Rukiinleikkuu ja puinti perinteisin menetelmin
| Rukiinleikkuu ja puinti perinteisin menetelmin | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Ruis on korkeakasvuinen viljalaji, jota viljellään enimmäkseen syyslajina. Ruista kasvatetaan leipäviljaksi. Suomessa rukiin viljely alkoi 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Ruista on viljelty 2010 luvulla 2 300 – 3 860 tilalla.
Ruokolahti-Seura on vuonna 1947 perustettu kotiseutuyhdistys, jonka tarkoituksena on vaalia talonpoikaista kulttuuria. Kymmenen toimintavuoden jälkeen yhdistys avasi kotiseutumuseon kunnan omistamaan entiseen viljamakasiiniin. Kotiseutumuseon naapuriin Ruokolahti-Seura on pystyttänyt perinnetalon sekä siihen kuuluvat pihapiirin rakennukset. Perinnetalon pihapiirissä on myös käyttökunnossa oleva riihi. Riihi on käytössä loppukesästä, kun lyhteet on ahdettu parsille odottamaan puimista. Toimintansa tukemiseksi Ruokolahti-Seura ryhtyi vuonna 1973 järjestämään Ruokolahti-markkinoita. Seuran aktiiviset toimijat halusivat alkaa vaalimaan rukiinleikkaamisen perinnettä. Jo toisilla markkinoilla oli myytävänä riihitettyä ruisjauhoa sekä siitä haudutettua ruispuuroa.
Lisäksi Ruokolahti-Seura on järjestänyt vuodesta 1974 lähtien rukiinleikkuu ja -puintitalkoita. Ruista on leikattu syksyisin eri puolilta Ruokolahden pitäjää, missä kulloinkin on löytynyt ruista leikattavaksi kotiseutuyhdistyksen tarpeisiin. Ruokolahti-Seuran rukiinleikkuutalkoot sirpillä ja varstoilla puiminen on jatkunut kolmea vuotta lukuun ottamatta ja jatkuu edelleen. Tarvittava ruishalme on saatu paikallisilta viljelijöiltä eri puolilta pitäjää. Rukiin kasvattaminen ei ole kuulunut Seuran toimintaan.
Ruokolahti-Seura on saanut käyttöönsä leikattavaa ruista eri puolilta pitäjää. Eri kylien asukkaat ovat päässeet verestämään osaamistaan sirpillä leikkaamisessa tai sitten opettelemassa uutta taitoa. Ruis on jo neljän vuosikymmenen ajan ollut Ruokolahti-markkinoiden vetonaula ja suurin tulonlähde.
Maakunnan alueella myös Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys on toteuttanut rukiinleikkuuta ja puintia perinteisin menetelmin. Savitaipaleen yhdistys toteuttaa ruistalkoot joka toinen tai joka kolmas vuosi. Perinnettä on vaalittu 1980-luvun alusta saakka. Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys on tallentanut rukiin käsittelyä valokuvaamalla. Lisäksi Savitaipaleen Kotiseutuyhdistyksellä on Hakamäen tilalla riihi, jossa puiminen tapahtuu. Yhdistyksen väki osallistuu kaikkiin työvaiheisiin, he myös kasvattavat rukiin.
Savitaipaleella on noin kymmenen vuoden ajan ollut perinteenä petun irrottaminen mäntypuusta. He osaavat petun käsittelyn jauhoksi ja leiväksi. Yhdistyksen väki on leiponut petusta leipää, jossa on käytetty myös omaa riihiruisjauhoa. Entisinä aikoina Suomessa on jouduttu turvautumaan pettuleipään, kun leipäviljan sato on menetetty sääolosuhteiden vuoksi.
Perinteen harjoittaminen
Vuonna 1935 rukiin viljelypinta-ala Suomessa oli 241 848 hehtaaria. 2010 luvulla, ovat rukiin viljelypinta-alat vaihdelleet vuosittain 14 300 ja 32 000 hehtaarin välillä. Ruokolahti-Seuran aktiiviset toimijat leikkaavat vuosittain ruista sirppien kanssa. Osa talkooporukasta on jo oppinut leikkaamisen taidon, osa ehkä jo entisinä aikoina. Vuosi vuoden jälkeen pellolle ilmaantuu kuitenkin uusia perinteen vaalimisesta kiinnostuneita. Viime vuosina lyhteitä on leikattu yhden ahoksen verran, eli noin 15 – 20 kuhilasta. Ahos tarkoittaa sitä määrää lyhteitä, mitkä mahtuvat kerralla riihen orsille.
Kun viljat ovat kuivuneet pellolla, ne siirretään riiheen, jota lämmitetään tarpeen mukaan. Kosteana kesänä lämmitystä tarvitaan enemmän. Kuivaneet lyhteet pudotetaan lattialle puimista varten. Enimmät jyvät voidaan irrottaa lyömällä lyhdettä riihen seinään. Loput puidaan varstojen kanssa lattialla. Tyhjät oljet korjataan pois ja orsilta pudotetaan uusi satsi kuivumassa olleita lyhteitä. Näin tehdään niin monta kertaa, kunnes kaikki lyhteet on puitu. Lopuksi jyvät lakaistaan kasalle ja ne ajetaan viskuukoneen läpi. Tässä vaiheessa roskat saadaan erilleen jyvistä. Jo yli kolmenvuosikymmenen ajan Ruokolahden Lions Clubin miehet ovat puineet Seuran rukiit. Puintitalkoiden päälle talkoolaiset pääsevät perinnetalon savusaunaan ja sen jälkeen iltapalalle pihapiirissä olevaan tupaan.
Rukiin jyvät, joita vuoden 2019 syksyllä kertyi 160 kiloa, viedään jauhettavaksi. Viime vuosina jyvät on jauhettu talkootyönä kotitarvemyllyssä. Jauhoista suurin osa pussitetaan markkinoilla myytäviksi. Rukiista on tänäkin päivänä moneksi. Kun aikanaan eri pitäjille valittiin perinneruokia, Ruokolahden yhdeksi perinneruuaksi tuli ruishuttu, eli ruispuuro. Ruisjauhoa käytetään myös karjalan piiraan kuoritaikinaan. Pääsiäisen herkkuun mämmiin tarvitaan ruisjauhoja ja ruismallasta. Kotikaljakin tehdään ruismaltaista ja vanhan ajan maali punamulta sisältää myös ruisjauhoja. Lisäksi vanha paikallinen sanonta toteaa, että ruisleipä on paras suksenvoide. Kenellä on ruista, eli voimaa ranteessa, hän jaksaa myös hiihtää.
Vuosien saatossa perinteinen rukiinleikkuu ja varstoilla puinti on saanut paljon näkyvyyttä paikallisessa mediassa. Ruokolahti-Seura on myös itse tallentanut elävää kuvaa niin rukiin leikkuusta kuin ruisleivän paistostakin. Lehtiartikkelit vuosien varrelta on tallennettu Seuran ylläpitämiin leikekirjoihin.
Viime vuosina myös nuoria on saatu innostumaan perinteestä. Ruokolahdella koululaiset ovat tutustuneet perinnetalon pihapiiriin ja myös siellä olevaan riiheen. Rukiista on vuosittain otettu talteen himmeliolkia, joista koululaiset ovat tehneet seuran väen johdolla himmeleitä. Myös Lappeenrannassa Steiner-koululla on kasvatettu viljaa omassa peltotilkussa. Vuonna 2018 koulun väki toi lyhteet kuivamaan ja puitavaksi Ruokolahti-Seuran riiheen. Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys puolestaan on kutsunut koululaisia mukaan tutustumaan riihipuintiin, osa on myös kokeillut puimista oksavarstoilla. Nämä muistuttavat jääkiekkomailaa, niillä voi puimista harjoitella. Kokeneemmat riihessä puivat saavat käteensä linkkuvarstat, joissa on nahka tai puusidos varren ja liikkuvan pään välissä.
Perinteen taustaa ja historiaa
Ruis on alun perin lähtöisin Turkista ja se on kehittynyt rikkakasvista, jota kasvoi vehnän ja ohran seassa. Omaksi lajikkeeksi kehittynyttä viljaa ei arvostettu Välimeren alueella ja rukiin viljely siirtyikin pohjoisemmaksi. Vanhat lajikkeet olivat pitkäkortisia. Sana ruis on lainasana kahden vuosituhannen takaa muinaisgermaanin sanasta rugis.
Ruista, joka kylvetään loppukesän aikana, on viljelty Suomessa jo kaskiviljelyn aikakaudella. Ensimmäiset löydöt on tehty Varsinais-Suomesta. Vanhaan aikaan rukiinkylvö aloitettiin aikaisin, jopa Pietarin päivän aikaan kuun ollessa sopivassa asennossa, eli yläkuun aikana. Kaskimaahan ruis kylvettiin harvaan, jotta laiho ehti hyvin versoa ja muodostaa pensasmaista kasvustoa. Edellisen vuoden sato pyrittiin korjaamaan hyvissä ajoin, jopa heinäkuun puolella. Entinen sato oli usein käytetty jo loppuun, tarvittiin siemen uutta satoa varten. Peltoviljelyn yleistyessä rukiin kylväminen voitiin siirtää myöhemmäksi. Vielä 1980-luvulla Ruokolahdella vanhan kansan ihmiset neuvoivat kylvämään rukiin Maunon päivän aikaan, eli elokuun puolen välin jälkeen.
1820-luvulla Ruokolahdella kaskiviljelystä saatiin 60 prosenttia ruissadosta, pellosta 15 ja suoviljelyksestä 25 prosenttia. Kaskiviljely oli tuottoisaa ja kaskettavia metsiä pitäjässä riitti. Kaskiviljely jatkui Ruokolahdella vielä pitkälle 1900-luvun alkupuolelle saakka. Vuonna 1910 pitäjässä oli peltoa 4 802 hehtaaria, viljelytiloja oli 1 056. Keskimäärin tilan pinta-ala oli 4,55 hehtaaria. Vuonna 1930 vastaavat luvut olivat 5 179 hehtaaria, tiloja 1 115 ja pinta-ala 4,64 hehtaaria. Kahden vuosikymmenen aikana peltopinta-ala oli kasvanut vain hyvin vähän.
Maatiloilla asui väkeä, työt tehtiin ihmisvoimin. Viljan leikkaaminen sirpillä ja riihessä varstoilla puiminen oli tästä hyvä esimerkki. 1910-luvulla käynnistyi maatalouden koneellistuminen, mutta se tapahtui hitaasti. Pientiloilla ei ollut mahdollisuutta hankkia koneita ja Ruokolahdella ja Rautjärvellä niitä oli vähän. Ensimmäiset viljelemistä helpottavat koneet olivat kylvökone, niittokone, hevosharava ja puimakone. Vuonna 1930 oli kihlakunnassa käytössä jo petrolimoottoreilla toimivia puimakoneita. Moottori sekä puimakone siirrettiin talosta toiseen hevosten vetämin. Elonleikkuu sirpillä jatkui useilla tiloilla vielä pitkään.
Vanhaan aikaan ruis leikattiin sirpillä. Käteen otettiin kourallinen korsia ja nopealla sirpin vetäisyllä ne katkaistiin. Näistä pienemmistä nipuista muodostettiin lyhde, joka sidottiin yhdellä ohuella korsinipulla. Leikkaamiseen osallistuivat niin naiset kuin miehetkin. Naiset saattoivat olla jopa miehiä nopeampia leikkaajia ja lyhteentekijöitä. Hyvä leikkaaja jätti jälkeensä lyhyen sängen ja mahdollisimman vähän katkenneita jyviä. Lapset keräsivät katkenneita tähkiä talteen, samalla he näkivät ja oppivat, miten leikkaaminen tapahtui. Lyhteistä tehtiin pellolle kuhilas, jossa oli joko kymmenen tai neljätoista lyhdettä. Kymmenikössä laitettiin kahdeksan lyhdettä toisiaan vasten pystyyn, kaksi lyhdettä taiteltiin pystyssä olevien päälle hatuiksi. Niiden tarkoituksena oli sitoa lyhde yhteen ja auttaa sadevettä valumaan pois kuhilaasta.
Kaskiviljelyn aikaan ei ollut käytössä muita työvälineitä kuin ne, mitä taloissa pystyttiin tekemään. Sirppi oli paikallisen sepän takoma ja puintiin käytettävät varstat oli valmistettu puusta. Maalaistalojen pihapiirissä, yleensä vähän kauempana muista rakennuksista, oli hirrestä rakennettu riihi. Riiheen kuului sivurakennus, jota tarvittiin puinnin yhteydessä sekä olkien säilyttämisessä. Riihen ovensuuhun oli muurattu luonnonkivistä uuni, jossa ei ollut piippua. Lämmitysvaiheessa savu nousi riihen kattoon orsille, jonne lyhteet oli tuotu kuivumaan. Riihessä ei myöskään ollut ikkunoita, vain pieni räppänä ilmanvaihtoa varten oven vastaisella seinällä.
Riihen lämmittäminen oli vaativa työ, jonka yleensä talon isäntä itse suoritti. Liikaa ei saanut lämmittää, ettei itävyys kärsi. Liian viileässä taas jyvät eivät kuivuneet. Lämmitys kesti muutaman päivän. Jos vilja oli kosteaa, tarvittiin enemmän lämmitystä. Kuivan kesän vilja saatiin puintikuntoon nopeammin.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Vuosien saatossa perinteinen rukiinleikkuu ja varstoilla puinti on saanut paljon näkyvyyttä paikallisessa mediassa. Ruokolahti-Seura on myös itse tallentanut elävää kuvaa niin rukiin leikkuusta kuin ruisleivän paistostakin. Lehtiartikkelit vuosien varrelta on tallennettu Seuran ylläpitämiin leikekirjoihin.
Viime vuosina myös nuoria on saatu innostumaan perinteestä. Ruokolahdella koululaiset ovat tutustuneet perinnetalon pihapiiriin ja myös siellä olevaan riiheen. Rukiista on vuosittain otettu talteen himmeliolkia, joista koululaiset ovat tehneet seuran väen johdolla himmeleitä. Myös Lappeenrannassa Steiner-koululla on kasvatettu viljaa omassa peltotilkussa. Vuonna 2018 koulun väki toi lyhteet kuivamaan ja puitavaksi Ruokolahti-Seuran riiheen. Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys puolestaan on kutsunut koululaisia mukaan tutustumaan riihipuintiin, osa on myös kokeillut puimista oksavarstoilla. Nämä muistuttavat jääkiekkomailaa, niillä voi puimista harjoitella. Kokeneemmat riihessä puivat saavat käteensä linkkuvarstat, joissa on nahka tai puusidos varren ja liikkuvan pään välissä.
Perinteen tulevaisuus
Ensin niittokoneet ja puimakoneet, sitten leikkuupuimurit syrjäyttivät sirpit ja riihessä puimisen. Suurin osa riihistä on purettu tai otettu muuhun käyttöön. Myöskään ikäluokkia, jotka ovat aikanaan leikkasivat viljaa sirpillä ja puivat riihessä, ei juuri enää keskuudessamme ole. Näiden taitojen osaaminen onkin vaarassa hävitä. Kun Ruokolahti-Seura 1970-luvulla ryhtyi elvyttämään rukiin sirpillä leikkaamista ja riihessä puimista, elossa oli vielä sankoin joukoin ihmisiä, joille riihitetyn rukiin maku oli mieluinen muisto ja sirpin käyttö oli tuttua puuhaa. Nuorelle polvelle riihitetyn rukiin maku ei tuo mieleen makumuistoja ja maku voi olla jopa outo ja vieras.
Toisaalta puhtaan lähiruuan arvostus on noussut, joten voisi olettaa perinteisten työmenetelmienkin innostavan uusia sukupolvia. Televisiosta voimme seurata tanskalaista maajussia, joka elvyttää vanhoja kasvilajeja ja vanhoja työtapoja. Kenties omassa maassammekin näitä perinteen vaalijoita ilmaantuu.
Ruokolahti-Seuran aktiiviset toimijat alkavat myös ikääntyä. Mikäli nuorempia saadaan innostumaan perinteen vaalimista, voi se säilyä yhä edelleen. Rukiin korjuuperinne käynnistettiin Ruokolahdella yli 40 vuotta sitten. Vuosien saatossa perinteen käynnistäneet ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, mutta uusia vaalijoita on ainakin tähän saakka ilmaantunut.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Verkkolähteitä
Kirjallisuus
Savitaipaleen Kotiseutuyhdistys ry
Sulo Siitonen: Kotiseutulukemisto I
Pekka Kautovaara: Kättentöitä
Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto
Aulikki Ylönen: Jääsken kihlakunnan historia II
Eero Paappa, Jari Ropponen: Jääsken kihlakunnan historia II