Purpuritanssi Kokkolan seudulla

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Purpuritanssi Kokkolan seudulla
Sijainti Kokkola
Asiasanat purpuri, kansantanssi, huvittelu, häätavat, seremoniatanssi, suomenruotsalainen kulttuuri, kansanmusiikki, puhallinmusiikki

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Kokkolan seudulla (Karlebynejden) tarkoitetaan Kokkolan, Alavetelin, Teerijärven ja Kruunupyyn pitäjiä ruotsinkielisellä Pohjois-Pohjanmaalla. Purpuritanssilla oli seudulla vankka asema 1960-luvulle asti. Sitä tanssittiin arkena ja juhlissa, häissä niin seremoniatanssina kuin yleisenä tanssina. Purpurin tanssiminen oli tavallista suurissa kolmipäiväisissä häissä. Kesäisin häitä vietettiin ulkona, ja musiikista vastasi puhallinorkesteri.

Birgitta ja Jörgen Storvall johtavat purpuria Kruunupyyssä vuonna 1996. Kuva: Saija Vihervuori.

1980-luvun alussa joukko purpuriperinteen harjoittajia ryhtyi turvaamaan purpurin säilymistä ja esittämään sitä myös yleisölle. Purpuri on kansanomainen tanssi, jota ei aiemmin tanssittu kansallispuvuissa, mutta kun perinteenharjoittajat, kuten Greta ja Bjarne Snåre Kruunupyystä sekä Anna-Lisa ja Yngve Biskop Kokkolasta, alkoivat esittää purpuria yleisölle, otettiin kansallispuvut käyttöön, ja tanssijat ryhtyivät pukeutumaan kotiseutunsa pukuihin. Heidän ikäännyttyään joukko nuorempia tanssijoita otti vuonna 2012 purpuritanssin ilosanoman levittääkseen.

Nykyisin noin 30 ihmistä kokoontuu säännöllisesti kuukausittain tanssimaan purpuria ilokseen, saadakseen tanssia yhdessä ja pitääkseen perinnettä yllä. Tanssijat tulevat Kokkolasta, Kruunupyystä, Pietarsaaresta, Luodosta ja Pedersörestä, ja mukana on usein myös pelimanneja eri pelimanniyhtyeistä Mikael Fröjdön johdolla. Nykyiset purpuritanssijat ovat saaneet oppinsa vanhemmilta sukupolvilta.

Tanssin säestäjinä toimivat monet pelimannit ja puhallinorkesterit. Kronoby Hornkapell -vaskiseitsikko soittaa purpuritansseissa säännöllisesti vetäjänään Mikael Fröjdö, joka on saanut oppia yhtyeen soittajilta. Fröjdö on myös viulisti ja on opetellut nuorempana purpurin säestystä Kruunupyyn, Kokkolan, Alavetelin, Teerijärven ja Ähtävän vanhemmilta viulupelimanneilta. Apuna hän on käyttänyt suullista musiikki- ja soittoperinnettä sekä tyyliä ja tekniikkaa koskevia nuotintamattomia ohjeita.

Perinteen harjoittaminen

On syytä korostaa, että purpuri on suuri ja erittäin pitkä tanssi, johon voi osallistua rajattomasti pareja. Tanssin pituus määräytyykin tanssiparien määrän mukaan – mitä enemmän pareja, sitä kauemmin tanssi kestää.

Lähtöasetelmassa istutaan nelikulmion muodossa seinien viereen asetelluilla penkeillä. Tanssia vetää ykköspari, jonka on tunnettava vuorot ja niiden järjestys sekä johdettava tanssia. Ykköspari aloittaa uuden vuoron tanssilattialla, ja muut parit nousevat ja seuraavat perässä. Joissakin vuoroissa aloittajana on samanaikaisesti kaksi paria, ykköspari ja toinen pari, jotka istuvat tanssisalissa toisiaan vastatusten. Muut parit odottavat omaa vuoroaan istuallaan. Purpuritanssissa jää hyvin aikaa katsella, miten muut selviytyvät tanssista.

Purpuria tanssitaan nykyisin seuraavina vuoroina: 1) poloneesi, 2) hoppatahti, 3) kuten edellä mutta eri melodialla, 4) siliävalssi, 5) figuré, 6) hoppatahti kuten vuorossa 2 mutta eri melodialla; aiemmin tämä vuoro tanssittiin kaksi kertaa, 7) marssi. Hoppatahti- ja figuré-vuorot tanssitaan lattian keskellä, kaksi paria kerrallaan vuoron perään. Kyseiset parit istuvat vastakkain tanssisalissa. Lopuksi ovat vuorossa kiitokset: vastakkain istuvat parit käyvät keskilattialla kiittämässä toisiaan, kaksi paria kerrallaan.

Purpuria tanssitaan tyylillisesti ja tyypillisesti ikään kuin tanssimatta lainkaan. Bojen Huldén kuvasi tyyliä osuvasti kirjoituksessaan vuonna 1977: ”Ja se hämmentävä läsnäolon vaikutelma, jolla vain taitavimmat ja rytmitajuisimmat pystyivät briljeeraamaan: tanssittiin kuin ei olisi tanssittu ollenkaan, ikään kuin jalat ja sääret ja käsivarret olisivat liikkuneet itsestään ja tanssija olisi itse ollut aivan muissa maailmoissa.” Tanssijoiden taidoissa ja persoonallisuuksissa oli eroa. Purpuria johtavia tanssijoita kutsuttiin usein ”suurtanssijoiksi”. Yksi tällainen oli Storback-Alfred, joka oli todellinen purpurimestari – rytmissä läsnä, hengessä poissaoleva. Hänen säärissään oli ”ainakin kaksi ylimääräistä niveltä polven ja nilkan välissä, ja oli täysin käsittämätöntä, että ne kaikki taipuivat tarkasti tahdissa Alfredin pinnistelemättä vähääkään”, Huldén kertoi. Sama tyyli yritetään säilyttää vielä nykyisinkin.

Purpuria esitettiin Kokkolan kansallisilla kotiseutupäivillä vuonna 1982, mm. Greta ja Bjarne Snåre (vasemmalla) sekä Yngve ja Anna-Lisa Biskop, ovat kansallispuvuissa. Kuva: Gunnel Biskop.

Perinteen taustaa ja historiaa

Purpuri (ranskan kielessä potpourri) on peräkkäin tanssittavista tansseista koostuva sikermä. Tanssiketjuja alettiin kutsua 1700-luvun Ranskassa potpourriksi. Suomeen tanssi tuli idästä 1800-luvun alussa, ja sitä alettiin tanssia yleisesti niin ruotsin- kuin suomenkielisenkin väestön keskuudessa. Porvaristo kutsui tanssia potpourriksi, rahvas purpuriksi.

Oulussa potpourria tanssittiin 1809, kun venäläiset asettuivat kaupunkiin Suomen sodan 1809–09 jälkeen. Ensimmäisiin tanssiaisiin oli kutsuttu vain naisia, jotta herroille riittäisi tanssipartnereita. Helsingissä potpourria tanssittiin 1820-luvulta lähtien. Helsingin yliopisto vietti 200-vuotisjuhliaan 1840, ja tuolloin tanssiohjelmassa oli muun muassa potpourri.

Maaseudun väestön keskuudessa purpuri yleistyi 1800-luvun loppupuolella. Ruotsinkielisillä rannikkoseuduilla purpuria on tanssittu yleisesti läntisellä Uudellamaalla, Turunmaalla ja ruotsinkielisellä Pohjois-Pohjanmaalla. 1900-luvun alun häissä musiikista huolehti tavallisesti puhallinorkesteri. Kesällä häitä vietettiin ulkona, ja tanssia varten rakennettiin tanssilava.

Kuulu pelimanni Lennart Witting (1880–1959) kertoi vuonna 1945, että purpuri käsitti alun perin seuraavat vuorot: poloneesi 3/4-tahdissa, galoppi 2/4-tahdissa, ”fikuleeri” eli figuré 6/8-tahdissa, valssi, masurkka-galoppi 3/4-tahdissa (joskus soitettiin vielä yksi galoppi 2/4-tahdissa sen jälkeen) ja lopuksi joko poloneesi 3/4-tahdissa tai marssi 2/4- tai 4/4-tahdissa. Valssi oli tuolloin – ja on edelleen – siliävalssia.

Purpuri oli 1950-luvulle asti tärkeä häätanssi, jota tanssittiin sekä ensimmäisenä eli seremoniatanssina että yleisenä tanssina. Ensimmäisen purpurin tanssivat vain morsiusneidot ja sulhaspojat (ruotsiksi ”pällhållare” eli morsiusteltan pitelijät), jotka olivat morsiusparin naimattomia ystäviä ja sukulaisia. Parit ja parien järjestyksen määritteli morsiuspari, ja parit kutsuttiin lattialle ennen ensimmäistä purpuria. Ensimmäisen purpurin aluksi tanssittiin erittäin pitkä poloneesi, jossa käveltiin tanssilattian ympäri erilaisina muodostelmina (ruotsiksi ”roså”). Tähän poloneesiin osallistuivat vain morsiusneidot ja sulhaspojat. Sen jälkeen tanssittiin varsinainen purpuri (jota kutsuttiin ”rospurpuriksi”, ros = ruusu). Morsiuspari ei aina osallistunut poloneesiin vaan liittyi mukaan ensimmäiseksi pariksi ”rospurpuriin” ensimmäisen morsiusneito-sulhaspoikaparin kanssa. Tavallisesti purpurin johtaminen oli sulhasen tehtävä, mutta jos sulhasesta ei oikein ollut tanssijaksi, hän sai valita itselleen sijaisen. ”Rospurpuri” tanssittiin hillitysti ja hartaasti, Jumalalle mieleisesti. Jos ”rospurpuri” saatiin tanssittua läpi kunnialla, oli häiden maine pelastettu.

”Rospurpuri” saattoi kestää koko häiden ensimmäisen päivän, jos pareja oli kymmenittäin. Kolmipäiväisissä häissä tanssittiin tavallisesti kolme purpuria. Kahteen jälkimmäiseen purpuriin osallistuivat kaikki häävieraat, eli ne olivat ”yleisiä” tansseja. Vuorojen välissä syötiin ja kahviteltiin ja saatettiin tanssia myös muita, muodikkaampia tansseja, ennen kuin seuraavaa purpurivuoroa jatkettiin. Yleisen purpurin aikaan pidettiin meteliä, hihkuttiin ja huikkailtiin, kun vastaan sattui läheinen tai tuttu pari tai kun tyttöä ja poikaa pidettiin sopivina toisilleen.

Purpuria tanssittiin Kokkolan Jungsborgissa vuonna 2016. Kuva:Gunnel Biskop.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kokkolan seudulla purpuri oli häiden päätanssi aina 1950-luvulle asti. Ennen häitä nuoriso kokoontui jonkun aikuisen johdolla harjoittelemaan jännittävää ”rospurpuria”. Purpuria saatettiin tanssia töissäkin, jos jäi luppoaikaa – esimerkiksi tiilenpoltossa, jota piti valvoa kolmekin vuorokautta. Joskus myös pappi osallistui tanssiin. Purpuria tanssivat kaikki sukupolvet yhdessä. Lapset katsoivat ja oppivat aikuisilta, ja seitsen-kahdeksanvuotiaat lapset osasivat tanssia siinä missä aikuisetkin. Purpuria tanssittiin myös ”lapsihäissä”. Niihin sisältyi tanssitilaisuus, joissa yksi lapsi oli puettu morsiameksi ja aikuiset ja lapset keräsivät rahaa köyhille perheille maksamalla tanssista.

Yläluokan tilaisuuksissa 1800-luvulla purpuria veti usein johtaja tai tanssinopettaja, joka kuulutti vuorot. Rahvaan parissa vuoroja ei huudettu, vaan tanssia johti ykkösparin mies, joka osasi tanssin ja tiesi vuorojen järjestyksen. Näin on vielä nykyisinkin. Purpuritanssin keulakuvista 1900-luvun jälkipuoliskolla voidaan mainita Johan ”Jussi” Björk, Anna-Lisa ja Yngve Biskop Kokkolasta, Greta ja Bjarne Snåre Kruunupyystä sekä Bruno ja Greta Högnabba ja Gunnar ja Gunvor Kolam Teerijärveltä.

Purpuriperinne on edelleen voimissaan ja myös hyvin dokumentoitu. Ensimmäinen merkintä aiheesta on 1910-luvulta, peräisin Helsingissä asuneelta kokkolalaiselta. Tanssintutkija Yngvar Heikel tallensi Suomen ruotsinkielisten seutujen tansseja 1920-luvulla ja kuvaili eri pitäjissä tanssittavaa purpuria yksityiskohtaisesti. Tanssin muoto vaihteli eri seuduilla. Insinööri Kim Hahnsson alkoi vuonna 1971 kuvata filmille erilaisia tansseja, muun muassa ruotsinkielisten seutujen purpureja. Hän kuvasi Kruunupyyn purpuria vuonna 1977, ja kaksi vuotta myöhemmin Svenska litteratursällskapetin silloinen arkistonhoitaja Ann-Mari Häggman kuvasi samaa purpuria.

Purpuria tanssitaan kokonaisuudessaan vain sosiaalisissa tapahtumissa, esimerkiksi juhlissa, kun koolla on suurempi joukko ihmisiä. Tapahtumat ovat avoimia yleisölle.

Estraditanssiksi purpuri on aivan liian pitkä ja aikaavievä. Yleisölle esitettävä purpuri tanssitaankin lyhennettynä versiona. Tietyt toistuvat vuorot jätetään pois, ja vuorot, joissa tavallisesti tanssii kaksi paria kerrallaan, tanssitaan neljällä parilla. Näin tanssi saadaan viedyksi läpi nopeammin. Purpuritanssijat esiintyvät säännöllisesti eri puolilla, muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Esityksissä käytetään yleensä kansallispukuja.

Purpuria tanssittiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuonna 2016. Kuva: Gunnel Biskop.

Kronoby Hornkapell säestää purpuritansseja säännöllisesti Mikael Fröjdön johdolla. Orkesteri soittaa purpurimusiikkia konserteissa ja purpuritanssitapahtumissa.

Perinteen tulevaisuus

Tulisieluisilla asianharrastajilla on suuri merkitys kansanperinteessä. Purpuritanssia ovat kautta aikain vieneet eteenpäin tietyt henkilöt. Näin on myös nykyisin. Kokkolan seudulla avainroolissa on johtaja, pelimanni ja orkesterinjohtaja Mikael Fröjdö. Kronoby Hornkapell -orkesteriin mukaan tulevat uudet soittajat laitetaan opiskelemaan purpurimusiikkia. Tavoitteena on pitää purpuri hengissä hauskalla tavalla sekä musiikin että tanssin kautta. Itse tanssissa on tunnettava vuorot ja niiden järjestys, ja siinä ratkaiseva rooli on johtavalla parilla ja sen vastaparilla. Tehtävää hoitavat nykyisin Harriet ja Peter Bäck, jotka ovat oppineet tanssin edeltävältä sukupolvelta. Purpuritanssitilaisuudet ovat aina avoimia uusille tanssijoille, jotka voivat opetella tanssia katsomalla mallia muilta pareilta. Kokkolan seudulla purpuri on edelleen elävä perinne.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Purpuridansarna i Karlebynejden

Kronoby Hornkapell

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Äänitteet:

Karlebynejdens Spelmansgille. LP-skriva 1980.

Filmupptagningar av Kim Hahnsson (FMI 230) och Ann-Mari Häggmani (SLS 1368).

Kirjallisuus:

Ala-Könni, Erkki 1986: Suomen Kansanmusiikki. Tutkielmia neljältä vuosikymmeneltä. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

Biskop, Gunnel 2008: Purpuri - att dansa Gudi till behag. Folkdansforskning i Norden. Nordisk forening for folkedansforskning.

Biskop, Gunnel 2016: Purpuri - att dansa på golvet som Herran dig gav. Helsingfors: Folkdansaren nr 1. Finlands Svenska Folkdansring.

Heikel, Yngvar 1938: Dansbeskrivningar. Finlands svenska folkdiktning. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 268.

Huldén, Bojen 1977: Det gäller att dansa med andakt på golvet som Herren dig gav. Huvudstadsbladet, den 3 april.

Nikula, Heikki 2013: Häämusiikkia kielirajalla - bröllopsmusik vid språkgränsen. Kaustinen: Kansanmusiikki-instituutti.

Rausmaa, Pirkko-Liisa 1999: Purpuri suomalaisessa tanssiperinteessä - Suomalainen purpuri. Toim. Kari Bergholm. Helsinki: Suomalaisen Kansantanssin Ystävät.