Pyhiinvaeltaminen
| Pyhiinvaeltaminen | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Pyhiinvaellus on merkityksellinen matka, jossa yhdistyvät kulttuurihistoria, luontokohteet, liikkuminen, hengellisyys tai henkisyys, pienet polut, historialliset tiet ja erilaiset kohteet kuten kirkot ja muut pyhät paikat. Pyhiinvaellus on ikiaikaista ja nykyaikaista yhtä aikaa. Se pohjaa ikivanhaan perinteeseen, mutta elää ja uusiutuu tässä ajassa. Pyhiinvaellus on vaeltamista pyhiin paikkoihin, mutta myös syvällisen läsnäolon sävyttämää kulkemista niin metsäpoluilla kuin kulttuurimaisemassa. Tarkkaa tilastoa suomalaisten pyhiinvaellusreittien kulkijoista ei ole saatavilla, mutta pyhiinvaellus liikuttaa arviolta kymmeniä tuhansia suomalaisia vuosittain.
Tänä päivänä Euroopassa elää ainakin kolme kristillistä pyhiinvaellusperinnettä, jotka jakaantuvat lännen kirkon katoliseen perinteeseen, idän kirkon perinteeseen sekä protestanttiseen perinteeseen. Katolilaisilla alueilla on lukemattomia paikallisia ja alueellisia pyhiinvaelluskohteita, joista moniin liittyy vuosittainen juhla ja vaellus. Idän kirkon pyhiinvaellusperinteessä pyhiinvaellukset toteutuvat ristisaattoina erilaisten juhlien yhteydessä. Myös kiinnostus ekumeenisia pyhiinvaelluksia kohtaan on kasvanut ja esimerkiksi ekumeeninen Taizé-yhteisö pienessä itäranskalaisessa kylässä vetää kymmeniä tuhansia pyhiinvaeltajia vuosittain.
Kristinuskossa pyhiinvaellus liittyy hengellisen elämän rikastamiseen liikkeen avulla. Olennaista ei ole matkan pituus tai liikkeen nopeus vaan kokonaisvaltainen kokemuksellisuus, joka yhdistää luonnossa kulkemisen ja hengellisyyden/henkisyyden. Pyhiinvaelluksen motiivit ovat moninaiset ja vaeltajat lähtevät liikkeelle erilaisista syistä. Yhtä kiinnostaa vaeltaminen ja luonnossa liikkuminen, toista kiehtoo keskiaika ja kulttuurihistoria, kolmas kaipaa avaraa tapaa omalle rukoukselle ja haluaa hoitaa hengellistä elämäänsä luonnossa kulkien, neljäs haluaa ottaa etäisyyttä arkeen jossain elämän risteyskohdassa. Usein nämä eri motivaatiot lomittuvat, ja kokemuksesta kasvaa kokonaisvaltainen ja joskus elämää mullistavastikin muuttava kokemus.
Perinteen harjoittaminen
Pyhiinvaellus liikuttaa vuosittain maailmanlaajuisesti miljoonia ihmisiä ja Suomessakin kymmeniä tuhansia erilaisille pyhiinvaelluskohteille. Globaalisti voidaan puhua pyhiinvaelluksen uudesta tulemisesta. Pyhiinvaellus-termi viittaa sekä niihin matkoihin, joissa päämääränä on pyhillä paikoilla käyminen, että niihin, jotka tapahtuvat ihmisen omin voimin vaeltaen, pyöräillen tai vaikkapa soutaen.
Monesti pyhiinvaellukset suuntautuvat paikoille, joiden ajatellaan olevan pyhiä. Kristityille merkittäviä pyhiä kohteita, ovat Jeesuksen henkilöhistorian tapahtumapaikkoina Jerusalem sekä apostoli Jaakob vanhemman hauta Santiago de Compostelassa. Pyhiä paikkoja ovat myös Kristuksen seuraajien kuolin- ja hautapaikat, kuten apostoli Pietarin hauta Roomassa. Pohjoismaisia suomalaisten suosimia pyhiä paikkoja, ja suosittuja pyhiinvaelluskohteita ovat Pyhän Olaviin liittyvät Stiklestad ja Nidaros, Pyhään Henrikiin liittyvät Köyliö, Nousiainen ja Turku sekä Pyhän Birgitaan liittyvät Vadstena ja Naantali.
Pyhät paikat eivät aina kuitenkaan liity pelkästään pyhimyksiin, vaan pyhiä paikkoja voivat olla erimerkiksi erilaiset luontokohteet, kirkot tai esikristilliset paikat tai kalmistot. Pyhä paikka on myös henkilökohtainen kokemus ja jokainen voi määrittää, mikä paikka on itselle pyhä.
Luterilaiselle vaeltajalle tavoitteena ei ole kerryttää hyviä tekoja, vaan pyhiinvaellus on oman hengellisen elämän hoitamista, sen syventämistä ja hiljaisuuden etsintää. Pyhiinvaellus voi tapahtua esimerkiksi kotoa kotikirkkoon ja takaisin tai lähimetsäpolulla kävellen. Toisille pyhiinvaellukseen taas kuuluu rankempi fyysinen rasitus ja useasta viikosta kuukausiin kestävä matka. Pyhiinvaellus on ilmiönä monipuolistunut ja siihen sisältyy myös sekulaarit pyhiinvaeltajat, joiden kohteena saattaa olla esimerkiksi kuuluisuuden hauta.
Matkalle lähtö ei nykyään kuulu luterilaisessa perinteessä uskonnollisen yhteisön velvoitukseen tai sääntöihin. Silti pyhiinvaelluksilla on myös sosiaalinen merkitys: matkalla koetaan usein yhteisöllisyyttä muiden vaeltajien kanssa. Sama päämäärä ja yhteinen matkanteko mahdollistaa avoimen vuorovaikutuksen ja elämäntarinoiden jakamisen.
Pyhiinvaelluksen luonteen vuoksi se sopii hyvin erilaisille ihmisille taustaan, toimintakykyyn ja ikään katsomatta. Pyhiinvaellus voi toimia tärkeänä läsnäolon hetkenä myös lapsille, joille pyhiinvaellukset voivat opettaa tärkeitä elämäntaitoja, kuten leikkiä, kuuntelemista, yhdessäoloa ja toimijuutta. Samalla lapsi voi pohtia muiden kanssa ihmisenä olemisen peruskysymyksiä, kuten elämän tarkoitusta, hyvää ja pahaa, luontoa ja muita ihmisiä. Parhaimmillaan pyhiinvaellus on leikkiä, joka opettaa myös aikuisille läsnäoloa, huolettomuutta ja kiireettömyyttä.
Perinteen taustaa ja historiaa
Pyhiinvaellukset jaetaan esihistoriallisiin, maailman uskontoihin liittyviin ja sekulaareihin pyhiinvaelluksiin. Jo ennen kristinuskoa pyhiinvaellettiin pyhille paikoille, kuten kuppikiville ja uhrilehdoille. Keskiajalla usko, uskonto ja kirkko kuuluivat tiukasti yhteiskuntaan ja ihmisten päivittäiseen elämään. Pyhiinvaellukset olivat olennainen osa pyhimysten kunnioittamista. Suomessa Raamatun henkilöiden ja varhaiskirkon marttyyreiden ohella tärkeitä pyhimyksiä olivat ajallisesti ja maantieteellisesti läheiset Pyhät Henrik, Eerik, Olavi, Birgitta ja Katariina.
Pyhillä paikoilla käymisen lisäksi keskiajalla pohjoismaisten ihmisten keskeisimpiä syitä lähteä pyhiinvaellukselle oli katumus ja mahdollisesti rikoksen sovittaminen, rukouspyhiinvaellukset, joilla kuljettiin rukoilemaan esimerkiksi jonkun läheisen tai oman sairaudesta parantumisen puolesta tai kiitollisuuspyhiinvaellukset esimerkiksi sairaudesta parantumisen jälkeen. Voidaankin sanoa, että pyhiinvaellus oli keskiajan massaturismia, joka mahdollisti eri sosiaaliryhmien ihmisille ja eri kansallisuuksille maailman näkemisen.
Reformaation jälkeen luterilaisessa traditiossa pyhiinvaelluksista virallisesti luovuttiin. Luther tuomitsi jyrkästi kaikki pyhiinvaellukset sekä pyhimysten palvomiset ja sanoi niiden vievät uskoa harhaan. Pyhien paikkojen merkitys ja vaellusrituaalit eivät kuitenkaan hävinneet mihinkään ja esimerkiksi muistot Pyhästä Henrikistä säilyivät kansan keskuudessa.
Yhä tänä päivänä kuljettava Pyhän Henrikin tie on Suomen vanhin tunnettu pyhiinvaellusreitti. Henrikin hautamuistomerkki Nousiaisissa, kuolinpaikka Köyliönjärvellä ja Turun tuomiokirkko hänen reliikkiensä säilytyspaikkana ovat olleet keskeisiä pyhiinvaellusten kohteita jo keskiajan Suomessa.
Läpi Euroopan verkottuu myös keskiaikainen Jaakontien eli Santiago de Compostelaan johtavien teiden reitistö, jonka pieni osanen kulkee Turun tuomiokirkolta Rymättylän kirkolle. 1300- ja 1400-lukujen taitteessa rakennettu Rymättylän kirkko on omistettu apostoli Jaakobille. Kirkosta löytyy myös kolme Jaakobin pyhiinvaellusaiheista veistosta.
Suomalaiset kiinnostuivat 1990-luvulla Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreiteistä. Pian kiinnostus laajeni yleiseksi kiinnostukseksi pyhiinvaellusilmiötä kohtaan. Vuonna 2019 Suomi sai ensimmäisen Euroopan neuvoston kulttuurimatkailureittinsä, Pyhän Olavin merireitin, joka kuuluu samaan sertifioitujen kulttuurimatkailureittien sarjaan Santiago de Compostelan reitistöjen kanssa. Vuotta myöhemmin Turun kaupunki ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko aloittivat pyhiinvaellushankkeen, jonka tarkoitus on kehittää ja viestiä suomalaisista pyhiinvaellusreiteistä. Kesällä 2021 Turun tuomiokirkkoon avattiin Suomen ensimmäinen Pyhiinvaelluskeskus, joka tarjoaa pyhiinvaeltajille ja pyhiinvaelluksesta kiinnostuneille tietoa eri reiteistä, pyhiinvaelluspasseja sekä ohjattuja vaelluksia.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Pyhiinvaellusten suosio on kasvanut entisestään Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomesta löytyy upeita erimittaisia pyhiinvaellusreittejä, joita voi kulkea omatoimisesti tai ohjatuille pyhiinvaelluksille osallistuen. Reittien pituus vaihtelee muutaman kilometrin mittaisista kaupunkipyhiinvaelluksista usean sadan kilometrin mittaisiin Suomea halkoviin reitteihin. Pyhiinvaellukset kestävät parista tunnista useisiin viikkoihin. Reittejä rakentavat ja ylläpitävät pyhiinvaellusyhdistykset ja -verkostot, kuten Jaakontien ystävät ry, Olavin reitit Suomessa, Pyhän Henrikin Pyhiinvaellusyhdistys ry ja Pyhiinvaellus Suomi. Pyhiinvaelluksesta kiinnostunut löytää Pyhiinvaellus Suomen nettisivuilta tietoa Suomen pyhiinvaellusreiteistä ja reittien palveluista. Lisäksi nettisivuilta löytyy valmista sisältöä, jota voi hyödyntää omatoimivaelluksilla sekä tietoa tulevista ohjatuista pyhiinvaelluksista.
Perinteen tulevaisuus
Suomen ensimmäinen Pyhiinvaelluskeskus perustettiin kesällä 2021 Turun tuomiokirkkoon evankelis-luterilaisen kirkon ja Turun kaupungin yhteistyön pohjalta. Pyhiinvaelluskeskuksen kautta koordinoidaan suomalaisia pyhiinvaelluksia ja viestitään niistä. Keskuksen keskeisimpiä tehtäviä on koota pyhiinvaellustietoa ja materiaalia mahdollisimman helposti löydettävään ja saavutettavaan muotoon. Keskus tuottaa myös materiaaleja, joiden avulla muiden toimijoiden on mahdollista vetää ja kehittää pyhiinvaelluksia saavutettavasti eri kohderyhmille, kuten lapsille ja vammaisille. Tärkeää on myös verkottaa erilaisia toimijoita yhteen ja vahvistaa suomalaista pyhiinvaelluskenttää. Suomessa kehitetään aktiivisesti uusia pyhiinvaellusreittejä lyhyistä kaupunkipyhiinvaelluksista pidempiin reitteihin sekä kehitetään jo olemassa olevia reittejä. Hieno esimerkki uudesta reitistä ja pyhiinvaelluksen tulevaisuudesta on St Olav Ostrobothnia sekä Vaasan Pyhiinvaelluskeskus.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Karoliina Haapalehto, Annastiina Papinaho, Annika Hämäläinen
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Pyhiinvaellusreittitoimijoita:
Jaakontie: Jaakontien ystävät ry
Olavin reitit: Pyhän Olavin merireitti, Pyhän Olavin mannerreitti, St Olav Ostrobothnia
Pyhän Henrikin tie: Pyhän Henrikin tie
Elonheimo, Kalle - Pieni pyhiinvaelluskirja. Kirjapaja 2012 (2. laajennettu painos; 1. painos 2003)
Jansa, Kati (toim) - Pyhiinvaellus. LK-kirjat 2011
Katajala-Peltomaa, Sari, Krötzl, Christian, Meriluoto-Jaakkola, Marjo (toim.) - Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla, kun maailma aukeni. Tampereen museoiden julkaisuja 136, SKS 2014