Ritvalan helkajuhla

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ritvalan helkajuhla
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Valkeakoski, Pirkanmaa
Asiasanat kalevalamittaiset runot, helkavirret, kansallispuvut, kansanmusiikki, kansantanssit, juhlapuheet, seurantalot, nuorisoseurat, kylät, kylätoiminta, muistitieto, kansanperinne

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Helkakulkue saapuu Seurantalonmäelle. Kuvaaja: Kaisu Mokkila. Kuva: Ritvalan Nuorisoseura.

Helkaperinteen keskeinen toimija on Ritvalan kylä asukkaineen. Vastuu perinteen ylläpidosta on vuodesta 1920 lähtien ollut Ritvalan Nuorisoseuralla. Yhdistys organisoi järjestelytyön ja se tehdään pääosin talkoilla. Järjestelyihin voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet, yhdistyksen jäsenyys tai asuminen Ritvalassa ei ole toimimisen ehto. Juhla pidetään tietoisesti pienimittakaavaisena ja mahdollisimman epäkaupallisena. Juhlien järjestämisessä Ritvalan Nuorisoseuraa avustavat useat tahot, tällä hetkellä erityisesti Rauhalan alakoulu ja Valkeakosken Musiikkiopisto.

Ritvalan helkajuhlia rakentavat ja niihin osallistuvat ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta. Mukana on miehiä ja naisia, lapsia, nuoria, aikuisia ja jo vanhuuden saavuttaneita. Iäkkäät ihmiset ovat erityisen kunnioitettuja perinteen luonteen vuoksi, sillä sen ylläpito perustuu – kaikesta olemassaolevasta kirjoitetusta tiedosta huolimatta – vahvasti muistiin. Perinnettä tukevat myös ne monet ihmiset ympäri Suomea, joiden juuret vievät Sääksmäelle ja Ritvalaan, tai joille suomalaisen kulttuurin elävänä pitäminen on merkityksellistä.

Perinteen harjoittaminen

Ritvalan helkajuhla järjestetään kerran vuodessa helluntaina Ritvalan kylässä Sääksmäellä, nykyisellä Valkeakoskella. Helluntain paikka kalenterissa vaihtelee pääsiäisen mukana toukokuun alkupuolen ja kesäkuun alun välillä. Perinteen ydin on kalevalamittaisia helkavirsiä laulava, kylän teillä ristinmuotoisen reitin kulkeva neitojen kulkue. Kulkue lähtee liikkeelle keskeltä kylää Raittinristiltä ja päättyy Seurantalonmäelle yhteen kietoon eli suureen piiriin. Tilaisuus jatkuu ulkoilmajuhlana, oikein huonolla säällä voidaan siirtyä sisällä Seurantaloon. Ohjelmassa on oman kylän ja paikkakunnan ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä eri vuosina vaihtelevassa suhteessa, on muun muassa kansantanssia, kansanlaulua ja aina korkeatasoinen juhlapuhe. Helkajuhla on myös kansallispukujen juhlaa, niihin pukeutuvat monet esiintyjät ja katsojat. Helkakulkueen asuksi kansallispuvut vakiintuivat 1920-luvulla.

Perinnettä kannatteleville ihmisille Ritvalan helkajuhla on enemmän kuin vain yhden päivän ja muutaman tunnin tapahtuma. Helkajuhlaperinteeseen kuuluu jatkuva keskustelu juhlan merkityksestä, järjestämisen hienosäädöstä ja ohjelman koostumuksesta sekä ohjelmien harjoittelu ja käytännön työt Seurantalonmäen siivoustalkoista leipomiseen ja lipunmyyntiin. Ritvalalaisilla on rautainen rutiini juhlansa järjestämisessä ja pitkän kokemuksen kartuttamaa tietoa hyvistä käytännöistä, siitä mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä, jotta kaikki sujuu.

Perinteen taustaa ja historiaa

Ritvalan helkajuhla on Suomen vanhin kansanperinnejuhla. Ritvalan helkaperinteelle antaa oman erityisen sävynsä sen historian monikerroksisuus ja tulkintojen avoimuus. Tutkijat ovat sijoittaneet helkaperinteen lähtökohdan esihistorialliseen aikaan, kristilliseen katolisen kirkon aikaan tai 1600-luvun Inkeriin. Juhlassa kävijät voivat kokea osallistuvansa kasvullisuuden siunaamiseen, katolisen kulkueperinteen kaikuun, suomenkielisen kulttuurin juurijuhlaan tai yksinkertaisesti kotiseudun kevääseen. Juhla ja perinne vetää siis puoleensa harvinaisen monia intressiryhmiä: eri alojen tutkijoista kansallispukujen harrastajiin, kalevalaisesta runonlaulusta kiinnostuneista kansanperinne- ja kotiseututyöaktiiveihin. Perinteen tulkinnat halutaan Ritvalan Nuorisoseuran piirissä pitää tietoisesti avoimina. Näin kaikilla on mahdollisuus saada oma helkajuhlansa, löytää kiinnittymiskohtansa ja soveltaa omaa tulkintaansa.

Ensimmäisinä Ritvalan perinteen ja helkavirret merkitsivät muistiin Kaarle Akseli Gottlund vuonna 1824 ja Elias Lönnrot vuonna 1831. Talteen saatiin lauluohjelman aloittava Alkuvirsi, kolme balladia (Inkerin, Mataleenan ja Annikaisen) sekä Tuomen synty ja Lopputoivotus. Lönnrot tallensi myös sääksmäkeläisen sananparren, joka paljastaa perinteen merkityksen: ”Jo sitten maailmakin loppuu kun Ridvalan helka ja Huittulan vainio.” Ritvalalaiset uskoivat, että ”maa lakkaa kasvamasta ja hetelmiä antamasta” jos vanhasta tavasta luovuttaisiin. Luottamus perinteeseen jatkui Ritvalassa harvinaisen pitkään, mutta alkoi lopulta murentua kunnes viimeistään 1880-luvulla lauluperinne lakkasi kokonaan.

Nykymuotoinen helkajuhla, jossa yhdistyvät vanhan perinteen mukainen helkakulkuelaulu ja uudentyyppinen kotiseutuhenkinen ulkoilmajuhla, on peräisin vuodelta 1904. Helkalauluperinteen herättäminen muutaman vuosikymmenen katkon jälkeen on kuin suomalaisen kansalaisyhteiskunnan synty pähkinänkuoressa: kylä, koulu ja vapaa kansalaistoiminta. Ritvalaan perustettiin vuonna 1903 kansakoulu. Sen ensimmäinen opettaja Armiida Manner kokosi tyttöjen kuoron, jossa heidän toiveestaan laulettiin myös helkavirsiä. Niitä esitettiin ensimmäisen kerran kylän ainoan yhdistyksen eli VPK:n vuosijuhlassa helluntaina. Tästä innostuneena helkavirsien laulamista ja juhlien järjestämistä jatkettiin seuraavinakin helluntaina.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Yhteisön tieto juhlan järjestämisestä siirtyy eteenpäin suullisena perinteenä ja yhdessä tekemällä. Perinteen ylläpitäjät muistavat miten juhlat on järjestetty ja miten ne tulee järjestää, jokainen juhla on keskustelun tulos ja uuden juhlan ponnahduslauta. Aikaisempia vaiheita, tapahtumia ja sattumuksia muistellaan aktiivisesti juhlan järjestämisen aikana ja vuoden mittaan. Juhlavalmistelut kokoavat eri ikäiset ihmiset yhteen talkoilemaan ja jo lapset oppivat, miten asiat hoituvat yhdessä tekemällä. Itse juhlassa taas tavataan paljon sukulaisia, vanhoja tuttuja ja kyläläisiä vuosikymmentenkin takaa.

Perinnettä välitetään eteenpäin toimimalla niin, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi mukaan osallistumaan ja esiintymään. Rohkaiseminen ja omaan ääneen luottaminen on perinteessä keskeistä, aloitetaanhan helkakulkeen laulukin aina Alkuvirren sanoilla: ”Ruvetkasme, rohjetkasme, älkäs me ääntämme hävetkö.”Ritvalan helkajuhlaperinnettä välitetään eteenpäin myös mahdollisimman korkeatasoisella ja asiapitoisella informaatiolla. Helkajuhlien järjestäjät ovat ylpeitä pian jo kaksisataa vuotta täyttävästä tutkimusperinteestä.

Perinteen tulevaisuus

Ritvalan helkajuhlan tulevaisuus näyttää valoisalta. Helkaperinteen ikiaikaisuus, monikerroksisuus ja tulkintojen avoimuus tekevät sen historiasta monia ihmisiä kiinnostavan ja kiehtovan tarinan. Ainutlaatuista helkaperinnettä arvostetaan ja sen ylläpitoon on sitoutunut runsaasti ihmisiä. Helkajuhlan järjestäminen luo yhteisöllisyyttä, vahvistaa paikallista identiteettiä ja luo positiivista me-henkeä. Se on myös osoittanut todeksi, että sitkeys ja yhdessä tekeminen tuovat ”hyvän hedelmän”. Ennen kaikkea ritvalalaiset itse ovat sitoutuneet perinteeseensä, eihän sitä voi lopettaa kun se kerran maailman alussa on tänne asetettu.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Ritvalan Nuorisoseura

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Ylen Elävä arkisto: Helkajuhla - maamme vanhin kansanperinnejuhla. Radiohaastattelu vuodelta 1958, uutislähetys vuodelta 1985.

Anttonen, Veikko, 2015. Missä pyhä, sieltä apu – kansanomaisen ja kirkollisen pyhän kohtaamispisteitä keskiajan Suomessa. Kirjassa Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla, Kun maailma aukeni. Toim. Sari Katajala-Peltomaa, Christian Krötzl ja Marjo Meriluoto-Jaakkola. SKS.

Enäjärvi-Haavio, Elsa, 1953. Ritvalan helkajuhla. WSOY.

Lounema, Risto, 2003. Suomen kansan pyhät paikat. Yhtyneet Kuvalehdet.

Tuominen, Jarkko (toim.), 1991. Aikakirja III. Valkeakosken kaupungin julkaisusarja B:3. Valkeakosken kaupunki. (Sisältää 1989 pidetyn helkajuhlaseminaarin esitelmät.)

Valkeapää, Leena (toim.), 2005. Kauniissa joukos, Sata vuotta nykymuotoista Ritvalan helkajuhlaa. Ritvalan Nuorisoseura.