Posetiivin soittaminen
| Posetiivin soittaminen | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Posetiivarin voi nähdä vielä esiintymässä esimerkiksi tapahtumissa tai kesäisillä toreilla. Kotimaisten posetiivareiden määrää on kuitenkin vaikea tarkkaan arvioida. Arviolta 30 ihmisellä on hallussaan posetiivi, ja tunnettuja jollakin tavoin aktiivisia harrastajia on puolisen tusinaa. Ammattimaisia tai lähes ammattimaisia posetiivareita on viimeisten vuosien aikana ollut vain pari. Maan tunnetuin ja ahkerin ammattiposetiivari oli yli 30 vuoden ajan hämeenlinnalainen Teuvo Ylitalo, jolle soitto oli päätyö. Harri Karvonen eli Posetiivari Rodolfo kiersi maata Sirkus Finlandian posetiivarina. Rodolfo on myös nimetty Kaskisten kaupunginposetiivariksi. Markku Savijärvi on soittanut rahaa hyväntekeväisyystarkoituksiin. Matti Pasanen on ammattilaulaja ja trubaduuri, joka on esiintynyt myös posetiivin kanssa. Muita 2000-luvun posetiivareita, joille soitto on muun työn lisuke, ovat mm. Posetiivari Alfred eli Tapio Ruotsalainen, Posetiivari Marcello Markku Karvonen, Posetiivari Josef Kimmo Panula tai Pikku-Markku Tuominen.
Maan merkittävin posetiivikokoelma ja soitinten tuntemus on Kempfin perheellä, jotka pitävät Varkaudessa Mekaanisen Musiikin Museota. Suomen Posetiivarit ry:n toiminnan ohella se on toinen harrastuksen keskeinen paikka, koska monet ovat hankkineet soittimen tai pitävät posetiivinsa kunnossa museon asiantuntemuksen avulla. Suuri osa Suomen posetiiveista on kulkenut jossakin vaiheessa Jürgen tai Pawel Kempfin käsien kautta.
Perinteen harjoittaminen
Aktiivista katusoittoa ei harrasta enää oikein kukaan. Se ei kolikoiden kadottua juuri kannata. Sen sijaan jokunen posetiivin omistaja käy esiintymässä tilauksesta. Näitä ovat mm. erilaiset yksityiset tai yritysten juhlat, avajaiset, liikkeiden tempaukset, kesätapahtumat, torit ja markkinat, taidetapahtumat, teatteri- ja sirkusesitykset jne. Osa posetiivareista tekee vierailuja päiväkoteihin ja ikäihmisten palvelukoteihin tai vanhainkoteihin. Posetiivarit saavat pyyntöjä erilaisiin hyväntekeväisyystapahtumiin, joihin järjestäjät haluavat viihdykettä, musiikkia ja silmänruokaa. Vuotuisten esiintymisten määrää on melkein mahdoton arvioida. Kuitenkin vain pieni osa suomalaisista tunnustaa nähneensä elävän posetiivarin.
Posetiivi on soinut mm. Sirkus Finlandian kiertueilla, Tampereella Särkänniemessä ja Helsingissä Linnanmäen huvipuistossa. Suomen Posetiivarit ry pitää yllä säännöllistä konsertti- ja tiedotustoimintaa. Erityisen pidettyjä ovat olleet posetiivien puisto- ja kirkkokonsertit.
Viime vuosien näkyvin perinne ovat olleet Suomeen kotiutetut kansainväliset posetiivifestivaalit. Mekaanisen Musiikin Museo järjesti keskieurooppalaisen mallin mukaiset tapahtumat Joensuussa 1985 sekä Varkaudessa 1991-2004. Posetiivifestivaalit ry aloitti Hämeenlinnan Kansainvälisten Posetiivifestivaalien sarjan vuonna 2007. Vuonna 2009 mukaan tuli myös Suomen Posetiivarit ry. Festivaali vakiintui edelleen 2012. Mukana on aina ollut 25-30 esiintyjää Keski- ja Pohjois-Euroopasta. Festivaalivieraat ovat esiintyneet eri ilmaiskonserteissa ja jalkautuneet kaduille. Tapahtuma kasvoi 2015 suomalais-virolaiseksi FinEst-suurfestivaaliksi, jolloin mukana oli noin 40 esiintyjää, kaksi maata ja yli 10 paikkakuntaa. Viimeisin posetiivariyhdistyksen kansainvälinen tapahtuma oli osa 2018 Tuusula-viikon tarjontaa.
Suomalaiset posetiivarit ovat pyrkineet kasvattamaan tarjontaansa oman yleisönsä makuun sovituttamalla soittimille myös suomalaista musiikkia. Osa posetiivareista käy vastavuoroisesti esiintymässä ulkomaisissa tapahtumissa, kuten Tanskassa Nordiske Lirekassevennerin kevättapaamisissa, Viron Väntorelifestivaleilla ja Tarton posetiivien kesäpäivillä sekä Norsk Lirekasselaug ja Berliinin Drehorgelfreude -yhdistysten tapahtumissa.
Suomalainen posetiivariperinne on hillitympää kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Suomalainen posetiivari harvoin pukeutuu niin näyttävästi tai nostalgisesti kuin eteläisemmät harrastajat, eikä Suomessa maskotteihin satsata niin paljon. Laulavia tai muilla tavoin veivaamisen ohella esiintyviä posetiivareita on meillä vain harvoja. Toki soittimet ovat pääsääntöisesti kauniisti koristeltuja. Kunnon ansioille Suomessa posetiivia soittamalla pääsee vain harvoin.
Perinteen taustaa ja historiaa
Varhaisimmat tiedot Suomeen saapuneista posetiivareista ovat 1700-luvun lopulta. Nimeltä heitä tiedetään jo 1830-luvulta. Varhaisimmat soittajat tulivat Italiasta, Pohjoismaista tai Saksasta. Jo 1840-luvulta alkaen maahan alkoi saapua joukoittain oman maansa köyhyyttä pakenevia italialaisia posetiivareita, kuten muuallekin läntiseen Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Juuri italialaiset kiertävät posetiivarit loivat meillä klassisen kuvan posetiivarista; hän oli köyhä maankiertäjä, joka saapui markkinoille tai pihoihin kantaen selässään soitintaan, mukana oli huomiota kiinnittämässä kapusiiniapina, marakatti tai muu opetettu eläin. Vaatimattomat tulot tulivat onnenlehtien kaupasta ja pienestä rihkamasta. Yösija löytyi useimmin hyväntahtoisten ihmisten taloista. Vaikka joillakin vanhan ajan posetiivareilla oli omaksi mielletty alueensa, tietoja posetiivareiden vierailuista löytyy kautta koko maan.
Posetiivarit olivat etenkin tavallisen kansan ja köyhemmän väen viihdyttäjiä. Posetiivari kuului itsestäänselvyytenä markkinaperinteeseen. Nuoret ostivat onnenlehtiä lukeakseen niiden ennustuksia tulevaisuudestaan ja etenkin lemmenasioista. Toisaalta posetiivari toi kuuluville musiikkia, jota etenkin maaseudun ihmiset eivät olisi muuten kuulleet, kuten aikansa suosituimpia operetti- tai muita sävelmiä, valsseja ja marsseja, kansansävelmiä jne. Yleensä noin 8-12 kappaleen pyörivällä telalla oli mukana jokin harraskin kappale.
1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun aikana posetiivin kanssa kaupunkien pihoja ja maaseudun kyliä kiersi varsin kirjava joukko. Pääosa oli italialaisia, etenkin Pohjois-Italiasta kuten Parmasta saapuneita. Karjalassa kiersi venäläisiä soittajia. Nimeltä posetiivareita on tunnettu ja muistettu vain joitakin, kuten Giovanni Celaschi, Giovanni Albertelli, Giuseppe Minetti, Luigi Medici, Alfredo Pironetti, Calisto Lodi, Ilario Groppi, Josef Berlin, Alessandro Mirtelli, Antonio Casagrande, Carmine ja Carlo Casale, Aleksanteri Tuukkanen tai Viljami Sundgren.
Posetiivareiden noin sadan vuoden kultakausi alkoi hiipua 1920-luvun mittaan ja viimeistään sotavuosiin. Erityisesti suuren laman vuosina joukko työttömiä ja työkyvyttömiä suomalaisia turvautui posetiiviin elannon hätävarana. Vielä 1930-luvulla posetiivareita näki markkinoilla, satunnaisesti kiertämässä muuallakin. Radio, gramofoni ja pian äänielokuvakin tarjosivat ylivoimaisesti houkuttelevamman tavan kuulla musiikkia. Samaan aikaan järjestyssäännöt tiukkenivat niin, että katusoittajat haluttiinkin häätää pois silmistä. Soittolupia paikkakuntien viranomaiset myönsivät lähinnä sosiaalisin perustein, mm. vammaisuuden ja varattomuuden vuoksi. Osa italialaisista palasi kotimaahansa, osa jäi Suomeen ja joko ryhtyi eri alojen yrittäjiksi tai pestautui menestyvämpien maanmiestensä palvelukseen. Posetiivareiden perinne ei Suomessa kokonaan kuitenkaan katkennut. Linnanmäellä karuselliurut ovat soineet vuosikymmenestä toiseen. Pitkin maata on muistikuvia eri paikkakunnilla liikkuneista posetiivareista, joita näkyi vielä 1950-luvullakin.
Pitkän hiljaisen kauden jälkeen posetiivi heräsi uudelleen henkiin, ei enää ”kerjuusoittimena”, kuten vanha tietosanakirja sitä nimitti, vaan nostalgisena ja hauskana historian kuriositeettina. Mm. näyttelijä Kaarle Juurela, Anton Paulomo eli Posetiivari Iivari, viulunrakentaja Carlo Bergman, viihdyttäjä ja laulaja Veikko Poutiainen, posetiivari Teuvo Ylitalo, piirtäjä ja sarjakuvataiteilija Heikki Paakkanen sekä hotelliyrittäjä Markku Savijärvi hankkivat soittimen ja aloittivat esiintymiset 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alussa. Osansa oli silläkin, että saksalainen Jürgen Kempf toi Suomeen mekaanisten soitinten museoksi kasvaneen kokoelmansa. Suomessa tiedetään valmistetun vain joitakin yksittäisiä posetiiveja.
Posetiivarihistoriaa ovat tutkineet Suomessa mm. Museonviraston muistitietokeruun posetiivareista järjestänyt tutkija Pirjo Varjola ja laajasti populaarikulttuurista kiinnostunut professori Sven Hirn. Kristiina Erola sivusi posetiivareita Helsingin katusoittoa ja -laulua tutkineessa pro gradussaan. Vuonna 2012 Suomen posetiivarit ry aloitti tutkimushankkeen "Posetiivarit Suomessa", jonka tarkoituksena oli koota saatavissa oleva tieto Suomessa soittaneista posetiivareista, heihin liittyvästä kulttuurista ja Suomessa olevista soittimista. Arkistotutkimus, haastattelut ja muu tiedonkeruu päättyi vuonna 2020. Hanketta veti pääsosan tutkimustyöstä tehnyt Markku Karvonen. Hanke tuotti kolme hänen kirjoittamaansa julkaisua: tutkimusraportin Posetiivarit Suomessa, soittajahistoriikin Merkillinen Mirtelli ja vuonna 2020 hankkeen päätyön, historiakirjan Pyörii kuin posetiivin sokka - Tarinoita soittajista ja soittimista.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Tärkeimpiä tapoja pitää perinnettä yllä ovat posetiivarien näkyminen erilaisissa tapahtumissa, perinteisessä mediassa ja kasvavassa määrin sosiaalisessa mediassa. Samoin säilyneiden soitinten arvon esiin tuominen, jotta posetiiveja ei enää hävitettäisi. Muutama posetiivari esiintyy kukin omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan, usein vielä omilla lähiseuduillaan. Tämän vuoksi esimerkiksi Hämeenlinnassa posetiivi kuului pitkään katukuvaan, kun taas useilla paikkakunnilla se on kummajainen.
Tärkeimmät ylläpitäjät ovat Mekaanisen Musiikin Museo, jossa on esillä eri tyyppisiä posetiiveja ja niiden sukulaisia, muita mekaanisia soittimia, sekä posetiivareiden ja posetiivimusiikin ystävien yhdistys Suomen Posetiivarit ry. Yhdistys pitää yllä verkkopalvelua, toimii kontaktina ammatti- ja harrastajakuntaan, välittää esiintymispyyntöjä, tiedottaa, kerää historiatietoa ja järjestää vuosittain tapahtumia. Yhdistys on mukana kansainvälisessä kanssakäymisessä eurooppalaisten ammattilaisten ja harrastajien kanssa.
Posetiivarit auttavat mielellään alkuun soittimesta kiinnostuvia, kuten neuvovat posetiivin ja musiikin hankinnassa. He esiintyvät erityisen mielellään lapsiyleisölle, osin lasten välittömän kiinnostuksen vuoksi, mutta myös siksi että lapsille jää muistikuva elävästä posetiivarista.
Perinteen tulevaisuus
Vaikuttaa siltä, että Suomessa posetiivarien perinne päinvastaisista ennustuksista huolimatta ei suostu kuolemaan. Kun vertaa Itämeren ympäristön maihin, Suomi näyttää Tanskaa lukuun ottamatta muita aktiivisemmalta posetiivariperinteen ylläpitäjältä. Suomessa on kohtuullisen paljon soittimia ja soittajia. Uusia nuoria posetiivareita tulee vain harvoin, mutta ajoittain jo kypsässä iässä olevat innostuvat hankkimaan posetiivin harrastuksenaan. Rajoitteena on lähinnä kelvollisen soittimen ja musiikkivalikoiman tuhansien eurojen hinta.
Useille nykyajan posetiivareille on yhteistä halu pitää yleisön edessä hauskaa ja olla tekemisissä ihmisten kanssa, samoin rakkaus musiikkiin, mutta julkisiin esiintymisiin riittämätön perinteisen soitinten soittotaito. Kun nämä ihmiset ja tieto posetiivarien perinteestä kohtaavat, perinne näyttää jatkuvan. Toisaalta valtaosa posetiivin soittajista joko on eläkeiässä tai lähestymässä sitä. Jos he eivät enää jaksa ja välitä käyttää soittimiaan, ja ne eivät löydä uusia soittajia, posetiiveista saattaa tulla perikuntien kotien mykkiä koristeita.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Videoita
YouTuben Posetiivarit-kanava @Posetiivarit
Verkkolähteet
Posetiivareiden Facebook-palsta: Posetiivarit
Festivaali- ja tapahtumakuulumisia, kuvia ja videoita: Posetiivifestivaalit Facebookissa.
https://www.mekaanisenmusiikinmuseo.fi/.
Kirjalliset lähteet
Karvonen, Markku. 2020. Pyörii kuin posetiivin sokka - Tarinoita soittajista ja soittimista. Suomen posetiivarit ry.
Ensimmäinen painos ISBN 978-952-94-3038-3 (nid.), toinen painos ISBN 978-952-94-4166-2 (PDF)
Karvonen, Markku. 2018. Merkillinen Mirtelli. Suomen posetiivarit ry.
Karvonen, Markku. 2017. Posetiivarit Suomessa. Suomen posetiivarit ry:n historia hankkeen tutkimusyhteenveto.
Eronen, Kristiina. 1998. Musiikkia huviksi ja hyödyksi – katsaus Helsingin katu- ja pihasoittoon vuosina 1900-1983. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto / musiikkitieteen laitos.
Hirn, Sven 1970. Posetiivarin maihinnousu. Kotiseutu 6/1970: 1. Tutkimus varhaisemmista posetiivareista.
Varjola, Pirjo. 1975. Posetiivarit. Suomen museo -lehti. Artikkeli perustuu Museoviraston muistitietokeräykseen.