Peili

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Meidan perintö.png
Peili
Sijainti
Asiasanat leikit, lapset, Meidän perintö

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Lapset

Perinteen harjoittaminen

Leikin säännöistä on erilaisia versioita. Mutta niitä yhdistää sama perusajatus.

Peilileikkiin tarvitaan: laajahko paikka pihalla tai sisällä.

Vähintään 3 pelaajaa, mielellään enemmän.

Yksi leikkijöistä ilmoittautuu peiliksi ja asettuu seisomaan selin muihin pelaajiin lyhyen matkan (5-15 metriä)päähän. Muut pelaajat seisovat rivissä.

Leikin perusajatuksena on päästä peiliksi peilin paikalle. Niinpä muut pelaajat lähenevät hiljaisesti etenemään edessä selin olevaa peiliä. Vaikeaa päämäärän saavuttamisesta tekee se, että peilillä on oikeus pienin väliajoin (ei kuitenkaan liian usein) kääntyä ja katsoa ketkä liikkuvat. Jos hän näkee jossakin pelaajassa liikettä, hän mainitsee kyseisen pelaajan nimen ja tämän on palattava lähtöviivalle. Peililtä vaaditaan rehellisyyttä.

Ollessaan kasvotusten muihin pelaajiin, peili voi myös käskeä heitä tekemään jotakin, esimerkiksi pyytää jotakuta ottamaan 6-5 askelta eteen tai taakse. Sitä jatketaan niin kauan joku pelaajista pääsee peiliksi peilin paikalle.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kaisaniemen ala-asteen 4. luokan ET-ryhmä 2018.