Romanien hevostaidot

From Elävä perintö -wiki
Jump to navigation Jump to search
Romanien hevostaidot
Sijainti Suomi
Asiasanat hevosmiestaito, raviurheilu, ratsastus, hevosharrastus, Suomenhevonen

Romaniperhe hevoskärryineen, Sumiainen 1900-1915. Valokuvaaja E. W. Rossi.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Hevostaidot ovat osa romanien elävää kulttuuriperintöä Suomessa. Ne yhdistävät romaniväestöä, jonka kokonaismäärä Suomessa on noin 10 000. Hevosen omistaminen on usein ollut koko perheen elinkeino, ja kaikki ovat osallistuneet hevosen hoitoon omalla tavallaan. Hevosten hyvä hoito on ollut romaneille kunnia-asia: ”Joka pojalla sitä on kalaa ja leipää, mutta harvalla hyvä hevonen”. Sanotaan myös, että hevoset ovat perheenjäseniä - niin tärkeitä, että omien hevosten siunaaminen aamuisin on yleinen tapa.

Romaneita on kutsuttu usein Suomessa myös raviurheilevaksi kansaksi. Monet romanit ovatkin löytäneet raviurheilussa oman paikkansa hevosten hoitajina, kasvattajina, kengittäjinä ja aiemmin satulaseppinä sekä kuohareina, valmentajina ja ohjastajina. Useita kymmeniä romaneita toimii nykyisin ammattivalmentajina raviurheilussa ja amatöörilisenssi eli C-kortti on useilla sadoilla romaneilla. Onkin esitetty arvioita, että Suomen kymmenestä tuhannesta romanista sadat, jopa tuhannet, ovat aktiivisia hevosharrastajia tai ammattilaisia.

Perinteen harjoittaminen

Nykyään romanien hevostaidot elävät monipuolisesti hevosharrastuksena ja -urheiluna. Hevosia kasvatetaan harrastus- ja kilpakäyttöön, ja myös ponien määrä on nykyisin lisääntynyt. Erityisesti tyttöjen ja naisten osuus hevosharrastajina on kasvanut viime vuosina. Oman väen menestys hevosalalla nostaa itsetuntoa, ja raviurheilussa ja hevosten kasvattamisessa saavutettua menestystä kunnioitetaan koko romaniyhteisössä.

Hevostaitoperinteeseen kuuluu paljon hevosten hoitamiseen, ruokintaan ja varusteisiin liittyvää tietotaitoa. Hevosen hyvään hoitoon kuuluvat muun muassa heinät, kaurat, porkkanat ja vitamiinit. Pilttuu tulee pitää puhtaana ja alusta pehmeillä sekä puhtailla puruilla varustettuna. Hevosen hoito on kunnia-asia ja hevosen hyvinvointi näkyy muun muassa kiiltävästä turkista. Varusteet, valjaat, aisat, kärryt ja reki ynnä muut varusteet huolletaan ja pidetään hyvässä kunnossa. Valjaat ripustetaan usein tallin seinällä oleviin koukkuihin, jotta ne pysyvät siisteinä, eivätkä loju pitkin tallin lattiaa. Valjaita on myös pidetty sisätiloissa koristeina ja esimerkiksi hevosen längistä on tehty peilejä. Valjaita on korjattu mustalla pikilangalla ja rasvattu, jotta ne pysyvät notkeina.

Romanimiehet ja hevonen. Vasemmalla Valtti ja Taisto Nyman. Espoon Mäkkylä 1954. Valokuvaaja Voitto Kantokorpi.

Romanien hevoskasvatuksen ja -jalostuksen taidot näkyvät erityisesti ravihevosissa. Romanitalleista on lähtenyt niin ravihevosia kuin kokonaisia hevossukujakin. Löytyy sukuja, joilla on vahvaa usean sukupolven ylittävää osaamista hevostalouteen liittyen ja joita arvostetaan niin romanien kuin pääväestönkin keskuudessa. Kasvattaja saa niin sanottua kasvatusrahaa, kun hevonen pärjää ravikilpailussa. Suomen Hippos on antanut tunnustusta yksityisille hevoskasvattajille.

Myös ravitapahtumien merkitys romaniperheille ja -suvuille on suuri. Raveja seurataan ja voidaan pelata totoa - jos ei paikan päällä, niin etänä, ja niin miehet kuin naisetkin. Jos oma hevonen on juoksemassa, mennään kisoja seuraamaan paikan päälle. Erityisesti kuninkuusraveja ja muita isompia tapahtumia seurataan ja niihin osallistutaan varsinkin kesällä, kun liikkuminen on helpompaa ja monilla on kesälomat. Raveissa kuljetaan yli rajojen erityisesti Pohjois-Suomesta Ruotsin puolelle, ja ravit sekä hevostenhoito rytmittävät kyseisten perheiden koko elämää. Tämä näkyy erityisesti läpikulkuliikenteenä Tornio-Haaparanta-rajalla.

Perinteen taustaa ja historiaa

Hevosella on ollut erityisasema romanikulttuurissa vaihdonvälineenä, statussymbolina ja kulkuneuvona. Suomen maatalous ja suuri osa liikkumisesta oli 1900-luvun puolelle saakka riippuvainen hevosista. Hevoset vaativat jatkuvaa ylläpitoa eli kengittämistä, hoitoa, suvunjalostusta ja varsojen kasvatusta. Hevoskalut, kuten satulat, länget, riimut ja setolkat olivat käyttötavaraa. Tämä kaikki tarjosi romaneille runsaasti työ- ja kauppamahdollisuuksia. Hevoskalujen ja hevosten kauppa olikin romanimiesten päätulonlähde 1900-luvulle saakka. Myös symboliarvoa hevosella on ollut niin romaniväestön keskinäisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin myös pääväestön kanssa. Romanimiehen arvoa mitattiin hänen hevosensa ja hevostaitojensa mukaan. Romanien perinteiset ammatit, kuten esimerkiksi tilapäätyöt maatiloilla ja käsitöiden kaupustelu, edellyttivät myös kulkemista talosta taloon. Tunnetun sanonnan mukaan hevonen olikin mustalaisen pelto.

Hevospitsiä1970-luvulta. Valokuvaaja Erkki Ala-Könni.

Suomalaisen yhteiskunnan teollistuminen, autoistuminen ja kaupungistuminen muuttivat tätä asetelmaa ratkaisevasti toisen maailman sodan jälkeen. Käsityöläisyyden merkitys väheni massatuotannon myötä, autot korvasivat hevoset kulkuneuvoina, traktorit työkoneina ja perinteisillä romanielinkeinoilla toimeen tuleminen osoittautui entistä vaikeammaksi. Myös romanien oman asuintapojen muutos kohti kaupunkien pysyviä asuntoja oli osaltaan vähentämässä hevostalouden merkitystä romanielinkeinona.

Hevoskulttuuri Suomessa koki dramaattisen muutoksen toisen maailmansodan jälkeen. Hevosten määrä oli Suomessa korkeimmillaan vuonna 1950, jolloin niitä oli miltei 410 000. Hevosten määrä alkoi vähentyä voimakkaasti 1950-luvun kuluessa, kun maa- ja metsätalous koneellistuivat. Alhaisimmillaan hevosten määrä oli 1980-luvun vaihteessa, jolloin niitä oli enää 31 500. Hevosilla alkoi kuitenkin vähitellen jälleen olla myös taloudellista merkitystä, kun raviurheilu kehittyi yhdeksi Suomen suosituimmista urheilulajeista.

Hevosella on symbolisen ja taloudellisen arvon lisäksi ollut valtava henkinen merkitys etenkin romanimiehille, joille talli ja talliporukka on ollut myös henkisen ja hengellisen voiman lähde. Kiertolaiselämässä hevosen hyvä hoito ja kunto vaikuttivat ratkaisevalla tavalla perheen mahdollisuuksiin kiertää markkinoilta markkinoille ja talosta taloon työtä ja elantoa etsimässä. Koska hevonen on erittäin herkkävaistoinen eläin, ovat parhaat vanhemmat hevosmiehet olleet usein myös oman romanisukunsa tasapainoisia johtajia ja koko yhteisön luottomiehiä.

Romanien hevoskulttuuri on jättänyt jälkensä myös Suomen karttakuvaan. Suomen paikannimistöstä löytyy yhteensä parisensataa mustalaisalkuista nimitietoa, joiden alkuperä on pääväestöltäkin pitkälti hämärän peitossa. Entisten, hevosystävällisten ”mustalaisurien” kohdalle on saatettu myöhemmin rakentaa tie ja moni pelto kantaa edelleen nimeä mustalaisten pelto tai niitty. Näiden paikannimien tarkempi tutkiminen yhteistyössä paikallisten romaniyhteisöjen kanssa olisi ensiarvoisen tärkeää, sillä sitä koskeva taustatieto katoaa helposti sukupolvien saatossa.

Romanisotaveteraanien  ja sodissa kuolleiden romanien muistomerkki. Helsingin Hietaniemen hautausmaa.

Romanien hevostaitojen eräs erityispiirre on ollut hyvä hevoslääkintä, jossa hevosia on hoidettu holistisesti sekä ennaltaehkäisevästi että erinäisiä vaivoja lääkiten niillä keinoilla, joita ensisijaisesti luonto, eläinpsykologian ja -käyttäytymisen tuntemus ja muun muassa lihasmanipulaatio ovat tarjonneet. Suuri osa ongelmista on saatu ehkäistyä muun muassa hevosen käyttötarkoitukseen sopivan kengityksen ja vammojen oikea-aikaisen sekä asianmukaisen hoidon avulla. Esimerkiksi sammalta ja savea käytettiin hevosten jalkoihin, ja hoito on yhä käytössä.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Romanien hevostaidot ovat perinteisesti siirtyneet eteenpäin sukupolvelta toiselle perheen, suvun ja yhteisön sisällä. Hevostaidot siirtyvät usein isältä pojalle, mutta myös tytöillä ja naisilla on aina ollut suuri merkitys hevosten ruokkimisessa ja hevosenhoidossa. Tiedetäänkin sukuja, joissa tunnetaan nimeltä hevosmiehiä jopa viiden polven takaa.

Hevostietous välittyy niin aineellisena kuin myös aineettomana perinteenä. Hevospitsit koristavat usein lakanoita ja suupyyhkeitä, hevossormukset ja muut korujen hevosaiheet ovat yhä yleisiä. Hevonen esiintyy myös aiheena esimerkiksi kaaleenlauluissa (”Kun isä vanha laitto mulle liinikkohevosej..." sekä ”Kengitäppä poika se vaivalloinen varsa...”), sutkauksissa (”Hyvä hevonen näkyy huononkin loimen alta”), vertauksissa (”Hevonen kuin perhonen vaikkei se ilmassa lennä") ja vaikkapa saduissa (”Kuinka mustalainen sai hevosen”). Myös romanikielisen hevostermistön laajuus kertoo hevostaitojen iästä ja kulttuurisesta asemasta.

Auralaisen taidemaalari Ritva Lohiluodon maalaus vuodelta 1987.

Nykyisin on jo tavallista, että oppia hevosen kanssa pärjäämiseen haetaan kursseilta ja opistoista. Ensimmäiset erityisesti romaneille suunnatut raviohjastajakurssit järjestettiin vuonna 1980 Kiuruvedellä. Romanien suosimia opiskelupaikkoja ovat esimerkiksi Ylä-Savon ammattiopisto Kiuruvedellä sekä Ypäjän hevosopisto. Romaniuden ja hevostaitojen yhteyttä tuetaan myös siten, että toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa suoritettavaan hevostalouden perustutkintoon on mahdollista sisällyttää romanikielen ja -kulttuurin opintoja.

Perinteen tulevaisuus

Romanien hevostaitojen elinvoimaisuutta uhkaavat erityisesti elämäntavan kaupungistuminen sekä yhteisön vähävaraisuus ja syrjäytyminen, mutta myös se, ettei pääväestö ole koskaan todella tunnustanut romanisukujen tietotaidon arvoa. Moni Suomen parhaista romanihevosmiehistä hakeekin varsinaisen toimeentulonsa ulkomailta, aina Unkaria myöten, jolloin tietotaito virtaa ulkomaille eikä romaniyhteisön profiili hevostaitajina nouse yleiseen tietoisuuteen. Yksi syy tähän on se, että romanien syrjinnällä on omat muotonsa myös hevosmaailmassa.

Hevosharrastuksen vaatiessa yhä suurempia taloudellisia voimavaroja jäävät köyhemmän sekä kaupungissa asuvan romaniväestön lasten mahdollisuudet luoda läheinen ja elävä suhde hevoseen vähäiseksi. Tällöin hevoskulttuuriin kuuluminen jää vaille sitä samaa pohjaa, joka aiemmilla sukupolvilla siihen oli hevosen ollessa yksi perheenjäsen muiden mukana. Tällaisessa tilanteessa myös hevoskulttuurin harrastaminen lähtee vähitellen helposti pinnallistumaan ja ulko-hevosurheilulliset piirteet alkavat selvästi korostua.

Tuuloksen kiesit Valde Valentinin pihassa, Mikkeli 2010. Valokuvaaja Helena Valentin.

Tähän voitaisiin vaikuttaa investoimalla osa romanilasten ja -nuorten harrastustoiminnan tukemiseen suunnatuista taloudellisista resursseista nimenomaan hevosharrastuksen tukemiseen hevoskulttuuriperinteen mestareiden johdolla. Toteutamismuotojen tulisi silloin olla nimenomaan toiminnallisia kursseja ja leirejä, joissa yhdistettäisiin suomalaisen hevosmaailman huippujen sekä romanien hevosalan osaajien tieto-taidot yhteen ja välitettäisiin ne romanilapsille ja nuorille. Romanihevosperheiden ja sukujen tarinoita tulee kerätä ja kotiarkistojen aarteita dokumentoida ja aineistoista tulee toimittaa hevoskirjallisuutta yhteistyössä hevoskulttuurin historiaa tallentavien tahojen kanssa. Suomen romanien hevoskulttuuri ansaitsisi kansainvälisen romanipäivän omaisesti oman juhlapäivänsä tai romanien osuus tulisi nostaa esiin muiden relevanttien juhlapäivien yhteydessä. Tällainen juhlapäivä on esimerkiksi 6.9. joka on Suomenhevosen päivä.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Romaniasiain neuvottelukunta /STM

Suomen Romaniyhdistys ry.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin


Verkkolähteet

Romanit-fi-sivusto

Ravikalenteri

Yle Uutiset: Perinteet vetävät romaneja raviurheilun pariin

Hevosurheilu: Romanien ravikuningas

Iltasanomat: Henri Bollström pääsi tonnikerhoon – ei unohda koskaan kahta erilaista hevoskokemustaan

Travronden: Tino Ärling tillbaka igen: ”Jag har lärt mig en läxa

Yle Radio 1: Romanien hevostaidot Unescon elävän perinnön listalle

YouTube: Jalmari Svart - Romanina raviurheilussa

YouTube: Ravivalmentaja Harri Åkerlund haastattelussa

Kirjallisuus

Lindberg, Väinö & Blomster, Risto 2012. Romanien hevoset ja kärryt. Teoksessa Pulma, Panu (toim.) Suomen romanien historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pulma, Panu 2012. Suomen romanien historia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.