Räsymaton kudonta

Sijainti	Suomi
Asiasanat	kudonta, maton kudonta, riepukudonnaiset, räsymatot, perinteiset lattiamatot, kangaspuut

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Räsymatto on melkein itsestäänselvyys suomalaisissa kodeissa; lähes kaikilla on jalkatuntuma räsyistä valmistetusta matosta. Vaikka räsymatto on tuttu käyttötavara, sen valmistaminen ei ole välttämättä tuttua. Räsymattoja valmistetaan ammattimaisesti mattokutomoissa, joita on edelleen eri puolilla Suomea. Mattoja kudotaan käsityöalan oppilaitoksissa, kansalais- ja työväenopistoissa, käsityökeskuksissa sekä kodeissa.

Räsymaton kutominen on ollut tyypillinen käsityötaito, joka on kulkenut talosta taloon, suvun vanhemmilta nuorimmille. Maton kutomisen taito on tyypillinen naisten käsityötaito, jota äidit, isoäidit ja tädit ovat opettaneet nuoremmille naisille.

Kun elämäntapa on muuttunut ja kaupungistunut, kangaspuut ja kangaspuilla kutominen ei ole enää arkipäiväinen jokaisen taito. Käsityön ja kudonnan alan opettajat, käsityö- ja kudonta-alan yhdistykset ja järjestöt sekä maton kutomista pitkään tehneet taitavat harrastajat ovat räsymaton kutomisen perinteen ylläpitäjiä ja taidon eteenpäin välittäjiä. Lapset ja nuoret voivat saada oppia räsymaton kutomisesta käsityökouluissa, kursseilla ja sukunsa naisilta. Peruskoulun käsityönopetuksessa kudotaan kangaspuilla ja valmistetaan mattoja, jos kankaankudonta on osa kunta- ja koulukohtaista opetussuunnitelmaa ja koulussa on kangaspuut.

Perinteen harjoittaminen

Räsymatto on arkinen, jokapäiväinen käyttötavara. Alusta alkaen se on ollut nimenomaan kotien matto, jonka edellytetään olevan helppo hoitaa ja kestävän pitkään. Tänä päivänä räsymattoja valmistetaan sekä teollisesti, sarjana, että yksittäiskappaleina.

Räsymaton materiaalina, räsynä, käytetään sekä vanhaa, käytettyä materiaalia, että uutta kudetta. Alun perin räsymattoihin kudottiin vanhat jo käytöstä poistuneet kankaat ja materiaalit. Räsymaton perusidea on ollut uusiokäyttö: vanhat tekstiilit on leikattu tarkkaan hyödyksi matonkuteiksi. Kuteiksi on mahdollista leikata kuluneet kankaat, vanhat lakanat ja vaatteet, joita ei voi enää käyttää muuhun. Räsymaton materiaaliksi voidaan kierrättää kaikki kodin erilaatuiset tekstiilit ja ne sekoittuvat, kun mattoa kudotaan. Kierrätetystä materiaalista tehty räsy on epätasalaatuista, joka tekee maton kutomisesta haasteellista; esimerkiksi maton reunan tasaisuuden hallitseminen on haastavaa, kun räsymateriaali on laadultaan vaihtelevaa. Tänä päivänä räsyjen leikkaamista on mahdollista opetella esimerkiksi kansalais- ja työväenopistoissa; kuteiden tekemiseksi järjestetään myös erilaisia tempauksia ja tapahtumia.

Kun räsymattoon käytetään vanhaa materiaalia, on se samalla muistiesine menneestä elämästä ja elämän eri vaiheissa mukana olleista tekstiileistä. Räsymatto voi olla ulkoinen muistin tuki ja kertoa tarinaa oman suvun vaiheista.

Räsymattoja valmistetaan paljon myös uudesta materiaalista, esimerkiksi trikoo- tai puuvillakangaskuteesta. Tehdaskuteet ovat laadultaan tasaisia ja niillä saattaa olla värikartta, jonka kanssa maton väritystä on mahdollista suunnitella ja sommitella etukäteen. Uudesta materiaalista tehty kude on usein tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalia, esimerkiksi kankaan reunoja.

Räsymattojen loimena kangaspuissa käytetään yleensä kalalankaa tai pellavalankaa. Tavallisin sidos on ulkonäöltään yksinkertainen palttina. Palttinaa on helppo kutoa, vaikka ei olisi kokenut kutoja. Kun räsymaton on haluttu lisää elävyyttä ja koristeellisuutta, on sidoksena käytetty ruusukasta tai toimikkaan muunnoksia. Räsymaton samantapaisilla sidoksesta muodostuvilla kuvioilla on eri nimityksiä eri puolella Suomea, kuvioita kutsutaan esimerkiksi sokeripalaksi, palkiksi, luostarin ikkunaksi, lemmenpoluksi ja sekkotetuksi.

Harmahtavapohjaiset, tasaisin raitaryhmin koristellut matot ovat olleet yleisin mattomalli. Vanhan raidoituksen perusta on ollut ”kyynärä pohjaa ja kortteli raitaa” eli pohjan ja raidoituksen suhteiden mittana on käytetty kutojan käsivarren ja käden mittoja. Mitta kulki mukana silmissä ja käsissä.

Räsymaton kutomisessa voi käyttää yhtä sukkulaa tai kolmea sukkulaa. Kun kudotaan kolmella sukkulalla, voi sukkuloihin kääriä eri materiaaleja tai värejä. Tavallinen tapa on laittaa kahteen sukkulaan kangaskudetta ja yhteen joustavaa trikookudetta. Näin saadaan valmiiseen mattoon hyvä suhde joustavuutta ja jämäkkyyttä.

Kiikkalainen räsymatto on satakuntalaisessa Kiikan kunnassa kehitetty erityinen räsymattotyyppi. Kiikkalaiseksi maton tekee kuteiden järjestäminen kauniisti liukuviksi värisuoriksi. Kiikkalaista räsymattoa kutsutaan myös sävytysmatoksi. Alun perin mattojen sidos oli ripsimäistä palttinaa, nykyään mattoa kudotaan myös tavalliseen palttinasidokseen.

Kiikkalaisen sävytysmaton erikoisuus on, että kuteet pätkitään valmiiksi ja koko matto sommitellaan jo kuteina. Käytettävät kuteet pätkitään määrämittaan ja järjestetään mallikerroittain järjestykseen kutomista varten. Mallikertoja on oltava parillinen määrä, jos matosta halutaan symmetrinen. Kudemateriaali solmitaan vetosolmuilla tai ommellaan pätkistä etukäteen yhteen ja kuteiden yhteenkiinnittämisjärjestys on samalla maton ulkonäön suunnitelma. Valmiiksi valitut kuteet kudotaan loimeen etukäteen tehdyn järjestyksen mukaan. Jokainen valmiiksi pätkitty ja sommiteltu mallikerta kääritään sukkulalle erikseen. Varsinaiseen kutomiseen riittää yksi sukkula ja solmitut kuteen aukaistaan kutomisvaiheessa.

Perinteen taustaa ja historiaa

Vanhin tieto räsymatoista on vuodelta 1798 Varsinais-Suomesta. Lattiamatot yleistyivät ensin säätyläiskodeissa ja 1800-luvun loppukymmenillä talonpoikaiskodeissa. Mattojen materiaali oli enimmäkseen muuta kuin tekstiiliä: tekstiilit käytettiin loppuun tai myytiin lumppureille paperin raaka-aineeksi, joten matoksi niistä ei riittänyt.

Räsymattojen edeltäjät olivat ohuesta räsykuteesta kudotut räsylakanat ja –peitteet. Lattialla pidettävät matot yleistyivät ensin vaurailla alueilla Varsinais-Suomessa ja Hämeessä, joista mattojen tekeminen ja käyttäminen levisivät vaurastumisen myötä muualle maahan. Talonpoikaistuvissa matot olivat yleisiä vasta 1900-luvun alkupuolella. Alusta alkaen mattojen tarkoitus ei ole ollut vain suojata kylmältä ja vedolta vaan niillä on aina ollut myös esteettinen merkitys. Kulkureiteillä matto myös suojaa lattiaa kulumiselta.

Räsymatoilla saatettiin peittää tuvassa koko lattiapinta. Matot olivat kapeita, niin sanottuja käytävämattoja, mutta ne aseteltiin lattialle ns. umpimattoon tai täysmattoon: vieriviereen. Kylmiin ja vetoisiin kohtiin saatettiin asettaa useita mattoja päällekkäin. Matot ovat saaneet myös statussymbolin aseman: talon vaurautta arvioitiin mattojen määrästä. Varakkaassa talonpoikaispirtissä mattoja riitti vieriviereen, köyhemmät joutuivat tyytymään vähempään. Juhlatilanteisiin, kuten hautajaisiin tai lukukinkereiden ajaksi, vähemmän varakkaat saattoivat lainata mattoja.

Varhaisimmat räsymatot olivat väritykseltään melko yksivärisiä, koska räsyn materiaalikaan ei ollut värikästä. Erilaiset lähes samanväriset kuteet sekoitettiin tasaisesti sekaisin. Kun materiaaliin alkoi tulla väriä, mattoihinkin alettiin sommitella raitoja. Värikästä materiaalia oli kuitenkin saatavissa niukasti, joten värikästä kudetta käytettiin vain raitoihin ja tasaväristä pohjaa käytettiin enemmän. Eri taloilla ja alueilla oli omia raitamalleja.

Kun materiaalia alkoi olla runsaammin, alettiin mattoja sommitella myös sidosten avulla. Taidokkaampia sidoksia käytettiin alkuun kamarin ja salin pyhämatoissa, parempina mattoina. Myös uusia materiaaleja käytettiin puuvillaisen räsyn rinnalla: kuteena saattoi olla villalankaa tai matto tehtiin kesäksi kokonaan ohuesta pellavasta. Sotavuosina ja pula-aikana kun tekstiilimateriaalista oli pulaa, mattojen kuteena käytettiin myös keittämällä värjättyä voipaperia, muovipusseja, kaislaa ja siivilävanua.

Aluksi räsymattoja kudottiin kussakin talossa omaan tarpeeseen ja käyttöön, omilla kangaspuilla. Kotikangaspuut olivat kapeita, ja niillä saattoi kutoa kapeahkoa, noin 75-80 cm leveää käytävämattoa. 1920-luvulla alettiin hankkia kylän talolle tai muulle suuremmalle alueelle yhteisiä, leveämpiä kangaspuita. Kangaspuita käytettiin vuorotellen ja kutomassa käytiin talkoillakin. Paikallinen Marttayhdistys saattoi olla esimerkiksi kangaspuiden hankkija. Myös kotiteollisuusyhdistyksissä, joita oli syntynyt eri puolille Suomea, oli mahdollista käydä kutomassa mattoja leveämmillä puilla.

Mattonäyttelyjä ja –kilpailuja järjestettiin 1920-luvulta lähtien. Myös tekstiilitaiteilijat alkoivat suunnitella räsymattoja, eivätkä mallit kulkeneet enää vain perimätietona suvun naiselta toiselle. Samaan aikaan mattoja alettiin teettää ammattikutojilla. Noista ajoista lähtien mattojen valmistaminen alkoi siirtyä kodeista yhteisöllisiin paikkoihin ja toisaalta yrityksille ja kudonnan ammattilaisille.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Räsymaton kutomista opetetaan ja tekemiseen opastetaan useissa paikoissa. Taitoyhdistysten käsityökeskukset ovat paikkoja, joissa järjestetään kursseja ja mattoja on mahdollista kutoa itsenäisesti. Taito-käsityökoulut, käsityöalan ammatilliset oppilaitokset, kansalais- ja työväenopistot ja perusasteen koulut opetettavat mattojen kutomista.

Yhä edelleen mattojen kutomisen perinnettä välitetään perheissä ja suvuissa sukupolvelta toiselle. Joskus kutomisen oppi voi välittyä myös ”alhaalta ylöspäin”, nuoremmilta vanhemmille.

Myös maton kutomisen perinteen välittämisessä sosiaalinen media on koko ajan yhä tärkeämpi. Sosiaalisen median kanavilla on räsymattoryhmiä, joissa saa vihjeitä vertaisilta, apua ja neuvoja. Sosiaalisen median kautta ja avulla on järjestetty myös räsymattoon liittyviä tempauksia, esimerkiksi kudontamaratoneja, jossa kudotaan 24 tuntia yhteen menoon. Sosiaalisen median avulla maton kutomiselle saadaan näkyvyyttä ja tehdään tunnetuksi mahdollisuuksia itse kutoa.

Maton kutomisen tekniikan kannalta YouTube -videot ovat hyvä mahdollisuus työvaiheiden tallentamiseen ja välittämiseen maton kutomisesta kiinnostuneille.

Kuntouttavaa työtoimintaa tarjoavat työkeskukset ja säätiöt ylläpitävät matonkudontaa ja niissä valmistetaan räsymattoja myyntiin.

Perinteen turvaaminen

Räsymaton kutomiseen vaikuttavat sisustamisen ja elämäntavan muotien liikkeet. Ajoittain räsymatto sopii vallalla oleviin sisustustyyleihin paremmin, välillä huonommin. Ajanhengen aaltoliikkeen mukana kulkee myös halu kutoa itse mattoja. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella on suljettu useita julkisia kutomistiloja, kun käyttäjiä ei ollut, mutta nyt, 2010-luvun puolivälissä, kutomismahdollisuudet ja kangaspuut ovat taas alkaneet kiinnostaa. Mattojen kutominen on toisin sanoen suhdanneherkkä ala.

Käsityökeskukset, joissa on mahdollisuus päästä kutomaan mattoja, ovat tärkeitä perinteen jatkumisen kannalta. Kaupunkimaisessa elämäntavassa kodit ovat yleensä sen kokoisia, että täysleveät mattojen valmistamiseen sopivat kangaspuut eivät niihin mahdu. Mattoja kudotaan enimmäkseen juuri käsityökeskuksissa ja muissa yhteisöllisissä paikoissa, esimerkiksi taloyhtiöiden tai kyläyhteisöjen yhteistiloissa.

Räsymattojen kutomisen perinnettä uhkaa kangaspuiden poistaminen ja hävittäminen oppilaitoksista, käsityökeskuksista ja kodeista. Mattopuilla kutomisesta syntyy melua ja pölyä. Kangaspuut ja loimien luominen vaativat tilaa ja tilakustannukset ovat usein esimerkiksi oppilaitoksessa se kohta, josta pyritään saamaan säästöjä. Kudontamahdollisuuksien tarjoaminen yhteisissä tiloissa riippuu suoraan kysynnästä: jos ei ole tekijöitä, ei ole myöskään mahdollista ylläpitää kudonnan tiloja.

Räsymattoperinnettä ylläpidetään ja uusinnetaan monin tavoin. Räsymattoon luontaisesti sopivaa tarinallisuutta on käytetty esimerkiksi Taito-Varsinaissuomen Tarinamatot –hankeessa vuonna 2011. Siinä kerättiin tarinoita ja niihin liittyviä mattoja, järjestettiin mattoaiheisia koulutuksia, tehtiin uusia mattoja erilaisilla tekniikoilla ja järjestettiin näyttelyjä ja yleisötapahtumia mattoaiheesta. Hankkeessa kudottiin muun muassa yli 400 metriä pitkä matto, josta tehtiin ympäristöteos kaikkien ihasteltavaksi.

Kudontaretriitti on yksi tapa uusintaa matonkudonnan perinnettä. Kudontaretriitti yhdistää matkailun ja käsityön: retriitin ajatus on tarjota mahdollisuus maaseutuympäristössä tutustua räsymaton kudontaan omaan tahtiin. Kudontaretriitissä saa ohjausta ja opastusta kutomiseen tarpeen mukaan. Kudontaretriitti, Rag rugs full of memories – weaving retreat on saanut Culture Finlandin kulttuurimatkailun TOP 20 kärkihankkeisiin vuonna 2016.

Räsymaton perinnettä on siirretty uusiin materiaaleihin esimerkiksi katumaalauksissa. Muutamissa suomalaisissa kaupungeissa on kadulle maalattu perinteistä mattoa jäljittelevä kuva ja kutsuttu kaupunkilaisia maton äärelle ulkoilmaolohuoneeseen.

Räsymattojen ammattimaisessa valmistamisessa on samat haasteet kuin käsityötuotteiden valmistamisessa Suomessa muutenkin. Tuotteiden hinta on helposti niin korkea, että niitä on vaikea myydä kannattavasti. Käsityötuotteiden arvonlisäverotus on Suomessa korkea ja se nostaa tuotteiden hinnan helposti kuluttajien tavoittamattomiin.

Tekstiiliteollisuuden alueella Finlayson on uudistanut suomalaista räsymattoperinnettä. He lanseerasivat vuonna 2015 räsypalat, joka on kierrätetyistä lakanoista tehdystä räsystä valmistettu kudottu kankaanpala. Räsypalassa on käytetty perinteistä räsymaton väritystä ja sidoksia. Räsypalan erityisyys on siinä, että sitä valmistetaan erikokoisina ja asiakkaita kehotetaan keksimään räsystä valmistetuille paloille uusia käyttötapoja kodin sisustuksessa. Finlayson on markkinoinut räsymaton ideologiaa uudella innovatiivisella tavalla ja saanut perinteisen tekniikan ja tuotteen näyttämään sekä uudelta että kiinnostavalta. Kun räsypalat valmistetaan teollisesti ja kooltaan pienenä, verrattuna tyypilliseen räsymaton kokoon, on räsypalan hinta kuluttajalle kohtuullinen.

Räsyistä on alettu entistä enemmän valmistaa mattoja myös muilla tekniikoilla ilman kangaspuita, esimerkiksi pujottelemalla räsyä virkattuun pohjaan tai virkkaamalla räsyä. Erilaiset tekniikkakehittelyt ylläpitävät ja kehittävät räsymattoperinnettä. Räsymatto on kestävä ja ekologinen kodin tekstiili, jossa parhaimmillaan yhdistyvät muistot, tarinat ja tekemisen tuottama hyvinvointi.

Perinteen tallentaminen

Suomen käsityön museon käsikirjastossa, lehtileiketietokannassa sekä tutkimustietokannassa on aineistoa räsymatoista. Piirustuskokoelmissa on mattojen luonnoksia ja mallipiirustuksia. Käsityön museon kokoelmiin on sijoitettu Wetterhoffin kansatieteen keruutyöt ja tekstiilikokoelmat sekä Kuopion muotoiluakatemian tekstiili- ja vaatetusmateriaalikirjasto sekä kansatieteen keruutyöt, joissa on mukana myös räsymattonäytteitä.

Designmuseon kokoelmissa on joitakin esimerkkejä räsymattomalleista. Suomen Käsityön Ystävien piirustuskokoelmassa on paljon räsymattojen malleja, samoin kuin monien taiteilijoiden omien toimistojen kokoelmissa. Näissä on käytetty muitakin tekniikoita kuin palttinasidosta. Esimerkiksi Eva Anttilan suunnittelema räsymatto 1920-30 -lukujen vaihteesta on tehty kiintopujotustekniikalla. Designmuseon kokoelmien räsymattoerikoisuus on Liisa Suvannon räsymattomallit Marimekolle 1960-luvun alusta.

Kansallismuseon kansatieteellisissä kokoelmissa on joitakin räsymattoja ja räsymatoista on tietoja muutamissa kansatieteellisissä käsikirjoituksissa, joita voi käydä lukemassa Museoviraston tietopalvelun toimipisteestä.

Suomen museoiden yhteiseen museoiden Finna –tietokantaan on tallennettuna (huhtikuu 2017) lähes 300 räsymattoa. Tietokantaa päivitetään jatkuvasti ja siinä on hakujärjestelmä, jolla voi kohdentaa haun esine- ja aineistotyypin mukaan. Finna –tietokannan ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa Kansalliskirjasto ja palvelua kehitetään yhdessä Finnan yhteistyökumppanien kanssa. Finnan sisällöistä vastaavat palveluun osallistuvat arkistot, kirjastot ja museot. Finna on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanketta.

Perinteen tulevaisuus

Räsymattojen valmistaminen on edelleen suosittua. Maton kutominen on palkitseva harrastus: siinä saa käyttää kädentaitojaan ja luovuuttaan, kude kuteelta kutoja toteuttaa omaa henkilökohtaista näkemystään arjen kaunistajasta. Räsymattojen kudonta on vireää, vaikka aktiivisimmat kutojat ovat jo iäkkäitä naisia. Maton kutomista harrastaa myös pieni joukko miehiä. Nuorempi ikäluokka on tottunut saamaan räsymaton valmiina joko käsityönharrastajalta, lahjana isoäidiltä tai ostamaan kaupasta räsymattotyyppisen maton. Kierrätysideologian myötä nuoret naiset ovat kiinnostuneet perinteisen räsymaton kutomisesta.

Räsymaton kutomisen perinteen säilymisessä olennaista on, että maton kutomiseen on mahdollisuuksia: siihen tarvitaan välineitä ja tiloja sekä yleensä asiaan perehtyneen neuvoja ja apua. Käsityöalalle tarvitaan ammattimaisen neuvonnan lisäksi organisoitunutta vapaaehtoistyötä ja vapaaehtoisia hoitamaan ja ylläpitämään kangaspuita esimerkiksi kaupunginosataloon.

Tällä hetkellä räsymattokulttuuri voi hyvin: se on tuote, joka sopii kierrätys- ja retrohenkiseen maailmankatsomukseen. Kaikenikäisten kiinnostus käsitöihin yleensä ja kangaspuilla kutomiseen erikseen on nousussa. Kangaspuita on tuotu takaisin sinne, mistä niitä vietiin pois tekijöiden puutteessa takavuosina.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Taitoliitto

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Autio, Johanna. 2012. Räsymatto perinteen ja muutoksen puristuksessa: tapaustutkimus Eija Rasinmäen matoista vuosina 1970-2011. Käsityötieteen pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos.

Aydemir, Johanna. 2012. Maton monet muodot. Teoksessa Aydemir, Johanna & Honkimaa, Outi & Kettula, Suvi & Toivanen, Pirkko (toim.) Suomalaiset käsityöaarteet. Silmukoita, sidoksia ja salusiineja. Helsinki: WSOY, 8 - 37.

Hassi, Elina. 2013. Rasymatto: nostalgiaa ja nykyaikaa. Helsinki: Karisto.

Honka-Hallila, Helena: Ryijystä räsymattoon, Avain, Helsinki 2011

Kaukonen, Toini-Inkeri: Kyynärä pohjaa, kortteli raitaa, Akatiimi Oy, Helsinki 1998

Lepoaho, Sari. 2001. ”Räsymatto. Riepumatto. Lattiarätti.” Räsymaton kudonnan tekniikka ja näytteet – Kansio Tekevän kutomon käyttöön. Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu Kuopion muotoiluakatemia. Artenomintyö.

Lockwood, Yvonne. 2010. Finnish American Rag rugs. Art, tradition & ethnic continuity. East Lansing: Michigan State University Press.

Niiniharju, Krista. 2007. Kyynärä kaihoa, kortteli kulttuuria: räsymatot suomalaisen kodin tunnun ilmentäjänä 1960-70 lukujen taitteessa. Käsityötieteen pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos.