat.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Pääsiäiskokkoperinne toistuu vuosittain eri puolilla Etelä- ja Keski-Pohjanmaata. Kokkoja rakennetaan ja poltetaan eri toimijoiden toimesta. Kokkojen polton yhteydessä kerrotaan niihin liittyvästä uskomusperinteestä eli siirretään myös siihen oleellisesti kuuluvaa suullista perinnettä eteenpäin. Kokkojen poltto on useita vuosisatoja ylläpidettyä perinnettä ja tapakäytäntöä.
Perhekohtaisten kokkojen poltolla välitetään perinnettä lapsille ja kyläkokoilla kaiken ikäisille. Kokkojen rakentaminen talkoilla, joissa esim. kyläyhdistykset, maamiesseurat ja urheiluseurat ovat mukana on myös yksi tämän päivän yhteisöllisyyden muoto. Kokkopaikat ovat kaikenikäisten kokoontumispaikkoja, jossa tavataan tuttuja ja seurustellaan. Kyläkokoille ovat tervetulleita kaikki, myös kokkoajelijat kauempaa. Kokkotapahtumat ovat luonteeltaan avoimia tilaisuuksia. Lehdissä ja mediassa on kokkoilmoituksia eli asiasta myös tiedotetaan.
Kokonpolton rinnakkaiset muodot, perhekokot ja kyläkokot, vahvistavat ja tukevat perinteen säilyvyyttä ja jatkuvuutta. Pääsiäiskokkoperinne on säilynyt ja se on pystynyt muovautumaan nykyihmisen toimintaan ja elämään. Se on merkki perinteen vahvuudesta ja elävyydestä. Sille on myös löytynyt funktio tänä päivänä. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ollaan tietoisia ja ylpeitä pääsiäiskokkoperinteestä ja sen erikoislaatuisuudesta juuri näillä alueilla. Kokkoperinteen esiintymisen rajat ovat pysyneet melko samanlaisina pääsiäistulien levinneisyyden suhteen, joskin juhannuskokot ovat yleistyneet ympäri maan kesämökkiasutuksen myötä.
Pääsiäiskokkojen poltto on tapa ja vuosittain toistuva rituaali, jolla on yhteisöllinen hyväksyntä. Agraarikulttuuriin liittyneitä kansanuskomuksellisia ja elinkeinomaagisia taustoja on yhä läsnä pääsiäiskokko- ja suullisessa perinteessä. Kokkojenpolton historiaa kerrotaan ja eri sukupolvet muistelevat yhdessä kokemuksiaan vanhoista sekä uusista perinteen ilmenemismuodoista. Myös media tuo näitä esille.
Kokkoperinteessä vahvistetaan yhteisöön kuulumista ja identiteettiä, mutta myös yrittelijäisyyttä, kykenevyyttä sekä kylien elinvoimaisuutta. Nykyään kokoille kutsutaan pikku-trulleja, kun niillä ennen oli vain noitia karkottava funktio. Noidat ovat säilyttäneet paikkansa myös tämän päivän kokonpolttotradiossa. Vanhasta, kateellisten aikuisten harjoittamasta ilkivallasta on muotoutunut lasten perinnettä naamiaisasuineen ja kiertuetapoineen. Lankalauantain aamuna taloissa kiertäville pikkutrulleille on tärkeää olla jotakin laitettavaa heidän kahvipannuihinsa, sillä ei ole hyvä enne talolle, jos heille ei ole mitään annettavaa.
Perinteen tulevaisuus
Pääsiäiskokkoperinne elää edelleen vahvana Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Kyläkokkotapahtumat ovat lisääntyneet ja perheissä poltetaan edelleen perhekokkoja. Suurkokkotapahtumia ei ole juurikaan järjestetty 2000-luvulla. Perinne tulee säilymään vahvana tapa- ja juhlakulttuurin muotona, koska se on pystynyt mukautumaan tämän päivän ihmisten tarpeisiin. Niin kauan kuin maaseudulla on elämää, perinne elää uusin variaatioin. Perinteeseen liittyvä uskomus- ja kiertueperinne vahvistavat perinteen ja tavan elävyyttä ja säilyvyyttä jatkossakin. Perinne ei ole vain tietyn ikäisille tarkoitettu tai ylläpidetty muoto, vaan se koskettaa kaiken ikäisiä.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, Seinäjoki
Peräseinäjoen Viitalan Nuorisoseura ry (Seinäjoki)
Hanhikosken kyläseura, Ylistaro (Seinäjoki)
Kihniänkylän nuorisoseura (Peräseinäjoki)
Könnin kyläseura ry (Ilmajoki)
Luovan Kyläseura Ry (Kurikka)
Munakan nuorisoseura (Ilmajoki)
Tuiskulan kyläseura (Kurikka)
Kirjalliset lähteet:
Junno-Pennanen Johanna, Kellä kommein kokko - Pääsiäiskokkoperinne Pohjanmaalla. Perinteentutkimuksen pro gradu tutkielma 1999 It'-Suomen yliopisto. 1999.
Junno-Pennanen Johanna, kenttätyöaineistot (haastattelut, ainekirjoitukset, havainnoinnit, valokuvat ja sanomalehdet).
Harva Uno, Suomalaisten muinaisusko, Helsinki 1948.
Helminen Helmi, Kansanomainen ajanlasku ja vuotuisjuhlat. Suomen kulttuurihistoria I 1933.
Mansikka V.J., Kokkotulista. Virittäjä Helsinki 1940.
Sarmela Matti, Julkaisematon käsikirjoitus juhlatulista 1993.
Sarmela Matti, Suomen perinneatlas, Suomen kansankulttuurin kartasto 2, SKS Helsinki 1994.
Vilkuna Kustaa, Vuotuinen ajantieto Helsinki 1950, 1980 ja 1988.
Arkistolähteet:
Museovirasto. Keruukilpailu nro 30/1983. Kyselyvastaukset.
SKS Kansanrunousarkisto, kalendaarikortisto ja Pääsiäiskysely 1992.