Roska päivässä -liike

Elävän perinnön wikiluettelosta


Kuvaus

Ihmisiä keräämässä roskia puistossa.
Liike kutsuu ihmisiä mukaan muun muassa yhteisille roskakävelyille.

Ympäristöstä huolehtiminen on elävää perintöä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Tänä päivänä kestävän kehityksen kysymykset ovat entistä keskeisempiä. Yhden naisen aloitteesta syntynyt, nykyisin valtakunnallinen ja kansainvälisestikin levinnyt Roska päivässä -liike perustuu ajatukseen kerätä ja ennaltaehkäistä roskia luovin keinoin kauneuden, kestävyyden ja toimivuuden hengessä. Liikkeen tarkoituksena on pitää huolta yhteisestä ympäristöstä.

Ihmiset esittelevät käsissään olevien roskapussien sisältöä.
Roska päivässä -liike toimii yhteistyössä myös maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa. Kuvassa oikealla liikkeen perustaja Tuula-Maria Ahonen.

Idea on yksinkertainen: jäsenet keräävät päivittäin ainakin yhden roskan ja pyrkivät haastamaan vähintään yhden uuden kannattajan mukaan. Toimintaan osallistuminen on ollut alusta alkaen ilmaista ja siihen voi osallistua kuka tahansa aiheesta motivoitunut niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Osallistujia on kaikenikäisiä, isovanhemmista aina perheen pienimpiin. Tämän myötä tavat pitää huolta ympäristöstä ja edistää kestävää kehitystä siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Roska päivässä -liikkeen kotisivut löytyvät nykyisin 23 kielellä, ja Facebook-sivuilla jäseniä on noin 7,1 tuhatta. Toiminnan tueksi on perustettu tukiyhdistys Roska päivässä -liikkeen ystävät ry, joka hankkii liikkeelle resursseja erilaisten vierailujen toteuttamista, toiminnan organisoimista, tiedotustoimintaa ja kampanjointia varten.

Roskaliike kehittää uusia innovaatioita roskaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Ideat syntyvät elävän elämän myötä erilaisissa käytännön tilanteissa. Liike on vuosien varrella järjestänyt esimerkiksi roskakävelyitä, joissa ihmisiä kutsutaan yhteiselle sosiaaliselle kävelylenkille ja kerätään matkan varrelta roskat pois. Viimeaikaisin idea on ilmatiivis, kierrätyspurkista tuunattava ”miniroskis”. Miniroskikseen voi laittaa esimerkiksi omat tupakantumpit, purkat ja karkkipaperit. Purkki mahtuu pienen kokonsa ansiosta vaikkapa taskuun. Miniroskiksia on jaettu ilmaiseksi ihmisten käyttöön sekä henkilökohtaisesti että viemällä niitä erilaisiin ja yllättäviinkin paikkoihin, kuten kirjastoon, uimahalleihin, suutarille, parturi-kampaamoihin ja hammaslääkärin vastaanottoihin. Vihjeitä näiden sijainneista annetaan esimerkiksi liikkeen Facebook-sivuilla. Myös presidentti Tarja Halonen on ottanut miniroskiksia omaan toimistoonsa. Roska päivässä -liike kannustaa muitakin samanlaiseen luovaan toimintaan.

Toinen kannustamisen keino roskaamisen vähentämiseksi on ollut roskapönttöjen maalaaminen ja koristelu. Kuvataiteilija Auli Suvanto-Salokannel on esimerkiksi kuvittanut Roskaliikkeen aloitteesta roskapönttöjä Pohjois-Haagassa. Roskaaminen vähentyi merkittävästi kauniiden roskapönttöjen ympäriltä, mikä kertoo siitä, että idea on osoittautunut toimivaksi.

Tausta

Helsinkiläinen toimittaja ja sosiaalipsykologi Tuula-Maria Ahonen perusti Roska päivässä -liikkeen yhdessä tyttäriensä kanssa vuonna 2000. Liikkeen syntyä edelsi Ahosen neljä vuotta aikaisemmin kokema järkytys: heinäkuisella uimarannalla lapset joutuivat käyttämään kenkiä, koska maassa oli paljon roskaa aina myrkyllisistä tupakantumpeista lasinsiruihin. Vielä Ahosen lapsuudessa uimarannalla oli ollut turvallista kävellä paljain jaloin. Tämä sai hänet miettimään, mitä hän voisi tehdä luodakseen paremman tulevaisuuden. Neljä vuotta myöhemmin hän sai roskia kerätessään ajatuksen, että jos jokainen keräisi ainakin yhden roskan päivässä, eläisivät ihmiset paljon turvallisemmassa ympäristössä. Tästä innostuneena Ahonen alkoi kutsua ihmisiä mukaan Roska päivässä -liikkeeseen ja onnistui saamaan erittäin hyvän vastaanoton. Liikkeelle luotiin kotisivut, joita alettiin kääntää usealle eri kielelle.

Roska päivässä -liikkeeseen on alusta lähtien kutsuttu mukaan arvostettuja julkisuuden henkilöitä. Esimerkiksi presidentit Sauli Niinistö ja Tarja Halonen sekä Ruotsin kuningas ovat vastaanottaneet kutsut liikkeeseen liittymiseksi. Sekä Halonen että Niinistö ovat myös kutsuneet Ahosen ja hänen puolisonsa Jari Peltorannan Linnan juhliin arvostuksen osoituksena Roska päivässä -liikettä kohtaan.

Eläinten kuvilla koristeltuja muovipurkkeja.
Miniroskikset on tuunattu eläinkuvin. Samalla ne muistuttavat roskien vaarallisuudesta eläimille.
Kolme ihmistä askartelee työpöydän ääressä.
Miniroskis-työpajoja pidetään esimerkiksi kirjastoissa, kirkoissa, kouluissa, asukasilloissa ja kulttuuritaloissa.

Roska päivässä -liike on saanut lukuisia tunnustuksia toimintansa aikana. Vuonna 2001 liike sai Vihreän Sivistysliiton Vuoden Visio -palkinnon. Vuonna 2007 Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunta myönsi liikkeelle vapaaehtoistyön kunniamaininnan. Roskaliikkeen perustaja Ahonen sai Vihervuoden mitalin vuonna 2008, ja vuoden tapateko-kunniamaininnan vuonna 2009. Vuonna 2010 Roskaliike ja perustaja Ahonen saivat Yves Rocher-säätiön Terre de Femmes -palkinnon. Palosuojarahaston innovaatiopalkinnon 2020 kunniamaininnan Ahonen sai miniroskis-innovaatiolleen vuonna 2020. Roska päivässä -liikkeelle on myönnetty myös Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kunniakirja. Lisäksi se on valittu Global Ideas Bankin ideapankkiin merkittävien sosiaalisten ideoiden ryhmään.

Tulevaisuus

Roskaliikkeen toimintaa jatketaan kutsumalla mukaan vaikuttajia. Myös Facebook-sivujen aktiivisuutta ylläpidetään kutsumalla mukaan uusia jäseniä. Toimintaa jatketaan entiseen malliin roskien keräyksellä ja uusia innovatiivisia keksintöjä halutaan kehittää myös tulevaisuudessa. Roska päivässä -liikkeestä käydään myös kertomassa erilaisissa tilaisuuksissa ja kouluissa ympäri maata. Lisäksi liikkeen perustaja Ahonen järjestää tilauksesta Miniroskistyöpajoja.

Roskaliikkeen ideat ovat ilmaisia yksityisille ihmisille, mutta kaupungeilta sekä muilta suurilta toimijoilta odotetaan asianmukaista korvausta idean käyttöönotosta.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Roska päivässä -liike

Roska päivässä -liikkeen Facebook-sivut

Roska päivässä -liikkeen ystävät ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Kansainväliset World wide Littermovement -Facebook-sivut

Helsingin uutiset: Tuula-Maria järkyttyi uimarannan roskista reilut 20 vuotta sitten: Seurauksena syntyi tuhansien ihmisten Roska päivässä -liike – keksi nyt uuden ratkaisun tumppiongelmaan.

Luontoportin artikkeli: Keräisitkö roskan päivässä?

Kirkko ja kaupunki -sivuston artikkeli: Roska päivässä -liike pitää ympäristön siistinä, jakaa miniroskiksia ja tuunaa roska-astioita.