Siianjakaminen
| Siianjakaminen | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Perinteinen siianjako on tapahtunut lippokalastuksen osakkaiden kesken Tornionjoen koskikalastuspaikoilla. Siianjako on kyläyhteisöjen oma vuosisatainen toimitus, jossa lipolla kalastetut siiat jaetaan omistajilleen. Siianjako on säilynyt elävänä Kukkolankoskella, jossa se yhä kesäiltaisin tuo kyläläiset koskikentälle kalasaaliiden äärelle.
Siianjakoperinne on järjestely, jota kalastusyhteisö toteuttaa käytännössä yhä samalla tavalla kuin 1800-luvulla. Jako on yhteisön kannalta tarkoituksenmukainen, siinä osakastalot saavat kalaa osuuksiensa mukaan. Vuorolippousjärjesty sekä kalanjako tasaavat osuudet oikeiksi vuotuisen kierron mukaisesti. Kalaosuudet on sidottu vanhojen kantatilojen maa- ja vesialueomistuksiin.
Kyläyhteisön kalastus on järjestetty vuoroihin, jotta työkuorma on oikeassa suhteessa omistukseen sekä niin, että tarpeellinen määrä kalastajia on töissä. Toisin sanoen lähes koko yhteisöä palveleva kalastus tehdään mahdolliseksi kyläyhteisön itse luomalla järjestelmällä. Järjestelyssä ovat mukana osakastilat, käytännössä niiden valtuuttamat kalastajat. Vuorolippoukseen ja siianjakoon liittyviä muita tarvittavia käytännönjärjestelyjä suunnittelee ja toteuttaa osakastilojen edustajista muodostettu johtokunta. Siianjakoa suorittavat yleensä vuorossa olevat kalastajat sekä osakastiloilta kulloinkin jaolle tulevat henkilöt.
Jako on melko monimutkainen matemaattinen toimitus, jonka tuntevat parhaiten yleensä pitkään lippokalastuksessa mukana olleet kalastajat.
Perinteen harjoittaminen
Siianjaossa lippokalastajien vuorokauden siikasaalis päätyy omistajilleen. Lippoajat eri taloista kalastavat siikaa vuorokauden pitäen tauon yöllä. Kukkolankoskella yleensä neljä lippoajaa kasaa saamansa kalat yhteen. Illalla kello kuuden aikaan vaihtuvat lippovuorot ja silloin myös vuorokauden saalis jaetaan. Saaliinjako tapahtuu vanhan kalapuohin edessä siten kuin on tehty kauemmin kuin kukaan muistaa. Jakotoimituksen äärelle kerääntyy paljon kyläläisiä sekä myös turisteja ja ulkopaikkakuntalaisia. Jaolla käydään läpi kuulumiset ja kuunnellaan tietoja päivän kalasaaliista.
Kylän talot on Kukkolassa jaettu kahtia, iso- ja vähäveroisten lippouspäiviin. Saaliista annetaan ensin lippomiehille lippo- ja ruokakalat. Lippovuorossa oleville taloille puolestaan tulevat löönä- eli palkkasiiat. Yleensä valikoiduiksi tulevat suurimmat kalat. Lippoaja saattaa olla talon omistaja tai palkattu lippomies. Talojen löönä on nykyisin 15 kg taloa kohden. Jos kalaa on tullut hyvin, se tarkoittaa käytännössä, että löönä ylittyy riittävästi. Löönän jakamisen jälkeen kaloja aletaan jakaa muille osakastaloille, päivästä riippuen iso- tai vähäveroisille.
Saalis jaetaan talojen kesken osakkuuslukujen mukaan ainutlaatuisella, ikivanhalla numeerisella järjestelmällä. Numeerisessa järjestelmässä jaetaan mahdollisimman samankokoiset siiat osakastalojen läjiin, jotka vielä lopuksi arvotaan omistajilleen. Numeerisen jakojärjestelmän tuloksena osakas saa manttaalinsa suuruuden mukaisen kilomäärän kalaa, näin osuuksien kokojakauma on keskenään kaikille sama. Numeerinen jako tekee järjestelmästä tasapuolisen ja helpon toteuttaa käytännössä ilman puntaria.
Kalat jaetaan seitsemään kahden äyrin läjään. Läjät arvotaan kullekin talolle tässä vaiheessa yleensä arpamerkkien avulla. Seuraavaksi kahden äyrin läjät jaetaan pienemmiksi. Säipän tila on otettu osakkaaksi myöhemmin, se on kaksi kesää isoveroisissa ja yhden kesän vähäveroisissa. Säipän liikkuminen tasaa koko kylän kalansaannin äyriä kohden samaksi kolmen vuoden aikana. Jakotoimitus monimutkaistuu, kun kahden äyrin läjistä aletaan erotella esille pienempien äyrilukujen läjiä, sekä yksi 2:n ja 2/3 äyrin läjä. Lopulta päädytään tilanteeseen, jossa on useampia kahtia jaettavia läjiä. Kun kaksi siikaläjää arvotaan, toinen ”kattoo mettään” ja häneltä kysytään ”pää vai pyrstö”. Jos hän sanoo pyrstö niin hän saa läjän, jota pyrstö osoittaa. Kalat tulevat näin tasan jaetuksi ilman puntaria tai laskukonetta.
Siianjako on toiminut myös Matkakosken molemmilla rannoilla (Ruotsi ja Suomi) sekä Ruotsin Kukkolassa samoin periaattein kuin edellä on Kukkolan osalta kuvattu, mutta hieman eri yksityiskohdin. Siikapäivyeet ja vuorojärjestely kahteen vuoroon ovat olleet käytössä myös näillä muilla kylillä. Ruotsin Matkakoskella esimerkiksi kylä jaetaan Törmän ja Lahden päiviksi, kun taas Suomen Matkakoskella puhuttiin Alasen ja Ylisenpään taloista. Ruotsin Matkakoskella siianjako on vielä periaatteessa mahdollista toteuttaa vanhan kaavan mukaisesti.
”On kaksi eri tapaa miten jaethaan, joskus on jaettu niinkö miehiä myöten. Joo, muttei se tarttenu ko yksi tahto jakoa veron jälkheen, niin se tuli veron jälkhiin.” (Per-Ola Erikson ja Sven-Olof Äijä Matkakoski SWE, 2016)
Perinteen taustaa ja historiaa
Jakoperinne muistuttaa yhä tänään muiden lippokalastukseen liittyvien perinteiden ohella ikivanhasta elämäntavasta Tornionjoen koskipaikoilla. Koskissa on kalastettu siian ohella myös muuta kalaa, erityisesti lohenkalastus on ollut merkittävää. Jakoperinne on kehittynyt vain siian ympärille. Siika on ollut historiallisesti taloissa erityisesti ruokakalana käytetty, se ei ollut niinkään lohentapaista kauppatavaraa. Tämä on luultavasti yksi syy, miksi jakoperinne koskee juuri siikaa. Kalat oli kylissä saatava tuoreeltaan keittopatoihin, vartaisiin sekä suolattavaksi. Kotitarvepyynti korostuu myös sen kautta, ettei siika ole siinä määrin ollut kuningasta varainhankintamielessä kiinnostanut kala kuin lohi. Siitä huolimatta siika on vanhastaan rinnastettu arvokalana loheen, siksi tilojen siiankalastusoikeudet on määritelty ja aikanaan sidottu talojen veronmaksukykyyn.
Kukkolassa talojen kalastusoikeuksia määritetään manttaaleina ja äyreinä. Luvut kertovat kuningaskunnan veronmaksusta tilojen elinkelpoisuuteen pohjautuen. Nykyisenkaltainen siianjako osakastiloineen on muotoutunut savuverotuksen ja manttaaliverotuksen pohjalle ajanjaksolla 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun alkupuolelle. Jo varhaisemmin on silloisten tilojen keskinäistä jakoa todennäköisesti tehty ja jako on oletetusti periaatteineen ollut hyvin samantyyppinen. Jako on toteutettu siis jo hyvin pitkään manttaaliperusteisesti. Jaon osalta tämä tarkoittaa, että tilalle jaettava kalaläjä on sitä isompi, mitä isompi tila on kysymyksessä. Siianjakotoimituksen varhaisesta vakiintumisesta kertoo, että 1773 jälkeen perustettuja tiloja ei pääsääntöisesti enää otettu osallisiksi kalanjakoon.
Kukkolassa jakotoimituksessa käytetään kolmea erilaista kalojen arpomismenetelmää. Kustaa Vilkunan mukaan arpomis- kuten muutkin menetelmät näillä koskilla periytyvät hyvin vanhoilta ajoilta. Esimerkiksi vastaava tapa asettaa siika poikittain kasojen väliin arpomistarkoituksessa tunnetaan samanlaisena Taalain nuotta-apajilta.
Kalanjaossa on erotettu vielä 1900-luvun alkupuolella papin kymmenykset. Jako meni silloin hieman eri tavalla, jotta kymmenys saatiin erotettua saaliista. Jos oli viisi lippomiestä ja kalaa oli tarpeeksi löönään, taloille tuli löönänä 50 kalaa ja papille meni 5 kalaa. Löönän erottamisen jälkeen jos alettiin jakaa kylälle, niin kirkon kymmenykset erotettiin niistäkin.
”Papin kymmenykset menit kaikista jyvistä ja siioista. Sehän sai hyvän palkan, ko se sai kaikista kymmenykset. Niskan Fettu sano, että ne puhuva Suomen jaola Ruottia joka toisseen sanhaan. Ko hään kuuntelee (oli itse Ruotsista) se sannoo toisele että ”vet du måste dela papintionde.” Se nauro että niilon melkein oma kieli niilä siianjakajilla. Sehän (pappi) sai sillon ko tuhattaki siikaa tuli niin kauhean kasan siikoja, sata siikaa, semmosia syö yksi äijä.” (Heimo Hjort Kukkola, 2016)
”Ko Alanärän Iisakki oli jakamassa siikoja, käet tärisi, ja se kaivo itte siikasäkistä kaloja niile jokka jäi ilman jakoperiä ja sano että kattokaa laiskat se pittää maksaa palkka niile, jokka on kantanhee siiat aitasta ulos, kattokaa laiskat. Isoimman siian kaivo sieltä ja anto, se oli semmonen. ” (Heimo Hjort Kukkola, 2016)
”No sehän oli aina että niitoli iso läjä ihmisiä jokka tulit kattohmaan ja ostit sitte isänniltä siikaa, kukin sai myyä omia siikoja. Ko tiethiin, että jako oli seittemältä illala niin ne ajoit tänne, että jos joku isännistä myis.” (Per Grape Matkakoski SWE, 2016)
Kalanjakoon on kokoonnuttu Kukkolassa iltaisin samaan aikaan molemmin puolin jokea. Ennen valtakunnallisten kellonaikojen tuloa, tornikellot näyttivät paikallista aikaa molemmilla rannoilla. Vuorokauden saalis säilytettiin silloin ja yhä tänäänkin kalapuohissa (Ruotsissa jakopuoti), josta ne kannettiin kentälle jaon alkaessa. Jaosta annettiin kaloja myös lapsille tai sellaisille, joilla ei ollut itsellä kalaa, niitä kutsuttiin jakoperiksi. Joskus kun kalaa on oikein paljon, saattoi jako olla useammankin kerran vuorokaudessa, muistelee Viljo Ylinärä Kukkolasta.
”Siianjako, joka ensikerran näkijälle tuntuu käsittämättömän monimutkaiselta ja pikaisesti selitettäessäkin jää melko hämäräksi, on tarkemmin perusteiltaan selvä toimitus ja puolustaa hyvin säilymistään pitkäaikaisen kehityksen tuloksena nykyisenäkin puntareiden ja muiden uudenaikaisempien jakokeinojen aikakaudella.” (Paavo Alkio Kansan kuvalehdessä 1933.)
Perinteen eteenpäin välittäminen
Siianjakoperinne on säilynyt osana lippokalastuskulttuuria. Jako on muutamalta muulta kylältä loppunut. Kukkolassa jakoperinne on jatkunut aina uusien kalastajien tullessa mukaan kalastukseen. Kyläläiset odottavat, että kulloinkin vuorossa olleet kalastajat yleensä osallistuvat kalojen jakamiseen. Näin nuoremmatkin kalastajat tutustuvat pikkuhiljaa siianjaon kulkuun. Vanhemmat siianjakajat yleensä kertovat jaon periaatteet sekä opettavat mitä jaossa pitää tehdä.
Lippomiehen nuoruuden muisto:
”Ensimmäisen lippovuoron mie lipposin kesälä 1970. Mie olin silloin vielä 13, mutta täytin samana kesänä 14, eli olin niilä rajoila, että saatethiin iän puolesta hyväksyä.”
”Jännäyksen kohe oli sitte, että mitenkhään siianjako onnistuu. Se ko on kans lippomiehen velvollisuus. Jo kuuen jälkheen alko pikkuhiljaa väkeä kokkointhuun. Istuit aitoitten porthaila tai rantakivilä lippomiesten kans porisemassa. Oli jo helpotus ko sai lyä viimiset siiat säkhiin, ottaa lipon kouhraan ja marsia koskikenttää kalapuohin suunthaan. Tunsi ittesä melkein leuhkaksi. Lippovuoro oli hoiettu ja sen muistan, että saahliin määrässäki pärjäthiin. Onneksi sitte vanhemmat, eli ne Valkamaan miehet hoiti kalan jaon ja met pääsimä vähemällä, mutta saima olla apuna.” (Jukka Lauri Kukkola, 2016)
Perinteen tulevaisuus
Elävää jakoperinnettä voi nykyään pitää jo uhanalaisena, se vaatii säilyäkseen erityishuomiota. Vuosisatainen säilyminen suhteellisen muuttumattomana on suoranainen ihme. Kalastusyhteisö Kukkolassa on yhä enemmän alkanut huomioida aiemmin itsestäänselvyytenä pidetyn siianjaon erikoisuuden. Viime aikoina on kylällä kuulunut muun muassa, että ”Kukkola Show alkaa”, jolla on tarkoitettu juuri siianjakoa iltakuudelta. Matkailijat ja ulkopaikkakuntalaiset ovat toki jo pitkään hakeneet kalaa ja ihmetelleet jakotoimitusta. Jakotoimituksen käytännön arvo ymmärretään hyvin, kalat on saatava omistajilleen. Myös yhteisen tekemisen sosiaalinen merkitys koetaan tärkeäksi, onhan koskikenttä eräänlainen kyläläisten olohuone, jossa monet viettävät muutoinkin aikaa.
Siianjaon säilyminen on riippuvainen lippouskulttuurin ja kalan hyvinvoinnista. Tornionlaakson kesäsiikahankkeessa (2016–2018) on paneuduttu siian tutkimukseen sekä kalastusperinteiden tallentamiseen ja myös kysymyksiin kulttuurin jatkuvuudesta. Nuorten innostuminen perinnekalastuksista koetaan tärkeänä. Tiedon lisäämistä perinneaiheista ja sen saatavuuden helpottamista edistetään. Kalastajien ja nuorten kohtaaminen on yleensä tapahtunut luontaisesti kalastuspaikoilla, nyt on järjestetty myös erityisiä tilaisuuksia avoimen tietotaidon vaihtamisen edistämiseksi.
On mahdollista, että siianjakoperinteen jatkumiseksi täytyy miettiä sitä tukevia erityisiä toimenpiteitä. Kalastusyhteisön kaukonäköisyys on tässä tärkeää. Myös menneestä on hyvä ottaa oppia, perinne on nimittäin Kukkolassa säilynyt kaikesta ympäröivän maailman modernisoitumisesta ja rakennemuutoksesta huolimatta.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Tornionlaakson kesäsiika -hanke.
Jarno Niskala, Tornion kaupunki.
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Verkkolähteitä
Tornionlaakson kesäsiika -hankkeen kotisivu
Kirjallisuutta
Alatalo, Hannu (2006). Pää vai pyrstö: Kukkolan kylä kosken äärellä. [Kukkola]: Kukkolan kyläyhdistys.
Alkio, Paavo (1933). Siianjako Kukkolankoskessa. Julkaisussa Kansan kuvalehti 1933/38.
Ekman, S. (1910). Norrlands jakt och fiske. Uppsala.
Hanno, C. (1982). Kukkolaforsen. Luleå: Bottniska bilder.
Korpikylä Hembygdsförening (1997). Korpikylä 1498-1997. Kalix: Nordströms Tryckeri.
Palo, Pekka. Puhe, julkaisematon. Suomen kalakirjasto.
Paulaharju, Samuli (1936). Kukkola kalastaa. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Julkaisematon lähde.
Sirelius, U. T. (1906). Suomalaisten kalastus. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Sirelius, U. (1919). Suomen kansanomaista kulttuuria 1. Helsinki: Otava.
Tervo, Niilo (2003) Kukkolan historia. Käsikirjoitus. Julkaisematon.
Valonen, Niilo (1978). Keskiajan kulttuurin iskostuminen Tornionlaaksoon. Teoksessa Turunen A. ym. Lännen maita ja Karjalan kyliä. Kalevalaseuran vuosikirja 58, 1978. Helsinki: WSOY.
Vilkuna, Kustaa. (1940). Siian lippoamisesta Tornionjoella. Julkaisussa Kotiseutu 1940. Toim. Vilkuna, Vuorela, Teppo, Oja. Forssa: Forssan kirjapaino Oy.
Vilkuna, Kustaa (1975). Lohi. Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia. Keuruu: Otava.