Retkiluisteleminen

Sijainti
Asiasanat	retkiluistelu, retket, jää, turvallisuus, varusteet, harrastus, elämykset, yhteisöllisyys, luistelu, ilmastonmuutos, talviliikunta

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Suomen talvi ja maantieteellisesti pitkä maa luovat retkiluistelulle oivalliset olosuhteet. Koko maan tasolla kausi onkin pitkä: pohjoisen järvillä ja lammilla ensimmäiset retkiluistelijat nähdään yleensä lokakuussa, ja viimeisiä luistelukelpoisia järvijäitä kiidetään usein vielä toukokuun alkupuolella. Merijäillä kausi on yleensä lyhyempi ulottuen marras-joulukuusta maalis-huhtikuulle. Retkiluistelulle kelvollisten jäiden tilanne vaihtelee kauden aikana eri puolella Suomea pakkasen, lumen, vesisateiden ja tuulen myötä, mutta yleensä sopivia alueita löytyy jostain päin maata koko talven ajan.

Retkiluistelun suosion kasvuun on osittain vaikuttanut myös ilmastonmuutos, kun perinteiselle maastohiihdolle on alettu etsiä korvaavaa harrastusta. Lumitilanne etenkin Etelä- ja Länsi-Suomessa on muuttunut epävarmemmaksi, mikä on hankaloittanut hiihtämistä, mutta samalla parantanut luistelumahdollisuuksia. Retkiluistelun suosiota on edesauttanut myös varusteiden kehitys ja parantunut saatavuus. Esimerkiksi pitkäteräiset luistimet, irtokantasiteet, jääsauvat ja erilaiset turvavarusteet kuten heittoköydet. Kaiken kaikkiaan harrastajia, jotka luistelevat retkiluistimilla arvellaan olevan noin 150 000. Heistä suurin osa luistelee matkaluisteluradoilla, joita on tehty useille paikkakunnille ympäri Suomea. Radoilla on helppo aloittaa retkiluistimilla luistelu ja harjoitella perustekniikkaa, minkä jälkeen tie matkaluistelusta vapaiden jäiden retkiluisteluun on lyhyt. Retkiluistelu luonnonjäillä vaatii kuitenkin luistelutaidon lisäksi erilaisia taitoja retken suunnittelusta jään lukemiseen. Suomessa näitä taitoja kouluttaa pääasiassa Suomen Retkiluistelijat ry.

Retkiluisteluun keskittynyt Suomen Retkiluistelijat ry. on Suomen Ladun jäsenyhdistys, ja seurassa on yli 5 500 jäsentä (v. 2026 tilanne). Seura on keskeinen turvallisuusohjeistuksen ja -koulutuksen sekä retkien järjestäjä. Suomen Retkiluistelijoiden seuratoiminta on viime vuosina laajentunut koko Suomen kattavaksi. Pisimpään toimintaa on ollut rannikkoalueilla Porvoosta Vaasaan. Nykyisin toiminta on erittäin aktiivista myös Lahden, Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion seuduilla. 2020-luvun aikana seuratoiminta on laajentunut myös Itä-, Kaakkois-Suomeen ja Pohjois-Suomeen. Järjestäytyneen retkiluistelun, kuten monen muunkin ulkoliikuntalajin, suosio kasvoi erityisen voimakkaasti Covid-19-pandemian aikana 2020-luvulla. Järjestettyjen retkien määrien kasvu ja hyvien jäätalvien määrä lisäsivät suosiota entisestään.

Järjestäytynyt luistelukulttuuri on ylirajaista. Retkiluisteluseuroilla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Hollannissa on yhteinen verkkopalvelu, jonka kautta seurojen jäsenet ilmoittavat järjestettävistä retkistä, ilmoittautuvat niille sekä tallentavat tietoa kaikista järjestetyistä retkistä retkiraporttien muodossa. Retkien raportointi on luonut oman kirjallisen kulttuurin retkiluistelun ympärille. Lisäksi verkkosivuille tallennetaan havaintoja jäistä Pohjoismaissa, mikä mahdollistaa jäsenistölle laajan luisteltavien jäiden hyödyntämisen. Sivustolla on myös työkaluja jäätilanteen ennustamiseen ja retkien suunnitteluun. Verkkopalvelun käyttäjinä ovat Ruotsista 87 seuraa, Hollannista kaksi, Kanadasta yksi, Yhdysvalloista yksi ja Suomesta Suomen Retkiluistelijat ja Ålands Skrinnare. Retkiluistelun suosiosta kertoo jotain, että Suomen Retkiluistelijat on Suomen Ladun toiseksi suurin jäsenyhdistys.

Perinteen harjoittaminen

Retkiluisteluksi sanotaan retkeilyä luonnonjäillä retkenvetäjän vetämässä ryhmässä tai omatoimiretkellä kaverin tai kavereiden kanssa. Seuratoiminnassa harrastetaan kumpaakin retkityyppiä, kun taas järjestäytymättömälle retkiluistelulle on tyypillistä omatoimiretkeily. Retkillä on muutenkin erilaisia painopistealueita riippuen luistelijan motiiveista: toisille on tärkeää itse luistelu, toiset painottavat retkeilyn ja luistelukohteiden osuutta, mutta yhteistä kaikille painopisteille on liikkuminen luontoympäristössä. Retkillä nautitaan esimerkiksi jäistä ja jäiden moninaisuudesta, maisemista, toisten samanhenkisten ihmisten seurasta ja usein myös retkieväistä. Retkiluistelun erottaa matkaluistelusta harrastuspaikka. Vaikka kummatkin tapahtuvat jäällä, niin retkiluistelua harrastetaan ns. vapailla jäillä retkeillen, kun taas matkaluistelua harrastetaan radoilla, jossa radan pitäjä on tehnyt luisteltavan radan ja usein informoi luistelijoita jään kestävyydestä. Tästä syystä matkaluisteluradoilla naskalit riittävät usein turvavarustuksena.

Suomen Retkiluistelijat järjestää talvikaudella jää- ja lumitilanteen salliessa eri tasoisia retkiä joka viikonloppu ja usein viikolla järvi-, joki sekä merialueilla. Retken vaativuus kerrotaan etukäteen ja retkelle ilmoittautuvat voivat valita retken oman kuntotasonsa mukaan. Retkien vetäjinä toimivat kokeneet luistelijat, jotka ovat saaneet retkenvetäjäkoulutuksen. Jokainen osallistuja on kuitenkin itse vastuussa retkensä onnistumisesta ja turvallisuudestaan opastetuillakin retkillä.

Retkiluistelu sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille ihmisille. Järjestäytyneen retkiluistelun osalta hauskinta ja turvallisinta on, kun osallistuu omalle taito- ja kuntotasolle tarkoitetuille retkille. Retkien luokituksen tarkoituksena on auttaa retkeläistä valitsemaan omalle kiinnostukselleen, kunnolleen, kestävyydelleen ja taidoilleen soveltuva retki. Retkiluistelun harrastaminen kehittää jäänlukutaitoa ja ymmärrystä jääolosuhteista, mitkä lisäävät turvallista jäällä liikkumista. Jäänlukutaitoa tarvitaan retkiluistelussa tunnistamaan paikat, joita on varottava ja tutkittava tarkemmin. Käytännön jäänlukutaito kehittyy harjoittelemalla. Oppimiseen saa apua esimerkiksi Suomen retkiluistelijoiden tulokaskurssin retkellä ja omatoimiretki- ja apuvetäjäkurssilla. Erilaisilla kursseilla harjoitellaan muun muassa selvittämään jään paksuutta ja jään rakenteen vaikutusta kantavuuteen, tunnistamaan jäätymisalueen rajoja, arvioimaan sään vaikutusta jään vahvuuteen sekä ymmärtämään virtauksien ja erilaisten maastonmuotojen ja ihmisen tekemien rakenteiden vaikutusta jään kestävyyteen.

Järjestäytyneiden retkiluistelijoiden retkillä reitin suunnittelussa ja jäätilanteen tutkimisessa hyödynnetään monipuolisesti seuran muiden jäsenten jäsensivustolle ilmoittamia jäätietoja, tarjolla olevia satelliittikuvia, karttoja, merikarttoja, säätietoja sekä muita tietolähteitä. Kaikkien näiden avulla voi suunnitella turvallista reittiä ja arvioida jo etukäteen paikkoja, joissa tulee olla erityisen varovainen. Lisäksi kerättyjen tietojen pohjalta voidaan tehdä riskiarvio, onko retki mahdollista toteuttaa vai pitääkö suunnitelmaa muuttaa vai retki perua. Merellä retkiluistelu on jää- ja tuuliolosuhteiden nopean muuttumisen, väylien ja meriliikenteen vuoksi yleensä haasteellisempaa kuin järvillä toteutettavat retket.

Lajin ominaispiirteisiin kuuluu voimakas olosuhdevaihtelu – jää on tuoretavaraa. Olosuhteiden muutosten ja niistä aiheutuvien riskien takia järjestäytyneessä retkiluistelussa onkin vahva turvallisuuskulttuuri, joka on muodostunut keskeiseksi osaksi järjestäytyneen retkiluistelun identiteettiä Suomessa. Kaikki Suomen Retkiluistelijoiden jäsenet käyvät tulokaskurssin, jolla harjoitellaan turvallista jäällä liikkumista teoriassa ja käytännössä. Yleisesti ottaen retkiluistelun turvallisuutta parannetaan muun muassa liikkumalla jäällä aina vähintään yhden kaverin kanssa, suunnittelemalla retket riskit mielessä pitäen. Lisäksi turvallisuutta parannetaan varustautumalla retkille asiallisesti, kuten ottamalla mukaan jääsauvat, naskalit, vesitiiviisti pakatut vaihtovaatteet repussa, joka toimii myös kellukkeena; haararemmi ja heittoköysi.

Perinteen taustaa ja historiaa

Vanhimmat Pohjois-Euroopasta löydetyt eläimen luista valmistetut luistimet on ajoitettu noin 5 000 vuoden päähän. Luistinten keksimiseen uskotaan johtaneen sen, että ne helpottivat liikkumista ja siten elannon hankkimista. Manchester Metropolitan -yliopiston tutkimuksen mukaan eteläinen Suomi sopisi parhaiten luistinten keksimisalueeksi. Luuluistimet olivat kuitenkin käytössä laajasti Pohjois- ja Keski-Euroopassa. Vanhimmat, noin 3 000 vuotta vanhat luistimet ovat löytyneet järvenpohjasta Sveitsissä. Noin tuhat vuotta vanhoja luuluistinlöytöjä on tehty muun muassa Skandinaviassa, Irlannissa, Saksassa ja Tšekissä. Erään tutkimuksen mukaan Suomen asukkaat pystyivät hyödyntämään keksintöä pitkään muita paremmin hyväkseen. Tehokkuus saattoi johtua siitä, että suomalaiset käyttivät luistelussa apunaan sauvaa, jolla työnsivät vauhtia.

Luuluistimilla luisteleminen oli melko erilaista kuin nykyisillä luistimilla liikkuminen. Luistimet on joko sidottu kenkiin tai sitten luistelija vain seisoo luiden päällä. Teroitetun metalliterän sijaan jäätä vasten oli litteähkö luupinta. Luistelija ei voinut käyttää jalkojaan vauhdin luomiseen, sillä ilman siteitä luut lähtivät omille teilleen. Siteidenkin kanssa luupinta vain luisti jäätä vasten, mutta sitä ei voinut käyttää liikkeen tuottamiseen työntämällä jäätä vasten samoin kuin metalliterää. Liike tuotettiinkin työntämällä teräväpäistä sauvaa jäähän jalkojen välissä.

Koko pohjoista pallonpuoliskoa koetteli kylmä ajanjakso eli niin sanottu pieni jääkausi 1500-luvulta 1800-luvulle, jolloin joet, järvet, lammet ja kanaalit jäätyivät laajalla alueella Euroopan keski- ja pohjoisosissa. Tällöin luistelusta tuli suosittua 1600-luvulla esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa, jossa se oli etenkin eliitin, jopa hovin harrastus; Ranskan kuningatar Marie Antoinetten kerrotaan olleen innokas luistelija. Luisteluolosuhteiden paraneminen johti myös luistimen rakenteen huomattavaan kehittymiseen, kun metallinen terä korvasi vähitellen luuterän 1600-luvun alussa. Tämä mahdollisti nopeamman ja hallitumman luistelun, ja laji alkoi levitä Euroopassa myös harrastuksena, ei vain liikkumisen välineenä. Luistinten kehitys oli erityisen nopeaa Alankomaissa, missä 1600-luvulla luistelu kehittyi koko kansan harrastukseksi, ei vain rikkaiden etuoikeudeksi. Pitkät matkat jäätyneillä kanavilla kylien välillä olivat suosittuja. 1600-luvun luistimissa terä oli upotettu puuhun, ja sen etuosa päättyi usein taidokkaaseen käherrykseen, joka esti luistimen kärjen juuttumisen jäähän. Luistimet kiinnitettiin käyttäjän omiin kenkiin nahkahihnoilla, jotka kulkivat puisen osan läpi. Englannin aatelisto omaksui luistelun, kun kuningas Jaakko II toi mukanaan Hollannissa oppimansa taidon maanpaosta palattuaan. Terät olivat aluksi melko leveitä ja matalia, mikä mahdollisti enemmän liukumistyyppisen etenemisen kuin modernin "kanttauksen". 1600-luvun lopulla luistimet olivat jo kehittyneet rakenteellisesti sellaiseen muotoon (puinen pohja + rautaterä), joka säilyi suosittuna aina 1800-luvulle saakka, jolloin täysin metalliset luistimet tulivat markkinoille. Jo 1800‑luvun lopulla ruotsalaisessa kirjallisuudessa korostettiin pitkän jäälähtöisen retkeilyn "suurta terveysvaikutusta" ja ohjeistettiin varusteiden käyttöön kuten jääsauva, naskalit ja pelastusköysi.

Nykyiseen muotoonsa retkiluistelu kehittyi 1900-luvun Ruotsissa, jossa harrastus nousi nopeasti suosituksi talvilajiksi ja josta se myöhemmin levisi Suomeen 1900-luvun loppupuolella. Retkiluistelua voi nykypäivänä pitää transnationaalina eli ylirajaisena harrastuksena, koska lajia harrastetaan laajasti kansallisvaltioiden rajoista piittaamatta. Järjestäytynyt, rajat ylittävä retkiluisteluorganisaatio, Skridskonätet, on tästä oiva esimerkki.

Suomessa laji vakiintui vähitellen omaksi talviliikuntamuodokseen, jota harrastetaan ennen kaikkea järvillä, merenlahdilla ja hitaasti virtaavilla joilla. Retkiluistelu jatkaa vuosisatoja, ellei -tuhansia, vallinnutta jäällä liikkumisen kulttuuria. Historiallisesti erilaiset vesistöt ovat mahdollistaneet liikkumisen paikasta toiseen helpommin kuin esimerkiksi tieverkko. Retkiluistelu on solahtanut tähän perinteeseen, vaikka nyt liikkumisen motiivina on huvi entisaikojen kaupan tai uskonnollisten syiden sijaan.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Suomessa lapset oppivat luistelemaan yleensä viimeistään koulussa, monet jo aiemmin. Vaikka koululuistelussa onkin kyse hokkareilla tai kaunoluistimilla luistelusta, luo se pohjaa myös retkiluistelulle: terien päällä jäällä liikkuminen opitaan jo lapsena. Retkiluistelun elinvoimaisuuden kasvuun on vaikuttanut etenkin matkaluisteluratojen määrän kasvu ympäri Suomen. Luisteluradat ovat suosittuja perheiden päiväretkikohteita. Näin luonnonjäillä luistelu tulee tutuksi. Lisäksi osalla radoista voi vuokrata retkiluistimia ja näin saada ensikosketuksen pitkäteräisiin retkiluistimiin.

Retkiluistelu on noussut viime vuosina entistä tunnetummaksi, vaikka usein retkiluistelu sekoitetaankin ratojen matkaluisteluun. Radoilta on kuitenkin lyhyt tie retkiluistelijaksi: moni matkaluistelija kaipaa uutta kipinää harrastukseen ja osa löytää retkiluistelun muita kanavia pitkin. Visuaalisena näyttävänä lajina retkiluistelu on hyötynyt nykyaikaisesta sosiaalisesta mediasta, jossa tehdyt retkiluistelua käsittelevät julkaisut ovat suosittuja ja leviävät laajalle. Suomen Retkiluistelijoilla onkin käytössä nettisivujensa lisäksi myös omat sosiaalisen median tilit Facebookissa ja Instagramissa.

Tärkeä osa perinteen suojelemisesta ja eteenpäin välittämisestä tapahtuu seuratoiminnan kautta. Seurassa retkiluisteluperinne säilyy, koska uudet jäsenet tutustuvat jo olemassa olevaan perinteeseen suullisessa, kirjallisessa ja visuaalisessa muodossa. Järjestäytymättömässä luistelussa perinteen välittäminen tapahtuu lähinnä suullisen tiedon avulla.

Suomen Retkiluistelijat välittävät perinnettä eteenpäin monella tasolla: alussa tulokaskurssilla, myöhemmin omatoimi-apuvetäjäkurssilla ja lopulta osa käy myös vetäjäkoulutuksen. Tulokaskursseilla opetetaan lähinnä retkiluisteluperinteen turvallisuusasioita ja perusteita retkiluistelusta. Omatoimi-apuvetäjäkursseilla jäsenet kouluttautuvat apuvetäjiksi, jotka avustavat seuran retkellä retkenvetäjää sovituissa tehtävissä. Samalla kurssilla opetetaan osaamista, jonka avulla kurssilaiset voivat suunnitella ja toteuttaa omatoimiretkiä kaverin tai kavereidensa kanssa. Retkenvetäjäkoulutuksessa puolestaan käydään läpi iso tietomäärä retkiluistelun turvallisuus- ja muuta perinnettä, mikä on tarpeen retkenvetäjän tehtävissä toimiessa. Monitasoinen koulutus onkin omiaan säilyttämään, kehittämään ja viemään perinnettä eteenpäin. Elävä perinne kehittyy juurensa muistaen.

Perinteen tulevaisuus

Retkiluistelua on tallennettu kokoelmiin. Suurin tällainen on Suomen Retkiluistelijoiden ja muiden maiden yhteinen Skridskonätet -tietokanta, johon tallennetaan kaikki Suomen Retkiluistelijoiden retket retkiraportteina – oli kyse sitten omatoimiretkestä tai virallisesta retkestä. Esimerkiksi kaudella 2024–25 Suomen Retkiluistelijoiden jäsenet tallensivat sivustolle 3 953 retkiraporttia, mikä kuvastaa toiminnan ja samalla myös kertyvän kirjallisen aineiston laajuutta. Tyypillisesti retkiraporteissa käsitellään esimerkiksi retken tapahtumia, reittiä, jääolosuhteita ja erilaisia luonto- tai muita elämyksiä, joita retkellä on koettu. Raporttien tyyli vaihtelee sen kirjoittajan mukaan paljon: teknisestä raportista pienoisnovelleihin. Sanallisen kuvauksen lisäksi raportissa on yleensä valokuvia ja tarkka reittijälki, ja nykyisin on yleistymässä myös linkitetty YouTube-video. Retkiraportteihin liitetään myös erilaisia poikkeamaraportteja, jos on esimerkiksi sattunut tapaturmia tai jäihin putoamisia eli plutauksia.

Retkiraportit ovat saatavilla seuran jäsenille ja löytyvät arkistosta vuosienkin päästä erilaisilla hakukriteereillä haettuna (kirjoittaja, pvm, paikka ja jne). Suomen Retkiluistelijat tekevät myös runsaasti jäähavaintoja eri puolilta Suomea (kaudella 24/25 13 511 havaintoa), ja nämä havainnot tallentuvat samaan arkistoon. Jäähavaintoon kirjoitetaan havainnoidun vesistön jäätilanne kyseisellä ajanhetkellä. Usein liitteeksi tulee myös valokuva. Jäähavaintoja voidaan käyttää retkien suunnittelussa tai myöhemmin vertailtaessa olosuhteita eri kuukausien tai vuosien kesken. Suomen Retkiluistelijat tallentavat näin perintöä talvisista olosuhteista monella eri tavalla.

Tallennettua kirjallista aineistoa hyödynnetään esimerkiksi kehitettäessä parannuksia turvallisuus- ja retkikäytäntöihin. Suomen Retkiluistelijat koostavat vuosittain toimintansa myös toimintakertomukseksi, jossa on lyhyesti tiivistetty tilastoina ja lyhyinä kertomuksina vuoden aikana tapahtunut toiminta. Tilastoja ylläpidetään muun muassa kauden aikana tehdyistä retkistä, jäähavainnoista, tapaturma- ja plutausfrekvensseistä ja niitä vertaillaan edellisiin vuosiin.

Perinnettä tallennetaan myös omaan Skrinnari-lehteen, jota Suomen Retkiluistelijat on julkaissut vuosittain vuodesta 1993. Lehdet löytyvät seuran jäsensivuilta sähköisessä muodossa. Suomen Latu on tehnyt lukuisia juttuja retkiluistelusta Latu ja Polku -lehteensä.