Paikannimet

Sijainti	Suomi
Asiasanat	paikannimet, kieli, nimenanto

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Paikannimet on osa kieltä, ja niitä antaa ja käyttää koko kieliyhteisö. Menneinä aikoina nimiä paikoille antoivat ensimmäiset seudulla liikkuneet (mm. eränkävijät) ja myöhemmin sinne vakituisesti asumaan asettuneet ihmiset. Aluksi nimet siirtyivät käyttäjältä toiselle vain suullisena perimätietona. Siksi vanhat paikannimet ovat säilyneet vain, jos asutus seudulla on ollut katkeamatonta. Laajemmin nimiä alettiin kirjata erilaisiin asiakirjoihin ja karttoihin 1500-luvulla. Aikojen kuluessa paikannimet eivät kuitenkaan aina ole säilyneet muuttumattomina.

1800-luvun lopulla ja varsinkin 1900-luvun alkupuolella alettiin paikannimiä kerätä järjestelmällisesti tutkimusta varten Suomen jokaisesta pitäjästä paikallisia asukkaita haastattelemalla. Nimet on tallennettu Kotimaisten kielten keskuksen Nimiarkiston kokoelmiin nimistöntutkijoiden, nimistön harrastajien, historioitsijoiden, arkeologien ym. käytettäväksi ja niitä lähteenä käyttäen on tehty muun muassa paljon alueellisia tutkimuksia. Aluksi nimistöntutkimuksen tavoitteena oli korjata käytäntöön päässeet paikannimien väärät nimiasut, mutta tutkimus on laajentunut käsittämään muun muassa nimien alkuperän, rakenteen ja sisällön luokittelun sekä nimien käytön.

Perinteen harjoittaminen

Paikannimen tehtävä on erottaa paikka toisista samankaltaisista paikoista, sillä ilman nimiä paikoista on hankala puhua. Muinainen erämies erotteli vesireitillä kulkiessaan paikat ─ muun muassa niemet, lahdet, kosket, mäet ─ mielessään nimeämällä ne, mikä auttoi häntä myöhemmin suunnistamaan seudulla. Maastosta hyvin erottuvat paikat, samoin kuin vesistöt, ovatkin jo varhain saaneet nimensä. Ihminen on nimennyt toimintansa kannalta merkitykselliset paikat kuten talonisännät peltonsa, emännät marjapaikkansa, lapset leikkimetsikkönsä ja nuoriso kokoontumispaikkansa. Nimi vakiintuu koko yhteisön käyttöön, kun paikasta käytetään aina samaa nimeä. Kun paikoista puhutaan niiden nimillä, oppivat niin lapset kuin muualta muuttaneetkin tuntemaan ja käyttämään kotiseutunsa nimistöä

Perinteen taustaa ja historiaa

Nimenantaja tai nimenantajayhteisö ei ole muodostanut nimiä sattumanvaraisesti vaan paikan ja nimen välillä on aina nähty jokin syy-yhteys, joka ajan saatossa on voinut unohtua. Nimiä muodostettaessa on myös aina käytetty tuolloin kielessä olemassa olevia sanoja ja kielen elementtejä. Nimistössämme onkin nähtävissä erilaisia ajallisia kerrostumia: Kaikkein vanhimpien paikannimien syntytaustasta ei ole jäänyt jäljelle mitään vihjeitä, emmekä edes tiedä, mitä sanoja nimi sisältää tai mitä kieltä se alkuaan on ollut (Päijänne). Osa nimistä sisältää tunnistettavia sanoja, mutta emme voi päätellä niistä nimen syntytaustaa (saarennimi Maksasalo, järvennimi Tämäkohtu). Osassa nimen ulkoasukin on voinut muuttua siten, että siihen näyttäisi sisältyvän jokin muu sana kuin mitä siinä alun alkaen on ollut (Hailuoto, alkuaan Haililuoto). Osa paikannimistä on täysin läpinäkyviä, kuten Riihimäki 'mäki, jolla on riihi'.

Useimmat paikannimet ovat kaksiosaisia. Nimien alkuosa kertoo jotain yksilöivää itse paikasta ja jälkiosa kertoo, minkälajinen paikka on (Pihlaja+mäki). Nimen antaja on tavallisesti ottanut huomioon paikan selvimmin erottuvan ominaisuuden kuten maaston (Suopelto), muodon (Suolijoki) tai koon (Isoniemi). Paikka on voitu nimetä myös jonkin siellä esiintyvän mukaan (Myllykoski), jonkin siellä tapahtuneen mukaan (Surmakorpi) tai paikan käytön mukaan (Lammassaari). Talot ovat saaneet nimensä ensimmäisen asukkaansa mukaan (Mattila) ja maa-alueet omistajansa mukaan (Turkkilanmaa). Nimiin voi sisältyä melkein mitä tahansa eri elämänaloilta tuttua sanastoa. Kuitenkaan se, mikä seudulla on ollut yleistä, ei aina ole päätynyt paikannimeen vaan on tarvittu jokin selvästi erotteleva erityispiirre. Mäki, jolla kasvaa paljon kuusia mutta vain yksi pihlaja, saa todennäköisemmin nimen Pihlajamäki kuin Kuusimäki, jos kuusia kasvaa alueella muutenkin yleisesti.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Paikannimet välittävät tietoa seudun historiasta, luonnonoloista, asutushistoriasta, murteesta, sanastosta, työvälineistä ja monesta muusta, usein jo seudulta tai murteesta hävinneestäkin asiasta. Vaikka nimen sisältöä ei ymmärtäisi, toimii paikannimi kuitenkin tehtävässään, eli nimi erottaa paikan toisista paikoista. Paikannimet ovat asukkaille tärkeitä myös paikallisen identiteetin kannalta. Nimet ja niiden syntytausta on aina kiinnostanut ihmisiä ja monia tarinoita ─ tosia tai sepitettyjä ─ on niistä kerrottu jälkipolville. Kartoissa ja muissa kirjallisissa dokumenteissa esiintyessään paikannimet siirtyvät varmimmin uusien sukupolvien käyttöön. Nimiarkiston mittavat kokoelmat ovat perinnäisestä paikannimistöstä kiinnostuneiden käytettävissä. Ne sisältävät kunnittain järjestettyä tietoa nimistä ja niiden tarkoittamista paikoista, mm. nimen murreasusta, nimen taustasta, paikan lajityypistä ja paikan sijainnista.

Perinteen tulevaisuus

Paikannimiä tarvitaan tulevaisuudessakin, koska ne ovat monin tavoin tärkeitä yhteiskuntamme toiminnan kannalta. Paikannimiä syntyy edelleenkin tarpeesta. Tarve voi olla konkreettinen, kun uusille asuinalueille tarvitaan nimi ja alueen kaduille ja puistoille omansa. Alueen vanha, ehkä jo aktiivisesta käytöstä jäänyt nimistö voi olla lähtökohtana uudelle tietoisesti suunnitellulle nimistölle. Varsinkin taajamissa paikoille syntyy myös spontaanisti uusia nimiä tai jo nimetyille paikoille rinnakkaisnimiä esimerkiksi sanaleikkien tai ulkomaisten esikuvien pohjalta. Niistä osa elää vain hetken, osa pidemmän aikaa