Riukuaidan rakentaminen

From Elävä perintö -wiki
Jump to navigation Jump to search
Riukuaidan rakentaminen
Sijainti Suomi
Asiasanat perinnerakentaminen, pisteaita, pistoaita, pystyaita, riukuaita, särentäaita, lammasaita, aidas, aijas, riuku, seiväs, aidanvitsas, närevitsas, kassara, vesuri, hiiltäminen, ekokyllästys, aidanpaneminen

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Perinteisiä riukuaitoja on rakennettu kaikkialla Suomessa. Riukuaidat ovat olleet osa suomalaista maalaismaisemaa jo vuosisatojen ajan. Riukuaidan rakennustavat ja nimitykset voivat vaihdella maakunnittain. Tarkempia tietoja aitauksista ja niiden rakenteista on tosin vasta 1700-luvulta. Aitoja on rakennettu mm. villieläinten pyydystämiseen sekä viljely- ja asuinalueiden rajaamiseen ja suojaamiseen villieläimiltä, karjalta ja varkailta. Yhä 2020-luvullakin riukuaitoja valmistetaan karjan ja muiden kotieläinten aitauksiksi. Nykypäivänä eläinten aitauksissa käytetään usein sähkölankaa riukuaidan ohessa, mitä voidaan pitää perinteen mukautumisessa ympäröivän yhteiskunnan kehitykseen. Asuin- ja kesämökkitonttien raja-aitoina riukuaitaa näkee yhä. Riukuaitoja voi olla pellonlaidassa jopa useiden kilometrien pituudelta.

Riukuaidan tekoa ei tiettävästi opeteta missään oppilaitoksessa Suomessa. Tekniikan taitajat ovat perinnettä harrastavia yksityishenkilöitä. Heitä on Suomessa tällä hetkellä arvion mukaan vain muutama.

Yksi perinteisen riukuaidan valmistusperinteen ja -tekniikan taitajista on lammasfarmari Matti Partio Mikkelin Ristiinasta, joka järjestää työnäytöksiä kesäisin eri tapahtumissa. Hän on esiintynyt mm. Vanhassa Savotassa Pälkäneen Rautjärvellä, Jokipellon traktori- ja maatalousmuseossa Pertunmaan Kuortissa, Rauta ja Petrooli -tapahtumassa Riihimäellä sekä Tupalan Talomuseon Konepäivät -tapahtumassa Asikkalassa.

Matti Partio oppipoikineen riukuaidan teossa Laukaan Tupaswillan perinnepäivillä kesällä 2018. Kuva: Jussi Lonka, Perinnekylä Tupaswilla, Laukaa.

Perinteen harjoittaminen

Riukuaita rakentuu maahan määrävälein pystytetyistä seiväspareista ja niiden väliin seinämäksi vinottain vaakatasoon asetelluista aidaksista. Joillain alueilla perinteeseen kuuluu, että aidakset ovat voimakkaasti yläviistoon ja joillain alueilla lähes vaakatasossa. Kiinnitykseen käytetään seiväsparin ympäri kierrettyjä vitsaksia (visas, vitas) ja tukemiseen varaseipäitä (tukiseiväs, varakas, pönkä). Työvälineiksi tarvitaan rautakanki, vesuri ja rukkaset tai pinnoitetut sormikkaat. Alla on kuvattu riukuaidan teon vaiheet eteläsavolaisen (Ristiina) aidantekoperinteen mukaisesti.

Aidan teko aloitetaan työmateriaalien ja -välineiden hankinnasta. Seipäät ja aitariu’ut tehdään varastoon silloin, kun on tarjolla sopivia puita ja myös sopivasti aikaa. Seipäisiin käytetään hidaskasvuista ja tiukkasyistä puuta esimerkiksi pylväskatajaa tai kuusennärettä, jonka paksuus on noin 3 cm. Seipäitä on hyvä olla eripituisina, jolloin voidaan huomioida halutun aidan korkeus sekä maaston muoto ja maan rakenne. Seipäät kuoritaan tyvipäästä ja teroitetaan. Lahoamisen estämiseksi seipäät hiilletään eli poltetaan kevyesti avotulella.

Varaseipäät toimivat vinotukina jokaisen tai joka toisen seiväsparin kohdalla, molemmin puolin aitaa tai vain aidan toisella puolella. Materiaalina käytetään katajaa tai närettä. Varaseipäät ovat noin 2,5 cm:n paksuisia ja ne ovat pituudeltaan seipäiden mittaisia.

Aidaksiin käytetään vanhempia aluskasvukuusia, mäntyjä tai jopa haapoja. Niitä otetaan talteen metsän harvennuksen tai rankojen teon yhteydessä. Aidakset eivät saa olla tyvipäästä liian paksuja eivätkä latvapäästään liian ohuita, jotta ne asettuvat tiiviisti seiväsparin väliin. Aidasten täytyy ulottua vähintään 2 - 3 seiväsparin läpi eli pituus yli 2 m. Aidakset aisataan eli kuoritaan 1 – 3 kohdasta pituussuunnassa. Haluttaessa aidakset voidaan käyttää halkaistuna, jolloin on kyse särentäaidasta.

Vitsaksena käytetään mieluiten miehen keskisormen paksuista kuusen tainta, jonka pituus on 80 – 120 cm. Myös vastaavan kokoista kuusen oksaa voi käyttää. Vitsasten tulee olla tuoreita. Käyttöikää voi pidentää säilyttämällä vitsakset veteen tai hankeen upotettuna. Vitsas halkaistaan tyvipäästä lähtien kahtia ennen käyttöä.

Joutsan riukuaitakurssin tuotos valmiina. Kuva: Matti Partio, Mikkelin Ristiina.

Työskentely aloitetaan määrittämällä aidan paikka ja pituus. Tämän jälkeen tehdään ensimmäisen seiväsparin reiät rautakangella maahan poikittain aitaan nähden noin 5 cm:n etäisyydelle toisistaan. Seuraavan seiväsparin reiät tehdään noin sylen (syli = 178 cm) päähän edellisestä. Seipäät lyödään tehtyihin reikiin ja alimmainen aidas asetetaan seiväsparien väliin. Aloituskohtaan asetetaan kivi, jonka avulla pidetään ensimmäisen aidaksen tyvipää koholla. Vitsas sidotaan kahdeksikonmuotoisesti kiertämällä vitsaksen latva toisen seipään ympärille, kuoripuoli ulospäin aidaksen alapuolelle. Tämän jälkeen vitsasta kierretään itsensä ympäri, jotta kuoripuoli tulee sidoksessa ulospäin sitä kierrettäessä toisen seipään ympärille. Kierroksia tehdään niin monta kuin vitsaksessa riittää pituutta ja jokaisella kierroksella vitsas kierretään myös itsensä ympäri. Vitsaksen tyvipää painetaan seipäiden väliin.

Toinen aidas asetetaan viistosti ensimmäisen aidaksen päälle. Aidan voi tehdä tarpeen mukaan hyvinkin tiiviiksi tai halutessaan harvaksi. Myös korkeus määritellään tarpeen mukaan.

Varaseiväs (-seipäät) pujotetaan seiväsparin väliin ja jännitetään työntämällä se tukevasti maahan tarvittaessa aidan molemmille puolille kankea apuna käyttäen. 2 – 3 ylimmäistä aidasta asetetaan tukiseipään päälle. Tyvipää asetetaan alkamaan seiväsparin puolesta välistä. Sidos tehdään yläpuolelle.

Aidanpanemista jatketaan alhaalta ylöspäin edellä kuvatun tekniikan mukaisesti suunnitellun aidan pituuden verran. Mikäli perinteisellä tavalla tehty riukuaita uusitaan, työhön voi huoletta käyttää kirvestä tai muuta terävää työkalua ilman huolto välineiden tylstymisestä. Jos aidanteossa on käytetty rautalankoja tai -nauloja, aita on työläs käsin purettava. Perinteisin menetelmin tehdystä riukuaidasta saa vielä uusimisen jälkeen käyttökelpoista polttopuuta, joten se on ympäristöystävällinen ja elinkaaren loppuun asti hyödynnettävä käyttöesine.

Perinteen taustaa ja historiaa

Puisten aitojen rakentamiseen tarvittiin paljon puuta, mistä syystä valtiovalta huolestui 1700-luvulla paitsi rakennus- ja tervapolttopuun hakkuista myös muusta tuhlailevasta metsänkäytöstä. Talojen ja torppien aitametrit laskettiin ja ne suhteutettiin peltoalaan ja eläinten lukumäärään. Aitoja saattoi olla kilometreittäin. 1900-luvun alussa tehdyssä kartoituksessa todettiin, että Savon pienimmissä torpissa oli suhteellisesti eniten aitoja. Huoletonta puunkäyttöä pidettiin haaskauksena ja sitä säännösteltiin valistuksella ja sanktioilla. Metsien hävittämisen pelättiin aiheuttavan ilmaston huononemista ja maanviljelyn vaikeutumista. Aidat alettiin rakentaa aiempaa harvemmiksi ja matalammiksi.

Aitoja rakennettiin 2 – 4 hengen ryhmissä. Usein kokeneemman tekijän työparina aidanpanossa oli nuori poika, nainen tai ikämies, joka vielä ”kynnelle kykeni”. Esimerkiksi Karjalassa naiset saattoivat tehdä aitoja kaksittain miesten viipyessä Pietarin matkoillaan. Myös päivämiehiä käytettiin. Palkanmaksun mittana olivat kertyneet seiväsvälit. Kova maaperä korotti palkkiota.

Lammasaitaus lunta harteillaan. Kuva: Matti Partio, Mikkelin Ristiina.

Aidan rakenne vaihteli paitsi alueellisesti myös mieltymysten ja luonnonolosuhteiden mukaan. Rakenteeseen vaikutti se, minkä kokoisen eläimen kulkua aidalla pyrittiin estämään ja kuinka pitkäaikaiseksi aita suunniteltiin. Helppotekoisuus ja esteettisyys otettiin huomioon. Talon varakkuus näkyi aidan rakenteessa. Vitsaksia saattoi olla seiväsparissa viisi, vaatimattomimmissa aidoissa oli vain kolme vitsasta. Korkeat aidan seipäät ja varaseipäät jokaisessa välissä olivat aidan pitkäikäisyyden tae. Puinen aita saatettiin rakentaa myös kivistä ladotun tai kasatun kivijalka-aidan päälle.

Vielä 1900-luvun alussa maaseudulla riukuaidantekotaito oli yleinen, torpparien kädentaitorepertoaariin kuuluva taito. Riukuaitoja valmistettiin maaseudulla paitsi itselle, myös taksvärkkityönä maanomistajalle. Taksvärkissä saattoi olla tarkasti seiväspareittain määritelty pituus, joka kunkin torpanpitäjän piti suorittaa. Parhaat ja kestävimmät riukuaidat valmistuvat katajasta sen kovuuden sekä sitekyden vuoksi, mutta se on ollut hankalasti saatavilla ja se on ollut rahoitettukin vuoteen 2006 asti. Usein riukuaidantekomateriaalina joudutaankin käyttämään katajan asemesta kuusta.

Nykyisin riukuaidantekotaito ei ole enää suurimman osan väestöstä taitama perinne. Suurin osa ihmisistä ei osaa tehdä riukuaitaa, ja mikäli sellainen halutaan omalle tontille, se ostetaan yksityiseltä palveluntarjoajalta. Palveluntarjoajissa on perinteisen menetelmin riukuaitoja tekeviä sekä heinäseipäitä tai muuta standardipuutavaraa aidanteossa hyödyntäviä tekijöitä. Aitaa varioidaan laajasti, ja jotkut aidantekijät saattavat tehdä aidan ilman varokkaita, eli varaseipäitä. Tällä tavoin tehty aita ei ole niin kestävä kuin riukuaidan tulee olla, vaan se painuu jo muutaman käyttövuoden jälkeen maahan. Riukuaidantekijöille onkin ylpeydenaihe tehdä aita kestämään aikuisen miehen paino ja toistakymmentä vuotta käyttöä.

Riukuaidan rakentamisen perinne on perinteenharjoittajien identiteetin kannalta erittäin tärkeää. Aidantekotaito on ammattiylpeyden aihe, joka tuo myös paljon sisältöä elämään. Riukuaidan rakentaminen on omanlaisensa elämäntapa. Riukuaidan, kuten muidenkin käsitöiden tekemisen, avulla saavutetaan ilon ja onnistumisen kokemuksia ja se voi toimia myös terapianomaisena toimintana. Kädentaito tuo harjoittajilleen onnistumisen kokemuksiasekä tunteen omasta tarpeellisuudesta ja siitä, että voi olla hyödyksi yhteiskunnalle. Tyhjenevällä maaseudulla tämä ei ole itsestäänselvyys, vaan voi olla helppoa jäädä kotisohvalle toimettomana makaamaan.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Hyvä keino oppia riukuaidan tekoa on osallistua talkoisiin, joita esimerkiksi Metsähallitus, Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria sekä luonnonsuojeluyhdistykset järjestävät. Talkoissa on mahdollista kokeilla kaikkia aidanteon työvaiheita. Rakentamisperinne siirtyy eteenpäin myös perinnepäivien yhteydessä järjestettävien työnäytösten välityksellä. Parhaiten perinne siirtyisi ”oppipoika” -mallin mukaisesti, jolloin riukuaidan teon tunteva siirtäisi taidon ”oppipojalle” henkilökohtaisessa käytännön työtilanteessa. Riukuaidantekokursseilla perinne välittyy suoraan harjoittajilta siitä kiinnostuneille.

Perinteen tulevaisuus

Riukuaitaperinteen suojeluun on havahduttu erityisesti Itä-Suomessa. Savonlinnan maakuntamuseossa on laadittu Puumalan Liehtalanniemen perinnetilan rakennustapaselostus (hyväksytty Puumalan kunnanhallituksessa 4.11.2019), jossa todetaan yhtenä tavoitteena erillisohjeen teko aidanpanosta mukaan lukien aidat, portit, veräjät. Selostuksessa kuvataan yleisluonteisesti aisaaminen, seipäiden teroittaminen, hiiltäminen, särkypuiden teko ja vitsasten vääntäminen. Lisäksi Liehtalan nykyisestä aitatilanteesta todetaan seuraavaa: ”Laitumen itäsivulla on luonnonkivistä ladottua aidanpohjaa, joten peltoalue on ollut aikanaan avarampi. Nykyisin Liehtalan aidat ovat maaperusteisia, mutta hoito- ja käyttösuunnitelma mahdollistaa aidan siirtämisen. Uuden aidan rakentaminen ja vanhan korjaaminen ovat yksi museotilan eniten vuosittain toistuvista ja työllistävimmistä korjauksista. Tämän vuoksi taitotieto aitojen kunnossapidosta tulee olla riittävässä määrin hallussa paikallisesti.”

Riukuaidan rakentamisperinteen tulevaisuus on tällä hetkellä pääasiassa muutaman aktiivisen - jo kypsässä iässä olevan - taitajan varassa. Luonnossa viihtyvät nuoret on saatava innostumaan asiasta erilaisten koulutustilaisuuksien kautta. Oikeaoppisen rakentamistekniikan välittämisessä käytettäviä keinoja voisivat olla esimerkiksi (1) kokeneen aidantekijän ohjaus ”oppipoika” -mallin mukaisesti, (2) riukuaitatalkoot, (3) työnäytökset,(4) riukuaidan tekokurssi ammatillisten oppilaitosten metsäalan koulutuksen valinnaiskurssivalikoimaan, (5) koulutus kansalais- ja kansanopistoissa, (6) verkko-opetusmateriaalin kehittäminen ja (7) tiedotus ja markkinointi luontoa lähellä oleville järjestöille, esimerkiksi partiolaiset.

Riukuaidalle onkin paljon potentiaalista kysyntää: vanhat esineet ja maalaisromantiikka vetoavat moniin sisustajiin ja kuluttajiin. Myös ekologisuus on monelle tärkeä arvo, eivätkä kaikki ihmiset halua ostaa teollisesti tuotettua, uutta tavaraa. Riukuaita on ekologinen hyötyesine, jonka materiaalit tulevat suoraan luonnosta. Riukuaidan hankkiminen omaan pihaan tukee lisäksi suomalaista yrittäjyyttä, käsityötaitoa ja perinneosaamista. Se voidaan hyödyntää loppuun asti käyttövuosiensa jälkeen esimerkiksi polttopuuna.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Vantaa Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset, Mikkeli Lammasfarmari Matti Partio

TM Riitta Laamanen

Verkkolähteitä

Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset.fi: Aitatalkoiden järjestäminen. Esimerkkikortti 8

Kaleva.fi: Riu´ut aidaksi ilman nauloja tai rautalankaa

Maaseutukuriiri.blogspot.com: Mahdollisuutena Maisema -hankkeen ja Metsähallituksen riukuaitatalkoot

Puumalan Liehtalanniemen museotilan rakennustapaselostus

Suomenkuvalehti.fi: 64-vuotias Matti Partio tekee riukuaitaa ja ainakin hetken maailma on seesteinen ja sopuisa

Suomenmaa.fi: Riukuaidalle on kysyntää

Video: Riukuaitoja Matti Partio

Video: Matti Partio riukuaidan teossa Tupaswillan maisemissa

Video: Matti Partio riukuaidan teossa Vanhan Savotan metsä- ja maatalousnäyttelyssä 2014

Video: Riukuaitatalkoot perinnemaisemissa 2014

Video: Reino Halin puuaidan teossa

Kirjallisuus ja muita lähteitä

Forssell Lotta: Puinen riukuaita kunnioittaa perinteitä, 24 - 27. TerveMetsä, Stora Enson Metsä-lehti metsänomistajille, 03/2014.

Korhonen Teppo: Aita. Perinteiset aidat ja portit. Maahenki Oy. 2013.

Kovanen & Luostarinen & Lahdenvesi-Korhonen: Koppelj, sarani ja kokkitalli. Opas maatalouden rakennusperinnön vaalimiseen Etelä-Savossa. Pro Agria. Offsetpaino Tuovinen. 2004.

Mahdollisuutena maisema -hankkeen pienesite: Aitatalkoiden järjestäminen. Maisemanhoitokortti 8.

Partanen Hannele & Korhonen Teppo & Kovanen Kirsti (toim.): Riukuaita ja pärekatto. Opas perinteisestä rakentamisesta. Maa- ja kotitalousnaisten keskus. Painorauma. 2002.

Partio Matti: Haastattelu 9.10.2019 Mikkelin Ristiinassa, 28.10.2019 Mikkelin Rantakylässä ja 20.11.2019 Mikkelin Ristiinassa.

Pasanen Sari: Aidat ja portit. Viherympäristöliitto ry. Art-Print Oy. 2002.

Salonen Taru & Poranen Taneli: Aitakirja. Opas kauniin ja käytännöllisen aidan rakentajalle. Moreeni. 2017.

Tuormaa Markus: Puutyöt pärekorista pistoaitaan. Metsäkustannus. 2014.

Tuormaa Markus: Menneen maailman aita, 70 – 73. Metsälehti Makasiini, 02/2019.