Ryijyperinne

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryijyperinne
Sijainti Suomi
Asiasanat ryijy, kudonta, nukittu tekstiili

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Ryijyjä valmistavat käsityötä harrastavat eri puolilla Suomea. Myös käsityöyrittäjät ja taiteilijat toteuttavat ja/tai suunnittelevat ryijyjä. Ryijymalleja ja –tarvikepaketteja myyvät käsityöalan yritykset. Ryijyjä on tallennettu museoihin, ja myös keräilijät ovat keränneet talteen vanhoja ryijyjä. Sisustuksesta kiinnostuneet nostavat ryijyn ajoittain osaksi sisustustrendejä. Ryijyperinnettä on myös tutkittu, ja siitä on kirjoitettu useita teoksia ja artikkeleita.
Ryijy on nukitettu tekstiili. Kuva: Tarja Kröger.

Ryijyjen valmistustaito ja mallit ovat ennen kulkeneet talosta taloon ja suvun vanhemmilta nuoremmille. Nykyään alan opettajat ja harrastajat siirtävät taitoa ja perinnettä eteenpäin. Kouluopetukseen ryijy tarjoaa monipuolisen aihepiirin, jonka kautta voidaan tutkia suomalaisen käsityökulttuurin juuria ja muuntautumista.

Perinteen harjoittaminen

Ryijyjä on perinteisesti valmistettu kutoen kangaspuissa. Nukkalangat solmitaan loimilankoihin, ja nukkarivien väliin kudotaan pohjakudetta. Kuhunkin nukkaan yhdistetään tavallisesti 3-4 lankaa. Eriväriset langat nukissa muodostavat vivahteikkaita väripintoja. Yleisimmin käytetty ryijysolmu on sama kuin itämaisissa matoissa käytetty smyrnasolmu. Ryijynukkina käytetään yleensä villalankoja, mutta myös muita materiaaleja käytetään.

Ryijyjä valmistetaan myös ommellen valmiiseen pohjakankaaseen. Ompeluryijyt valmistetaan ompelemalla nukkalangat harvalle palttinasidoksiselle pellavakankaalle tai juutista tehdylle säkkikankaalle tai ryijynpohjakankaalle, jossa on valmiina tasaisin välein aukot nukkalankojen ompelua varten.

Ryijyjä tehdään valmiiden tarvikepakettien mallien pohjalta tai itse suunnitellen. Perinteisesti ryijyt ovat olleet isoja peitteitä tai seinätekstiilejä, mutta nykyisin valmistetaan myös pieniä ryijyjä ja myös muihin käyttötarkoituksiin kuin seinälle koristeeksi.

Perinteen taustaa ja historiaa

Ryijy on peräisin vanhasta skandinaavisesta sanasta ry,
Ryijyn valmistaminen kutoen. Kuva: Tarja Kröger.
joka on tarkoittanut nukallista peitettä. Varhaisista ryijyistä ei ole säilynyt tarkkoja tietoja mutta rannikon kalastajien arvellaan omaksuneen viikingeiltä ryijypeitteen käytön. Ryijy oli käytännöllinen varuste merimatkoilla, sillä se toimi päivisin lämpimänä viittana ja öisin peitteenä. Villatekstiili kestää kastumista ja suolavettä paremmin kuin turkistalja, jonka nahkapinta kovettuu kastuessaan. Voi hyvinkin kuvitella, että nukkapintainen peite on syntynyt taljan ideaa matkien: kankaaseen on kudottu karvapeite.

Ensimmäinen varma tieto ryijyjen olemassaolosta Suomessa on 1400-luvun puolivälistä, jolloin Hämeen linnan päällikön Olavi Niilonpojan tiedetään omistaneen ryijyn. Ryijyjä valmistettiin makuupeitteiksi ammattikutojien kutomina linnojen omissa työtuvissa tai kruununkartanoiden alaisuudessa. Linnoissa ja kartanoissa oppinsa saaneet levittivät taitoa lähiympäristöön. Linnoista ja kartanoista ryijy levisi porvariston koteihin ja sieltä talonpoikien koteihin.

Varhaisimmat peiteryijyt olivat taljamaisen paksuja, tiuhaan nukitettuja ja lämpimiä. Ryijyä käytettiin nukka nukkujaa vasten siten, että sileä pohjakangas jäi päälle. 1700-luvulla yleistyi molemmin puolin nukitettu ryijy, jonka toinen puoli lämmitti nukkujaa ja toinen puoli koristi huonetta. Ryijyn muuttuessa koristeelliseksi päiväpeitteeksi ja myöhemmin seinälle nostettavaksi koristetekstiiliksi, nurjan puolen nukitus jäi pois.

Ryijyjen koristeaiheita omaksuttiin todennäköisesti muista ajalle tyypillisistä tekstiileistä. Säätyläiset omaksuivat kuvioita muun muassa kuvakudoksista ja merkkausliinoista. Kartanoihin ja pappiloihin kutojiksi otetut kansannaiset välittivät ryijyjen kuvioita talonpoikaisryijyihin muistikuviensa perusteella. Naapurit kopioivat kuvioita toisiltaan. Syntyi paikallisia ryijynkudonta-alueita omine tyypillisine kuvioineen ja värivalintoineen. Ryijyjä kutoivat talon emännät ja tyttäret, mutta tarvittaessa hyödynnettiin myös kierteleviä ammattimaisia ryijynkutojia.

1700-luvun loppua ja 1800-luvun alkupuoliskoa pidetään kansanomaisen ryijyn kulta-aikana. Ryijy kuului tyttären, joskus pojankin myötäjäisiin. Morsiuspari vihittiin vihkiryijyn päällä, ja vihkitilaisuuden jälkeen ryijyä käytettiin peitteenä. Vihkiryijyn uskottiin suojaavan ja tuottavan onnea avioparille, mutta se myös ilmaisi talon varakkuutta. Vihkiryijyn käyttö on säilynyt meidän päiviin saakka ja nykyäänkin monista seurakunnista löytyy vihkiryijy, joka otetaan esille vihkitilaisuuteen.

Ryijyperinne uhkasi kadota 1800-luvun puolivälin jälkeen vanutäkkien tullessa korvaamaan ryijypeitteitä. 1900-luvun alun kansallisromantiikan myötä ryijy alkoi kiinnostamaan uudelleen. Taidemaalarit kuten Akseli Gallen-Kallela kiinnostui ryijyistä. Hän keräsi kansanomaisia ryijyjä, ja hän myös suunnitteli yhden kuuluisimmista suomalaisista ryijyistä, Liekki-ryijyn, joka kuului vuoden 1900 Pariisissa pidetyn maailmannäyttelyn Suomen paviljongin sisutukseen. Liekki-ryijy oli ns. penkkiryijy, joka peitti istuimen kokonaan ja ulottui vielä pitkälle lattialle saakka.

Kansallinen ylpeys edellisvuosisatojen käsityön saavutuksista alkoi samanaikaisesti isänmaallisen innostuksen kanssa. Vanhoista peite- ja morsiusryijyistä eli aikaisemmista käyttötekstiileistä tehtiin koristeellisia seinätekstiilejä. Ryijyjen myyminen postin välityksellä käsityönharrastajille kasvoi räjähdysmäisesti 1920-30-lukujen vaihteessa. Ryijyjä myytiin sekä valmiina tekstiileinä että itse ommellen tai kutoen valmistettavina tarvikepaketteina. Ryijyjen kuvia ja malleja julkaistiin useissa lehdissä. Ryijyjä välittävät tahot (esim. Neovius) julkaisivat omia ryijymallistojaan. Ryijymalleja suunnittelivat monet aikakauden tunnetut tekstiilitaiteilijat.

1900-luvun loppu merkitsi uutta vaihetta ryijyn historiassa. Monellakaan ei ollut enää tilaa isoille seinäryijyille mutta sen sijaan pienoisryijyt sopivat pienempäänkin asuntoon. Sisustaja saattoi elävöittää kotiaan yhdellä tauluryijyllä tai hän saattoi koota pienoisryijyjä yhdistelemällä mieleisensä kokonaisuuden. Syntyi uusia ryijymalleja ja myös kansanomaisia malleja sommiteltiin pienoisryijyihin. Mallit levisivät tarvikepatteina. Ryijyn itsetekemisen perinne eli edelleen.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Perinteisesti ryijyn valmistustaito ja mallit sekä sen käyttöön liittyvä perinne
Ryijyn valmistaminen ommellen. Kuva: Tarja Kröger.
on kulkeutunut talosta taloon ja suvun vanhemmilta nuoremmille. 1800-luvun lopussa ryijymalleja alettiin myös kerätä ja julkaista kirjoina sekä lehtiartikkeleina. 1879 perustettu Suomen Käsityön Ystävät otti tehtäväkseen arkistoida kansanomaisia ryijymalleja, jotka toimisivat uusien tekstiilien aiheina. Museokokoelmiin ja keräilijöille päätyneet ryijyt ovat ryijyjä, joita arvostettiin ja jotka kulkivat perintönä sukupolvesta toiseen. Yksinkertaiset makuuryijyt eivät museoihin asti säilyneet, ne pidettiin loppuun tai muuten tuhoutuivat.

Ryijymallit ja valmistusohjeet ovat siirtyneet myös ryijynvalmistustarvikepakettien mukana 1900-luvulta alkaen. Ryijyperinne on saanut huomiota myös lukuisten ryijynäyttelyiden myötä. Ryijy on uusiutunut muun muassa ryijyjen suunnittelukilpailujen myötä. Ryijyjä on myös tutkittu. Ensimmäinen aiheesta valmistunut tutkimus on Professori U.T. Sireliuksen vuonna 1924 julkaistu tekstiilihistoriallinen tutkimus ”Suomen ryijyt”.

Ryijyperinne siirtyy eteenpäin ja uusiutuu paitsi edellä mainittujen asioiden lisäksi myös opetuksen kautta. Ryijyjen valmistusta opetetaan eri oppilaitoksissa, vapaassa sivistystyössä sekä harrastajien kesken. Ryijyperinne elää ja uusiutuu myös sosiaalisessa mediassa muun muassa sisustusblogeissa ja Pinterest-kuvapalvelussa.

Perinteen tulevaisuus

Ryijyjen valmistus nousee aika ajoin uudelleen suosioon, sillä ryijy on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi. Harrastajat ja ammattilaiset löytävät ryijylle uusia ilmenemismuotoja. Ryijyn uusiutumisesta mainittakoon esimerkkeinä muun muassa tuoliryijyt, graffitiryijyt ja lankatupsuista tehdyt pikseliryijyt. Uusien ilmenemismuotojen myötä ryijy herättää uutta mielenkiintoa. Myös vanhat isoäitien ryijyt puhuttelevat yhä uudelleen uusia sukupolvia. Ryijyihin kytkeytyy kotiin ja menneisyyteen liittyvää nostalgiaa. Ryijy puhuttelee myös hitaan tekemisen muotona.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Käsityö verkossa ry https://punomo.npn.fi/kasityo-verkossa-ry/

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkoaineistoja

Punomo – käsityö verkossa: https://punomo.npn.fi/search/ryijy/

Suomen käsityön museo: Ryijyn historiaa http://www.craftmuseum.fi/nayttelyt/vaihtuvat/07ryijykuume-historia.htm


Kirjallisuutta

Hännikäinen, T. 1996. Ryijykirja. Helsinki: Ajatus.

Kolu, M., Karhunkorva, R., Manninen, R., Oikari, M., Puranen, E., Teerimäki, R. & Vesanto, A. (toim.) 2007. Ryijyt esillä. Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmissa. Suomen käsityön museon julkaisuja 25.

Nieminen, T. 1984. Ryijynukka. Opas tekstiilityötä opettavalle. Vantaa: Kunnallispaino.

Sihvo, P. 2009. Rakas ryijy. Suomalaisten ryijyt. Museovirasto.

Sirelius, U. T. 1988 (alkuperäispainos 1924). Suomen ryijyt. Tekstiilihistoriallinen tutkimus. Helsinki: Erika-kirjat.

Sopanen, T. & Wilberg, L. 2008. Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778-2008.

Svinhufvud, L. 2009. Moderneja ryijyjä, metritavaraa ja käsityöstä. Tekstiilitaide ja nykyaikaistuva taideteollisuus Suomessa maailmansotien välisenä aikana. Designmuseo.

Toikka-Karvonen, A. 1971. Ryijy. Helsinki: Otava.

Willberg, L. Rantala, H. Nytorp, E. 2008 Aatelisryijy arkipeite arvotekstiili - Vesilahti kertoo ryijyn tarinaa.