Pistekirjoituksen käyttö ja opetus
| Pistekirjoituksen käyttö ja opetus | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Pistekirjoitus on sokean ja vaikeasti heikkonäköisen ihmisen luku- ja kirjoitustaito. Pistekirjoitus on kohokirjoitusta, jota luetaan sormin. Pistekirjoitus ei ole kieli vaan kirjoitusjärjestelmä, jonka perusta on samanlainen kaikkialla maailmassa, vaikka kielikohtaisia eroavaisuuksia on olemassa.
Pistekirjoitusta käyttäviä henkilöitä asuu koko Suomessa. Suomessa ei kuitenkaan ole tilastoa pistelukijoista. Suomen Näkövammarekisterin mukaan Suomessa näkövammaisia arvioidaan olevan noin 55000. Sokealle tai vaikeasti heikkonäköiselle ihmiselle pistekirjoitustaito on avain itsenäiseen tiedonsaantiin.
Pistekirjoitusta käyttää näkövammaisten lisäksi laaja joukko näkövammaisten kanssa toimivia ihmisiä: läheisiä ja perheenjäseniä, opettajia ja varhaiskasvattajia, pistekirjoituksen opettajia, ICT-ohjaajia, pistetuotannossa työskenteleviä. Kaikki sokeat ja heikkonäköiset henkilöt eivät käytä pistekirjoitusta, mutta syntymästä tai lapsuudesta saakka sokeille ja vaikeasti heikkonäköisille henkilöille pistekirjoituksen luku- ja kirjoitustaito opetetaan koulussa. Myöhemmin näkövammautuneista henkilöistä osa opiskelee pistekirjoitusta esimerkiksi kuntoutuksessa tai itsenäisesti.
Pistekirjoituksen hallitseminen on välttämätöntä muun muassa kielen oppimisessa, sillä vain itse lukemalla voi oppia sanojen oikeinkirjoituksen. Myös muun muassa matematiikan opiskelussa pistekirjoitus on avainasemassa.
Julkisissa tiloissa pistemerkinnät auttavat liikkumisessa ja asioinnissa. Tällaisia ovat esimerkiksi hissinappuloiden pistemerkinnät, junien istuinnumeromerkinnät tai ovissa olevat pistekirjoituskyltit. Pistemerkintöjä käytetään myös kaupallisissa tuotteissa ja esimerkiksi ravintoloiden ruokalistoissa ja lentokoneiden turvaohjeissa. Kaikissa lääkepakkauksissa on pistekirjoitusmerkintä.
Pistekirjoitusta tuottavia tahoja ovat muun muassa Näkövammaisten liiton pistekirjapaino Taktiili, Saavutettavuuskirjasto Celia sekä yksityiset henkilöt ja organisaatiot. Pistekirjoituksen käyttäjät ja sen parissa toimivat ovat järjestäytyneet yhdistyksiin ja yhteisöihin, joista monet ovat olleet laatimassa tätä wikiluettelomerkintää.
Perinteen harjoittaminen
Pistekirjoitus mahdollistaa monille näkövammaisille lukemisen, kirjoittamisen, tiedonsaannin. Se on sokeiden koulutuksen sekä ammatillisen ja sosiaalisen osallisuuden perusta. Pisteitä käytetään elämän eri osa-alueilla, esimerkiksi:
• painettujen kirjojen ja lehtien lukeminen
• verkkosivujen ja sähköisten julkaisujen lukeminen pistenäytöllä
• tekstin tuottaminen toisten näkövammaisten käyttöön tai sähköisen tekstin tuottaminen kenen tahansa käyttöön
• työelämässä ja opiskelussa erilaisten aineistojen ja asiakirjojen luominen ja lukeminen
• muistiinpanojen (esim. ostoslistat) tekeminen
• musiikin tuottaminen
• pelaaminen
• esineiden kuten elintarvikkeiden tai säilytysastioiden merkitseminen
• karttojen ja opasteiden lukeminen julkisissa tiloissa, liikennevälineissä, hisseissä jne.
Pistekirjoitusta käytetään ja opetetaan maailmanlaajuisesti; lukuisilla kielillä. Eri kielissä voi olla omia lyhennejärjestelmiä, joissa kielelle yleisiä kirjainyhdistelmiä on korvattu yhdellä merkillä tilan säästämiseksi ja lukemisen ja kirjoittamisen nopeuttamiseksi. Suomessa ei ole vakiintunutta lyhennekirjoitusta.
Pistekirjoitus perustuu kuuteen pisteeseen, jotka muodostavat pistesolun. Riippuen siitä, mitkä kuudesta pisteestä ovat koholla, syntyy yhdistelmiä, joilla on merkitys: oma symboli on esimerkiksi jokaiselle kirjaimelle, välimerkeille, numeromerkille ja ison kirjaimen merkille. Lisäksi kahta pistesolua käyttämällä voidaan ilmaista lisää erilaisia merkkejä. Muun muassa pisteiden välinen etäisyys ja pistemerkinnän koko on standardoitu. Näkövammaisten liiton Pistekirjoitusmuunnin kuvaa, millaista pistekirjoitus on.
Pisteillä on olemassa myös matemaattisia, kemiallisia ja shakkikirjoitusjärjestelmiä sekä koodistoja neuleohjeiden ja musiikkinuottien merkitsemiseen. Pisteitä voi hyödyntää myös leluissa ja peleissä (esim. pistemerkityt pelikortit ja lautapelit, braillelegot).
Ajan kuluessa joitain pistemerkkejä on uudistettu. Jos kirjoitusjärjestelmään tulee uusi merkki, luodaan myös pisteille uusi merkki (esimerkki historiasta: @-merkki). Suomessa käytettävistä merkeistä päättää Pistekirjoituksen neuvottelukunta..
Louis Braillen 1800-luvulla kehittämää pistekirjoitusta on alusta saakka tuotettu käsin pistekirjoitustaulun ja naskalin avulla: naskalilla painetaan paperiin reikiä, jotka muodostavat kääntöpuolelle sormilla luettavia pisteitä. Pistekirjoitusta luetaan painetun tekstin tapaan eli meillä vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas. Jotta teksti muodostuu kääntöpuolelle oikein, taululla ja naskalilla täytyy kirjoittaa oikealta vasemmalle ja kirjaimet peilikuvina. Käsin kirjoitetun pistekirjoituksen lukeminen vaatii paperin irrottamisen kirjoitustaulusta ja sen kääntämisen.
Ensimmäiset pistekirjoituskoneet kehitettiin 1890-luvulla. Ne mahdollistivat kirjaimen kirjoittamisen yhdellä painalluksella. Tämä toi merkittävän ajansäästön verrattuna pistetauluun, jossa jokainen piste täytyy lävistää erikseen. Lisäksi pistekoneella tekstiä voi lukea heti, ilman että paperia tarvitsee kääntää ympäri. Vuosien kuluessa pistekoneet kehittyivät, ja niitä käytetään edelleen. Suomessa tunnetuin malli on Perkins Brailler.
Monet sokeat käyttävät nykyään pistenäyttöjä, jotka esittävät tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen näytön sisällön rivi kerrallaan pisteillä. Tekstimuotoinen digitaalinen sisältö on siis pisteillä saavutettavissa. Älypuhelimille on kehitetty sovelluksia, joilla tekstiä voi kirjoittaa pistemerkeillä kosketusnäytölle, johon muodostuu kuuden kosketettavan alueen näppäimistö. Pistenäytöissä käytetään kahdeksan pisteen järjestelmää, jossa on kaksi pistettä tavallisen kuuden pisteen solun alla. Alapisteillä merkitään esimerkiksi isoja kirjaimia ja numeroita, jotka kuudella pisteellä vaativat erillisen merkin. Niillä voi ilmaista myös kursorin sijaintia.
Pistekirjoituksen tuotantomenetelmät ovat kehittyneet. Ensimmäiset pistepainokoneet keksittiin 1900-luvun alussa. Nykyään tietokoneohjatut tulostimet voivat tulostaa yli 1000 sivua tunnissa.
Perinteen taustaa ja historiaa
Ranskalaisen sokean koulupojan Louis Braillen (1809–1852) nimestä on tullut reilussa 200 vuodessa synonyymi pistekirjoitukselle. Braille sai luomansa kuuden pisteen järjestelmän valmiiksi vuonna 1825 ollessaan vasta 16-vuotias. Järjestelmä sisälsi korvaavat aakkoset latinalaisille kirjaimille ja välimerkeille. Neljä vuotta myöhemmin vuonna 1829 hän lisäsi vielä järjestelmäänsä matemaattiset merkit ja nuottikirjoituksen.
Louis Braillen pistekirjoitusjärjestelmän käyttöönotto paransi merkittävästi näkövammaisten mahdollisuuksia lukea ja kirjoittaa. Ennen Braillen järjestelmää näkövammaisten kirjallinen kulttuuri oli pitkälti riippuvainen suullisesta tiedosta ja ääneen lukemisesta. Pistekirjoituksen myötä näkövammaisten asema muuttui: he pääsivät osallisiksi kirjalliseen kulttuuriin uudella tavalla, mikä vahvisti heidän mahdollisuuksiaan osallistua moderniin yhteiskuntaan.
Kansainvälisen läpimurron pistekirjoitusjärjestelmä teki vuonna 1878, kun Ranskassa pidetty sokeainopettajien kansainvälinen kokous suositteli Braillen kirjoitusjärjestelmää käytettäväksi kaikissa sokeainkouluissa. Näin alkanut pistekirjoituksen voittokulku huipentui myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen siihen, että Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco ryhtyi huolehtimaan pistekirjoituksen kehittämisestä ja yhtenäisestä käytöstä kaikille maille ja kielialueille suositeltavana kirjoitusjärjestelmänä.
Suomessa sokeainkoulujen perustamisella Helsinkiin ja Kuopioon 1860- ja 1870-luvuilla oli tässä prosessissa suuri merkitys. Varsinainen suullis-kirjallisen kulttuurin murros koettiin meillä kuitenkin vasta 1890-luvulla, kun pistekirjoitusta opittiin hyödyntämään käytännöllisissä yhteyksissä. Tällöin syntyivät myös maamme ensimmäiset käsinkirjoitetut pistelehdet Tomten ja Peikko. Ne olivat Helsingin sokeainkoulun toverikunnan toimittamia konventtilehtiä.
Suomessa käsinkirjoitettujen lehtien samoin kuin käsinkirjoituskulttuurin kulta-aikaa olivat 1800-luku ja osittain 1900-luvun alkuvuosikymmenet. Vanhoja käsinkirjoitettuja sokeainkoulujen koulukonventteja ei valitettavasti ole säilynyt jälkipolvien arvioitaviksi, mutta arvatenkin ne ovat olleet vielä kirjalliselta sisällöltään suhteellisen vaatimattomia. Niillä on kuitenkin ollut oma tärkeä merkityksensä näkövammaisten suullisen ja kirjallisen ilmaisutradition murrosvaiheessa. Näiden käsinkirjoitettujen konventtilehtien muodostama varhainen kirjallinen piiri oli maamme näkövammaisten yhteisön ensimmäinen sukupolvi, joka kykeni käyttämään pistekirjoitusta yhteisöllisen luovan ilmaisun ja tiedonlevityksen välineenä.
Käsinkirjoitettujen konventtilehtien tekoon osallistuneista nuorista tuli sittemmin tunnettuja yhteisössään muistakin yhteyksistä. Kirjallinen yhteisö toimi heille eräänlaisena itsekasvatuksen välineenä ja ponnahduslautana yhteiskunnalliselle osallistumiselle. He olivat myöhemmin aikuisina perustamassa ensimmäisiä näkövammaisyhdistyksiä Suomeen 1900-luvun alussa ja luomassa Sokeain Airutta (ilm. vuodesta 1912) ja muita sokeainlehtiä yhdistysten jäsenlehdiksi ja äänitorveksi sokeain asioille.
Näkövammaisyhdistykset ja -yhteisöt ovat sittemmin myös huolehtineet aktiivisesti pistekirjoituksen aseman säilymisestä ja turvaamisesta. Historia on osoittanut, etteivät mitkään tiedonsaannin murrokset ole pystyneet ajan saatossa korvaamaan pistekirjoitusta näkövammaisten luku- ja kirjoitustaidon ylläpitäjänä. Pistekirjoitus on edelleenkin näkövammaisille ainoa apuväline, jonka avulla on mahdollista tutkia itsenäisesti kirjoitetun kielen rakenteita, matemaattisia yhtälöitä ja nuottikirjoitusta.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Tärkeä osa pistekirjoituksen säilymistä ja siirtymistä eteenpäin on pistemateriaalin tuottaminen. Saavutettavuuskirjasto Celia perustettiin 1890 nimellä Kirjoja sokeille. Siitä lähtien Suomessa on tuotettu kirjallisuutta pisteillä. Aluksi pistekirjoja tehtiin käsin erilaisten kirjoitustaulujen ja naskalien avulla. 1910-luvulla tulivat käyttöön ensimmäiset pistekoneet, mutta ne olivat harvinaisia 1930-luvulle saakka. Ensimmäinen koneella jäljennetty pistekirja ilmestyi 1912, samoihin aikoihin alkoi myös Airut-lehden jäljentäminen. Oppimateriaalien jäljentäminen aloitettiin vuonna 1936. Sokeat alkoivat saada enemmän pistekoneita käyttöönsä 1950-luvulta lähtien.
Systemaattinen pistekirjoituksen opetus on alkanut 1880-luvulla sokeainkouluissa. Ensimmäinen sokeainkoulu, Blindskolan i Helsingfors (Skilla), aloitti 1865. Ensimmäinen suomenkielinen sokeainkoulu aloitti Kuopiossa 1871 ja jatkoi toimintaa aina vuoteen 1972. Kuopion ja Helsingin koulujen toiminta jatkui Jyväskylässä 1973 nimellä Jyväskylän näkövammaisten koulu.
1970-luvulla alkoi näkövammaisten oppilaiden integraatio lähikouluihin, joihin Jyväskylän näkövammaisten koulu alkoi tarjota ohjauspalveluita (ohjauskäynnit, tukijaksot ja perehdyttämiskoulutukset opettajille ja avustajille). Vuodesta 2016 lähtien samoja palveluja sekä suomeksi että ruotsiksi on tarjonnut Opetushallituksen alainen Valteri, jolla on useita toimipisteitä. Entinen Jyväskylän näkövammaisten koulu ja Skilla ovat osa Valteria, jonka toiminta tukee lähikouluperiaatetta.
Pistekirjoituksen opetusta ja oman pisteoppimateriaalin tuotantoa tehtiin Sokeain ammattikoulussa, sittemmin Näkövammaisten ammattikoulussa ja myöhemmin (1991 alkaen) Arlainstituutissa. Siellä opetettiin pisteitä erityisesti valmentavassa koulutuksessa oleville mutta myös kaikille muille sitä tarvitseville. Myöhemmin (2009) koulu yhdistyi Keskuspuiston ammattiopistoon, vuodesta 2018 Ammattiopisto Live. Live on ammatillinen oppilaitos erityistä tukea tarvitseville. Pisteiden opiskelua on edelleen tarjolla valmentavissa koulutuksissa.
Viime vuosikymmeninä tekniikan kehittyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia käyttää pistekirjoitusta. Ensimmäinen digitaalinen pistenäyttö tuli käyttöön Suomessa 1981. Elektroniset kirjat vakiintuivat 1990-luvulla, ja niiden lainaaminen verkon välityksellä alkoi 1990-luvun lopussa. Apuvälineiden kehittyminen ja älylaitteiden yleistyminen ovat mahdollistaneet pisteiden käytön muun muassa pieneltä pistenäytöltä tai älypuhelimen näytöltä. Digitaalisen kehityksen rinnalla painetulla pistekirjalla on edelleen oma roolinsa. Pistekirjojen lisäksi Näkövammaisten kirjasto alkoi lainata koskettelukirjoja vuonna 1984.
Sokeat lapset aloittavat pistekirjoituksen alkutaitojen opettelun päiväkodissa, ja varsinainen pistekirjoituksen opettelu alkaa esi- ja alkuopetuksessa. Sokean oppilaan pistetaitojen oppimista tukee Valteri. Pistetaitoja pidetään yllä myös esimerkiksi Näkövammaiset lapset ry:n järjestämillä leireillä. Sokeutuvat aikuiset saavat pisteohjausta erilaisilla kursseilla tai henkilökohtaisessa ohjauksessa Näkövammaisten liiton, Suomen Kuurosokeiden ja Synförbundet rf:n kautta ympäri Suomen.
Saavutettavuuskirjasto Celia tuottaa sekä oppimateriaaleja että kauno- ja tietokirjallisuutta pisteillä. Pistekirjat on tulostettu 2000-luvun alkupuolelta lähtien lainauksen perusteella, eli jokainen lukija saa kirjasta oman kappaleensa. Vuodesta 2019 lähtien Celia on tuottanut lapsille suunnattuja Luen itse -kirjoja, joissa on sekä piste- että painettu teksti sekä tunnusteltavia kuvia.
Suomessa ilmestyy muutamia pistelehtiä.
Vuodesta 1998 toiminut Pistekirjoituksen neuvottelukunta toimii näkövammaisten oppimateriaalien asiantuntijana. Se koostuu näkövammaispedagogiikan, opetusalan, pistekirjoitusjärjestelmän sekä piste- ja taktiilimateriaalien asiantuntemuksesta. Se on tärkeä taho pistekirjoitukseen liittyvissä linjauksissa ja yhteistyössä kotimaassa ja kansainvälisesti.
Perinteen tulevaisuus
Pistekirjoitusta käyttävät ja sen parissa toimivat pitävät sitä tärkeänä myös tulevaisuudessa. Paperille painetun pistetekstin lisäksi käytössä on erilaisia pisteopasteita mm. yleisissä tiloissa sekä digitaalisia ratkaisuja, jotka laajentavat mahdollisuuksia niin opiskelussa, työelämässä kuin arjessakin. Digitekniikan mahdollistamia ratkaisuja ovat mm. tietokoneeseen kytkettävä pistenäyttö ja pisteillä kirjoittaminen älypuhelimella.
Pistekirjoitus on edelleen paras kirjoitetun kielen esitystapa silloin, kun ei näe paperille painettua tai näyttöruudulla olevaa tekstiä. Vieraiden kielten käyttö lisääntyy, ja pistekirjoitus on paras tapa havainnollistaa kielen oikeinkirjoitusta. Tarvittaessa kahdeksan pisteen esitystapa mahdollistaa myös erikoisalojen kuten tietotekniikan ja matematiikan merkit. Äidinkielen oikeinkirjoitus on jatkossakin tärkeä taito opiskelussa ja työelämässä. Pistenuotit lisäävät näkövammaisten mahdollisuuksia tuottaa ja harrastaa musiikkia.
Vaikka pistekirjoitusta ei osaisikaan täydellisesti, siitä voi olla suurta hyötyä tavaroiden merkitsemisessä ja muistiinpanojen tekemisessä. Älypuhelimeen on kyllä saatavissa sovelluksia, joiden avulla esineitä voi tunnistaa, mutta itse tuotteeseen tehty pistemerkintä on nopeampi tapa. Toisaalta puhelimissa oleva ominaisuus tekstin kirjoittamiseen pistesyötöllä tekee niistä näppäriä muistiinpanovälineitä: käyttö on äänikomentoihin ja saneluun verrattuna varmempaa ja yksityisempää.
Pistekirjoitustaidon säilymiseksi on syntymästään saakka sokeille lapsille taattava yhdenvertainen oikeus lukemaan oppimiseen. Aikuisiässä näkönsä menettäneille pisteiden opettelu on vaikeampaa kuin lapsille, mutta menetelmä on tehtävä kuntoutumisvaiheessa tutuksi ja taattava pistekirjoituksen opetusta jokaiselle sitä tarvitsevalle. Tietotekniikan monet keinot pistekirjoituksen käyttöön on tehtävä kaikille tutuiksi. Erityisen hyödyllistä pisteiden opettelu ja käyttö on kuurosokeille ja kuulonäkövammaisille.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry
Saavutettavuuskirjasto Celia, Kansallisarkisto
Finlands svenska synförbund rf
Näkövammaisten liikkumistaidon- ja näönkäytönohjaajat ry
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videolinkit: Näkövammaisten liiton videokampanja pistekirjoituksesta. Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=xdHVYgSxk3Y&t=1s
Verkkolähteet: Yle Areenan Elävä Historia -podcast: Kuinka sokeiden pistekirjoitus synnytti vastustusta ja kirjarovioita: sokean ja sinnikkään teinipojan tarina. Linkki: https://areena.yle.fi/1-75737231
Alan toimijoiden sivustot:
Pistekirjoituksen neuvottelukunta. Linkki: https://www.pistekirjoitus.fi/neuvottelukunta/
Näkövammaismuseo Memona. Linkki: https://www.nakovammaistenliitto.fi/fi/nakovammaismuseo-memona
Taktiili. Linkki: https://taktiili.fi/
Fimea: Pistekirjoitus ja pakkausselosteet näkövammaisille. Linkki: https://fimea.fi/myyntiluvat/tuoteinformaatio/pistekirjoitus_ja_pakkausselosteet_nakovammaisille
Kirjallisuus ja artikkelit:
Halme, Susanna 2025. Pistekirjoitus lukutaidon, arjen ja osallisuuden rakentajana Diskurssit ja asenteet näkövammaisten ihmisten kyselyvastauksissa. Maisterintutkielma, Helsingin yliopisto: https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/0051099e-ba1b-4cb9-a937-e92679ffaec6/content
Huuskonen, Kari 2013. Pimeyden puolelta. Modernisaation kokemukset näkövammaisten kerrontayhteisössä. Helsinki: Unigrafia Yliopistopaino.
Keravuori, Kirsi 1990. Siannahkataulusta digitaalitekniikkaan. 100-vuotta näkövammaisten kirjastotoimintaa. Helsinki: Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry.
Kuotola Urpo, Tsokkinen Anja & Vartio Eero 1988. Suomen näkövammaisten ja näkövammaistyön historia. Helsinki: Näkövammaisten keskusliitto ry.