Shaibalaiba-tarinaklubit

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva: Markus Luukkonen


Kuvaus

Helsingissä vuodesta 2011 järjestetty Shaibalaiba-klubi pitää tarinankerronnan perinnettä voimissaan. Klubeilla keskipisteessä ovat tarinat – itse keksityt tai muualta kuullut, perinteiset sadut tai erikoiset sattumukset. Illoissa on mukana muutama kutsuttu esiintyjä ja avoin lava osuus. Aihe ja tyyli ovat vapaita. Klubia järjestetään noin kerran kuukaudessa ja illoissa on ollut mukana kymmeniä kutsuttuja esiintyjiä ja lukemattomia avoimeen lavaan osallistuneita kertojia. Kutsuttuina esiintyjinä illoissa on ollut muun muassa esiintyviä taiteilijoita, runoilijoita, muusikoita ja taidealojen opiskelijoita sekä tarinankerronnan parissa työskenteleviä.Tarinaklubia on järjestetty mm. kahviloissa, ravintoloissa ja teattereissa.

Merkittäväksi osaksi iltoja on muodostunut avoin lava -osuus, jossa yleisö pääsee kertomaan omia tarinoitaan. Ihmisillä on halu ja tarve tulla nähdyksi, tulla kuulluksi, saada osallistua ja jakaa omia kokemuksiaan ja tarinoitaan. Tapahtuma on tunnelmaltaan intiimi ja hyväksyvä ja näin ollen myös avoin lava -osuuteen osallistumisen kynnys on matala.

Kuva: Joonas Luukkonen

Tausta

Shaibalaiba-klubin taustalla oleva yhteisö on järjestänyt erilaisia tarinailtoja Helsingissä vuodesta 2004 lähtien. Säännöllinen Shaibalaiba!–tarinaklubi aloitti toimintansa keväällä 2011. Tavoitteena oli innostaa uusia ihmisiä suullisen tarinankerronnan pariin ja luoda tila tarinoiden kertomiselle ja kuuntelemiselle.

Suullinen tarinankerronta on ollut aina osana inhimillistä kulttuuria. Sanotaankin, että se on yksi ihmiskunnan vanhimpia taidemuotoja kalliomaalausten, tanssin ja laulun ohella. Ennen kirjapainotaidon yleistymistä se oli viihdyttämisen lisäksi tärkeä tapa säilyttää ja jakaa yhteisöjen historiaa, opetuksia ja normistoa. Kautta aikojen ihmiset ovat kerääntyneet yhteen ja jakaneet tarinoita. Sitä on tapahtunut nuotiolla, metsätöissä, teehuoneissa, vaelluksilla, hautajaisissa ja toimistojen kahvihuoneissa. Arkisten tilanteiden lisäksi tarinoita on kerrottu myös hoveissa ja kaupunkien toreilla. Myytit ja kansantarinat ovat meidän yhteistä suullista perinnettämme, jota ovat pitäneet yllä ja kehittäneet omilla tavoillaan niin nuotiopaikkojen kertojat kuin hovien ammattimaiset tarinankertojat.

Kirjallisuuden, television ja radion vaikutuksesta on tarinankertojien rooli yhteiskunnassa muuttunut merkittävästi. Vaikka suullisen kansanperinteen harjoittajien määrä on aikojen saatossa vähentynyt, ovat perinteiset kansantarinat, kertomukset ja runot kiinnostaneet ihmisiä aina. Tarinankerronta luo väylää näiden perinteisten tarinoiden äärelle, mutta samaan aikaan se myös toimii tässä ajassa kohtaamisen ja kommunikaation välineenä.

Tulevaisuus

Yhä useammat ihmiset ovat kiinnostuneet tulemaan mukaan kertomaan tarinoitaan. Uusia ja erilaisia tarinaklubeja järjestetään eri puolilla Suomea. Shaibalaiba-tarinaklubi ja Samova ry tekeekin yhteistyötä useiden tahojen kanssa, Suomessa ja kansainvälisesti. Tulevaisuudensuunnitelmissa on järjestää työpajoja ja koulutusta, lisätä yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa ja kehittää jo kerran järjestetyt Tuulen tuomaa – tarinankerrontafestivaalit säännölliseksi tapahtumaksi.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Samova ry

http://www.facebook.com/samovary

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

http://www.samova.wordpress.com/shaibalaiba-tarinaklubit/

Tuulen tuomaa -tarinankerrontafestivaali https://tuulentuomaa.wordpress.com/

Luukkonen, Markus 2015. Tarina, kertoja ja yleisö – Ammattina tarinankerronta. Helsinki: Metropolia AMK http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201503163221

Haggarty, Ben 2005. Seek out the voice of the critic (Canadian edit). http://benhaggarty.com/ben/critic.pdf

Pellowski, Anne 1990. The World of Storytelling (Expanded and Revisited Edition). Bronx, NY: The H.W. Wilson Company.

Wilson, Michael 2006. Storytelling and Theatre: Contemporary Storytellers and their Art. Hampshire: Palgrave Macmillan.