Posetiivin soittaminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Posetiivin soittaminen
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Suomi, Varkaus, Hämeenlinna, Kanta-Häme, Pohjois-Savo
Asiasanat posetiivi, posetiivari, katusoitto

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Posetiivarin voi nähdä vielä tänäkin päivänä esiintymässä esimerkiksi tapahtumissa tai kesäisillä toreilla. Posetiivareiden määrää on kuitenkin vaikea tarkkaan arvioida. Arviolta noin 30–40 ihmisellä on hallussaan posetiivi, ja tunnettuja jollakin tavalla aktiivisesti soittavia harrastajia on kymmenkunta. Ammattimaisia tai lähes ammattimaisia posetiivareita on vain pari. Maan tunnetuin ja ahkerin ammattiposetiivari oli yli 30 vuoden ajan hämeenlinnalainen Teuvo Ylitalo, jolle soitto oli päätyö. Harri Karvonen eli Posetiivari Rodolfo on mm. kiertänyt maata Sirkus Finlandian posetiivarina. Rodolfo on myös nimetty Kaskisten kaupunginposetiivariksi. Markku Savijärvi soittaa aktiivisesti rahaa hyväntekeväisyystarkoituksiin. Matti Pasanen on oopperalaulaja ja trubaduuri, joka esiintyy myös posetiivin kanssa. Muita posetiivareita, joille soitto on muun työn lisuke, ovat mm. Posetiivari Alfred eli Tapio Ruotsalainen, Posetiivari Marcello Markku Karvonen, koomikko Vesa Ruuska, pianonvirittäjä Jarmo Saitajoki, Posetiivari Josef Kimmo Panula, Sir Väinämö Kalevi Suojanen ja Posetiivari Iivari Anton Paulomo.

Maan merkittävin posetiivikokoelma ja soitinten tuntemus on Kempfin perheellä, joilla on Varkaudessa Mekaanisen Musiikin Museo. Suomen posetiivarit ry:n toiminnan ohella se on toinen harrastuksen keskeinen paikka, koska monet ovat hankkineet soittimen tai pitävät posetiivinsa kunnossa Kempfien asiantuntemuksen avulla. Suuri osa Suomen posetiiveista on kulkenut jossakin vaiheessa Jürgen ja Pawel Kempfin käsien kautta.

Posetiivari ja oopperalaulaja Matti Pasanen esiintymässä Keravan museolla. Kuva: Anneli Salo.

Perinteen harjoittaminen

Aktiivista katusoittoa ei harrasta enää kuin pari posetiivaria. Se ei kolikoiden kadottua taskuista juuri kannata. Sen sijaan edellä mainitut ja jokunen muukin posetiivin omistaja käy esiintymässä tilauksesta. Näitä ovat mm. erilaiset yksityiset tai yritysten juhlat, avajaiset, liikkeiden tempaukset, kesätapahtumat, torit ja markkinat, taidetapahtumat, teatteri- ja sirkusesitykset jne. Osa posetiivareista tekee vierailuja päiväkoteihin ja ikäihmisten palvelukoteihin tai vanhainkoteihin. Posetiivarit saavat pyyntöjä erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin, joihin järjestäjät haluavat viihdykettä, musiikkia ja silmänruokaa. Vuotuisten esiintymisten määrää on melkein mahdoton arvioida. Kuitenkin vain pieni osa suomalaisista tunnustaa nähneensä elävän posetiivarin.

Posetiivi on soinut mm. Sirkus Finlandian kiertueilla, Tampereella Särkänniemessä ja Helsingissä Linnanmäen huvipuistossa. Suomen posetiivarit ry on pyrkinyt pitämään yllä säännöllistä konsertti- ja tiedotustoimintaa. Erityisen pidettyjä ovat olleet posetiivien kirkkokonsertit.

Viime vuosien näkyvin perinne ovat olleet Suomeen kotiutetut kansainväliset posetiivifestivaalit. Mekaanisen Musiikin Museo järjesti keskieurooppalaisen mallin mukaiset tapahtumat Joensuussa 1985 sekä Varkaudessa 1991 ja 2004. Posetiivifestivaalit ry aloitti Hämeenlinnan Kansainvälisten Posetiivifestivaalien sarjan vuonna 2007. Vuonna 2009 mukaan tuli myös Suomen posetiivarit ry. Festivaali vakiintui edelleen 2012. Mukana on aina ollut 25-30 esiintyjää Keski- ja Pohjois-Euroopasta. Festivaalivieraat ovat esiintyneet eri ilmaiskonserteissa ja jalkautuneet kaduille. Tapahtuma kasvoi 2015 suomalais-virolaiseksi FinEst-suurfestivaaliksi, jolloin mukana oli noin 40 esiintyjää, kaksi maata ja yli 10 paikkakuntaa.

Suomalaiset posetiivarit ovat pyrkineet kasvattamaan tarjontaansa oman yleisönsä makuun sovituttamalla soittimille myös suomalaista musiikkia. Suurin kokoelma kotimaisten kappaleiden sovituksia on Teuvo Ylitalon posetiivien digimuistissa, missä on niitä kymmenittäin. Osa posetiivareista käy vastavuoroisesti esiintymässä ulkomaisissa tapahtumissa, kuten Tanskassa Nordiske Lirekassevennerin kevättapaamisissa, Viron Väntorelifestivaleilla ja Berliinin Drehorgel Festival -tapahtumissa.

Suomalainen posetiivariperinne on hillitympää kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Suomalainen posetiivari harvoin pukeutuu niin koreasti tai nostalgisesti kuin eteläisemmät harrastajat, eikä Suomessa maskotteihin satsata niin paljon. Laulavia tai muilla tavoin veivaamisen ohella esiintyviä posetiivareita on meillä vain harvoja. Toki soittimet ovat pääsääntöisesti kauniisti koristeltuja. Kunnon ansioille Suomessa posetiivia soittamalla pääsee vain harvoin.

Perinteen taustaa ja historiaa

Varhaisimmat tiedot Suomeen saapuneista posetiivareista ovat 1700-1800-lukujen vaihteesta. Nimeltä heitä tiedetään jo 1830-luvulta. Varhaisimmat tulijat olivat Pohjoismaista tai Saksasta. Jo 1840-luvulta alkaen ja etenkin Krimin sodan jälkeen maahan alkoi saapua runsaasti oman maansa köyhyyttä pakenevia italialaisia posetiivareita, kuten muuallekin läntiseen Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Juuri italialaiset kiertävät posetiivarit loivat meillä klassisen kuvan posetiivarista; hän oli köyhä maankiertäjä, joka saapui markkinoille tai kyliin kantaen selässään soitintaan, mukana oli huomiota kiinnittämässä kapusiiniapina, marakatti tai muu opetettu eläin. Vaatimattomat tulot tulivat onnenlehtien kaupasta ja pienestä rihkamasta. Yösija löytyi useimmin hyväntahtoisten ihmisten taloista. Vaikka joillakin vanhan ajan posetiivareilla oli omaksi mielletty alueensa, tietoja posetiivareiden vierailuista löytyy kautta koko maan.

Posetiivari Anton Paulomo Elävän musiikin yhdistys Elmu ry:n katusoittotapahtumassa vuonna 1979. Kuva: Harri Ahola.

Posetiivarit olivat etenkin tavallisen kansan ja köyhemmän väen viihdyttäjiä. Posetiivari kuului itsestäänselvyytenä markkinaperinteeseen. Nuoret ostivat onnenlehtiä lukeakseen niiden ennustuksia tulevaisuudestaan ja etenkin lemmenasioista. Toisaalta posetiivari soittorullineen toi kuuluville musiikkia, jota etenkin maaseudun ihmiset eivät olisi muuten kuulleet, kuten aikansa suosituimpia operetti- tai muita sävelmiä, valsseja ja marsseja, kansansävelmiä jne. Yleensä noin 8-12 kappaleen pyörivällä telalla oli mukana jokin harraskin kappale.

1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun aikana posetiivin kanssa kaupunkien pihoja ja maaseudun kyliä kiersi varsin kirjava joukko. Pääosa oli italialaisia, etenkin Pohjois-Italiasta saapuneita. Karjalassa kiersi usein venäläisiä soittajia. Etenkin 1920-luvulta alkaen joukossa oli suomalaisiakin posetiivareita, jotkut selvästi suomalaisina, jotkut ulkomaisia esittäen. Posetiivareiden noin sadan vuoden kultakausi alkoi hiipua 1920-luvun mittaan ja viimeistään sotavuosiin. Vielä 1930-luvulla posetiivareita näki markkinoilla, satunnaisesti kiertämässä muuallakin. Radio, gramofoni ja pian äänielokuvakin tarjosivat ylivoimaisesti houkuttelevamman tavan kuulla musiikkia. Samaan aikaan järjestyssäännöt tiukkenivat niin, että katusoittajat haluttiinkin häätää pois silmistä. Soittolupia paikkakuntien viranomaiset myönsivät lähinnä sosiaalisin perustein, mm. vammaisuuden ja varattomuuden vuoksi. Osa italialaisista palasi kotimaahansa, osa jäi Suomeen ja joko ryhtyi eri alojen yrittäjiksi tai pestautui menestyvämpien maanmiestensä palvelukseen.

Posetiivareiden perinne ei Suomessa kokonaan kuitenkaan katkennut. Linnanmäellä karuselliurut ovat soineet vuosikymmenestä toiseen. Pitkin maata on muistikuvia eri paikkakunnilla liikkuneista posetiivareista, joita näkyi vielä 1950-luvullakin. Nimeltä heitä tunnetaan vain harvoja, kuten Giovanni Celaschi, Vald Mond, Carmine ja Carlo Casale, Aleksanteri Tuukkanen tai Viljami Sundgren. Hiljaisen kauden jälkeen posetiivi heräsi uudelleen henkiin, ei enää ”kerjuusoittimena”, kuten vanha tietosanakirja sitä nimitti, vaan nostalgisena ja hauskana historian kuriositeettina. Mm. näyttelijä Kaarle Juurela, Anton Paulomo eli Posetiivari Iivari, soitinrakentaja Carlo Bergman, viihdyttäjä ja laulaja Veikko Poutiainen, posetiivari Teuvo Ylitalo, piirtäjä ja sarjakuvataiteilija Heikki Paakkanen sekä hotelliyrittäjä Markku Savijärvi hankkivat soittimen ja aloittivat esiintymiset 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alussa. Osansa oli silläkin, että saksalainen Jürgen Kempf toi Suomeen mekaanisten soitinten museoksi kasvaneen kokoelmansa.

Suomessa tiedetään valmistetun vain joitakin yksittäisiä posetiiveja. Posetiivarihistoriaa ovat tutkineet Suomessa mm. tutkija Pirjo Varjola, Kristiina Eronen sekä edesmenneet professori Sven Hirn, soitinrakentaja Carlo Bergman ja keräilijä Matti Piuhola. Parhaiten kotimaisten posetiivarien perinnettä ja historiaa tuntevat Suomen posetiivarit ry:n historiatyöryhmän Markku ja Harri Karvonen. Työryhmällä on menossa laaja suomalaisten posetiivareiden historian kartoitus ja tallennus.

Posetiivari Spelleman Hansen Helsingissä Esplanadin puistossa. Kuva: Motopark / Wikimedia Commons.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Tärkeimpiä tapoja pitää perinnettä yllä ovat posetiivarien näkyminen erilaisissa tapahtumissa, perinteisessä mediassa ja kasvavassa määrin sosiaalisessa mediassa. Samoin säilyneiden soitinten arvon esiin tuominen, jotta posetiiveja ei enää hävitettäisi. Kymmenkunta posetiivaria esiintyy kukin oman tahtiinsa ja omalla tavallaan, usein vielä omilla lähiseuduillaan. Tämän vuoksi esimerkiksi Hämeenlinnassa posetiivi on kuulunut pitkään katukuvaan, kun taas useilla paikkakunnilla se on kummajainen.

Tärkeimmät ylläpitäjät ovat Mekaanisen Musiikin Museo, jossa on esillä eri tyyppisiä posetiiveja ja niiden sukulaisia, muita mekaanisia soittimia, sekä posetiivareiden ja posetiivimusiikin ystävien yhdistys Suomen posetiivarit ry. Yhdistys pitää yllä verkkopalvelua, toimii kontaktina ammatti- ja harrastajakuntaan, välittää esiintymispyyntöjä, tiedottaa, kerää historiatietoa ja järjestää vuosittain tapahtumia. Yhdistys on mukana kansainvälisessä kanssakäymisessä eurooppalaisten ammattilaisten ja harrastajien kanssa.

Posetiivarit auttavat mielellään alkuun soittimesta kiinnostuvia, kuten neuvovat posetiivin ja musiikin hankinnassa. He esiintyvät erityisen mielellään lapsiyleisölle, osin lasten välittömän kiinnostuksen vuoksi, mutta myös siksi että lapsille jää muistikuva elävästä posetiivarista.

Perinteen tulevaisuus

Vaikuttaa siltä, että Suomessa posetiivarien perinne päinvastaisista ennustuksista huolimatta ei suostu kuolemaan. Kun vertaa Itämeren ympäristön maihin, Suomi näyttää Tanskaa lukuun ottamatta muita aktiivisemmalta posetiivariperinteen ylläpitäjältä. Suomessa on kohtuullisen paljon soittimia ja soittajia. Uusia nuoria posetiivareita tulee vain harvoin, mutta ajoittain jo kypsässä iässä olevat innostuvat hankkimaan posetiivin harrastuksenaan. Rajoitteena on lähinnä kelvollisen soittimen useiden tuhansien eurojen hinta.

Useille nykyajan posetiivareille on yhteistä halu pitää yleisön edessä hauskaa ja olla tekemisissä ihmisten kanssa, samoin rakkaus musiikkiin, mutta julkisiin esiintymisiin riittämätön perinteisen soitinten soittotaito. Kun nämä ihmiset ja tieto posetiivarien perinteestä kohtaavat, perinne näyttää jatkuvan. Toisaalta valtaosa posetiivin soittajista joko on eläkeiässä tai lähestymässä sitä. Jos he eivät enää jaksa ja välitä käyttää soittimiaan, ja ne eivät löydä uusia soittajia, posetiiveista saattaa tulla perikuntien kotien mykkiä koristeita.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Suomen posetiivarit ry.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videoita

Posetiivifestivaalit-kanava YouTubessa.

Verkkolähteet

Posetiivareiden Facebook-palsta: Posetiivarit

Festivaali- ja tapahtumakuulumisia, kuvia ja videoita: Posetiivifestivaalit Facebookissa.

Varkauden Mekaanisen Musiikin Museo.

Kirjalliset lähteet

Posetiivarit Suomessa. Suomen posetiivarit ry:n tutkimusyhteenveto 2017, toim. Markku Karvonen.

Eronen, Kristiina 1998. Musiikkia huviksi ja hyödyksi – katsaus Helsingin katu- ja pihasoittoon vuosina 1900-1983. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto / musiikkitieteen laitos.

Hirn, Sven 1970. Posetiivarin maihinnousu. Kotiseutu 6/1970: 1. Tutkimus varhaisemmista posetiivareista.

Varjola, Pirjo. Posetiivarit. Suomen museo -lehti. Artikkeli perustuu Museoviraston muistitietokeräykseen.